Etsitkö helppolukuista ja esteetöntä versiota? Sen löydät tästä linkistä, tai kirjoittamalla osoitteen perään ?esteeton. Tämä viesti ei näy jos tyylitiedosto on sallittu selaimessasi.

Uusimmat tweetit

Viimeisin sijaintini

Hae Rollemaasta

Kirjautuminen

Rollemaa muualla

Kuukauden kohutuimmat

Blogi

Blogikirjoitusten vähyydestä ja Hollannin reissusta

Huh huh. Päivät juoksevat. Kuin eläisi aikakoneen sisällä. On ihmeellistä, että vaikka olen saanut paljon aikaiseksi, toivoisin siltikin pystyväni enempään – jos en muissa asioissa, niin ainakin täällä blogin puolella. Viimeistelemättömiä tekstejä, luonnoksia on reippahasti yli 40 kappaletta (aina jaksan hehkuttaa samasta, kun pitäisi vain kirjoittaa eikä valittaa). Asiaa olisi, vaan jaksamista ja aikaa ei. Mutta mitäpä tätä taas selittelemään toista tuhatta kertaa. Taashan sen näkee; Osaan vielä kirjoittaa, mutta en osaa enää viimeistellä tekstejäni.

Kaipa minusta on tullut sen verran itsekriittinen vanhennuttuani ja viisaannuttuani. Joskin mikään vanha ole vieläkään, enkä varmaan koskaan näe itseäni vanhuksena. Minusta nuoruus on vain hyvä juttu, ehdinpä elää pidempään. Jotenkin ei vain osaa kirjoittaa spontaanisti, kuten ennen. Yritän, nytkin. Pitäisi ottaa kunnolla käyttöön puhelimen WordPress-sovellus, kun sellainen on kerran keksitty.

Palasin Hollannin työreissulta lauantaina. Töitähän siellä lähinnä tuli tehtyä, mutta ehdittiin viimeinen ilta rentoutuakin. Tuli kierrettyä Hollannin melkein jokaisella laidalla asiakastapaamisissa, mutta ehdimme Jusan kanssa sentään perjantai-illan pyöriä Amsterdamia katsomassa. Koko matkalla oli vain mukana tavaraa repullinen, jossa oikeastaan vain toinen vaatekerta ja tietotekniset laitteet. Järjestelmäkameraa en mukaan ottanut, joten ne vähät kuvat otin puhelimeni kameralla.

Rolle Hollannissa

Amsterdamin kadulla.

Reissu oli oikein mukava, työntäyteisistä päivistä huolimatta. En ole koskaan aiemmin käynyt Hollannissa, enkä maasta paljon tiedä, mutta nyt tiedän enemmän. On kyllä pieni maa siihen nähden, että ihmisiä on 17 miljoonaa. Suomi on kyllä siihen verrattuna pieni kansa. No, tässä vain kärjistyy se kuinka sisäsiittoisia olemme kaiken sen maahanmuuttokriittisyyden keskellä (josta muuten olisi lisääkin asiaa, mutta jätänpä seuraavaan kertaan).

Rolle Hollannissa

Kotiin lähdössä viiden jälkeen aamulla (lento 7.00).

En jaksa mennä matkan yksityiskohtiin, mutta aikaa vietettiin paljon kaupungeissa kuten Tilburg, Udenhout, Utrecht, Eindhoven, Ede, Breda, Amsterdam. Tuli maistettua Hollantilaista ruokaa ja tutustuttua kulttuuriin. Englantia puhuin taukoamatta, alkaa jo olla aika sujuvaa. Lisää kuvia voit katsella serveriltäni.

Sillä välin meni myös Suomessa hyvin. Veera pärjää loistavasti koulussa ja isäni vei Lotan päiväkotiin kahtena aamuna. Lotta tuppaakin välillä vaatimaan aamuisin viedessäni “ei kun pappa vie!”. Sööttiä. Oli tyttö kuulemma ikävöinytkin, kun eräänä iltapäivänä ei meinannut lähteä äitinsä mukaan ollenkaan päiväkodista, koska “isi tulee, ihan varmasti tulee”. Toin tyttösilleni tuliaiseksi perinteiset hollantilaiset tossut, vaaleanpunaisina tietenkin.

Kotosuomessa työt vaan jatkuu ja vapaa-ajalla keskityn luonnollisesti perheeseen ja lepäämiseen. Reissu rasitti yllättävän paljon, kun nukahdin sängylle vaatteet päällä kahtena peräkkäisenä yönä. Veera on yllättävän hyvin jaksanut yksin kotona kahtena peräkkäisenä viikkona kun olen ollut poissa. Toissa viikolla oli tosiaan virman pikkujoulut Helsingissä. Viihdyin kovasti. Kuvia ei siltä reissulta valitettavasti ole.

Tykkään elämäntilanteestani todella paljon juuri nyt, vaikka aika meneekin vähän liian nopeasti. Rahaa voisi olla enemmän, mutta eiköhän tästä uran uretessa sekin puoli muotoudu sopivaksi. Seuraavaa Hollannin matkaa povattiin jo tammikuulle, kun työni siellä(kin) sujuvat niin hyvin.

Mutta mitä ihmettä teen vielä hereillä? Onnistuin näköjään bloggaamaan. Tätä linjaa pitäisi yrittää jatkaa jatkossakin. Ai niin, en pysty ellen valvo hieman pidempään. Ai niin, sitä teen muutenkin. ‘Till the next time!

Kirjoittaja on 23-vuotias viittomakielinen elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastukset ammattina. Harrastaa myös kirjoittamista ja elokuvia suurehkossa mittakaavassa. Lisää tietoa →

Neljän tähden illallisessa kuuro rap-artisti Signmark

Harvoin katson TV-ohjelmia, mutta Signmark taiteilijanimen alla, oikealta nimeltään Marko Vuorinheimo on tämän viikon Neljän tähden illallisessa vieraana. Vaikka Signmark tuli toissa vuoden Euroviisujen karsinnoissa toiseksi, kovin moni ei häntä siltikään vielä tunne. Ehkä juuri siksi. Tästä syystä laitoin vähän turhankin tarkan otsikon, ihan varmuuden vuoksi.

Signmark telkkarissa

Tykkään Markosta siksi että hän ei näe kuurojen ja kuulevien välillä niin suurta kuilua kuin ihmiset yleensä (kuulevat ja kuurot) näkevät. Hän on myös avoin ja positiivinen, ja se näkyy. Signmark tekee musiikkia lähinnä englanniksi, viittoen ASL:ää (mies tajunnut, että Suomessa musiikilla ei tahdo menestyä, vaikka olisikin väriläiskä). Virkistääksesi muistia:

Yllätykseksemme telkkariin pääsi myös tuttu tulkki, joka on ollut meidänkin menemisissä mukana monta kertaa. Signmark kokkaa torstaina kello 19.00. Muista katsoa Neloselta tai Ruutu.fi:stä! Tekstitykset kuulorajoitteisille löytyy tekstiTV:n kanavalta 333.

Rolle maailmanmatkaajana

Lähden huomenna aikaisin aamulla Hollantiin työmatkalle. Mennään tapaamaan Hollannin työkavereita, asiakkaita ja esittelemään uutta järjestelmäversiota, mutta kaipa sitä ehtii lomailla ja viihtyäkin. Joululahjaostoksia voisi jopa tehdä. Jos kysyt reissusta “business or pleasure?”, vastaan: “both”. En ole koskaan ennen käynyt Hollannissa. No, olenhan ollut vasta vuoden töissä. Jatkossa reissuja tulee olemaan ilmeisesti pari vuodessa. Mukavaa.

Viime viikolla olin torstaista lauantaihin Helsingissä töissä ja pikkujouluissa. Kun ennen pelkkä aika oli kortilla, nyt tuntuu ettei ehdi olla kotonakaan. Onneksi pääsee jouluksi rauhoittumaan, eikä seuraavia reissuja ole hetkeen tiedossa. Paitsi tammikuun lopulla, jolloin ajattelin viihtyä vuorokauden Spinefeastilla.

Asiaa on paljon, vai pitäisikö sanoa helvetisti, mutta jaksamista ja aikaa on vähemmän. Rollemaan luonnoksissa kykkää nelisenkymmentä keskeneräistä, viimeistelemätöntä, julkaisematonta pitkää ja lyhyttä kirjoitusta, joista osan joudun heittämään roskakoriin aiheiden jo vanhennuttua. Missä vanhan kunnot spontaanit aivopierut, ajatuksen virrat? Onhan niitä joskus, mutta ei niin usein kuin ennen. Tässä mielessä joskus toivon, etten olisi saanut töitä. Heh, no joo…

Sunset over Amsterdam (Frontpage)
Creative Commons License Amsterdam, here I come! (photo credit: Werner Kunz)

Olen juuri nyt ylitöistä nuutunut, väsynyt ja ajattelin vain nopeasti tulla kirjoittamaan jotain, jotta ette ihmettelisi Rollemaan harvinaisen pitkäkestoista kuoloa. Reissulta nimittäin en välttämättä bloggaa, siellä kun ei taida olla niin hyvin Internetiäkään tarjolla. Jos olet Foursquare-kaverini, voit kuitenkin tsekata missä liikun. Ja tietenkin Twitteristä saat kaikista ajantasaisimmat tiedot hommailuistani. Pärjäilkäähän!

Rollemaata tilaa yhteensä 108 lukijaa. Lue lisää.

Admin