Kahmalokaupalla kuravettä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 12 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Olen hämmästynyt, että niinkin moni meni klassiseen jekkuun. Ei, en ole lopettamassa bloggaamista, enkä varmasti koskaan tule lopettamaankaan. Rollemaa on ollut hengissä varmasti yli kymmenen vuotta jo jossain muodossa, jo silloin kun näistä puhuttiin termillä ”Internetpäiväkirja”. Tahdin hidastuminen ei ole syy lopettaa, sillä innostus ei ole koskaan kadonnut. Nyt on vain kiireisempi elämäntilanne töiden ja lapsosen kanssa. Tyttö täytti perjantaina kolme vuotta, pitäisi siitäkin varmaan blogata ainakin pikkuisen blogiin.

Paljon on tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan. Ihan harmittaa että niin moni asia on jäänyt tallentamatta historiankirjoihin bloggaamalla. Tekstiä syntyy aina, kun löytää ja muistaa varata sille oman aikansa ja paikkansa. Pitää melkein laittaa post-it-lappusia ”bloggaa tänään!” tekstillä. En vain tahdo pakottaa itseäni, vaan annan homman tapahtua omalla kontollaan.

Tekstit saattavat jatkossakin olla hieman harvassa, mutta voi olla että kykenen boostaamaankin jossain välissä. Sitä ei tiedä. Niin paljon sanottavaa, niin vähän aikaa. Perus settiä. ’Till the next time!

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä