Rollemaan kuvamateriaalia ryöstetty!

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Kiitos Woopra-tilastointijärjestelmän ja Rollemaan arvokkaan kävijän, sain äsken tietooni että Randomi.fi -sivuilla on törkeästi taustakuvana käytössä sivujeni materiaalia. Tuolla pohjassa – joskin melko pienellä, mutta kuitenkin – lukee selvällä suomenkielellä ”Kaikki mitä näet © Roni Laukkarinen”. Eipähän ollut ensimmäinen kerta, mutta toivottavasti viimeinen. Ei heru sympatiaa!

Randomi.fi varastanut Rollemaan omaisuutta

Vaikka sivuni ovat julkiset, luomieni grafiikan, tekstien ja kaiken oman sisällön oikeudet pysyvät minulla. Se, että et osaa tehdä grafiikkaa, ei oikeuta varastamaan grafiikkaa muilta. Minulla on seurantasovelluksia käytössä ja näen mm. sivut joilta Rollemaahan on tultu.

Monesti huvittaa kuinka ihmiset luulevat Internetin olevan sellainen paikka, joissa voi tehdä asioita tai puhua selän takana, vaikka näin ei ole. Kuinka monesti on tekstejäni ymmärretty väärin ja huudeltu pitkin nettiä niin että muka en itse siitä tietäisi? ”Tuo blogikirjoittaja on ihan pihalla.” Internet on julkisempi kuin kävelykatu tuolla oikeassa maailmassa, kaikki on niin paljon näkyvämpää ja pysyvämpää. Internet muistaa.

Suuret kiitokset kävijälle #82298 Lahdesta! Ps. Minulle saa edelleen jutella tuosta oikeasta alalaidasta painamalla, aina kun satun olemaan paikalla.

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

8 kommenttia

  1. Petri

    Näyttää todella olevan sama kuva kuin mikä sinulla on täällä. Ficoran tiedoissa ei ole domainin rekisteröijän tietoja juurikaan, mutta domainiin liitetty sivusto on hostattu Shellit.orgissa, josta saitin omistajan yhteystiedot voinee saada.

  2. Rolle

    Laitoin jo palautetta sähköpostitse, sekä linkin tähän artikkeliin heidän Facebook-sivuillaan. Törkeä temppu.

  3. Kotka

    Kyseinen asia on jo tiedossa. Palveluumme kuva on ladattu ilmaisen background-sivuston kautta, mutta pahoittelen asiaa, jos kuva on alkuperäisesti sinun. Vaihdamme sen mahdollisimman pian pois.

    Mahdollisissa korvausjutuissa ota yhteyttä sähköpostiimme.

  4. Rolle

    Hyvä, että tuli tietoonne. Olisi kiva tietää missä ilmaisessa latauspalvelussa kuvaani on jaeltu.

  5. Kotka

    Valitettavasti en sitä silloin pistäny mieleen. Jokin englanninkielinen sivusto googlesta se oli, mutta tästä sinulle tuskin on apua.

  6. Rolle

    Läpälässynlää. Uskon enemmänkin, että kuva on ladattu sinne ihan tekijöiden toimesta. Koko palvelu kun on muutenkin Omeglesta copy-pastettu nappuloita ja värejä myöten.

  7. Kotka

    Myönnän, että palvelu on aikalailla suora kopio Omeglesta, mutta kuvaa en teidän sivustoltanne ole kopionut.

  8. Rolle

    Kiitos kuvan poistamisesta. Jäi ainakin minulla roikkumaan hetkeksi välimuistiin. Toivottavasti opitte kantapään kautta siellä Randomissa, että muiden töitä ei luvatta käytetä.