Rollemaa.org

Minä ja vaimoni. Lisää kuvia.

Se on taas se aika vuodesta kun kuolema on vuotta lähempänä. Kaksikymmentäyksi vuotta sitten synnyin tähän maailmaan Jyväskylän Keski-Suomen keskussairaalassa. Kai se on sitten juhlistamisen arvoinen asia, vaikka viime aikoina olen tuntenut itseni velkaiseksi, masentuneeksi, säälittäväksi rahareikäiseksi riesaksi. Nyt sen sijaan minulla on aivan loistava fiilis, tykkään vain kirjoittaa hieman synkästi vielä näin Halloweenin kintereillä.

Eilen tosiaan pidimme kolmihenkisen perheemme voimin synttäri-halloween-juhlat. Kynttilänvalossa maalasimme toistemme kasvot. Veerasta tuli söpö kissa, minä sain Immortalin Abbath -tyylisen sad panda corpsepaintin. Sitten otimme hieman kuvia olemattomalla shokkivaluella, jonka jälkeen kävin synttärin kunniaksi hakemassa sen hetken ilmaisen subin. Subway-työntekijä kyllä vaikutti hieman varautuneen pelokkaalta kun näki hirviön astelevan kauppaan. Tunnelma laantui kun lähtiessäni toivotin hyvää halloweenia.

Veera on aivan uskomaton piirtäjä, ja hänellä on mitä ihmeellisin mielikuvitus. Viime vuoden kortti oli myös jotain upeaa. Tänä vuonna synttärejä juhlistettiin samaan aikaan Halloweenin kanssa, joten korttikin oli Halloween-henkinen. Kuvassa on kaksi kurpitsapäätä; isompi on vaimoni Veera ja söpö pikkuinen on Lotta. “Karkki vai kepponen?” Klikkaa suurentaaksesi kuvaa:

Meidän oli tarkoitus pitää kauhuleffamaratoni, mutta se jäi pitämättä kun irkissä oli kivempaa (#pulina-kanava teki historiaa kun peak nousi 87 yhtäaikaiseen irkkaajaan). Varsinainen lahja oli takki, josta kirjoitin aikaisemmin.

Lotta on alkanut höpisemään ihan hirveästi tyyliin BA BAB ÄB ÄÄ VÄÄ LAA-LAA LA BAB ÄB VÄB. Pitäisi kuvailla taas hieman kotivideoita, ja päivittää vihdoinkin sitä vauvablogia. Koneella on nyt paljon tekemistä, mm. bash-koodauksen, elokuvien, peikon, ja ircin merkeissä.

Viime viikko meni yhdessä hujauksessa. Kyllä se aika vaan kulkee nopeammin, kun on tekemistä. Jatkuvat virikkeet eivät myöskään ehdi antaa sijaa ajatuksille, ja masennukselle, mikä on positiivista. Työviikko meni erittäin hyvin, ja olen melko pitkälle sisään ajettu jo työpaikallani. Sopivaan työrytmiin oli yllättävän helppo ja nopea päästä. Sain sovittua tiistait lyhyemmiksi Ekavauvakerhon takia. Isänä haluan olla mukana ja nähdä miten Lotta tutustuu muihin vauvoihin. Siellä oli niin mukavia ihmisiä, ja kakkuakin sai. Lotta veti 6kk-ikäistä Liinu-vauvaa korvasta. Olivat hyvää pataa keskenään. Saatiin nauraa ihan kunnolla kun kymmenisen vauvaa nauroi, leikki ja jokelti matolla vierekkäin. On se vaan niin suloista, ja samalla hauskaa katseltavaa.

Keskiviikkona olikin sitten toinen perhekerho. Aiheena oli “Arjen voimavarat: Miten parisuhde muuttui?”, mutta poikettiin kyllä aika kivasti aiheesta. Olimme ainoa perhe paikalla. Tulkkina oli ylimukava Nina. Riitti kyllä juttua pariksi tunniksi. Lotta leikki ja jokelti tapansa mukaan ilman huolen häivääkään. Lähtiessä poikkesimme Helin kautta, joka tuli kylään.

Perjantaina oli Veeran lapsuudenystävän syntymäpäivät. Oli hassua että eivät olleet nähneet toisiaan vuosikausiin, vaikka ovat asuneet jo vuosia samassa kaupungissa, Jyväskylässä. Vieläpä alle kilometrin säteellä toisistaan. Syy selvisikin pian, ja oli sen verran järkyttävä, etten sitä rupea täällä kertomaan. Minulla ei ole tapana kertoa toisten arkaluonteisia asioita eteenpäin. Masennus saa aikaan ihmisistä vieraantumista, myös niistä läheisistä. Homma ei ole tarkoituksellista. Masennus onkin sairaus, joka ei haittaa vain itseään vaan myös lähimmäisiä.

Olin yllättynyt ja ylpeä viittomakielen taidoistani. Olga on siis täysin kuuro, kuten myös Katja, joka oli myös Olgan kodissa syntymäpäiviä viettämässä. Pysyin melko hyvin kärryillä, mitä kolmikko viittoi, ja osasin osallistua keskusteluunkin. Luonnollisesti joitakin asioita meni ohi, mutta opin kyllä ajan kanssa lisää. Paremmin sujuu yhden ihmisen kanssa keskustelu. Se ei tuota enää edes vaikeuksia.

Puhuimme kuurojen/viittomakielisten “kulttuurista” ja yhteisöstä. Veera ja Olga ovat jättäytyneet kuurojen porukoista pois erinäisistä syistä. Kello lähestyi kahdeksaa, jolloin saunavuoron oli tarkoitus alkaa. Kesän jälkeen alkaneita saunavuoroja osaa taas arvostaa ihan erilailla, kun on ollut koko kesän lähes ilman saunaa. Veera halusi jäädä Olgan luokse juttelemaan, joten menin itse kotiin saunomaan. Heli oli vahtimassa Lottaa, ja hyvin jälleen vahtikin. Heli on kyllä ollut korvaamaton ystävä ja lapsenvahti.

Viikonloppuna sai vähän rauhoittua. Ei tullut kuitenkaan nukuttua niin paljoa, vaikka piti kasata voimia tätä työviikkoa varten. Sain kuitenkin ihan tarpeeksi nukuttua, vaikka aikaisin aamulla heräsinkin. Aikainen herääminen kertoo vain siitä että uusi rytmi on omaksuttu.

Nautin työpaikastani täysillä. Tänään on taas Ekavauvakerho, ja huomenna on terapia-aika. Eilen Heroes palasi tauolta, btw. Peikko toimii, ja elämä hymyilee. Ainoa mikä huolettaa on talousasiat, velat, raha, mutta yritän olla ajattelematta. Pääasia että Lotalla on kaikkea, oma nahka ei ole enää niin tärkeä. Kunhan saa syötyä kerran parissa päivässä, se riittää minulle.

Tykkään lukea Vauva-lehden isäpalstaa. Tällä kertaa sivulle pääsi helsinkiläinen toimittaja Tuomas Enbuske, otsikolla “Se vaikea r-sana”. Enbuskella on 7 kuukauden ikäinen tyttövauva. Artikkelissa käsitellään “vaikeaa r-sanaa”, verbiä “rakastaa”. Miehet ovat stereotyyppisen käsityksen mukaan sellaisia, jotka eivät “puhu eivätkä pussaa”. Perheissä miehet osoittavat rakkautta mieluummin muulla tavoin, kun sanotaan suoraan että “minä rakastan sinua”. Se että rakastaa toista ilmenee usein pelkällä puhumisella tai olemalla kiinnostunut toisen asioista. Usein se myös ilmenee huolenpitona ja muulla vastaavalla. Enbuske kuvaileekin seuraavasti:

Rakkautta on ollut se, kun isäni on auttanut minua veroilmoituksen teossa, kun hän on laskenut vähennykset ja tulot sentin tarkkuudella ja tullut ensiasuntooni kokoamaan kirjahyllyäni. Isäni on diplomi-insinööri. Minullakin on vähän diplomi-insinöörin luonnetta; kaikkea ei tarvitse sanoa, eikä rakkautta hokea.

Tykkään Vauva-lehden isyysjutuista sen takia että niihin on usein niin helppo samaistua. Tälläkin kertaa koin valtavia yhteneväisyyksiä Enbusken tapauksen kanssa. Meilläkään ei kotona miesten kesken paljon rakkautta hoettu, jos milloinkaan. Isäni on tullut asentamaan asuntooni kattolamput, ja auttanut asioissa joita en hallitse, ja uskon myös että se on ollut hänen tapansa osoittaa rakkautta. Ja onhan niitä muitakin selkeitä tapauksia tietysti ollut. Jotenkin miehillä on vain sellainen perus-esto, että ei tule sanottua edes netin tai tekstiviestin välityksellä että rakastaa, paitsi tietysti aina vasta sitten kun on joku hätä, tai viimeinen mahdollisuus…

Aioin pitää huolen, että lapsella olisi rahaa. Kyllä, näin kylmästi ajattelin. Aloin todella pitää lapsestani vasta muutaman kuukauden jälkeen.

Itselläni raha ei ole koskaan ollut etusijalla, sillä en ole varakas – päinvastoin. Minusta on tärkeintä, että lapsella on perhe, koti, katto pään päällä, vaatteita, ruokaa, vanhemmat jotka rakastavat häntä enemmän kuin mitään muuta. Ärsyttää sellainen ajattelutapa, että ensin pitää olla talous, pää, elämä, ja kaikki muut asiat kunnossa ennen kuin voi edes harkita vanhemmuutta. Entä jos niin kovasti haluaa, ja on kaikki muut puitteet kunnossa? Lapsia syntyy erilaisiin perheisiin. Tietenkin ymmärrän sen pointin, jos ei ole oikeastikaan varaa tai kykeneväisyyttä kasvattamaan lasta. Mutta minulle pääasia on se, että lapsi on haluttu ja rakastettu.

Minulle lapsi on uskomattoman kaunis ihme, ja maailman suloisin seurattava, jota saatan tuijottaa tuntikaupalla. Olin aiemmin vihannut kaikkea väkivaltaa, mutta nyt olin valmis vaikka kiduttamaan hengiltä sen, joka usaltaisi tehdä lapselleni mitään pahaa.

Minulla on täysin sama juttu. Olen aina ollut ajatusmaailmaltani pasifistinen, mutta jos joku yrittääkin satuttaa pienokaistani saa sen kyllä kokea nahoissaan… ristiriitaista, mutta totta.

Tähänkin näihinkin mielipiteisiin voin täysin yhtyä:

En vaihtaisi mistään hinnasta vanhempiani, enkä siis lastanikaan, vaikka olisi 30 päivän palautusuoikeus.

Sanon myös lapselleni joka ilta rakastavani häntä, ihan vaan kaiken varalta, ettei terapiateollisuus pääse sillä puutteella lastani 30 vuoden päästä rahastamaan. Ja r-sanan sanoessani myös tarkoitan sitä.

Olen aina suunnitellut tekeväni lapsia parissakymmenissä (siis 20-29-vuotiaana, ei 20 lasta sentään!), sillä kun lapset ovat 20-vuotiaita, itse on vasta hehkeä nelikymppinen. Tuntuu elämä siten hieman pidemmältä. Lotta täyttää 30. elokuuta viisi kuukautta. Kyllä se aika rientää.

Säikähdin äsken ihan älyttömästi. Ohi meni ukkonen, melko kova sellainen. Tänä kesänä ei ole paljon ukkosia ollut, jos ollenkaan. Sateitakaan ei ole loppujenlopuksi paljon ollut. Minusta sateella on tavallaan kivempaa, koska on viileämpää. Sellainen sopivan lämmin sää, ja hieman viileä tai lämmin tuuli on parasta kesässä. En pidä jatkuvista helteistä, mutta toisaalta en myöskään jatkuvista sateista. En pelkää ukkosta, mutta saatan säikähtää. Nyt säikähdin sen verran että sammutin pääkoneen, ja jatkoin irkkaamista varakoneella. Veeran kone sammui kokonaan, ja pelkäsin sen hajonneen, mutta onneksi se oli vain sadasosasekuntien mittainen sähkökatkos joka sammutti koneesta virran.

Nyt taas porottaa. Eipä tuo ukkoskuuro kestänyt kuin viitisentoista minuuttia. Tuli heti takaisin se ärsyttävä ja hikinen olotila, ja aurinko paistaa taas suoraan päin asuntoamme, olohuoneen ikkunasta sisään. Kasvihuoneilmiötä koko kesä, eli lämpö pysyy sisällä = ei kiva.

Katja kävi äsken kylässä, ja sai taas todeta miten hyvin osaan jo viittoa ja ymmärtää. Eipä tässä elämään kummempaa. Illalla mennään vihdoinkin vaimon kanssa katsomaan uusin Potter. Onneksi saatiin illaksi hoitaja Lottaa varten. Laitilan Wirwoitusjuomatehtaan Lemona/Limetti, yam…

Niille, ketkä eivät facebookia tai muuta sosiaalista mediaa käytä, julkaisen tämän harvinaisen hauskan videon myös täällä Rollemaassa. Tilanne siis oli sellainen että olin tulostamassa jotain, ja liittämässä tulostimen piuhaa kiinni koneeseen, kun se tippuikin vahingossa lattialle. Sanoin “hups, voi *” ja Lotta repesi nauramaan ihan kunnolla. Päätimme kokeilla voimmeko uusia tilanteen, ja nauraako hyvällä tuulella oleva tyttö lisää jos pudotan johdon tahallaan lattialle. Ja tulihan sieltä nauruhermoja kutkuttavat naurukohtaukset! Päivän paras kyllä.

Arvasin. Ei tullut opiskelupaikkaa Agoralta (Tietojärjestelmätiede, Informaatioteknologian tiedekunta), mutta mitäpä tuo haittaa. “En olisi halunnutkaan”. Sain yhteensä muistaakseni 32 pistettä kuudestakymmenestä. En ollut tarpeeksi fiksu. Hakijoita oli kolmattasataa. Heinäkuussa tulee vielä kirjeet sieltä journaliistikan ja suomen kielen puolelta. Voipi olla että en pääse kumpaankaan, ainakaan journaliistiikkaa opiskelemaan. Suomen kielen puolella voi olla jopa mahiksia. Ei nyt jaksa stressata.

Kotielämää tässä on vietetty, ja toivottu säiden viilenemistä. Täksi päiväksi tulikin vaihteeksi kivan viileä sää. Tullut nukuttua paljon, kuunneltua paljon uutta metallimusiikkia, katsottua yllättävän paljon elokuvia, valvottua myöhään, leikittyä Lotan kanssa. Lotta sanoi tänään ensimmäisen konsonanttinsa sanan “äbäbäbä” muodossa. Kesää jatketaan eteenpäin. Luulin että tänään on sunnuntai, mutta olikin maanantai. Kohtapa onkin sitten vuorossa syksy.

Aamuinen kauppareissu
@ Flickr

Se on jännä miten paljon saa huomiota osakseen etenkin naisilta, kun mies menee vauva sylissä/liinassa kauppaan. Onhan se ihan mukavaa, vaikka joskus ihmiset käyvät liiankin tuttavalliseksi. Esimerkiksi tänään eräs täti-ihminen käyttäytyi kuin joku lähin sukulaiseni. Höpötteli, hössötteli, lässytteli, silitteli vauvan poskea, ja ignorasi vauvan isän täysin. Kerran kyllä kysyi “onko se tyttö?”, mutta muuten höpötteli vain vauvalle.

Eihän tuossa mitään pahaa ole, mutta jotenkin saa välillä todistaa jollain tasolla häiritsevää käytöstä. Se on myös jännä huomata että usein kun äiti kantaa lastaan, kukaan ei näytä edes huomaavan. Mies ja vauva on jotenkin suomalaisessa kulttuurissa harvinainen näky. Itse en ole ainakaan tainnut nähdä kuin kerran miehen näkyvästi vauvansa kanssa kaupassa. Saattoi myös johtua väsymyksestä ja pienestä ärtymyksestä miksi tämä kyseinen asia häiritsi. Lottahan oli iloinen ja hymyili naiselle koko ajan. Ehkä pitäisi minunkin.

Tänään oli siis päivä, jolloin sain nukkua. Aamulla ei ollut mitään menoa. Kerrankin. Nukuin melkein puoli kolmeen saakka, ja olokin oli sen mukainen. Lotta herätti yöllä vain kerran, pieni tyttömme on alkanut oppimaan milloin on yö ja milloin aamu. Kuulemma viimeistään 3 kuukauden ikäisenä vauva osaa erottaa yön ja päivän, ja rytmi alkaa vakiintua.

Postissa tuli vauvatavaraa, mm. “Lasten Parhaat Unilaulut” -cd, vauvantarvike-etukuponkeja KappAhliin, ja muuta vastaavaa. Eräs odottamani metallilevy ei vielä saapunut. Käytiin kaupassa, ja pidin ensimmäistä kertaa Lottaa liinassa (ks. edellinen merkintä).

Asiasta kolmanteen, kokeilin ensimmäistä kertaa WordPressin automaattipäivitystä. Otin tietenkin ensin varmuuskopiot tiedostoista rsync-komennolla, ja tietokannasta WP:n omalla Backup-systeemillä. Automaattipäivitys onnistui, mutta päivityksen jälkeen minun piti laittaa muutamat muokkaukset uudelleen, sillä päivitys yliajaa kaikki tiedostot kysymättä mitään. Olen tehnyt Rollemaan WordPressiin joitakin omia kustomointeja, kuten tuunattu wp-login.php, ja press-this.php. Fancybox-for-wordpress lisäosa näytti bugaavan hieman päivityksen jälkeen… jospa lisäosaan tulisi pian päivitys.

Nyt särkee päätä. Kofeiinipohjaisella ravinnolla menty tänään. En ole syönyt tänään mitään varsinaisesti, joten taidan painua jääkaapille…

:llä tuotettu merkintä:

Nukuinpa sitten päiväunet, nokoset, vai pitäisikö sanoa iltaunet. Kuudesta eteenpäin tuli nukuttua, ja kello näyttää olevan jo yli kymmenen. Vieläkin vähän tokkurainen olo, ja niska oikuttelee. Vauva nukahti – ehkä viideksi minuutiksi. Rupesi protestoimaan heti kun huomasi jääneensä ilman seuraa. Nyt se sitten chillaa kanssani koneella ja sinnittelee kovasti. Aika jännä miten vauvatkin osaa ovelasti venyttää tuota nukkumaanmenemistä. Tuossa se hymäilee ja katselee. On se vaan niin ihana.

Niska on jotenkin jumissa. Nukuin varmaan huonossa asennossa. Kokaiinikolaa ja suklaakeksejä menee. Kohta tulee varmaan se kuuluisa Rollen yönälkä, joka johtaa yöpalaan. Huomenna ei ole mitään (kerrankin!). Loppuviikosta onkin sitten taas vaikka mitä. Tuntuu että koko ajan on jotain menoa, mutta kivaa vaihteluahan tämä on. Vissiinkin.

Minun on pitänyt kirjoittaa pidemmästikin muutamasta aiheesta, mutta juhlien ja muiden sukutapaamisten ja tämän yllättävän kuuman helleaallon takia en ole jaksanut paljoa kirjoitella, saati koneella istua. Hirveän tukala olla nytkin, kello on kohta yhdeksän ja mittari näyttää varjossa edelleen 26 astetta. Tänään meni kuulemma jossain päin Jyväskylää 30 astetta celsiusta rikki. Taitaa tulla kuuma kesä. Ei auta muuta kuin juoda paljon kylmää.

Lauantaina oli veljeni lakkiaiset (onnea vielä!) ja tänään tyttäremme nimenantojuhlat. Pikkuinen nukkui koko seremonian ajan. Tyttö sai nimeksi Lotta Iines Laukkarinen. Tuntuu samalla hieman oudolta ja vapauttavalta kun saa vihdoinkin sanoa vapaasti sukulaisten ja muiden ihmisten luona tyttöä Lotaksi, pikkuisen ja neidin sijaan.

Vaimollani kuumuus näköjään aiheutti hieman pahoinvointia. Minua vain väsyttää armottomasti. Edes kofeiini ei auta. Pelkissä shortseissakin on kuuma olla. Pitäisi olla alasti, mutta ei kehtaa kun partsin ovi on auki (asumme ensimmäisessä kerroksessa). Hien virtausta. Rolle kuittaaLÄÄH

:llä tuotettu merkintä:

The cutest thing on morning sleep
@ Flickr

Onpa kuuma! Kävin ulkona ja postissa, ja meinasin paistua elävältä. Toisaalta lämmin tuuli oli myös mahtava – tykkään kun tukka hulmuaa. Vauvallakin on selvästi hiki, eikä hän malta nyt nukkua kuten pari päivää sitten (kuva oikealla). Silmäpussit roikkuu, hah.

“Toimiva ratkaisu mobiilibloggaukseen” -merkintään viitaten, vaihdoin FlickrRSS:stä ihan tavalliseen php-koodiin, btw Thanks Jason! Se toimii paremmin ja ilman viivettä. FlickrRSS:n kanssa nimittäin joutuu odottelemaan, mikä ei ole hyvä juttu jos haluaa heti kuvan oton jälkeen kirjoittaa kuvan kera. Tämä toimii viiveettä. Pitää vain toivoa että RSS ei ole kovin usein down. Movieposterdb on edelleen down, eikä rollemaa.org lataudu loppuun saakka! paina stop-nappulaa, jos sivu jää jummaamaan.

Eipä tässä sen kummepaa kevätkesäpäivää. Vauvan kanssa oleilua, päivän paistattelua. Täytyy vain varmistaa että jääkaapissa on kylmää juotavaa. Ensi sunnuntaina on vauvan nimiäiset, joihin katselemme juuri vauvalle mekkoa. Koji Kondon Zelda -soundtrack soi, ja vauva tykkää.

Rupesi vähän ahdistamaan sisälläolo, joten lähdettiin koko perheen kanssa ulos – vaikka satoi. Pidän sateessa olemisesta, en niinkään sateen katselemisesta sisältä. Sateella ilma on jotenkin puhtaampaa ja raikkaampaa. Käveltiin rauhassa Shell Veturille ostamaan limonadia, ja ahdistus alkoi pikku hiljaa väistyä kun juteltiin ja hengitettiin raitista ilmaa.

Vauva nukkui vaunuilun ajan, mutta heti kun tultiin kotiin niin mokoma heräsi. Hirveät silmäkuopat tytöllä, ja jotenkin levoton ollut tänään – valvonut ennätyksellisesti jopa 12 tuntia putkeen. Pieni toive mielessä että tyttö nukkuisi yönsä suhteellisen hyvin.

Matkalla asensin Twitterin mobiili-client Tweeblestä uusimman version puhelimeeni, ja samalla etsin toimivaa ratkaisua mobiilibloggaamiseen. WordMobi ja Scribble(kö) ovat ihan hyviä, mutta etsisin jotain vielä simppelimpää, jolla saisi helposti kuviakin liitettyä ilman turhia säätöjä. Nyt kotiin tultuani jatkan etsintöjä. Myös toimiva flickr -wp-plugin hakusessa. Päivityksiä odotellessa…

Mittari näyttää yhdeksäätoista astetta celsiusta. Taitaa olla kesä jo melko lähellä. Tänään nukuin pitkälle päivään tyttöni kanssa, sillä yöllä vähän valvottiin. Saatiin vasta äskettäin tietää missä on tähän kiinteistöön kuuluva varasto, ja tuossa äsken vein muutamia käytöstä poistuneita ja jaloissa pyörineitä tavaroita sinne vintille. Tulipahan hieman lisää tilaa.

Viikonloppuna sain puhelinsoiton koskien erästä vanhaa sivuprojektia. Olisi tarkoitus uudistaa sivut ja laittaa ne sisällönhallintamanagerin alle, jotta minun ei tarvitsisi niihin enää itse koskea – muutoin kuin sellaisissa tilanteissa kun sivuston omistajalla menee totaalisesti sormi suuhun. Tein kyseiset sivut joskus vuosia sitten, jolloin olin vielä kehitysvaiheessa, enkä ollut vielä tottunut CMS:n kanssa painimiseen. Minulle maksetaan työstä kohtuullinen tuntipalkka, joten päätin ottaa sen vastaan. Samalla sain kipinän ja ajatuksen aloittaa sivujen tekemisen ehkä uudestaan… kysyntää on ollut paljon.

Tytön kanssa menee kiitettävästi, ja olen edelleen erittäin tyytyväinen roolistani koti-isänä. Tämän kuun lopussa on nimenantojuhlat, jonka jälkeen voin kertoa nimen teille lukijoillekin suoraan, ilman että tarvitsee puhua “pikkuisesta” tai “neidistä”. Kapteenin lokikirjan lopetin toukokuun ensimmäisen viikon jälkeen. Ei oikein jaksanut enää kirjoittaa yksityiskohtia ylös kun rupesi jo muistamaan tytön rutiinit. Merkitsin kuitenkin ylös ensimmäisen ihka oikean naurun, joka tapahtui 13.5.2009 klo 20.43. Kika-kika.

Tyttö hymyilee paljon, ja nostaa jo kunnolla päätään. Ei kuitenkaan pääse vielä kääntymään mahaltaan edes kunnolla autetatessa. No, onhan hänellä ikääkin vasta yksi kuukausi ja 19 päivää. Kuvia tarjoillaan facebookissa ja IRC-galleriassa. Ei tarvitse olla edes etsivä, että löytää.

Mitäs tässä, koneella istuessa. Päivittäin olemme käyneet ulkona, onhan siellä niin hyvä ilma. Kesällä suunnitelmissa huvipuistoreissu ja Kajaanissa Veeran herttaisen mummin ja appiukkoni luona sukulointi.