Liian pimmeetä? Lisää kontrastia tästä.
Merkinnät avainsanalle ulkoasu (22)
sunnuntaina 7. helmikuuta 2010 kello 14:53
Olen pitkään visioinut uutta ulkoasua Rollemaahan, mutta vuosien myötä heikentynyt inspiraationi ja pitkäjänteisyyteni tuntuu ottavan vallan joka kerta kun ulkoasua väännän. Grafiikan tuottaminen ei ole enää niin helppoa kuin ennen, johtuen ehkä myös siitä faktasta että aikaakaan ei enää ole samalla tavalla ylimääräistä.
Tavallaan kuitenkin pidän nykyisestäkin ulkoasusta, ja onhan tässä kaksi muutakin vaihtoehtoista tyylitiedostoa; helppokäyttöinen/esteetön, ja vanha rollemaa. Jotenkin kuiotenkin bloggausinto on myös laantunut pelkästään ulkoasun myötä. Niin se vain on, että kaikkeen kyllästyy joskus.
Mutta kuten sanoin, minulla on visio, jota olen toteuttanut hiljalleen (valmiina ehkä noin 10%). Ehkä se sieltä joskus tulee. Menihän tämänkin leiskan kehittämisessä monta vuotta. Olen nykyään hirmu laiska näiden asioiden suhteen.
En ole myöskään blogannut viime aikoina niin paljoa siksi, koska en ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Ennen kirjoittaminen oli minulle itsestäänselvyys, nyt se on jäänyt vähän toisarvoiseksi. Nytkin kirjoitan kommunikaattorilla kävellessä ulkona, hetken päähänpistosta.
Minulla on ollut kiirettä jo pelkästään töiden kanssa. Data Groupin pestin lisäksi teen satunnaisia web-hommia, ja muuta tietotekniikkaan liittyää. Pakko se on jollain tapaa elättää perheensä, ja itsensä.
Mielialat ovat heitelleet vuoristoradan lailla ylös ja alas. Tällä hetkellä eniten ehkä mietityttää ja ahdistaa asuntoasia. Olisi niin kiva pian saada jotain varmuutta asiaan. Hakemuksia on laiteltu joka paikkaan, mutta mistään ei ole kuulunut mitään, edes perään soittelun jälkeen. Kai se pitäisi taas alkaa soitella.
Mutta nyt olen kaupassa, ja jatkan ostoksia. Voisin luvata itselleni että tänään saan ainakin leiskaa tehtyä hieman eteenpäin. Tai tehtyä joitakin uudistuksia että edes bloggaaminen tuntuisi miellyttävältä.
77 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ajatuksen virtaa, bloggaaminen, elämä, mietteet, mobiili, rollemaa, ulkoasu, ulkoilu
perjantaina 19. kesäkuuta 2009 kello 16:27
:llä tuotettu merkintä:
108 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ahdistus, elämä, flickr, media, mietteet, photoblog, rollemaa, tietokone, tietokoneet, tietotekniikka, ulkoasu, valokuvat, www-sivut
perjantaina 30. tammikuuta 2009 kello 17:58
Blogiani voi nyt lukea myös matkapuhelimilla entistä sujuvammin. Ulkoasu saattaa olla vielä hieman keskeneräinen, mutta se on testattu toimivaksi Nokialaisilla puhelimilla. Mobiiliulkoasu on kätevä etenkin niille kenellä ei ole puhelinliittymässään datapakettia (ylimääräiset kilobitit kun kuluttavat mukavasti saldoa).

Rollemaan mobiiliversiota pääsee katselemaan tietokoneenkin selaimella tästä linkistä. Tietenkään sivu ei ole tarkoitettu oikealla selaimella selattavaksi, mutta jos lähellä ei satu olemaan netillä varustettua luuria niin saat valmiiksi mainion kuvan miltä mobiilisivu oikeastaan näyttää.
45 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
mobiili, päivitykset, rollemaa, ulkoasu
lauantaina 10. tammikuuta 2009 kello 06:28
Ole välittämättä tämän merkinnän psykedeelisyydestä, jooko? En ole nauttinut sieniä, enkä mitään miestä väkevämpää muutenkaan. Kyljen kääntö, pyöriskelemistä… pippurimaustetta… ei, en ole paistamassa kyljystä, vaan yritän nukkua. Ei tule mitään. Ei olisi ehkä pitänyt juoda batterya puolen yön aikaan. Ei olisi ehkä pitänyt valvoa pitkin viikkoa. Ei olisi pitänyt sitä ja tätä. Puoliunissani ja unissani näen kuvia ja visioita uudesta leiskasta. Olen kyllä tähän yksipalstaiseenkin tyytyväinen, mutta kaipaisin jotain lisää. Oikealle, vasemmalle, keskelleEIKU.
