Sysimustan taivaan alla

Ja taas on paljon asiaa Rollen pienessä päässä. Piti jo kirjoittaa aikaisemmin, mutta eipä tullut kirjoitettua. WordPress sentään tuli vihdoinkin päivitettyä. Ajatukset tuppaavat leviämään juuri silloin kun niitä pitäisi suoltaa ulos. Tulin noin tunti sitten ystäväni luota. Saunottiin ja juteltiin. En ole taaskaan käynyt kuukausiin tapaamassa ketään kaveria, saati viikkoon edes ulkona kunnolla. Tunnen itseni idiootiksi. Ja erakoksi. Jotenkin kaverit ovat unohtuneet täysin ja vieraantuneet niin että heihin ei enää uskalla ottaa yhteyttä. Tosin osa kavereista on samanlaisessa tilanteessa – oma vaimo ja perhe on mennyt muun edelle. Minulla ei itseasiassa edes ole niin, vaan masennus on vienyt voimat kaikesta.

Viime aikoina minua on ahdistanut selittämättömästi joka päivä. Tai no, syitä löytyy aina, jos niitä haluaa etsiä, mutta näin yleisellä tasolla selittämättömästi. Semmoista sietämätöntä henkistä puristusta rintakehässä, josta ei tunnu pääsevän millään eroon. Löydän heti tuhat syytä kun tarpeeksi mietin. Ja sitten onkin paljon paskempi olo. Vielä kun suurin osa asioita on sellaisia, joita oikeasti pystyy parantamaan, mutta kun ei ole voimia tai jaksamista. Eikä asiaa yhtään helpota se, että ne ihmiset ketkä jaksavat tulevat sanomaan kaikkea vielä enemmän latistavaa. Surullisenkuuluisa ”ota itseäsi niskasta kiinni” / ”ryhdistäydy”… Viitisen minuuttia sitten kolahti rahat tilille, joten enää ei ainakaan raha ahdista hetkeen. Parempi taloudellinen tilanne kohentaisi mielialaakin reilusti. Ei siitä sen enempää. Ensi viikon keskiviikkona alkaa terapia. Sekin vähän ahdistaa.

On jännä miten hyvää parin kilometrin kävelylenkki tekee niin omalle päälle kuin kropallekin, pitkästä aikaa. Kuokkalaan kävellessäni pääni tuli täyteen hyviäkin ajatuksia. Ajatuksia tuli niin paljon pintaan, että kirjotin niistä osan ylös muistioon, jotta saisin niitä täällä myöhemmin purettua.

Mietin itseäni kirjoittajana. Mietin itseäni ajattelijana. Jos ajatuksistani kirjoitettaisiin kirjoja, niitä olisi varmasti monta. Mutta kuka haluaisi lukea sellaista sisältöä? Tavallaan mietin että voisin kirjoittaa kirjan jostakin järkyttävästä ja kiinnostavasta aiheesta. Jostakin sellaisesta mistä minun on helppo kirjoittaa. Aihe olisi sellainen, johon olisi sekoitettu omakohtaisia kokemuksia, sekä fiktiota. Itse asiassa keksin jo muutaman aiheen. Eri asia sitten tuleeko sellaista kirjoitettua koskaan.

Isäni sanoi että voisin tehdä kirjan. Minussa voisi olla ainesta kirjailijaksi. Tosin, luovutan hirveän helposti, enkä usko itseeni. En pidä itseäni hyvänä kirjoittajana. Olisihan se kyllä hienoa saada rahaa kirjoittamisesta, sillä se on yksi asia mitä rakastan ja mikä tulee minulta luonnostaan. Leffa-arvostelunkin kirjoitan alle viidessä minuutissa, siltä istumalta. Kuka tahansa ei varmaankaan moiseen pysty?

Joku kavereistani sanoi, että Rolle pystyy kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta. Ei tarvita edes kovin kummoista aihetta – tai aihetta ollenkaan – ja tekstiä syntyy. Nytkin löpisen vain läpiä päähänne ilman mitään järkevää aihetta. Ainoastaan ajatuksen virtaa. Se on sitä parasta hoitoa ja terapiaa itselleni.

Minulla on paljon asiaa, mutta maha kurnii. Päivä tosiaan vaihtui tilipäiväksi ja yöpalaa olisi tarkoitus ostaa. Ehkä vähän Batteryakin. Pidän yöstä. Pimeys ja rauhallisuus kiehtoo minua. Viimeistään yöllä voin rauhoittua. Mutta nyt menen. Hyvää yötä.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää