Androidille on hirveä määrä juuri tietyn kategorian ohjelmia. Sarjojen ja elokuvien suurkuluttajana tykkään katsoa joskus liikkuvaa kuvaa jopa puhelimestani. Varsinkin lyhytkestoisilla työmatkoilla junassa ja bussissa istuessa puhelin on todella passeli väline videoiden katsomiseen. Tähän tarkoitukseen androidin videosoitinohjelmat ovat hienoja keksintöjä. Hyvää videontoisto-ohjelmaa ei kuitenkaan tunnu löytyvän helposti. Tässä artikkelissa valotan hieman tarjontaa ja yritän löytää sen parhaan videontoisto-ohjelman Androidille.
Yxplayer on tietämistäni videosoittimista rumin, niin nimeltään kuin ulkonäöltäänkin. Ohjelmassa on paljon ominaisuuksia, jotka tuntuvat toimivan, mutta ohjelman käyttöliittymä vie fiilikset täysin. Enkä myöskään tiedä tarvitsenko verkkostreamaus-tukea videosoittimessa, yxplayerissa on tuki Samba-, UPNP-, http-, ftp- ja mms-streamaukselle. Haluan vain katsoa videotiedostoa ehkä tekstityksen kera, mutta se tuntuu olevan yxplayerilta liikaa vaadittu. Käyttöliittymän sekavuuden myötä nimittäin katkee päästä verisuoni jos toinenkin.
Yxplayer ei tunnu. Asetukset ovat monen valinnan päässä ja kokonaisvaikutelma on sekava. Rumuuden lisäksi tässäkään ohjelmassa tekstityksissä ei toimi ääkköset. Yxplayer tukee (monen muun lisäksi, harmillista kyllä) ainoastaan srt-muodossa olevia tekstityksiä, subia ei tueta. Videomuodoista toimii mpeg-, avi-, mp4-, flv-, mkv-, wmv- ja asf-formaatit ja niiden sisältämät useimmat kodekit divx:stä lähtien.
Itselleni suurin no no oli pelkästään softan käyttöliittymän rumuus. Kaiken kukkuraksi yxplayer ei ole ilmainen, vaan kokeiluversion jälkeen pitää maksaa. En huolisi tätä edes ilmaiseksi. Videon pyöritys takkuilee, tekstit takkuilee, käyttöliittymä takkuilee. Poistoon välittömästi.
QQplayer vaikutti lupaavalta, mutta osoittautui myöskin sudeksi. Käyttöliittymä on tarpeeksi selkeä, mutta asetuksia ei ole tarpeeksi. Tiedostonselaus on ärsyttävä, kun ohjelma ei tunnu muistavan kansioita jossa viimeksi oli. Omia videotiedostoja pääsee selaamaan vasta menun kautta “Browse manually” -kohtaa klikkaamalla.
Video pätkii jostain syystä, eikä tekstityksissä näy ääkköset. Tekstitykset eivät myöskään näy syncissä ja ajallaan videon kanssa. Jo pelkästään nämä ongelmat saivat minut siirtymään seuraavaan. Ei todellakaan “one of the best video player”, jota lupailevat.
Yllä näkyvä ääni- ja tekstitysraitavalikko jäi tuohon näkyville koko katsomisen ajaksi. Puutteellinen ohjelma. Next, please.
Linuxin mplayeria mukavasti muistuttava mVideoplayer on ilmaisena perussoittimena kohtuullisesti toimiva, mutta enemmässä käytössä se ei riitä millään. Perusvideoita mVideoplayer toistaa hyvin, mutta heti kun siirrytään dvdrip-tasoiseen aviin tai wmv:hen ohjelma rupeaa herjaamaan kodekeista ja yhteensopivuuksista. Mikään ei ärsytä enemmän kuin se, että ohjelma ei ole varma toimiiko videoformaatti vai ei. En ottanut ilmoituksesta kuvankaappausta, mutta ohjelma ihan oikeasti ilmoittaa “en ole varma tuenko tätä videomuotoa, mutta kokeillaanko?”. Naurettavaa.
Ensimmäisellä yrityksellä avi lähti pyörimään, joskin vaivalloisesti. Toisella yrityksellä näkyi pelkkää mustaa, eikä edistymispalkki edennyt mihinkään. Aiemmin toimimaan saamani videot pyörivät, mutta edistymispalkki ei näytä toimivan millään videolla. Miksi selkeitä bugeja ei korjailla?
Ohjelma skannaa videot alussa, mikä kestää tuhottoman kauan jos videoita on useampi. Minulla parin videon skannaus vei yli viisi minuuttia. Lisäksi ohjelma kaatui skannaamisen päätteeksi. Asetuksia sentään on jonkin verran saatavilla ja tässä ohjelmassa sentään ääkköset toimivat. Tekstitykset eivät kuitenkaan tule videon kanssa oikeaan aikaan… lisäksi ohjelmassa on mainoksia, tosin minulla niitä ei näy Adfreen ansiosta.
Lupaavalta kuulostava ilmainen Rockplayer on muuten loistava, mutta tässäkin ohjelmassa on yksi kuuluisista kompastuskivistä: tekstien ääkkösiä ei saa näkyviin. Ohjelmassa on myös ärsyttävä vesileima vasemmassa ylänurkassa koko ajan näkyvissä.
Asetuksia on paljon, mutta ohjelmassa on myös turhia ominaisuuksia. Lisäksi en ymmärrä miksi käyttäjää pitää hämmentää videon katsomista aloittaessa valittavilla valinnoilla kuten “laitteiston dekoodaustila” ja “ohjelmiston dekoodaustila”. Tässä olisi ehkä paras ilmainen videosoitin jos vain tekstien ääkköset toimisivat ja vesileima poistettaisiin vasemmasta yläreunasta. Video pyörii ilmaisista sujuvammin, yhtään pätkimättä – kuten pitääkin.
Ja boom! Helmi on löytynyt. Tämä ohjelma on silkkaa täydellisyyttä. VPlayerissa on tähän asti toiminut kaikki tiedostomuodot (avi, wmv, mov) kodekeista riippumatta, tekstitykset ääkkösillä (tunnistaa enkoodauksen automaattisesti, oli teksti sitten syyriaa tai suomea), video toimii pätkimättä sutjakkaasti ja soittimessa on kaikki tarvittavat toiminnot.
Ohjelman käyttöliittymä on nätti ja selkeä, kansioissa näkyvät ainoastaan mediatiedostot ja videot lähtevät suoraan pyörimään pätkimättä. Tekstityksen kokoa ja varjoa voi muuttaa, kuten myös video- ja äänikodekkeja. Ohjelma myös muistaa mihin kohtaan videossa jäi. Asetuksia on todella kattavasti.
Ainoana “miinuksena”, että ilmaisversion kokeilujakson päättyessä softa täytyy ostaa. Hinta on viisi euroa, mutta sen maksaa mielellään näin mahtavasta ohjelmasta. Suosittelen lämpimästi VPlayeria, jos aiot katsoa puhelimellasi enemmänkin videoita.
On ihan parasta että ei tarvitse muuttaa videotiedostojen muotoja mihinkään erityiseen muotoon (kuten iPhoneissa, pff), vaan ne voi siirtää suoraan puhelimelle ja katsoa suoraan ilman välivaiheita, tekstitysten kera. Toivottavasti tämä hieman valaisi Androidin videotoistomahdollisuuksia ja toivottavasti joukosta löytyi mieleinen. Esittelystäni jäi puoliksi tarkoituksella pois MoboPlayer ja Summer Player. Kumpikaan niistä ei natsannut.
Tue minun ja kuurosokean vaimoni elämää vierailemalla sponsoroideni sivuilla (RAY tukee Suomen kuurosokeita ja näin välillisesti myös minua ja perhettäni):
Olisikohan taas aika mainita jotain uhkapeleistä? Nykyään suomalaisten pelitarjonta ei enää rajoitu pelkästään siihen mitä RAY tarjoaa. Netissä sijaitsevat casinot suomalaisille on suunniteltu ja toteutettu juuri meitä varten. Esimerkiksi eurocasinossa löytyvät niin pelit kuin palvelu suomen kielellä, ja rahan siirto hoituu helposti. Mikäli pelihermoa kutkuttaa, klikkaa päästäksesi kasinosuomi.comiin.
