Rollemaa.org

No, päätinpähän kirjoittaa nyt kuitenkin, vaikka myöhä onkin. Perjantaina alkoi kuulonäkövammaisten kuntoutumiskurssi, jonne pääsin mukaan ihan Kelan kustantamaksi osalliseksi. Jouduin lähtemään töistä aikaisemmin kotiin, kun suunnitelmat muuttuivat ja piti olla kahdelta Kukkumäessä. Olimme hienostuneesti kymmenen minuuttia myöhässä, mutta jouduimme silti vielä odottelemaan muita. Paikalla oli jälleen kaikki vanhat tutut sekä kuuroja, että sokeita, ja sekä että, mutta myös kuulevia – lähinnä minä, Lotta, muutama ohjaaja, viittomakielen tulkit ja tulkkiopiskelijat. Tietääkseni suurin osa osallistujista sairastaa usherin syndroomaa, kuten vaimoni Veera.

Lähdössä ajelulle
@ Flickr

Oli jälleen mielenkiintoista keskustella viittomalla niin näkyvästi kuin taktiilistikin. Porukassa on erittäin hyvä yhteishenki, ja kaikki auttavat toisiaan parhaansa mukaan. Kahvi ja ruoka oli herkullista, ja Lottakin viihtyi lattialla telmien. Illalla lähdettiin sitten yllättäen Jyväskylän Palvijongin vieressä sijaitsevaan Karting-halliin. Lotalle oli varattu mukava Kata-hoitaja, joten saimme rauhassa lähteä viihteelle.

Veeran polvet ovat kipeinä, joten pääsin yksikseni kokeilemaan kyseistä autoilulajia. En ole koskaan aiemmin ajanut karting-autolla, joten kokemus oli aivan mahtava. Tietenkin autoa oli yllättävän vaikea ohjata, mutta kokemus oli mieluinen vaikka kymmenen minuutin hurjastelun jälkeen kädet olivatkin aivan rikki. Luulin koko ajan olevani viimeinen, mutta olinkin sievästi kolmas, ajajia ollessa viisi.

Huulta tuli heitettyä niin miekkosten kuin naikkostenkin kanssa koko taksimatkan. On mukavaa tutustua Veeran pitkäaikaisiin lapsuudeynstäviin, ja muihin kuurosokeisiin immeisiin. Huomenna (tarkalleen ottaen tänään) jatkuu kurssi klo 7.30, ja olen vielä hereillä… olin vain pakotettu kertomaan kuulumiset, kun en niitä kuitenkaan muistaisi seuraavana päivänä. Otettiin myös joitakin kuvia, mutta lisään ne tähän artikkeliin sitten myöhemmin. Kurssi on todella antoisa, ja kehittää mukavasti viittomakieltäni. Vaikka jo hyvin keskustelutaitoinen olenkin, kaikkea en vielä osaa, enkä tule osaamaankaan ihan lähiaikoina. Mutta kieltä käyttäessä oppii nopeasti, se on huomattu! Jos voisin viittoa, viittoisin sinulle hyvää yötä. Teksti ei kuitenkaan sitä mahdollisuutta suo. Siispä näin tekstittäen; hyvät yöt lukijani!

Ja taas on paljon asiaa Rollen pienessä päässä. Piti jo kirjoittaa aikaisemmin, mutta eipä tullut kirjoitettua. Wordpress sentään tuli vihdoinkin päivitettyä. Ajatukset tuppaavat leviämään juuri silloin kun niitä pitäisi suoltaa ulos. Tulin noin tunti sitten ystäväni luota. Saunottiin ja juteltiin. En ole taaskaan käynyt kuukausiin tapaamassa ketään kaveria, saati viikkoon edes ulkona kunnolla. Tunnen itseni idiootiksi. Ja erakoksi. Jotenkin kaverit ovat unohtuneet täysin, ja vieraantuneet niin että heihin ei enää uskalla ottaa yhteyttä. Tosin osa kavereista on samanlaisessa tilanteessa – oma vaimo ja perhe on mennyt muun edelle. Minulla ei itseasiassa edes ole niin, vaan masennus on vienyt voimat kaikesta.

Viime aikoina minua on ahdistanut selittämättömästi joka päivä. Tai no, syitä löytyy aina, jos niitä haluaa etsiä, mutta näin yleisellä tasolla selittämättömästi. Semmoista sietämättömää henkistä puristusta rintakehässä, josta ei tunnu pääsevän millään eroon. Löydän heti tuhat syytä kun tarpeeksi mietin. Ja sitten onkin paljon paskempi olo. Vielä kun suurin osa asioita on sellaisia, joita oikeasti pystyy parantamaan, mutta kun ei ole voimia tai jaksamista. Eikä asiaa yhtään helpota se, että ne ihmiset ketkä jaksavat tulevat sanomaan kaikkea vielä enemmän latistavaa. Surullisenkuuluisa “ota itseäsi niskasta kiinni” / “ryhdistäydy”… Viitisen minuuttia sitten kolahti rahat tilille, joten enää ei ainakaan raha ahdista hetkeen. Parempi taloudellinen tilanne kohentaisi mielialaakin reilusti. Ei siitä sen enempää. Ensi viikon keskiviikkona alkaa terapia. Sekin vähän ahdistaa.

On jännä miten hyvää parin kilometrin kävelylenkki tekee niin omalle päälle kuin kropallekin, pitkästä aikaa. Kuokkalaan kävellessäni pääni tuli täyteen hyviäkin ajatuksia. Ajatuksia tuli niin paljon pintaan, että kirjotin niistä osan ylös muistioon, jotta saisin niitä täällä myöhemmin purettua.

Mietin itseäni kirjoittajana. Mietin itseäni ajattelijana. Jos ajatuksistani kirjoitettaisiin kirjoja, niitä olisi varmasti monta. Mutta kuka haluaisi lukea sellaista sisältöä? Tavallaan mietin että voisin kirjoittaa kirjan jostakin järkyttävästä ja kiinnostavasta aiheesta. Jostakin sellaisesta mistä minun on helppo kirjoittaa. Aihe olisi sellainen, johon olisi sekoitettu omakohtaisia kokemuksia, sekä fiktiota. Itse asiassa keksin jo muutaman aiheen. Eri asia sitten tuleeko sellaista kirjoitettua koskaan.

Isäni sanoi että voisin tehdä kirjan. Minussa voisi olla ainesta kirjailijaksi. Tosin, luovutan hirveän helposti, enkä usko itseeni. En pidä itseäni hyvänä kirjoittajana. Olisihan se kyllä hienoa saada rahaa kirjoittamisesta, sillä se on yksi asia mitä rakastan, ja mikä tulee minulta luonnostaan. Leffa-arvostelunkin kirjoitan alle viidessä minuutissa, siltä istumalta. Kuka tahansa ei varmaankaan moiseen pysty?

Joku kavereistani sanoi, että Rolle pystyy kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta. Ei tarvita edes kovin kummoista aihetta – tai aihetta ollenkaan -, ja tekstiä syntyy. Nytkin löpisen vain läpiä päähänne ilman mitään järkevää aihetta. Ainoastaan ajatuksen virtaa. Se on sitä parasta hoitoa ja terapiaa itselleni.

Minulla on paljon asiaa, mutta maha kurnii. Päivä tosiaan vaihtui tilipäiväksi, ja yöpalaa olisi tarkoitus ostaa. Ehkä vähän Batteryakin. Pidän yöstä. Pimeys ja rauhallisuus kiehtoo minua. Viimeistään yöllä voin rauhoittua. Mutta nyt menen. Hyvää yötä.

Tänään on taas vaihteeksi sellainen olo, että ei ole halua eikä jaksamista lähteä mihinkään. Ja miksi pitäisi? Jos ei tuossa pari päivää sitten viiden metrin päässä parvekkeesta alkanut remontti herättänyt minua seitsemältä, niin viimeistään Lotta kahdeksalta. Pieni aamuvirkkumme tahtoi heti aamusta leikkimään. Piinaava helle on myös vaivannut kokonaisen viikon, eikä senkään takia oikein ole tullut nukuttua kunnolla.

Pupuhuhdan gheton kämppää piti tänään käydä katsomassa, mutta kun ei tosiaan ole nyt halua lähteä mihinkään. Jotenkin hirveän vaikeaa tuo kämpänhaku kesällä. Ajattelin, että ehkä syksyllä, tai viimeistään ennen joulua olisi parempi hakea niin saisi varmemmin ja paremman. Mutta pikku hiljaa, ajan kanssa. Toivottavasti kärsivällisyytemme kestää, etenkin vuokranantajaa kohtaan, joka ei ole vieläkään vastannut lukuisiin vastauspyyntöihini. Se on jännä kyllä että kun soitan, sanotaan että laita sähköpostilla. Sitten kun lähetän meiliä, niin viestejä ei edes noteerata. Tekstiviestitkin ovat yhtä tyhjän kanssa. Tosin, voi olla, että hän on lomalla, mutta jonkinlaista ilmoitusta voisi sentään laittaa.

Luottovirhemerkinnän takia on hirveän vaikeaa saada asuntoa julkisilta asunnonvälitysfirmoilta, siksi tarvitsemme pian sen vuokranmaksutodistuksen, jossa näkyy että vuokrat on maksettu hyvin tässä asunnossa ollessa. Jos sitä ei saada, niin ollaan jumissa tässä asunnossa, kunnes merkintä lähtee pois tai hyvällä tuurilla löytyy jostain sopiva kämppä. Melkein voisin pian soittaa vuokranantajalle, ja kysyä suoraan haluaako hän koskaan parempia vuokralaisia, vai että me asumme tässä kämpässä lopun elämäämme.

Rolle uinnin jälkeen
@ Flickr

Tästä merkinnästä ei pitänyt tulla tulevaisuudesta märehtimistä. Juuri äsken sanoin vaimolleni että tänään en halua miettiä yhtään huomista. Paljon olisi asiaa omista ongelmista ja mitättömistä tulevaisuudensuunnitelmista, mutta pelkään kirjoittavani sen verran “lusmuavaan” sävyyn, että saan paskaa niskaani kuten vuosia sitten masennukseni pahimmilla hetkillä. Terapeutillenikin pitäisi soittaa, mutta kun soittoajat ovat niin-vallan-ihanat 45 minuuttia välillä 8-8.45 maanantaista torstaihin.

Eilen oli sisälämpötila sen 32 astetta celsiusta. Ulkona oli 25-26 koko päivän. Päätimme sitten mennä uimaan, ei enää jaksanut uida hiessä. Otimme Helin mukaan, ja kävelimme Tuomiojärven rannalle. Vaihdoin välittömästi vihreät uimashortsit jalkaan, ja lähdin juoksemaan kohti ulappaa. Vesi oli yllättävän lämmintä! Minä olen niitä ketkä joko hyppäävät/juoksevat suoraan veteen, tai eivät saa ollenkaan uiduksi. Ja koska ei ollut laituria tai hyppytornia, piti juosta. Olihan se virkistävää! Taisi jäädä silti ehkä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi tänä kesänä.

Lotta sanoo moi
@ Flickr

Veera ja Heli kävivät kaksistaan uimassa minun jälkeeni. Itse jäin Lotan kanssa tsillaamaan rannalle. Yliruokitut pullasorsat tepastelivat pitkin rantaa ja tulivat ihan metrin päähän. Lotta hymyili sorsille, eli tykkäsi kovasti. Käveltiin Lotan kanssa rannalla (Lotta siis sylissäni, ei ole vielä oppinut kävelemään), ja katseltiin missä kaukana Lotan äiti ja Heli uivatkaan. Jotenkin oli niin ihanan rentouttavaa lekotella auringossa veden äärellä. Siitä on monta vuotta kun viimeksi pääsin kokemaan saman. Takaisin oli raskaampaa kävellä. Aurinko poltti selkää, mutta onneksi en palanut mistään kohtaa.

Onneksi kesää on vielä jäljellä. Tässä kuussa on pari keikkaa, jonne menen Metallimusiikki.netin toimittajana tekemään parit bändihaastattelut. Etuina on tietenkin bändien tapaaminen ja ilmaiset liput. Odotan jo innolla. Hyvää loppukesää.

Olen ollut poikkeuksellisen väsynyt viime päivinä. Ensin vaimo, nyt minäkin. Unettomuus. En vain saa unta. Tulee pyörittyä sängyssä. Liikaa ajatuksia, kaikkea. En tiedä. Väsyttää, mutta Nukku-Matti ei tule. Sitten kun vihdoin saa jotenkin unen päästä kiinni, onkin jo aamu ja Lottaa syöttämään. Lotta kasvaa silmissä, ja kesä vipeltää ohitse. Ilmat ovat olleet täällä Jyväskylässä hieman kylmiä viime aikoina, mutta eipä tuo haittaa – en minä pahemmin ulos ole nyt eksynyt.

Tänään nukuin päiväunia pitkin aamua ja päivää. En oikein saanut niitäkään nukuttua kunnolla, mutta ainakin yritin. Pisimmillään pari tuntisen unijakson jälkeen heräsin pahoinvointiin. En minä tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä olen vähän kipeä.

Ahdistus ja masennus on osannut löytää tiensä takaisin. Syitä on monia, joista hyvin pieni osa liittyy omiin ongelmiini. En nykyään enää jaksa täällä lähteä purkamaan asioita, sillä tämä ei ole eikä tule koskaan olemaan sellainen päiväkirja. Sanotaanko nyt näin lyhyesti että menneiyys puree haavoja auki halusin sitä tai en. Verta ja kyyneliä suollettu, eikä vielä ei ole täysin uusi elämä edessä. Toivotaan että Lotan myötä senkin aika vihdoinkin koittaisi. Joskus vaan tuntuu että menneisyyden haavat eivät koskaan parane lopullisesti.

Minun piti kirjoittaa jostakin tähdellisemmästäkin kuin pienestä elämästäni, mutta jotenkin aiheet aina katoavat. Siksi olenkin erittäin mielissäni siitä että saan kirjoittaa juttuja Metallimusiikki.netiin. Uusin arvosteluni julkaistiin yöllä, käykäähän lukemassa.

Irkkiä, kitaraa, metallimusiikkia, tietokoneita, Lottaa ja leikkejä, ja niin edelleen. Niin paljon, niin vähän asioita mahtuu elämääni. Tänään takuttelin vaimoni hiuksia pitkästä aikaa. Telkkarista tuli joku paska leffa. Katsoin sitäkin ruutua viimeksi pari kuukautta sitten. Nyt onkin ilta-/yöpalan vuoro. Lotta osasi nukahtaa omaan sänkyynsä omin avuin. Fiksu tyttö. Hyvää yötä.

Hääpäivän ateria Amarillossa
@ Flickr

Huh huh. Hieman vilkkaita olleet viime päivät. Hui, olen elänyt ihan oikeaa elämää. Jos leikitään ettei kello ole vielä yli puolenyön, niin eilen 2.7. vietin vaimoni kanssa hääpäivää. Saimme Elsin ja Helin kuuden jälkeen vahtimaan Lottaa. Meni hetki pelisääntöjen kertomisessa, jonka jälkeen pääsimme juuri ja juuri oven kynnyksen yli viettämään kahden keskistä aikaa. Tuntui oudolta olla pitkästä aikaa täysin kahdestaan ulkona. En oikein meinannut osata olla, eikä vaimonikaan.

