Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 4 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 24-vuotias.

Olin täpinöissäni kun kuulin joskus vuosi sitten, että Instagramia suunniteltaan Androidille. Eilen päivä koitti kun sovellus ilmaantui Google Playhin. Täytyy sanoa että sovellus miellyttää silmää ja ilostuttaa myös toiminnoillaan. Loistavat efektit tekevät kauniin kuvasta kuin kuvasta. Taitaa jäädä ”wannabe-instagramit” Pathit ja Picplzit nyt kakkoseksi. Flickr ja Tumblr ovat jääneet ajat sitten jo farmiksi. Yfrogiin päivittelen lähinnä Tweakdeckin kautta nopeita ja ”turhempia” kuvia.

Instagram

Siitä vaan latinkiin! Paras sosiaalinen kuvapalvelu. Piste.

Nähty 1999 kertaa.

Kuva Roni Laukkarisesta itsestään

Roni "Rolle" Laukkarinen

Kirjoittaja on 27-vuotias elämäntapanörtti, yrittäjä, sosiaalisen median asiantuntija, useamman blogin kirjoittaja. Suurin osa päivästä kuluu hevimusiikin ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Twitter, leffat ja erikoisoluet lähellä sydäntä. Lisää tietoa →

Teetkö verkkosivuja tai ylläpidätkö palvelimia?

Olen mukana kehittämässä palvelua nimeltään Admin Labs, jonka avulla saat tiedon puhelimeesi tai sähköpostiisi heti kun sivustosi menee nurin. Suosittelen tutustumaan osoitteessa adminlabs.com. Tilin luominen on ilmaista.

Paluuviitteet

[…] on mobiiliyhteisönä alkanut palvelu, jonne käyttäjät postaavat kuviaan. Keväällä palvelu saatiin Androidillekin. Sittemmin palvelusta on tullut myös web-versioita, eli sivustoja joilla Instagramia voi […]

[…] on mobiiliyhteisönä alkanut palvelu, jonne käyttäjät postaavat kuviaan. Keväällä palvelu saatiin Androidillekin. Sittemmin palvelusta on tullut myös web-versioita, eli sivustoja joilla Instagramia voi […]

[…] oli Instagram-tyyppinen kuvapalvelu Androidille, ajalta ennen Instagramia – luonnollisesti. Instagramin ilmestyessä Androidille palvelun suosio koki selvästi kolauksen. Kaikki ryhtyivät käyttämään Instagramia, […]

5 kommenttia. Lisää omasi joukkoon?

Eihän Path ole ”wannabe-Instagram”? Vaikka siinäkin on varmaan samanlaisuuksia Instagramiin nähden, niin kumminkin se on yksityinen ja henkilökohtainen yhteisö.

Kirjoitti

Niin ei ollutkaan tarkoitus väittää. Tarkoitin vain että vastaavia kuvanjakopalveluita löytyy Androidille, mutta eivät ole mielestäni yltäneet Instagramin tasolle.

Kirjoitti

Kommentoi