Avainsana "veera"
- Käytetty 23 kertaa
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...
- Liity Rollemaan Facebook-sivulle!
- Selaa Rollemaan Flickr-kuvia!
- Seuraa Rollemaata blogilistalla!
- Liity Rollemaan Last.fm-ryhmään!
- Lisää Rolle Myspace-kaveriksi!
- Katso Rollen Youtube-videoita!
- Liity Rollemaan Wakoopa-ryhmään!
- Seuraa Rollea Tumblrssä!
Nukkuminenkin maksaa
- 9 tuntia, 49 minuuttia sitten.
- Lisää tekstin kontrastia tästä
- Merkitty avainsanoilla asko, asuminen, boikotti, elämä, eläminen, firmat, huonekaluliikkeet, huonekalut, kodin ykkönen, kuluttaja, kulutus, lotta, masku, näkö, ostokset, palokka, raha, sairaala, sänky, silmä, sisustus, sossu, veera
- 3 kommenttia - kommentoi
- Luettu 36 kertaa
Vaikka olen melko pitkämielinen luonne, jo ensimmäisen huonon kuluttajakokemuksen myötä laitan koko firman boikottiin, ja huononnan firman mainetta kertomalla huonoista kokemuksistani myös muille. Jos yritys, firma, liike, myymälä ym. on kohdellut kaltoin, kannattaa jättää sikseen, lopullisesti. Parempaa nimittäin löytyy varmasti muualta. Vaihtoehtoja on aina.
Viikko sitten lähdimme aikaisin aamulla asioille. Veeran taitto tutkittiin silmäpolilla uusia silmälasia varten. Veimme myös Veeran kuulokojeet huoltoon. Sairaalaruljanssin jälkeen lähdimme etsimään Lotalle uutta sänkyä huonekaluliikkeistä. Lotan pinnasänky on ollut rämä jo pidemmän aikaa, ja tyttö alkaa kasvaa ulos pinnasänkyajoista.
Kallista sänkyä emme voineet hankkia, vähävaraisia kun olemme. Olin eilen soittanut Maskuun ja kysynyt Unipuu-sänkyä. Sanoivat puhelimessa että “kyllä juu löytyy varastosta, meiltä löytyy”.
Paikan päällä:
– Eilen soittelin Unipuu-sängystä, miten on?
– Juu kyllä meillä sitä varastossa on
Muutaman minuutin koneen ruudun tuijottelua, tsekkailua, tuijottelua.
– Itse asiassa, käytännössä, tuota, tehtaalta saa.
– Öh. Jaa että ei ole heti mukaan?
– Käytännössä ei.
Mietin tässä vaiheessa että mikä ihmeen käytännössä. Sano poika suoraan että ei ole. Hillitsin itseni.
– Minulle sanottiin että on teidän varastossa.
– Odotapa hetki niin kysyn ihmiseltä joka puhui kanssasi puhelimessa.
Hetki odottelua, ja puhelinmies tuli sanomaan:
– En mä mitään sanonut että varastossa. Käsitit väärin; Tehtaalta saa. Viikko menee saapumisessa jos tilataan.
– Selevä homma. Ei tilata. Onkos täällä muita sänkyjä?
– Juu tuolla perällä.
Joten lähdimme perälle. Nurkassa oli pari säälittävän ylihinnoiteltua sänkyä. Lähdimme pois hieman äkäisenä, ja päätin että siinä on taas yksi liike jonne emme enää jalallamme astu. Seuraavaksi suuntasimme Palokan kotikeskukseen. Vepsäläisessä ei ollut kuin yksi ylihinnoiteltu sänky, Askossa olisi ollut juuri se mitä haimme, mutta ei varastossa.
Ihmettelen että mikä siinä on että huonekaluliikkeissä ei ole varastossa tavaraa ikinä? Menimme joka tapauksessa Kodin Ykköseen, joka ei ole edes pääasiallisesti huonekaluliike. Sieltä löytyi Suvi-merkkinen pähkinänvärinen jatkosänky todella edulliseen hintaan joka mahtui sosiaalitoimen mahdollistamaan budjettiimme.
Nyt on vuorossa aikuisten parisängyn metsästys. Ostimme Sotkasta keväällä Sofia-sängyn todella halvalla, olisiko ollut 60% alennuksella poistomyynnissä. Pitihän se arvata että sänky on huijausta. Kokopuun sijasta puu oli ilmavaa lastulevyä sisältä, eikä tarvinnut kuin Lotan hieman hyppiä masuni päällä niin ruks. Sälepohjakin oli huonoa laatua, vain sentin paksuisia ja 5cm levyisiä levyjä vieri vieren. Sänky on tällä hetkellä noin kolmesta tai neljästä kohtaa katki, tukijalat katkenneet poikki, ja keskipuuta pitävät paikoillaan sähkökitaran jykevä vahvistin kirjapinoja ja pari puulaatikkoa. Kaduttaa koko ostos…
Sadalla eurolla ei tunnu saavan sänkyä mistään. Käytiin tänään pari isoa kirpputorimarkettia kiertämässä, mutta tuloksetta. Ylihinnoiteltua kuraa sielläkin ne harvat mitä valikoimista itselleen huolisi. Käytettynä ollaan yritetty katsoa. Alkaa ahdistamaan että jos nyt sängyn ostaisi niin loppukuu menisi taas kaurapuurolinjalla. Toisaalta jos sen jättäisi myöhempään, selkä kärsisi vielä enemmän. Vinkkejä mistä sängyn saisi? On se kumma kun nukkuminenkin maksaa…
Kesän viimeinen retki Särkänniemeen
- 2 viikkoa, 1 päivä sitten.
- Lisää tekstin kontrastia tästä
- Merkitty avainsanoilla huvipuisto, irc, loma, lotta, matkat, miitit, perhe, pulina, retki, särkänniemi, tampere, tapaamiset, vaimo, veera
- 2 kommenttia - kommentoi
- Luettu 111 kertaa
Lauantaina lähdimme Särkänniemeen koko perheen voimin, kuten ilmoittelinkin viikkoa ennen reissua. Retki meni kaikin puolin hyvin. Lähdimme mielellämme matkaan, vaikka päiväksi oli luvattu suurensuurta myrskyä.
Aamulla väsytti ihan pirusti. Syitä ei varmaankaan tarvitse pohtia, nimittäin nukuin huonosti ja liian vähän. Ennen junamatkaa kävimme kaupassa ostamassa pientä matkaevästä. Battery oli lähes välttämätön. Junamme lähti hieman kahdeksan jälkeen.
Minä ja Lotta junassa. Lotta mutustaa eväspatukkaa.
Menomatka meni nopeasti. Arvioin että olisimme perillä kymmeneltä, ja yllätyin kuin olimme melkein minuutilleen arvioni mukaan Tampereella. Paikan päällä oli tarkoitus kierrellä hieman Tamperetta, ja käydä jossain syömässä, apostolinkyydillä tietenkin. Aivan ensimmäisenä suuntasimme Aleksis Kiven Kadulle, jossa oli tarkoitus käydä The Grillissä syömässä. Olin huomaamattani laittanut päälle autolle tarkoitetun reittihaun, ja kävelimme siksi hieman pidemmän lenkin… huomasin asian vasta perillä.
Emme kuitenkaan oikealla kadulla löytäneet The Grilliä, joten pyörimme Siperia -ostoskeskuksessa (vai mikä se on?) jonkun aikaa, jossa kaikki ruokapaikat olivat vielä kiinni. Tamperelaisten nettikavereiden avustuksella löysimme lopulta oikean paikan, joka sattui olemaan sekin kiinni. Emme jaksaneet enää pyöriä ja palloilla, joten suuntasimme suoraan keskustorin Hesburgeriin, koska McDonalds oli remontissa. Lotta nukkui koko kävelyn ajan.
Veeran juuri värjätyt takkuset. Kuvassa olemme menossa keskustorin Hesburgeriin.
