Maanantaimetallit ovat jääneet jälleen kirjoittamatta työkiireiden takia. Siksi saatkin tänä maanantaina oikein erityistä herkkua, viisi kappaletta kerralla. Kuluneen kuukauden aikana metallirintamalta on löytynyt suorastaan herkullisia paloja ja on ilo jakaa niitä muillekin metallin ystäville. Vähemmän heviä kuuntelevat varmasti tunnetusti skippaavat tämän bloggauksen jo pelkän otsikon nähtyään.
Suomalaisen funeral doomilta haiskahtavan doom metal -poppoon Shape of Despairin levy löytyy pitkän odotuksen jälkeen myös Spotifysta. Kyseessä on nimikkolevy, joka on kokoelmalevy ja vieläpä erittäin onnistunut sellainen. Levyllä olevat kappaleet oikeastaan kertovat mistä koko bändissä on kyse, lätty on nimittäin sen verran monipuolinen ja upea.
Jatketaan suomalaisella linjalla. Verjnuarmu on ollut jo syntyjään piristävä uutuus suomalaisen metallin piirissä. Savoksi ennenvanhojen ja keskiaikojen kurjuuvven ajoista laulava poppoo julkaisi viime vuonna levyn nimeltään Lohuton. Jokainen kappale on sitä taattua kuolometallia tällä levyllä, jolta on vaikea valita sitä yhtä ja oikeaa. Paha Paemenen Puvussa levyn nimikkobiisin Lohuttoman lisäksi kolahtaa kuitenkin eniten, niin sanoituksiltaan kuin tunnelmaltaankin. Levyä ei valitettavasti löydy Spotifysta.
Kikkelimetalli ei ole aikoihin sytyttänyt, mutta hiljattain törmäsin amerikkalaiseen Theocracyyn ja heidän uusin tuotos As the world bleeds (2011) Spotifyssa jotenkin säväytti. Kappale löytyy ainoastaan Spotifysta.
Ranskalaisesta Alcestista tutun Neigen kaveri Fursy Teyssier soittaa Amesoeurs -yhtyeen lisäksi Les Discretsissä, joka yhdistelee Alcestin tapaan black metallia, post-rockia ja sludgea keskenään. Fuusiota voisi sanoa jonkin sortin post-metalliksi, eli melankoliseksi metalliksi, jossa kevyet ja rankat elementit vaihtelevat paikkojaan. Tämän voi todeta parhaiten kappaleessa Song for Mountains. Muuten kappaleet ovat melkein poikkeuksetta ranskan kielisiä. Sain jopa työkaverini innostumaan tästä yhtyeestä. Kannattaa tsekata.
Depressiivisen itsetuhoa hehkuttavan Shiningin keulahahmo Niklas Kvarforth julkaisi vähän aikaa sitten kokoelmalevyn Fifteen years of absolute darkness. Levyllä on pelkkiä äärimmäisen synkkiä kappaleita eri artisteilta, joiden kappaleista Niklas on tehnyt omia versioitaan. Tykästyin erityisesti Niklasin versioon goottiyhtye The Vision Bleakin I Dined With the Swanista.
Siinäpä ne olivat. Toivotan sinulle metallista viikkoa!
Kirjoittaja on 23-vuotias viittomakielinen elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastukset ammattina. Harrastaa myös kirjoittamista ja elokuvia suurehkossa mittakaavassa. Lisää tietoa →
Pidin vahingossa joulurauhan kun en bloggaillut tai tweettaillut koko aattoiltana. Lähdimme ajoissa lauantaiaamuna maalle, Ristiinan Pistoon, Veeran perheen luokse, jossa olemme ennenkin viettäneet joulua. Maalla on mukavaa, sanotaan. Pitää yllättävän hyvin paikkaansa. Luntakin kerkesi tupruttaa Ristiinaan isoja hiutaleita juuri sopivasti aatonaattona. Hangeksi lumimäärää ei voi kutsua, mutta sen verran että lapioitavaakin löytyy. Vuoden 2006 joulu meinasi toistua, mutta yllättävää ja ihanaa kun valkea joulu saatiin sittenkin.
Lähes poikkeuksetta olen angstannut jouluisin (ennen Veeran tuloa elämääni), mutta viime vuosina se on jäänyt tyystin. Toivon että taattonikin nautti edes jotenkin aatostaan. Vähän itku kurkussa luin hänen torstaista merkintäänsä. Tosin jo melkein kadun tämän myönnettyäni, sillä hän lukee blogiani ja saattaa syyttää itseään murehtimistani. Mutta minkäs sille mahtaa kun asiat menivät niin, ja olen herkkä tuntemaan toisen sielun surun. Kovasti sitä itsekin toivoo syntymäperheensä olevan vielä kasassa.
Alkuillasta toivotin joulua kaikille joiden kanssa olen ollut vähänkään tekemisissä viimeisen vuoden aikana. Tekstiviestionnittelu meni yli 50 ihmiselle. Sain myös mukavasti onnitteluita takaisinkin. Kortti tuli ainoastaan isältä ja äitiltä. Jotenkin hassua että tulivat samana päivänä. Itse en laittanut korttia kenellekään. Olen sen verran laiska. En ole muuten koskaan tainnut lähettää joulukorttia.
Matka Mikkelin Ristiinaan sujui hyvin. Pieksämäellä kävin vaihtojunaa odotellessa ostamassa muistikortinlukijan ja muutaman jouluarvan. Jouluarvasta voitin kymmenen euroa. Sentään jotakin.
Minulla on univelkaa kertynyt vähän liikaakin. Missään vaiheessa ei ole kerinnyt kunnolla lepäämään. Nukuin junassakin, mutta perille saavuttuani otin aivan ensimmäisenä parin tunnin päiväunet, jotta jaksaisin valvoa joulupukin tuloon asti. Neljän jälkeen pukki tulikin. Oli mukavaa katsoa lapsien menoa. Paikalla oli Veeran siskontyttö, Veeran kuusivuotias sisko ja tietenkin ainokaisemme Lotta. Lapsiin meni täydestä Vallu-enon esitys. Tosin kuusivuotiaalla Tiialla oli omat epäilyksensä, mutta ei sentään paljastunut näille pienimmille, joille asia tuntui olevan tärkeä.
Lahjoja tuntui olevan ihan älyttömästi! Kävin torstai-iltana isäni luona ja sieltä lähti mukaan uusi pussillinen, jossa oli myös äitin lahjat. Katsoimme ensin kun pienimmäiset avasivat lahjansa ja avasimme sitten omamme omassa rauhassa. Yllättävää oli ainakin se, että Lotta odotti lahjojen jaon loppuun asti ja kasasi fiksuna oman pinonsa ennen kuin avasi yhtäkään lahjaa.
En mielestäni toivonut juuri mitään, eikä minulla ollut kummoisia odotuksia. Siksi sain jälleen yllättyä saamieni lahjojen määrästä. Tässäpä listaa asioista, joita sain:
Yllättävän paljon sain nörttilahjoja. Kiitos vaimo!
Kiitos paljon lahjoista, tuli hyvä mieli! Sain myös Veeralta oleskeluasun, mustan Fruit of the loomin t-paidan ja collegehousut:
Lotta sai ehkä eniten lahjoja. Paljon leluja kaikilta. Papaltaan hän sai kehystetyn valokuvan viime joululta. Olimme kaikki ihan häkeltyneitä lahjasta, niin ihana se oli. Lotta pitikin kehystä sylissään ja esitteli sitä pitkin iltaa ja hoki että pappa on tuossa ja Lotta tuossa.
Ellen jo eilen toivottanut, rauhaisaa joulua ja joulun jälkeistä aikaa kaikille! Tsekkaa myös vaimoni joululahjat!
Nettipoliisi Janina kirjoitti eilen Elisasta, 8. luokkalaisesta koulukiusatusta tytöstä, joka teki itsemurhan. Lueskelin Elisan vanhempien blogia itku kurkussa ja se inspiroi minua kirjoittamaan aiheesta omaan blogiini. En voi enkä halua kuvitellakaan miltä tuntuu menettää oma lapsi. Ja miltä tuntuu menettää se tällaisen syyn takia.
Minua on kiusattu koulussa reilun vuoden ajan, mutta paria kaveriani kiusattiin paljon enemmän. Olin ensimmäisen ja toisen luokan pienessä koulussa Tammirinteellä, joka oli parin sadan metrin kävelymatkan päässä, jonne 6-7 vuotiaana pikkupoikana joka aamu kotitaloltamme. Koulu oli tosiaan pieni, kahden luokan kokoinen ala-aste, jossa ei ollut edes ruokalaa, vaan oma keittäjä joka toi ruoan luokkaan, josta ruoka syötiin omilla pulpeteilla. Olin vielä pieni, mutta muistan oppilaiden olleen todella erilaisia, vilkkaita.
Itse olin ujo pieni poika, jonka oli hyvin vaikea tutustua kenenkään. Mutta olin silti kiltti kaikille. Jotain kertoo sekin, että sain hymypoikapatsaan tuona aikana. Sain yhden hyvän kaverin, mutta muuten olin aika outsider. Muistan kiusaamisen olleen pientä näpäyttelyä, kommentointia miltä näytän tai mitä teen. Mutta se tuntui. Fyysistäkin oli. Ei välttämättä väkivaltaa, mutta tavaroihini koskettiin, niitä heitettiin. Minua jahdattiin ympäri koulua. Olen kirjoittanut päiväkirjaa siitä lähtien kun opin kirjoittamaan ja kaikki löytyy myös sieltä – myös tapahtumat, jotka olen (onnekseni) unohtanut.
photo credit: Lisa monster
En tiedä tiesivätkö vanhempani tästä mitään, mutta kun äitini kysyi minulta toiselta luokalta päästessäni haluanko vaihtaa kristilliseen kouluun keskustaan, en epäröinyt hetkeäkään, vaikka koulun vaihto tiesikin linja-autolla kulkemisen opettelua. Koulu oli uusi ja outo, mutta kristillisen kasvatuksen saaneena miellyttävä. Kaikki asiat eivät ihan olleet sitä omaa juttuani ja esimerkiksi metallimusiikki-innostukseni johti lukuisiin puhutteluihin niin kotona kuin koulussakin. C-kasetit takavarikoitiin ja etenkin levyraadit olivat yhtä hullunmyllyä. Mutta minua ei kiusattu, ja se oli tärkeintä. Ja tuntui hyvältä.
Toiset kestäävät kiusaamista paremmin, toiset huonommin. Fakta on kuitenkin varma, kasvuiässä kiusaaminen vaikuttaa pelkästään negatiivisesti. Minullakin silloisen huonohkon isäsuhteen lisäksi kiusaaminen oli se, joka aiheutti masennusta.
Kiusattuna kysyy jatkuvasti kysymystä “miksi?”. Ei ymmärrä mitä tapahtuu. Lopulta tulee aina johtopäätökseen että minun vikaanihan tämä on. Minä herätän huomion jollakin tavalla, minussa on vikaa. Ei minua muuten kiusattaisi. Seurauksena masennus. Todellisuudessa kiusaajilla on itsellään paha olla, he pyörivät väärässä porukassa tai ovat luonteeltaan “sanavalmiita”, mutta yleensä he ovat näitä kaikkia yhtä aikaa. Kiusaamiselle on monia syitä ja usein syynä on juurikin huono tilanne kotona, huono itsetunto tai joku muu syy. Kasvuiässä hommat kehittyy, hiukset kasvaa, hampaat irtoaa, naama muotoutuu, pojista tulee miehiä ja tytöistä naisia. Tämä on kaikista “epävarminta” aikaa monelle ihmisistä. Silloin on kaikista vitaalinta joutua kiusaamisen kohteeksi, kun ei ole itsekään varma itsestään.
photo credit: Amy Fleming
Tärkeintä on kiusaamiseen puuttuminen heti kun sen huomaa. On myös äärimmäisen tärkeää seurata lapsia, aika ajoin kysyä heiltä miten menee, kysyä suoraan kiusaamisesta jos sitä vähänkään epäilee.
Minua surettaa yhä kuulla näitä kiusaamisesta johtuneita turhia kuolemia. Hämmästyttää, ihmetyttää, järkyttää. Ymmärrän sen että kiusaajilla on omat ongelmansa tai he eivät tule ajatelleeksi asiaa, jotkut eivät tajua kiusaavansa tai kiusaamisestaan aiheutuvia haittoja. Mutta sitä en voi ymmärtää että kiusaajat tai osallisena olevat eivät huomaa toisen pahaa oloa. Itse olen sen verran empaattinen luonne, että herkästi tulkitsen ympäristöäni ja aistin jos joku on pielessä. Mutta ehkä se olen vain minä. Huomionarvoista on myös, että herkemmät ja empaattisimmat vahingoittuvat helpoiten.
Jonahin tarina on pyörinyt netissä pitkään. Niin on myös itsemurhan tehneen Jamey Rodemeyerin, jolle Lady Gaga omisti kappaleenkin. Näitä tarinoita riittää ja riittää.
Tiedetäänkö kiusaamisesta tarpeeksi? Jos tiedetään, riittääkö se? Internet on sallinut uuden tavan kiusata ja kaikkeen ei pysty suoraan puuttumaan. Pystymme kuitenkin levittämään tietoisuutta ja sitä minäkin tällä bloggauksella haluan tehdä. Kun tiedämme, huomaamme paremmin, pystymme puuttumaan ja vaikuttamaan asioihin. Yksikään lapsi ei saa enää kuolla koulukiusaamisen takia! Puuttukaa ja auttakaa lopettamaan kiusaaminen! Olemme kaikki tärkeitä! Jaa tätä tai seuraavia kirjoituksia eteenpäin, jos suinkin mahdollista.