Kirjoittaja on 23-vuotias elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastaa elokuvia, nettiä, musiikkia. Bloggaa mm. Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvästä, metallimusiikista, elämästä. Toisinaan ottaa kantaa. Lisää tietoa →
Parin kuukauden aikana on tapahtunut onnettomien sattumien summia, kun HTC Desire Z -puhelimeni on kokenut kovia ilman että tarvitsi edes nähdä vaivaa sen eteen. Huhtikuun lopulla menin tavallisesti vessaan puhelin kädessä, kun ote lipesi puhelimesta juuri väärällä hetkellä ja puhelin putosi pöntön likaiseen veteen. Se ehti lillua siellä varmaan 1-3 sekuntia, kun nopearefleksisenä jantterina poimin sen välittömästi. Mutta vettähän se nieli – ja kunnolla.
Ehdin nähdä kuinka alatason valot välkkyivät kuin puhelin olisi saanut vakavan oikosulun tai sähköiskun. Ravistelin luurista suurimman osan vesimäärästä pois. Tässä kohtaa tein ensimmäisen virheen, lähdin nimittäin hätääntyneenä käynnistämään puhelinta heti onnettomuuden jälkeen. Eihän siihen ruutuun tullut kuvaa, värähteli vain kolme kertaa ja pysyi pimeänä.
Harmitti kovasti kun puhelin oli ehtinyt olla minulla vasta reilun kuukauden ajan käytössä. Hätä ei ollut kuitenkaan sen näköinen, vaikka vähän adrenaliinia vereen pääsikin lorahtaaman. Googlailin erilaisia ratkaisuja ja lopulta aloitin oman aiheeni xda-developers-foorumille (josta on muuten suuri apu kaikissa HTC/Android-ongelmissa). Sieltä sain viimeisen sysäyksen kokeilla riisihaihdutustekniikkaa. Siispä laitoin puhelimeni vaaleaan hienoon basmatiriisiin kuivaan tilaan (kaappiin) kolmeksi yöksi.
Jännitti. Neljäntenä päivänä otin puhelimen riisipussista ja yllätyksekseni se toimi kuin rasvattu! Testasin kaikki ominaisuudet läpi, eikä mikään bugittanut. Ainoa juttu mitä jäi muistoksi oli valkoisella taustalla näkyvä muutaman millin kokoinen haalea tiplu, mutta se on oikeasti niin himmeä että pitää siristellä sen nähdäkseen. Edes kumpikaan kameroistani ei saanut sitä tallennettua kuvalle… Olin niin onnellinen. Siitä lähtien olen pitänyt puhelimen visusti taskussa vessaan tai veden äärelle mennessäni… olin onnekas, enkä halunnut ottaa enää ikinä vastaavaa riskiä.
Kuitenkin kuukausi tapauksen jälkeen puhelimesta katosivat äänet täydellisesti. Ääntä ei kuulunut mistään, ei puheluista, ei ilmoituksista, ei soittoäänistä, eikä edes sitä äänenvoimakkuuden tason ilmoittavaa ääntä tai puhelua kaiuttimella. Ulkoinen kaiutin tuntui menneen lopullisesti sököksi, sillä vain kuulokkeilla pystyi kuuntelemaan. En paljon ääniä käytä, mutta tietenkin homma harmitti. Ajattelin sen olevan vesivahingon syytä, enkä vienyt puhelinta huoltoon. Juttu jäi harmittamaan, mutta pystyin elämään sen kanssa. Aloitin tästäkin tapauksesta oman alueen xda-developers-foorumeille.
Aikaa kului ja eräänä kauniina päivänä tyttäreni sai jollakin ilveellä puhelimeni käteensä. Olin juuri huomannut puhelimen “ryöstön” ja huutamassa “ÄLÄ!”, mutta tyttö ehti viskata puhelimen täysiä kädestään. Lotta seisoi silloin sängyllä ja puhelin putosi seinän kautta lattialle asti. Takakansi ja akku irtosivat ja ajattelin puhelimen menneen lopullisesti rikki.
Kun sain puhelimen taas käteeni, käynnistin sen, enkä voinut uskoa silmiäni ja korviani. Puhelin toimi täysin – eikä siinä vielä kaikki -, siinä toimivat äänet! Uskomaton juttu. Foorumilla ainoa kommentoija heitti läppää, “voitko antaa minulle voittavat numerot Lotossa?”. Luulin, että tällaista voi tapahtua vain vanhoilla nokialaisilla.
Johtopäätöksenä tästä voisin sanoa, että HTC Desire Z kestää luultua paremmin vettä ja kolhuja. En silti suosittele testaamaan ja puhelinta kannattaakin pitää mahdollisimman hyvin kourassaan aina kun sitä käyttää. Älä myöskään heitä puhelintasi seinään, vaikka siinä esiintyisi vastaavaa ääniongelmaa kuin minulla. Riisipussitekniikkaa suosittelen silti lämpimästi!
Vaimoni bloggasi sunnuntaina suloisesti minusta ja tyttärestämme ja tänään huomasin meistä kertovan Ylen artikkelin päätyneen Ylen etusivulle. Siis ihan vee vee vee yle piste fi, kun scrollaa alaspäin kohtaan Perhe, koti, vapaa-aika. Aika uskomatonta.
Kyseiset asiat saivat minut miettimään sitä kun tapasimme. Tarina on tavallaan melko pitkäkin. Vielä eilen juttelin äitini kanssa puhelimessa syvällisiä ja suosittelin häntä lukemaan meistä kertovan Ylen artikkelin, mutta hän oli lukenut sen jo. Kun kerroin tapaamisestani, äitiäni rupesi jopa itkettämään. Itsekin herkistyin hieman, kun muistin miten merkittävä rooli äitimammallani oli seurustelusuhteeni aloittamisessa.
Kuten artikkelistakin käy ilmi, mehän tapasimme ihan ensimmäisen kerran netissä, IRCissä, kanavalla nimeltä #keltaiset_jänöt (joka on nykyään kuollut). Vuoden 2007 IRC-logeja on nostalgista seurata – siis niitä mitä on jäljellä. Aloitin aktiivisen logituksen vasta 2008 puolivälissä, jolloin seurustelimme jo kovaa vauhtia. Aiemmalta ajalta logeja on kanavalta ainoastaan rippeitä, joitakin ensimmäisiä keskusteluja. Privakeskusteluista logeja on kesästä 2008 lähtien. Yhdessäolo alkoi virallisesti lokakuussa 2007.
Emme aluksi huomioineet toisiamme lainkaan, vaikka irkkailimme usein samaan aikaan. Itse tosin kiinnitin huomioni Veeran tyttömäiseen ja omaperäiseen nickiin mustikkasoppa, mutta mitään pientä kiinnostusta suurempia tunteita ei vielä pelkkä nimimerkki aiheuttanut. Sitten vaan alettiin juttelemaan, kun huomattiin että toistemme jutut olivat kiinnostavia, huumori osui ja upposi, eivätkä muut tietenkään ymmärtäneet. Kun muut alkoivat kilahtamaan siihen, että kanava oli pelkkää rolle- ja mustikkasoppa -floodia, siirryimme privakeskusteluun, queryyn, jossa irkkasimme päivittäin, yöt valvoen aamuun asti.
Internet on hieno asia. Veera kuurosokeana pitää tekstiä suuremmassa arvossa kuin me muut ihmiset. Isolle osalle IRC on temmellyskenttä, paikka jossa mitään ei oteta tosissaan. Tietenkin kaikkeen pitääkin suhtautua skeptisesti, mutta puhun nyt trollaamisesta, härnäämisestä ja tahallisesta pelleilystä. Yritän kitkeä tällaista ajattelua ja pyrin siihen että omat IRC-kanavani palvelisivat kaikkien etuja. Veeralle ja minulle IRC on ehdoton kommunikaatioväline, nopeampi kuin tekstiviesti, ainoa nopea tapa kätevään etäkeskusteluun, sillä Veeran kuurouden vuoksi emme pysty puhumaan toisillemme puhelimessa. Olen kiitollinen siitä, että IRC, Internet ja teksti on olemassa.
Logeihin on tallentunut kaikki, niin heikot kuin vahvatkin hetkemme. Vietimme IRCissä häitämmekin ihan oikealla kanavalla, se oli meidän tapa, sillä IRCissä me tapasimmekin ja tutustuimme toisiimme. Privassa juttelimme murheet, olimme tukena toisillemme, mietimme lapsen hankkimista, mietimme lapsellemme nimeä, kaikki on monen vuoden logeista luettavissa. Logit sisältävät ikäviäkin asioita, jotka on jo unohdettu, mutta myös ihania asioita, joita muistelee mielellään jälkeenpäin.
Tämä “kauhea nettielämä” ei tietenkään missään tapauksessa ole sulkenut pois tosielämää. Netti on meille ennen kaikkea apuväline, loistava tuki arkeen, eikä sen suurkuluttaminen tarkoita sitä että elämä ei ole millään tasolla normaalia.
Tuona iltana tapasin Veeran ensimmäisen kerran. Tuohon hymyyn ja tuohon tyttöön ihastuin!
Kun aloimme tapailemaan Internetin ulkopuolella, netti luonnollisesti unohtui kun viihdyimme niin hyvin toistemme seurassa. Sitten kun palasimme koteihimme, olimme jälleen netissä, siellä missä toinenkin. Voisi siis sanoa, että olimme jatkuvasti yhdessä.
Vaikka Ylen artikkelissa etäisesti sivutaankin murheita ja viitataan siihen että kaikki ei aina ole ollut ruusuisesti, olemme kertoneet vain asioiden hyvät puolet, sillä emme enää halua muistella ja vatvoa niitä ikävempiä asioita. Totuus on karumpaa kuin voisi kuvitella, molemmat olemme sairastaneet pitkäaikaista ja vakavaa masennusta, olleet itsetuhoisia, kuilun pohjalla. Vuonna 2007 tapahtui varmaan eniten ikäviä asioita koko elämäni aikana, mutta myös ne kaikista ihanimmat asiat joita jaksan muistella. Kuitenkin, ihmiset voivat pahoin, yrittivät itsemurhaa, mukaan lukien Veera. Muistan tapahtumat niiltä ajoilta niin kirkkaasti, ainakin ne tärkeimmät. Olen niin iloinen että ne ikävät tapahtumat ovat historiaa. Silti en vaihtaisi päivääkään.
Muistan kun kuulin ensimmäisen kerran Veeran sairaudesta. Järkytyin. Näkö ja kuulo huononee pikku hiljaa, eihän se ole elämää, ajattelin. Rupesin kuvittelemaan millaista se olisi. Tulin surulliseksi. Vielä surullisemmaksi tulin kun kuulin Veeran kokemista muista järkytyksistä, ja sain tietää syyn Veeran masennukseen ja itsetuhoisuuteen, ynnä muuhun siihen paskaan. Ihan kuin perussairaus ei olisi tarpeeksi, vaan vielä elämäkin potkinut pään tohjoksi. Särkyneestä lapsuudesta, tuhoutuneesta nuoruudesta, hylänneistä ihmisistä, kaikesta siitä pahuudesta lähtien. En ollut ikinä kokenut mitään niin rankkaa. Se romahdutti minutkin, luonnollisesti. Tuntuu uskomattomalta, että yhdessä selvittiin.
Sain silloin ihan tarpeeksi kuulla ympäriltä että suhde ei kannata. Järkeilin asiaa hirveän pitkään. Mietin perinteisen itsekkäästi, meneekö elämä liian raskaaksi, jaksanko minä, ja niin edelleen. Järkeilin, pähkäilin, mietin, pohdin. Olimme molemmat vielä nuoria. Ei minulla ollut kiire. Mietin ihan rauhassa. Lopulta kerroin Veeralle kylässä ollessani että en pysty tähän. Perustin sanomani järkeeni, päähäni, logiikkaan, mutta vaikka kuinka yritin todistella itselleni, sydän sanoi muuta.
Mitkään sanat eivät ole koskaan tuntuneet niin pahalta kakistaa ulos. Tuntui kuin olisin oksentanut partakoneenteriä, eivätkä sanat meinanneet tulla ulos. “Ollaan vain kavereita” ja “en pysty tähän”. Kun lähdin sen jälkeen ovesta ulos, purskahdin välittömästi itkuun ja jalat meinasivat pettää alta. Äitini tuli hakemaan minut. Oli sellainen maaginen pimeä ja kylmä yö, isoja lumihiutaleita satoi hiljalleen maahan. Autoon istahtaessani itkin, ja sydämeni itki. Äiti säikähti, kysyi onko joku kuollut. En voinut sanoa mitään, itkin vain. Äiti ajoi kohti kotia, yhä huolestuneesti kysellen. Veikkaan, että äiti ymmärsi siinä vaiheessa, hänkin kun oli epäillyt jaksamistani. Sanoin, että en ymmärrä mitä tämä on, sisälläni on myrsky. Muistan nuo sanat ikuisesti, äiti vastasi: “poikaseni, tuo on selvästi rakkautta”.
Sanat kuullessani purskahdin uudelleen itkuun, tällä kertaa kelkka oli kääntynyt. Itkin ilosta, sydämeni riemuitsi. Tajusin välittömästi mitä minun täytyy tehdä. Itkunsekaisena lähetin Veeralle tekstiviestin juuri kun olin asuntoni ovella:
Nyt minä sen tiedän. Minä rakastan sinua! Täällä sataa lunta. Lumihiutaleet ovat uskomattoman kauniita, kuten sinäkin.
Tilannetta muistellen rupeaa väkisin nytkin itkettämään, se oli sen verran voimallista. Veerankin riemu oli kuulemma loputon ja molemmat itkimme koko illan kotonamme. Jatkoimme juttelua perinteisesti IRCissä ja siitä se varsinainen matka sitten alkoikin.
Suhteen aloittamispäätöksen tehdessäni tiesin, että elämä tulee olemaan rankkaa, mutta se ei minua enää haitannut, koska tiesin että rakkaus voittaa. Rakkaus on todellista uhrautumista ja itse uskon enimmäkseen pyyteettömään rakkauteen. Rakkaus ei aseta ehtoja. Asian tiedostaessani minua ei enää haitannut mitkään sairaudet. Nykyään tiedän että tein oikean päätöksen. Elämä on ihanaa.
Unconditional love is a term that means to love someone regardless of the loved one’s qualities or actions.
Tiedän, että tulevaisuutta ei voi ennustaa. En voi tietää mitä tapahtuu. Vanhempanikin erosivat 26 vuoden avioliiton jälkeen, niin voi käydä meillekin, mutta sitä minä en mieti missään vaiheessa. Tärkeintä on että molemmat haluamme yrittää, olla toinen toisemme kanssa, ratkaista kaikki mahdolliset eteen tulevat ongelmat. Avoimuus ja ongelmien välitön ratkaiseminen on se minkä uskon suhteessamme kantavan vielä pitkälle. Häämme eivät olleet mitkään isot ja upeat vaan simppelit maistraattivihkimiset. Kotona tanssimme ja joimme skumppaa parin hyvän kaverin kanssa. Avioliittolupausta kunnioitamme joka tapauksessa, “niin myötä ja vastoinkäymisissä”, vaikka vastoinkäymisiä tulisi ihan koko ajan.
Tuli ehkä hieman sekava postaus, mutta jotenkin tuntui siltä että minun oli pakko hieman kertoa tarinaamme lisää. Tämä on vain pintaraapaisu tapahtumista, joita koimme, mutta tässä on sen muiston ydin, jota haluan vaalia ja muistaa hyvällä. Toinen heinäkuuta vietämme kolmatta hääpäiväämme.
Minä rakastan sinua Veera. ♥