Matkalla säikähdimme kun joku mies pahoinpiteli viattomia ohikulkijoita. Olimme kaukana, mutta näin hyvin miten hän juoksi erästä poikaa kohti osoittaen sormella ja huutaen “sinä!”, kunnes alkoi kuristamaan häntä penkkiinsä. Poika rimpuili ja rimpuili, eikä päässyt irti. Se oli karmeaa katsottavaa. Poika jotenkin pääsi irti ja piteli kurkkuaan. Hetken päästä poliisit tulivat paikalle.
Söimme hesessä ateriat, vaikka vaimoni sai väärän hampurilaisen. Emme jaksaneet valittaa, ja pekonipurilainen oli kuulemma ihan hyvää vaihtelua. Satoi juuri sopivasti vain sen ajan kun olimme syömässä. Ulos astuttuamme sade lakkasi.
Sitten alkoikin ankara miettiminen miten pääsisimme helpoiten Särkänniemeen. Taksia emme viitsineet ottaa kun turvaistuimen hakeminen maksaisi hieman liikaa ylimääräistä. Soitin sitten j-tekille, joka oli jo muiden kanssa Särkänniemessä.
Löysimme oikean pysäkin, ja astuimme oikeaan bussiin. Menin kysymään linja-auton kuljettajalta pääseekö äidit Tampereella ilmaiseksi. Kuljettaja oli jälleen joku maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt kysymystäni. Toistin kysymyksen, tällä kertaa eri muodossa. “Ahaaa, sina tarkoita rattaita! Kulla ilmaista se on!”. Näytin vielä kuulonäkövammaisen saattajuuteni todistavaa korttia, ja kuski nyökkäsi myöntymykseksi. Pääsimme siis ilmaiseksi koko perhe, sillä Veeran pääsee rattaiden kanssa ilmatteeksi, Lotta ikänsä puolesta, ja minä kuurosokean saattajana veloituksetta.
Eikä aikaakaan kun olimme jo Särkänniemen porttien sisäpuolella. Lahjakortilla saimme Lotalle ipanarannekkeen, Veeralle elämysrannekkeen, ja minulle saattajan erikoisluvan, jolla pääsisin Veeran kanssa veloituksitta kaikkiin laitteisiin. Soitin j-tekille, ja tapasimme hetken päästä j-tekin, Firewalkerin, ja Aswin. Kyseessä oli pienimuotoinen pulinamiitti. Meitä ei haitannut vaikka muita ei eksynyt paikalle.
Delfinaarion esityksen alkamiseen oli vielä aikaa, joten Veera vei Lotan karuselliin. Lotta oli lähinnä hämmentynyt, mikä näytti huvittavalta.
Hämmentynyt Lotta Karusellissä.
Suuntasimme pian delfinaarioon jonottelemaan, ja laitoimme vaunut niille tarkoitettuun vaunuparkkiin. Joka välissä tietenkin piti irkkailla:
rolle @ pulina @ quakenet @ Särkänniemi.
Itse delfiiniesitys oli hauska. Oli ihan mukava pitkästä aikaa katsella. En muista edellistä kertaa. Taisi olla joskus kuusi tai seitsemän vuotta sitten vanhempien kanssa. Vielä yli 20-vuotias Veera-delfiini jaksoi polskuttaa…
Lotta seurasi esitystä silmät pyöreänä.
SO LONG, AND THANKS FOR ALL THE FISH!
Delfiinien hyppelyn jälkeen menimme eläintarhaan. Lotta tykkäsi elukoista hirmuisesti, ja pääosin hänen takiaan sinne menimmekin. Oli possuja, pupuja, laamoja, hevosia, kilpikonnia, ankkoja, lintuja, vuohia…
Lotalle suurimpia ilon aiheita oli varmaankin pomppulinna. Lotta tykkäsi pomppia muiden lasten kanssa. Kiljui ja nauroi ihan kunnolla.
Eläintarhan puolella oli myös muutamia pienempiä laitteita, kuten Leppäkerttu. Viimeksi Lotta oli vastaavassa laitteessa keväällä Suomen Tivolissa, mutta silloin laitteessa ei ollut mitään käsitukea, ja Lotta meinasi nukahtaa ja pudota penkiltä. Onneksi ei kuitenkaan. Nyt Lotta oli pirteä, ja halusi selvästi laitteeseen osoittaessaan häkkyrää.
Oli ihana katsoa kun tyttöä nauratti kun ohjasi ratilla suuntaan ja toiseen. Kun leppis lähti kuitenkin liikkeelle, Lotta hieman vakavoitui. Laite pyöri ja hyöri, ja Lotta vuoroin hekotti, vuoroin kauhisteli liikettä. Nauroimme katketaksemme, kun tyttö oli välillä niin järkyttyneen näköinen. Yhdessä vaiheessa oli lähellä ettei tullut itku, ja loppua kohden näytti siltä että nyt saa riittää. Vanhempia ei saanut olla laitteen lähettyvillä laitteen ollessa liikkeessä. Hyvin se kuitenkin meni, ja Lotalla oli tiukasti kädet ratissa koko pyörityksen ajan.
Lopulta lähdimme “aikuisten puolelle” isompien laitteiden luokse. Kävin ensin Veeran, Lotan, ja Aswin kanssa vähän isommassa karusellissa, jossa soi häämarssi. Meni hieman pää pyörälle jo siitäkin, ja mietin miten kestän isommat laitteet. Firewalker ja j-tek vahtivat rattaita. Eihän heillä ollut edes ranneketta. Halusivat vain tulla tapaamaan meitä ja hengailemaan.
Loppupäivänä kierrettiin läpi kaikki isoimmat laitteet. J-tek tykkää lapsista, ja oli mielellään Lotan kanssa sen aikaa kun minä, Veera, ja Asw huviteltiin laitteissa. Suurimmaksi suosikikseni taisi jäädä Tyrsky. Loppupäivänä ei tullut omalla kameralla kuvia enää otettua. Asw ei ole kerinnyt lähetellä ottamiaan kuvia.
Kotona olimme joskus puolilta öin. Reissusta jäi oikein mainio maku, ja olen tyytyväinen että ehdimme tehdä vielä toisen reissun tänä kesänä. Ei sitä paljon kohuttua ukkosmyrskyä sitten tullutkaan, ja hyvä niin. Oli mukava käydä laitteissakin kun ei ollut kilometrijonoja.
Jaksoinpas vihdoin kirjoittaa kuulumiset ja muokkailla kuvat. Näitä on mukava muistella jälkeenpäin. Toivottavasti ensi kesä on yhtä mainio.
Särkänniemeen, Särkänniemeen
- 3 viikkoa, 6 päivää sitten.
- Lisää tekstin kontrastia tästä
- Merkitty avainsanoilla arpajaiset, elämä, huvipuisto, kuulumiset, lotta, matkat, perhe, särkänniemi, vaimo, valokuvat, veera
- 3 kommenttia - kommentoi
- Luettu 107 kertaa
Vaimoni voitti jälleen Facebookista. Miten hänellä käy tuuri jo toista kertaa “peräkkäin” (viime voitto joulukuussa). Tällä kertaa hän sai lahjakortin Särkänniemeen sivun “Koska Perhe on Tärkein” -valokuvakilpailusta. Voittava kuva oli tämä:
Kuvateksti: Tyttäreni Lotta innostui vesileikistä :D
Ei varmastikaan parhaita kuvia, mutta onhan tuo hyvin otettu ja vieläpä iloinen kuva. Kuva on otettu 4. heinäkuuta 2010 tuosta Kangaslammen rannalta, kun kävimme uimassa. Lotta ui tuolloin ensimmäistä kertaa ulkovesissä.
Matkaan lähdemme todennäköisesti ensi viikolla. Ihanaa että pääsee vielä kokemaan toisenkin huvipuistoretken Linnanmäen reissun lisäksi vielä tänä kesänä, kun on vielä kesää jäljellä. Onnea Veera-kulta, onnea me! Lotta varmasti tykkää Delfinaariosta. Samalla voidaan taas tavata tamperelaisia kavereitamme. Tampere, täältä tullaan!
Yöllisiä mietteitä elämäni rakkaudesta
- 2 kuukautta sitten.
- Lisää tekstin kontrastia tästä
- Merkitty avainsanoilla ajatuksen virtaa, elämä, mietteet, mobiili, perhe, rakkaus, veera, yö
- 2 kommenttia - kommentoi
- Luettu 629 kertaa
Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.Taaskaan en saa unta. Olen viime öinä kärsinyt rankasta unettomuudesta, minkä takia nukkuminen on usein venähtänyt puolen päivän yli. On myös paljon päiviä, jolloin kiskon itseni ylös velvollisuuksia hoitamaan, ja torkun sitten sohvalla… Eilen aamulla olisi ollut terapia, mutta peruin sen viime hetken tekstiviestillä, ja jatkoin unia. Tiedä sitten menikö viesti edes perille, mutta yhden tunnin yöunien voimin en keskustaan asti olisi päässyt…
Suurimmat syyt unettomuuteen ovat kuumuus, ajatukset ja nälkä. Ruokailutottumukseni ovat jo ties kuinka monetta vuotta retuperällä. Rakas vaimo kokkaa kyllä maailman parasta kotiruokaa, mutta välipalat, iltapalat, ja aamupalat ovat vuosia olleet poissa päiväjärjestyksestäni.
Mitä sitten öisin mietiskelen tässä sängyssäni, nukkuvan vaimoni vieressä, selälläni maaten, mustaa kattoa tyhjällä katseella tuijottaen? No ihan kaikkea. Elämää, pahoja asioita, hyviä asioita. Usein tirautan kyyneleen jos toisenkin ajatteluni myötä, nukkuvan maailman tietämättä. Mietin, miten monelle olenkin velkaa milloin mistäkin asiasta. En välttämättä rahaa, vaikka sitäkin. Mietin miten paljon pahaa on tapahtunut. Mietin, miten paljon hyvää on tapahtunut.
Erityisesti mietin miksi ja miten olen tässä tilanteessa nyt. Olen yllättynyt siitä miten hyvin asiat loppujenlopuksi ovat. Ajattelen tytärtäni Lottaa, ja pakahdun onnesta. Ajattelen vaimoani, joka nukkuu vieressäni, ja pakahdun uudelleen onnesta. Hellästi silitän ja painan kämmenelläni vaimolle taktiilin viittoman “Minä rakastan sinua”, jota on viitottu lukemattomat määrät yhteisen polkumme alusta asti.
Ajatukseni palaavat menneisyyteen, aikoihin jolloin tutustuimme. Muistan ne päivät kuin eilisen. Silloin tapahtui ennätysmäärin pahaa, mutta vielä enemmän, valtavasti hyvää. Muistan kuinka kamppailin järjen ja tunteen välillä, enkä osannut olla yrittämättä selittää järjellä tunteitani. Jälkeenpäin ymmärsin, että se on silkka mahdottomuus.
Muistan puolen vuoden tuntemisemme jälkeen olleeni Veeran luona. Katselimme toisiamme. Muistan miettineeni, ja sanoneeni “ollaan vain ystäviä”. Minuun ei ole koskaan sattunut mikään niin paljon kuin sen sanominen. Minua pelotti, enkä tiennyt mitä tehdä. En tarkoittanut mitä sanoin, ja se sattui. Lähdin pois itkien, samalla nähdessäni Veeran itkevän. Itkin vielä autoon mennessäni, ja sisälläni myllersi.
Äitini kysyi mikä on hätänä. Vastasin itkunsekaisin tuntein, no kun pystyisin katsomaan Veeran kasvoja ikuisesti, enkä koskaan kyllästyisi, ja miksi sanoin niin, ja mitä minulle tapahtuu. Äiti vastasi “tuo on rakkautta”. Olin tuntenut sen jo ensisilmäyksestä lähtien, sen saman tunteen. Mutta koska en olut tuntenut sitä aiemmin, en ymmärtänyt sitä. Se oli liian suurta. En tajunnut miten pystyin olla koukussa ihmiseen sillä tavalla.
Kun äitini sanoi sen niin, silloin ymmärsin että järkeilyn voi unohtaa, silloin tiesin. Silloin tein päätöksen, ja sisuskaluni valtasi se sanoinkuvaamaton riemun tunne, rakkaus. Lähetin saman tien Veeralle viestin rakkausrunon muodossa. Viimeistään silloin kaikesta muusta tuli toisarvoista, eikä minua enää haitannut Veeran kuurosokeus tai mielenterveysongelmat, tai koira-allergiani, tai mikään muukaan pikkuseikka. Halusin vain olla hänen kanssaan aina, ja tulevaisuudessa.
Ja niin kävi. Nyt olen onnellisesti naimisissa rakastamani ihmisen kanssa, ja niistä ajoista asiat ovat paljon paremmalla tolalla. Huomenna vietämme toista hääpäiväämme. Tämä on sinulle, rakkaani. Hyvää yötä kullannuput.
Viittomakielistä kielikylpyä Kukkumäessä, 1. päivä
- 10 kuukautta sitten.
- Lisää tekstin kontrastia tästä
- Merkitty avainsanoilla elämä, ihmiset, kela, kuulovamma, kuulumiset, kuurosokeus, lotta, näkövamma, perhe, usher, vaimo, veera, viittomakieli
- 1 kommentti - kommentoi
- Luettu 408 kertaa
No, päätinpähän kirjoittaa nyt kuitenkin, vaikka myöhä onkin. Perjantaina alkoi kuulonäkövammaisten kuntoutumiskurssi, jonne pääsin mukaan ihan Kelan kustantamaksi osalliseksi. Jouduin lähtemään töistä aikaisemmin kotiin, kun suunnitelmat muuttuivat ja piti olla kahdelta Kukkumäessä. Olimme hienostuneesti kymmenen minuuttia myöhässä, mutta jouduimme silti vielä odottelemaan muita. Paikalla oli jälleen kaikki vanhat tutut sekä kuuroja, että sokeita, ja sekä että, mutta myös kuulevia – lähinnä minä, Lotta, muutama ohjaaja, viittomakielen tulkit ja tulkkiopiskelijat. Tietääkseni suurin osa osallistujista sairastaa usherin syndroomaa, kuten vaimoni Veera.
Lähdössä ajelulle
@ Flickr
@ Flickr
Oli jälleen mielenkiintoista keskustella viittomalla niin näkyvästi kuin taktiilistikin. Porukassa on erittäin hyvä yhteishenki, ja kaikki auttavat toisiaan parhaansa mukaan. Kahvi ja ruoka oli herkullista, ja Lottakin viihtyi lattialla telmien. Illalla lähdettiin sitten yllättäen Jyväskylän Palvijongin vieressä sijaitsevaan Karting-halliin. Lotalle oli varattu mukava Kata-hoitaja, joten saimme rauhassa lähteä viihteelle.
Veeran polvet ovat kipeinä, joten pääsin yksikseni kokeilemaan kyseistä autoilulajia. En ole koskaan aiemmin ajanut karting-autolla, joten kokemus oli aivan mahtava. Tietenkin autoa oli yllättävän vaikea ohjata, mutta kokemus oli mieluinen vaikka kymmenen minuutin hurjastelun jälkeen kädet olivatkin aivan rikki. Luulin koko ajan olevani viimeinen, mutta olinkin sievästi kolmas, ajajia ollessa viisi.
Huulta tuli heitettyä niin miekkosten kuin naikkostenkin kanssa koko taksimatkan. On mukavaa tutustua Veeran pitkäaikaisiin lapsuudeynstäviin, ja muihin kuurosokeisiin immeisiin. Huomenna (tarkalleen ottaen tänään) jatkuu kurssi klo 7.30, ja olen vielä hereillä… olin vain pakotettu kertomaan kuulumiset, kun en niitä kuitenkaan muistaisi seuraavana päivänä. Otettiin myös joitakin kuvia, mutta lisään ne tähän artikkeliin sitten myöhemmin. Kurssi on todella antoisa, ja kehittää mukavasti viittomakieltäni. Vaikka jo hyvin keskustelutaitoinen olenkin, kaikkea en vielä osaa, enkä tule osaamaankaan ihan lähiaikoina. Mutta kieltä käyttäessä oppii nopeasti, se on huomattu! Jos voisin viittoa, viittoisin sinulle hyvää yötä. Teksti ei kuitenkaan sitä mahdollisuutta suo. Siispä näin tekstittäen; hyvät yöt lukijani!