Ensin suuntasimme Amarilloon. Päätimme olla miettimättä rahaa, sillä olihan kyseessä tärkeä päivä. Tilasin chicken bolillon tuoremehulla. Jostain kumman syystä eivät alkoholidrinkit maittaneet. Lieneekö syynä tavallista vilkkaampi keskiviikko. Veera tilasi Strawberry-margaritan, joka oli positiivisesti yllättävän makeaa ja sorbettimaista. Ehdin jo melkein kulauttaa kokonaiset puoli litraa tuoremehua, joten tilasin toisen satsin appelsiinia.

Amarillo
@ Flickr

Ja näyttipä se kaikki niin herkulliselta! Jaksoin hädin tuskin syödä puolet. Rusinankokoinen vatsalaukkuni täyttyi vähän liiankin nopeasti. Ruoan jälkeen lyllersimme Finnkinoon Kalpiksen kautta. Olin maksanut liput jo netissä, joten pääsimme tulostetuilla lapuilla suoraan sisään. Hain tietysti ennen saliin menemistä litrat kuplivaa ja hieman popcornia. Leffana viihdytti Transformers: Revenge of the Fallen. En oikein meinannut pystyä keskittymään elokuvan lopussa, kun mietin koko ajan Lottaa.

Kotiin päästyämme Lotta oli nukahtanut kiltisti. Oli kuulemma kiltti tyttö eikä edes itkenyt paljoa. Olimme helpottuneita. Iso kiitos Helille ja Elsille, pyydämme teitä varmasti uudestaankin. Kaikin puolin ihana päivä ja ilta. Tulkoon vielä sata samanlaista onnellista vuotta, ja vuosipäivää. Kylläpä se aika rientää.

Tänään 3.7. päätimme käydä ostamassa Jyskistä puoleen hintaan luvatun pöytäsetin keittiöömme, kun kerran halvalla sai. Nykyinen puinen pöytä on paitsi ruma, myös tilahirmu. Vie tilaa siis hitosti jo valmiiksi pienestä keittiöstämme. Pöydän ostettuamme tulimme kotiin siivoamaan. Tehtiin perusteellinen siivous, ja nyt koti onkin todella sievässä kunnossa.

Illalla äitini tuli visitille uuden läppärinsä kera. Palautti samalla minulta lainassa olleen EEE:n. Opastin mamman alkuun ja asensin tarvittavat ohjelmat. Hassua kun nyt äitikin on koukussa näihin petollisiin vehkeisiin. Tänään sain Killswitch Engagen uusimman studioalbumin Special Editionin itselleni, josta olen kirjoittamassa arvostelua Metallimusiikki.netiin. Muistahan sitten lukea.

Pahoittelen että merkinnästä tuli vähän listamainen. Päivät ovat olleet melko raskaita ja hyvin täynnä sosiaalista kanssakäymistä. Tiistaina oli ylläpitämäni #pulina-IRC-kanavan miitti Jyväskylän Kirkkopuistossa. Heikki kävi kylässä lauantaina. Paljon ihmisiä tavattu ja paskaa puhuttu. Tekee minulle ihan hyvää. Miittikuvia löytyy peikosta, ja sinisalo.infosta. Niffu ehti kirjoittaa miitistä bloggauksen blogiinsa. Eipä tässä sen kummempia. Toivottavasti pääsen oikeaan kirjoittamisen makuun taas pian. Voi olla, että pientä taukoa pukkaa. Hyvää kesää!

Minun on pitänyt kirjoittaa pidemmästikin muutamasta aiheesta, mutta juhlien ja muiden sukutapaamisten ja tämän yllättävän kuuman helleaallon takia en ole jaksanut paljoa kirjoitella, saati koneella istua. Hirveän tukala olla nytkin, kello on kohta yhdeksän ja mittari näyttää varjossa edelleen 26 astetta. Tänään meni kuulemma jossain päin Jyväskylää 30 astetta celsiusta rikki. Taitaa tulla kuuma kesä. Ei auta muuta kuin juoda paljon kylmää.

Lauantaina oli veljeni lakkiaiset (onnea vielä!) ja tänään tyttäremme nimenantojuhlat. Pikkuinen nukkui koko seremonian ajan. Tyttö sai nimeksi Lotta Iines Laukkarinen. Tuntuu samalla hieman oudolta ja vapauttavalta kun saa vihdoinkin sanoa vapaasti sukulaisten ja muiden ihmisten luona tyttöä Lotaksi, pikkuisen ja neidin sijaan.

Vaimollani kuumuus näköjään aiheutti hieman pahoinvointia. Minua vain väsyttää armottomasti. Edes kofeiini ei auta. Pelkissä shortseissakin on kuuma olla. Pitäisi olla alasti, mutta ei kehtaa kun partsin ovi on auki (asumme ensimmäisessä kerroksessa). Hien virtausta. Rolle kuittaaLÄÄH

Tänään heräsin kuuden maissa, koska anoppi oli tulossa aikaisin aamulla kylään Mikkelistä. Hän toi meille pinnasängyn ennen kahdeksaa (kiitos vielä!). Hoidin myös muutamia puheluita sairaalaan – piti saada vuoden 2008 lausunto, jossa Veeran usher-tyyppi todetaan III:ksi, ei II, kuten aiemmin todettiin – Veeran siskon tutkimuksia varten. Kuulemma nykyään on ruvettu epäilemään onko usher-tyyppejä vielä lisää, tai jopa onko tiettyjä usher-tyyppejä olemassakaan. Veeran siskolla Tarulla on myös usherin oireyhtymä, mutta paljon lievempi kuin Veeralla. Tuntuu oudolta että kyseinen sairaus on niin yksilöllinen, esimerkiksi ystävällämme Jaakolla oireyhtymä todettiin vasta teini-ikäisenä.

Tietämättömille vielä kerran tiedoksi, usherin oireyhtymä on perinnöllinen synnynnäinen sairaus, joka sisältää geenivirheen, joka rappeuttaa verkkokalvoa ja aiheuttaa etenevän kuulo- JA näkövamman. Usherin syndroomasta kärsiviä voidaan käytännössä sanoa kuurosokeiksi – ja sitä he ovatkin ennemmin tai myöhemmin. Kyseisen sairauden myötä olen oppinut arvostamaan omia aistejani enemmän – ja oppinut käyttämään niitä hyödyksi, auttamiseen. Mieti jos et näkisi etkä kuulisi, miten eläisit? Tai älä mieti, ahdistut. Itse en enää ahdistu asiasta, enkä mieti vaimoni ehkä huonompaa tulevaisuutta. Sairauden kanssa on elettävä nykyhetkessä.

Unohdin samalla soitolla kysyä parikuukautisen tyttömme verikoetuloksia, mutta ne saamme muutenkin kuukauden päästä kontrollikäynnillä. Lähetimme näytteet testeihin Helsingin yliopistolliseen sairaalaan, samaan paikkaan jossa Veeraa aikoinaan tutkittiin, ollaksemme varmoja onko lapsella mahdollisesti myös usher. Minusta tuntui hassulta se miten Veeran mummi reagoi kun puolivahingossa mainitsin että ei haittaisi vaikka tytölläkin olisi kyseinen sairaus. Hirveä kieltäminen ja ahdistus. Me ainakin ollaan opittu niin hyvin elämään usherin kanssa. Tyttö oppii viittomakielen joka tapauksessa.

:llä tuotettu merkintä:

Mistäköhän sitä aloittaisi. Pelkään pahoin että en saa tiivistettyä tekstiä millään aikaiseksi, mutta eihän se ainakaan minua ole koskaan haitannut, sillä saan synnytettyä tekstiä kuin tekstiä niin vallattoman helposti. Aivan ensin haluaisin kiittää (anteeksi, matkin taas Urpilaista – lause tuli täysin ajattelematta, enkä aio sitä korjata) kaikkia onnittelijoita. Tuntuu hassulta miten koko suku on jännittänyt puolestamme ihan alusta lähtien. Oma tätini soitti äsken ihan huvikseen kuulumisia kysyäkseen. Tulihan sen kanssa juteltua sitten vähän pidempäänkin. Jotenkin tuntuu että nyt vauvan myötä on niin paljon juteltavaa myös vähän vanhemman ikäpolven kanssa.

Kuvia näytän edelleenkin niille ketkä rohkenevat kysyä mesessä/facebookissa/irc-galleriassa/tekstiviestillä/henk.koht-viestillä, ja niille ketkä niitä jostain netistä tongittuaan tai web2.0-yhteisöistä julkisesti löytävät. Kuvamme oli kuitenkin keskiviikkona ilmestyneessä Jyväskylän Kaupunkilehdessä, joten sen voin tietenkin julkaista myös täällä (scrollaa hieman alemmas).

Viittomakielessä olen edistynyt jälleen huimasti. Sujuvaa tuo viittominenhan on ollut jo pitkään, mutta tuntuu että pärjään nyt jo paremmin kuurojenkin kanssa. Sairaalassa emme tarvinneet tulkkia, mutta varasimme torstaiksi tulkin erästä palaveria varten, jossa keskustelimme synnytyksessä tapahtuneesta erikoislastenlääkärin ja synnytyslääkärin kanssa. Lähinnä nopeuttaaksemme keskustelua, ja sairaalasanaston takia, sillä sanat esimerkiksi priima ja epiduraali eivät kuulu päivittäiseen viittomakieliseen sanavarastooni, vaikka kiertämällä ne osaankin viittoa.

Kaksikielisyys perheessämme on erittäin hyvä juttu, sillä lapsemme oppii viittomakielen automaattisesti. Olen kyllä melko varma että hän menee ohitseni sitten kun vähän kasvaa, mutta siinä samalla nopeutuu omakin oppiminen. Hain maaliskuussa varmaan kymmeneen paikkaan opiskelemaan. Tiedä sitten mihin tieni vie. Yliopistoon en ole kovin innostunut menemään, vaikka sinnekin hain pariin eri tiedekuntaan. Ammattikorkeakoulu kiinnostaa tällä hetkellä enemmän. Hain journalistiikan, tietotekniikan (ja ks. liittyvät) lisäksi Humakiin ja Diakiin viittomakielen tulkin koulutusohjelmaan, vaikka näillä näkymin en ole muuttamassa. Kuten sanoin, saa nähdä mitä tapahtuu. Myös viittomakielen opettajuus kiinnostaa.

Kysyin Data Groupista tuossa kertaalleen töitä, mutta siellä oli työtilanne hyvä. Kysyin töitä myös Tietoasemalta, mutta sama juttu. Data Group oli mukava paikka, vaikka siellä olikin jotkut asiat hieman rempallaan. Pääsin jopa tuuraamaan myymälävastaavaa, ja tekemän luottamustehtäviä. Siellä työskentelisin kyllä mielelläni siihen asti kun saan opiskelupaikan tai paremman työpaikan. Mutta katsotaan miten tilanne etenee. Nyt muistinkin että työtodistukseni on vieläkin hakematta.

Elämä on kaikin puolin mallillaan, ja sosialisoituakin ehtii. Tärkein harrastus on tällä hetkellä oma perhe. Keskiviikkona oli neuvola, ja kaikki oli hyvin. Neuvolatätimme sanoi että aivan kuin olisimme jo valmiiksi vanhempia, vauvan hoito sujuu niin hyvin. Vaipanvaihto on jo rutiinia, ja oikeasti pidän siitä, vaikka sanoisitte mitä. Tuntuu aina niin hyvältä kun tytöllä on taas parempi olla puhtain vaipoin.

Olen viettänyt tytön kanssa paljon aikaa, enkä ole kerinnyt olla koneella – mikä on erittäin positiivista. Minua ei edes huvita istua tietokoneella nykyään niin paljoa kun on paljon tärkeämpääkin tekemistä. On se vaan niin suloinen tyttö, isin ja äitin oma pieni kullanmuru. Nimi on keksitty keväällä 2008 ja paljastetaan kesäkuussa 2009.

Asiaa oli varmasti paljon enemmänkin, mutta emäntä teki ruoat ja nyt syömme kaikki yhdessä. Tänään olisi vuorossa vielä vauvan kylvetys ja oma sauna. Vaimo ja tyttö eivät vielä saunaan pääse – vauva kun on vielä liian pieni ja Veera toipuu edelleen leikkauksesta. Käyn sitten yksin, mutta ainakin saan ottaa niin kovat löylyt kuin haluan. Elän elämäni onnellisinta aikaa. Kirjoitan vauvasta lisää lokissa ja blogissa.

Kyllä, %6$@#½n flunssa taas. Makoilin pitkälle iltapäivään sängyssä, koska en jaksanut liikkua mihinkään. Yritin heräillä kahdentoista jälkeen, mutta vähän aikaa hereillä oltua nukahdin uudestaan – ihan vahingossa. Vaimolle tuli mahdottoman tylsää tuon masun kanssa, joten lähdimme shoppailemaan. Tässä kuussa ollaan tavallista vauraampia, nimittäin edelliset kaksi kuukautta tukien maksu valtiolta vähän takkuili. Tammikuun vuokrakin saatiin maksettua etukäteen jo joulukuussa. Ihanaa kun on vähän varallisuutta taas.

Taloudellisen tilaanteen takia oli melkein ostoskori vaarassa täyttyä turhastakin tavarasta. Sain kuitenkin suurimmat heräteostokset kitkettyä pois. Lopulta mukaan tarttui kaikki tarpeellinen, juuri ne asiat jotka pitikin ostaa.

• VALLILA -design verhot, tänään poistohintaan (norm 42 euroa, nyt 19 euroa, hyvä kauppa).
• Candy -design-kattolamppu makuuhuoneeseen. Nykyinen 30W on aivan liian himmeä ja ruma.
• Iittalan Kaj Franck 1958 Kartio Sammalenvihreät lasit.
• 6 DVD-elokuvaa yhteishintaan parikymmentä euroa.
• Laadukas kuumemittari (olikohan sekin designiä).
• Anno Ruskea jättipyyhe.
• Julisteenkiinnitystarroja 2 pakettia.
• Anno Vihreä ihanan pehmeä WC-matto.
• Sunsilk Shampoo ja hoitoaine (testasin muuten heti, on kyllä puhtaat hiukset nyt. Minulle on iskenyt kampaamisfetissi, kampailen tukkaakin jopa puoli tuntia päivässä…)
• Axe Dark Temptation Dry -deodorantti (edellinen loppui)
• Colgate White -hammastahna.

Ruokakaupasta matkaan tarttui uutta Battery Juicea, uutta 0,6l Kurko, 1,5l Coca Cola, appelsiini- ja omenamehua (4tlk, plussatarjous), jugurttia (4kpl, plussatarjous). Aiemmin hoidettiin jo ruokaostokset. Eilen oli minun ja vaimoni kuukausipäivä, jonka laskeminen aloitettiin ensisuudelmasta 13.10.2007. Hassua, että vieläkin lasketaan. Muistan sen jotenkin paremmin kuin kihlajaispäivän, joka oli 18.3.2008. Naimisiin menimme 2.7.2008. Ja nythän on 14.1.2009.

:llä tuotettu merkintä:

Lueskelinpa tuossa vanhoja masennuksen sävyttäviä merkintöjäni. Olen viime vuoden (2008) aikana parantunut merkittävästi masennuksesta, mutta erityisesti kevät oli vaikeaa aikaa. Kerroin silloisen kihlattuni, nykyisen vaimoni sairauksesta hieman huonosti. Ei se nyt ihan niin synkkä sairaus ole kuitenkaan. Olen miltei parantunut tuosta negatiivisuutta lietsovasta suomalaisvitsauksesta ja osaan nykyään ajatella sata kertaa positiivisemmin ja optimistisemmin kuin aikaisemmin.

Kyse on siis perinnöllisestä sairaudesta nimeltä Usher, jota sairastaa kaikenkaikkiaan parisensataa suomalaista (retinis pigmentosa, lue lisää edellisestä merkinnästäni). Vaikka kuulo ja näkö “kuluu” pois pikku hiljaa, sairaudessa on “hyötyjäkin”. Ajattele miten kätevää on laittaa kuulo off-asentoon kun naapurit remuavat, kun ei jaksa kuunnella meteliä/ihmisiä. Kuulovammaisten edut ovat myös huomattavia. Esimerkiksi vammaistuki on noin kaksi kertaa opintotuki, verottomana. Taksilla matkustaminen maksaa noin 3 euroa 10 kilometrin välimatkalta (saattaja ilmaiseksi), junalipun saattaja saa ilmaiseksi, kuulonäkövammaisen aviomiehen autolla ajaminen on verovapaata (ostoverot, ja autoon kuuluvia veroja ei tarvitse maksaa) jos aviomies toimii näkövammaisen henkilökohtaisena avustajana, ja muita kivoja pikku etuuksia. Tämä on tietenkin pientä ottaeen huomioon sairauden laadun, mutta aika hyvin on Suomessa näiden etujen suhteen asiat kunnossa.

Mielenkiintoisinta on ehkä tuo näkö. Yleisin kysymys on varmaan jotakin tähän tapaan “näetkö mustaa ympärillä kun sinulla on putkinäkö?”. Putkinäkö on vain metafora näkövamman tyypistä, sillä näköalue on rajoittunut. Todellisuudessa näköalue ei ole rajoittunut putken muotoon, vaan on tavallaan rajattu/rei-itetty eli alueita jotka pitäisi olla, ei vain ole olemassakaan, piste. Esimerkiksi jos vaimoni katsoo kasvojani puolen metrin etäisyydeltä, hän näkee ainoastaan sen kohdan mihin katsoo, ei koko kasvoja/olkapäitä tai mitään muutakaan, vaan pelkän suun, pelkät silmät, pelkän nenän… Mutta mitä kauempaa hän katsoo minua, sitä enemmän hän näkee, mutta silti niin paljon jää pois näköalueesta.

Kun sairaus on kehittynyt viimeiseen pisteeseen, usherikko näkee ainoastaan enää sormenpään kokoisen alueen. Joskus näkö menee lopullisesti, joskus ei. Jotkut pystyvät vielä kommunikoimaan näön avulla, mutta usein näön varassa viittominen muuttuu taktiiliksi eli kädestä käteen viittomiseksi. Itse osaan viittoa jo kumpaakin lajia keskustelutaitoisesti, mutta taktiileissa on vielä opettelemista. Usheria sairastava on teknisesti kuurosokea, vaikka vielä näkee ja kuuleekin.

Viittomakielen opetteleminen on mukavaa. Perheemme on vahvasti kaksikielinen, ja tuleva lapsemme oppii varmasti viittomisen puhumisen lomassa. En edes huomaa kun välillä viiton ja välillä puhun. Joku ilta saatetaan olla monta tuntia “puhumatta” keskustellen ainoastaan viittomilla. Se on kirjaimellisesti kätevä kieli osata. Ystäväni Q-tio osaa viittoa myös jonkin verran (opetellut perhetutun autistin ja vaimoni vuoksi, ja tietysti koska tykkää opetella). Osaan jo sen verran että pystyn juttelemaan vaimoni kuurojen kavereiden kanssa. Nyt sen ymmärrän itsekin; se on se asenne joka ratkaisee.

Jotenkin tämä unirytmi pitäisi saada käännettyä takaisin raiteilleen. Tämän hetken tilanne on se että elimistö luulee että aamu alkaa päivästä, ja että vuorokausi päättyy keskiyön sijaan viideltä aamuyöllä. Olen muutamana iltana yrittänyt mennä aikaisemmin nukkumaan, mutta siitä ei ole tullut mitään. Toisaalta en haluaisikaan yrittää väkisin yht’äkkiä muuttaa viimeajan nukkumaanmenotottumustani, mutta parista syystä se olisi hyvä juttu. Ensinnäkin tällaisina maanataiaamuina kun on yht’äkkiä menoa klo 8.30, olisi hyvä jos olisi nukkunut enemmän kuin rapiat kaksi tuntia. Toiseksi vaimo tykkäisi paremmin jos olisin samoihin aikoihin hereillä.

Unirytmin olisi syytä olla kohdallaan viimeistään silloin kun työrupeama taas alkaa, mutta toisaalta silloin se kääntyy väkisinkin kohdilleen. Mutta se siitä vuorokausirytmistä. Olen tällä hetkellä Näytteenottokeskuksessa vaimon tukena sokerirasitustestissä. Kyseessä on rutiininomainen raskauden aikainen testi jossa katsotaan onko vaimollani raskauden aikaista diabetestä. Todennäköisesti ei, mutta pitäähän nämä läpi käydä. Aika rankka tämä vain on vaimoparalle, ensin piti olla 12 tuntia syömättä (eli eilisillasta lähtien), sitten juoda puolen litran sokerilitku mahdollisimman nopeasti, sitten pullottaa verta, sitten odottaa tunti, sitten pullottaa lisää verta, odottaa taas tunti, ja pullottaa kolmannen kerran verta.

