Tämä esittely on vanhentunut ja on täällä vain arkistollisista ja tunnearvollisista syistä.
Hei vaan! Minun nimeni on Roni. Olen paljasjalkainen jyväskyläläinen. Lempinimeni Rolle vakiintui peruskoulun aikaan kun luokalleni tuli toinen Roni niminen poika. Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2007 – sain melkoiset vessapaperit, mutta se valmistuminenhan oli kaikista tärkeintä ja ylioppilaslahjat kah.
Ajattelutapani on pasifistinen, mikä on yksi syy siihen miksi valitsin siviilipalveluksen asepalveluksen sijasta. Tietysti haen myös työelämän hyötyä. Voisit siis kutsua minua hipiksi tietyn mittapuun mukaan, mutta olen enemmän hippi ajatusmaailmaltani kuin ulkonäöltäni. Kuvistani ja teksteistäni saatan antaa aivan toisenlaisen kuvan siitä mitä todellisuudessa olen. Varsinkaan musiikkimakuni ei kerro mitään persoonallisuudestani. Olen ollut sivarina Jyväskylän Yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitoksella heinäkuusta 2007 lähtien. Olen positiivinen, ihmisystävällinen ja kiltti ihminen.
Rakastan elämän yksinkertaisia asioita, kuten elokuvien katsomista laajassa mittasuhteessa, kirjojen lukemista, musiikin kuuntelemista ja ystävien tapaamista. Harrastan myös valokuvaamista, kitaran ja pianon soittoa, joskus parkouria ja lumilautailua (tosin nykyään harvemmin). Joskus innostun tekemään musiikkia. Katson animea ja luen mangaa silloin kun ehdin. Kesäisin kuntoilen lenkkeilemällä pyörällä, rullaluistimilla ja sauvoilla (kuuluu yhteen, en siis sauvakävele) tai ihan vain juosten. Nykyään en ehkä enää niin paljon…
Luonteeni ja elämänkatsomukseni
Olen ajattelija. Luonteeltani olen myös rauhallinen, hyväsydäminen, usein iloinen, ajattelevainen, haaveilija, taiteellinen, “mietiskelijäpoika”. Rakastan myös karkkien syömistä ja limsan juomista, olen oikea herkkusuu. Huonoja puoliani ovat ainakin tuhlaavaisuus ja ajoittainen masentuneisuus. Olen myös ujo, vaikka nuoruuden ujous onkin väistymässä. Tutustun uusiin ihmisiin yleensä hitaasti, mutta melko varmasti.
Kehuminen, ystävällisyys, oma rauha, karkkipussi(t), herkut, viikonloppu, hyvät elokuvat/sarjat, yllätykset, matkat, matkustaminen ja ystävät tekevät minut iloiseksi. En pidä rasisteista, katujuopoista/-pummeista, enkä liiallisesta opiskelusta. Muunmuassa pompotteleminen, sekavuus, tyhmyys tai lapsellisuus, häslääminen/esittäminen, kaikkitietävyys, argumentoinnin puute, joskus kritisoimattomuus ja tietynlainen fundamentalistisuus ärsyttää minua tai saa minut vihaiseksi tilanteesta riippuen.
Olen pitänyt päiväkirjaa pienestä pitäen kauan ennen kuin aloitin tämän nettiblogin. Ajattelemisen jalon taidon opin ensimmäisenä ja olenkin aina ollut tällainen pohjimmiltani hyväsydäminen ajattelija-ihminen. Ja olen melkein perfektionisti. Eli virheet särähtävät, mutta en välttämättä tee kärpäsestä härkästä.
Uskon Jeesukseen. Olen kristitty. Kestä se!
Tietokoneet ja www-sivut
Suurin osa ajastani menee kuitenkin tietokoneiden ääressä, pakkohan se on myöntää. Teen tietokoneella kaikkea mahdollista, mutta erityisesti internetsivujen kehittäminen on intohimoni. Harrastan myös tietokonegrafiikkaa ja hitusen ohjelmointia. Pelaan melko harvoin tietokonepelejä ja tyydynkin usein legendaarisiin klassikkopeleihin (DOSBox ja Abandonia, ZSNES… aah), kuten Sierran King’s Quest ja LucasArtsin Monkey Island -seikkailupelehin. Joskus sorrun myös uudempiin mestarietoksiin, esimerkiksi Gothiciin, Jedi Knight II:n ja Westwoodin Command & Conquer-sarjan First Decadiin, joka sisältää kaikki koskaan tehdyt C&C-pelit (paitsi uusin – 2007 ilmestynyt – C&C III) ja muihin uusiin julkaisuihin. Ostin myös kesällä 2007 World of Warcraftin, jota en ole niinkään pelannut. En jaksa pelata pelejä muutamaa tuntia pidempään, sillä minulla on tietokoneella paljon muutakin tekemistä.
Olen tehnyt www-sivuja aktiivisesti kymmenvuotiaasta saakka. Minulla on parin vuoden yksityinen työkokemus www-suunnittelijana. Teen sivuja niin tavallisille ihmisille kuin yrityksillekin. Teen työni yleensä hyvin ja asiakkaan ehdoilla. Yleensä sivuprojektit suunnitellaan puhelimitse ja kotoa käsin, mutta joskus myös toimistolla. Uusi portfolio ja yritys tuloillaan…
Intohimoni ovat aina olleet tietokoneet ja niiden kanssa hommailu, mikä voi hyvinkin johtua siitä että isäni aloitti harrastuksen tietokoneiden parissa varmaan jo joskus ennen syntymääni. Minulla on enemmän kokemusta Windows-puolesta, mutta myös unix on tullut tutuksi kokeilukäytössä ja shelliympäristössä. Olen kokeillut mm. Mandrakea, Mandrivaa, Ubuntua ja Kubuntua. Tietokone sisältää kuitenkin laajoja käsitteitä, joista itse olen tykästynyt eniten www-sivujen tekemiseen, suunnitteluun ja kehittämiseen. Osaan ammattimaisesti (X)HTML- ja CSS-kielet. Pystyn valjastamaan myös PHP-kieltä omaan käyttöön. Muuta ohjelmointia olen vain hipaissut (C, pascal/delphi, perl, python, basic).
Tein ensimmäiset sivuni siis kymmenvuotiaana (1998-1999), mutta julkaisin ne vasta vuosi sen jälkeen, vuonna 1999-2000. Ensimmäiset sivuni toteutin Adobe Pagemill -nimisellä ohjelmalla. Nörtti-isukin avustuksella sain ensimmäiset sotkuni nettiin juuri hankitun ISP:n Nicin (nykyisen saunalahden tai saunaverkon) palvelimelle. Sivut käsittelivät tuolloin tekemiäni juttuja ja sarjakuvia ja ne olivat nimellä “Roni Laukkarisen kotisivut”. Siitä sivut lähtivät pikkuhiljaa kehittymään ja aloin käyttämään paint shop pro:ta – ja myöhemmin photoshopia – grafiikan tekemiseen.
Aluksi sivut toimivat portaalina (muistat kai sen hirveän Rollewebin täynnä kakkaa ja bannereita?), jolloin kymmenvuotias Rolle tajusi että Rolleweb, “Rollen verkko” sopisi paremmin portaalin nimeksi. Nimi on minusta nykyään turhan naiivi, mutta olen säästänyt sen, koska se on pysynyt niin pitkään ja se kertoo jotain minusta itsestäni. Joka tapauksessa, olen kehittynyt noista ajoista ja laajentanut palvelujani muillekin. Jos haluat nettisivut, ota minuun yhteyttä. Nykyiset sivut ovat WordPressin päällä, aikaisemmin harrastin suoraan koodiin kirjoittamista. Tosin sitä koodia tulee räplättyä nykyäänkin yhtä paljon, se on niin kivaa.
Rolleweb .NET volume 2/18 – ‘FALLing’Halusin heti perään uuden ulkoasun, sillä hätäisesti ensimmäinen wordpressille tekemäni ulkoasu ei miellyttänyt alkuunkaan. Tämä värikäs ja mielenkiintoinen kokosivun leiska on ollut täydellinen ja kävijätkin ovat tykänneet. Ulkoasu perustuu vuodenaikaan ja vihdoinkin se venyy ja skaalautuu kävijän näytön mukaan. Grafiikat ja koodin olen (kuten yleensä) tehnyt alusta loppuun itse. Ulkoasu pysyy pidempään kuin aikaisemmat, sillä minulla ei ole ollut aikaa eikä syytä tehdä uutta. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan…
Rolleweb .NET volume 1/18 – ‘Simple Oldschool’Wordpressin ensimmäisessä ulkoasussa käytin kirkkaita värejä valkoisella pohjalla. Ulkoasun header perustui yli vuoden netissä olleeseen vanhaan ulkoasuun, jonka tagilinjana oli pitkään Seppäsen aikoinaan sanoma kehu “Mansikka Puutarhassa”. Parantelin biljardipallojen malleja vähän, lisäsin mm. lasisuutta ja heijastuksia. Ulkoasu oli netissä muutaman viikon.
Rolleweb .NET – ‘Mansikka puutarhassa’Tämä on ulkoasuista se, joka on ollut kaikista pisimmän ajan netissä. Layout oli reilun vuoden ajan ihmisten ihmeteltävinä ja jäi varmasti monen mieleen viimeiseksi rollewebin ulkoasuksi. Ulkoasussa olin käyttänyt monenlaista pientä yksityiskohtaa, joka miellytti silmää. Käytin tumman puolukan punaista sävyä linkeissä ja yksityiskohdissa. Ulkoasu oli ensimmäinen HTML-validi ulkoasu ja kolmas vuonna 2005 tehty ulkoasu.
Rolleweb .NETTämä hassun sinisen värinen ulkoasu oli jonkin aikaa ihan viihdyttävä, mutta kaatui ponnettomuuteensa. Ulkoasussa oli ihan kivoja elementtejä, mutta pitkällä tähtäimellä ne rupesivat kyllästyttämään. Tässäkin leiskassa blofisoftana toimi se tunnettu cutenews-reikäjuusto, jota olin muokkaillut mieleni mukaan. Ei koskaan enää.
Yhteys
Minuun voi ottaa yhteyttä pistämällä postia sähköpostiosoitteeseeni rolle [SPAM-suodatin] rollemaa.org (eli [SPAM-suodattimen tilalle @. Viisaat osaa). Irkissä käytän nickiä rolle tai rolle`. Irkkaan pääosin irc.quakenet.org -serverillä. Minut saa parhaiten kiinni omalta kanavaltani #rolleweb. Irc-galleriassa olen nimimerkillä rolle`. Vaikutan myös deviantart.comissa, jonne laittelen töitäni. Toivon että kun otat yhteyttä, sinulla on asiaa. Turhiin juttuihin en rupea vastailemaan ja joskus turhuudet ärsyttävät minua. Joten jos on asiaa tai palautetta tai mitä vain mieltä enemmän tai vähemmän nostattavaa, ota yhteyttä edellä mainituin keinoin.