Koska olen internet-narkomaani (myönnän pahemmanlaatuisen addiktioni), piti hakea miniläppäri kotoa, asummehan kävelykadulla. Väsyneenä en ollut varautunut tällaiseen odottamiseen joka eee:n kanssa sujuisi sutjakkaammin. Kohta tuleekin pari tuntia täyteen ja vuorossa on viimeinen verikoe. Sitten syömään pizzabuffettiin. Hyvää maanantaiaamua itse kullekin.

Toivotan sinulle hyvää huomenta, vaikka päivä vaihtuukin pian jo iltapäiväksi. Mielestäni huomenta toivotetaan silloin kun herätään, oli kyse aamusta tai illasta. Se tuo asioihin omanlaisen humoristisen säväyksensä.

Vuorokausirytmini on mennyt hieman sekaisin. Syynä ollut väliaikatyöttömyys (lue: loma). Lopetin Jyväskylän tietokoneliike Data Groupissa työharjoittelun muutama viikko sitten. Kyseisessä paikassa oli ihan kiva työskennellä vaikka jotkin asiat olivat retuperällä niin firman kuin minun koulutukseni suhteen. Toivottavasti saan sieltä jatkossa edes jonkinlaista työtä. Sain kyllä todella positiiviset palautteet että siitä minun ei ainakaan tarvitse murehtia.

Vaimo passittaa minut kauppaan, joten lähden ostamaan perheelleni ruokaa ja virvokkeita. Nobuo Uematsu teleporttaa mieleni ihanilla pianomelodioillaan uuteen päivään. Onpa kivaa kun rollemaahankin saa pitkästä aikaa olla tyytyväinen!

Eilen muuten tuli tasan vuosi täyteen siitä kun vaihdoin Futuronilta Scene Groupille. Tätä on syytä juhlistaa.

On monia syitä miksi en ole kirjoittanut nyt pitkään aikaan. Listaanpa muutamia:

1. On kesä. Tosin en ole hirveän paljon ollut ulkona. Viikko sitten käytiin mökillä Veeran kanssa. Sinne tuli muutamia sukulaisia Australian puolelta, mummi, vaari ja eno. Pari pikkuserkkuakin oli paikalla. Niko oli maalannut mökin vaarille kesätyöksi ja saanut siitä hyvän palkankin.
2. En ole jaksanut. Olen loikoillut kotona, hellinyt vaimoa, tehnyt kaikkea muuta. Ei vain jostain syystä ole sormet syyhynneet kirjoittamiseen.
3. Olen irkannut. Jep, syytä irkkiä. Irkkaan nykyään varmaan enemmän kuin koskaan.
4. Olen ollut vaimoni kanssa. Kyllä, vaimoni. Menimme naimisiin 2.7. maistraatissa. Hääpäivää mietittiin jo ihan keväästä asti ja se oli tarkkaan suunniteltu. Hääpäivä oli ihana, juuri sellainen kuin haluttiinkin. Mentiin hienoissa puvuissa yhdeltä maistraattiin, jossa todistajat Elina ja Make jo odottivatkin, hekin ykköset yllä. Vihkiminen alkoi, ja minua jännitti niin että polvet tutisivat. Vihkitilaisuus oli ihanan lyhyt ja stressitön, parisen minuuttia. Sanoin ja viitoin “Tahdon” ja suutelin morsianta. Make kuvasi vihkimisen videolle ja Elina otti kuvia järjestelmäkameralla.

   Vihkimisen jälkeen haimme kahta erilaista kuohuviiniä, mansikkaista mietoa ja tavallista alkoholitonta. Sitten mentiin kotiin ja syötiin Eloselta ostettua mansikkakakkua ja juotiin skumppaa kesäisesti parvekkeellamme. Välissä irkattiin ja toimitettiin hääjuhlaa myös livenä irkissä väliaikaisella #rollen_häät -kanavalla (naurua), how geek is that? Mutta se oli täydellistä. Eipähän jääty täysin ilman juhlavieraita. Oli aivan ihana olo. Tanssittiin Jamie Cullumin tahtiin vaikka ei kumpikaan osattu. Annoin Elinan tanssittaa morsianta ja tanssin myös Elinan kanssa. Oli aivan ihanaa! Nyt hän on virallisesti minun, Veera Laukkarinen. Kiitos Elinalle ja Samulle kun vietitte häitä kotonamme hääpäivänämme. Pienimuotoiset juhlat pidetään 25.7, jolloin juhlistetaan liittoamme suvun kesken.

5. Olen ollut kotona vaimoni kanssa ja sosialisoitunut. Olemme viettäneet aikaa yhdessä.
6. Olen katsonut leffoja, paljon. Rakastan elokuvia. Olen myös parannellut elokuvasivuani, kuten olet varmaan huomannut.
7. Tein pieniä muutoksia rollemaahan, kuten parantanut sisäänkirjautumispolitiikkaa ja uudelleenohjausta. Hidasta latausnopeutta selvittelen vielä palveluntarjoajan kanssa.
8. Olen lomalla, sain sivarista vapautuksen mutta kotiutuslaput on vielä hakematta. Olen myös etsinyt töitä.

Että sellaista. Olen myös parantunut huomattavasti masennuksesta eikä ole enää vuodatettavaa. Olen ollut onnellinen miltei kuukauden. Rakastan Veeraa. Ollaan puhuttu myös perheenlisäyksestä (vink vink). Kun aika näyttää, siskontyttäreni saa serkun. Hyvää kesää sinulle rakas lukijani (hymy).