Kilahtaa tähän uni-aivo-ajatusongelmaan. Pidän tästä ulkoasusta, en pidä tästä ulkoasusta, pidän tästä ulkoasusta. Nyt aivoni leikkavat tyhjää muutenkin. Enyan suloinen ääni yrittää rauhoittaa Rolle-parkaa. Neljästä viiteen pelasin MUDia uniongelmien takia sängyssä eee:lläni. Tämän nörtin virallinen virtuaalikikkeli kasvaa ja kasvaa vain, kas vain, kasvain, kasvoi vain. Pee är koo äl.
Vauva potkii kovasti. Aina kun laitan käden vaimoni masun päälle vauva sanoo tervehdyksen potkullaan. Ihan kuin se tietäisi että isä on siinä. Varmasti tietääkin. Pitäisi potkaistaÄH (tahaton ajatuslooppi) blogata lisää pikkuiseenkin. Ihana Enya. Sumiregusa. Yritänpä unta.
50 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ajatuksen virtaa, eee, mud, random, sekavaa, ulkoasu, uni, vauva, yö
torstaina 1. tammikuuta 2009 kello 22:17
En kykene millään päättämään mikä näistä on sopivin väri/ikonivalinta tuohon alas (kommenttilinkki). Olen vaihtanut settiä jo kuusi kertaa…
43 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
lyhyet, ulkoasu, www-sivut
torstaina 1. tammikuuta 2009 kello 20:09
Rollemaa.org on nyt tangoistettu, lisäsin nimittäin muutaman ikonin hieman väriä ja pirteyttä tuomaan. Pidän Tango! -värimaailmasta muutenkin erittäin paljon. Mm. gnome-terminalini sekä irssini käyttää hyväksi tango-värejä, jotka siis ovat näitä kuuluisia tavallisia, mutta hieman vaaleampisävytteisiä ja yksinkertaisen kauniita värejä.

Lisäksi käytän tango-ikoneita gnome-työpöytäympäristöni karkkina. Linuxin käyttäjille tango on varmasti tullut tutuksi, sillä monet gnomen mukana tulevat avoimen lähdekoodin ohjelmat käyttävät oletuksena tango-värejä tai ikoneita. Ja ikonithan ovat vapaasti ladattavissa Tangon omilla sivuilla. Tango!, tervetuloa Rollemaahan!
43 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
gnome, irc, irssi, päivitykset, rollemaa, tango, ulkoasu, www-sivut
sunnuntaina 14. joulukuuta 2008 kello 00:58
Etkö syttynyt uuteen rollemaahan? Klikkaa tästä ja palaa takaisin vanhaan. Niin helppoa se on. Btw, rollemaan bugit on nyt korjattu ja sivu toimii taas sutjakkaasti. Voin olla itsestäni ylpeä.
38 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
päivitykset, rollemaa, ulkoasu
torstaina 11. joulukuuta 2008 kello 22:23
Hirveitä ongelmia jatkuvasti. WordPressiä päivittäessäni huomasin että siirtonopeus on alle 1kt/s luokkaa ftp-ohjelmasta huolimatta. Koetin jopa linuxin omalla komentorivipohjaisella ohjelmalla yksinkertaiselta nimeltään ftp, mutta sekään ei onnistunut siirtämään sen nopeammin. Eikä siinä vielä kaikki, valmiiksi hitaat siirrot aikakatkaistiin noin puolessavälissä. Tiedustelin asiasta Scene Groupilta, jolta tuli vastaus että vika on internetyhteydessäni. Käskivät ajamaan traceroute-komennon, joten ajoin sen ja lähetin tulosteen heille. Ei ole vielä kuulunut vastausta.
Netissäni saattaa ollakin ongelmia, nimittäin toissapäivänä se takkuili jostain kumman syystä hirveästi. Eilen kun tulin kotiin vaimon kanssa synnytysvalmennuksesta, huomasin että koko modeemi oli jumissa. Johtuneeko Jyväskylän elisanetin yhteysongelmat sitten Kolmikulman tulipalosta, josta ainakin tnnet-palvelimen nikitan kaatuminen johtui (en päässyt ssh:lla irkkiin illalla ollenkaan).
Tajusin sitten tänään jossain vaiheessa että voinhan päivittää wordpressin saunalahden mokkulayhteydellä kannettavalla tietokoneellani. Ja hyvinhän se sujui. Tosin juuri kun olin päivittänyt versioon 2.6.5, tajusin että versio 2.7.0 on tullut ulos. Joten uudestaan päivittämään. Nyt on sitten versio 2.7.0, mutta heti huomasin että mm. indexit temppuilevat. http://rollemaa.org/index.php ohjautuu juureen, joka näyttää index.html:n. Täten koko blogia ei pääse lukemaan. Koetin jo säätää .htaccessista DirectoryIndexiä, mutta sekään ei tuntunut auttavan ollenkaan. Otin Scene Groupiin ja WordPress-tukeen yhteyttä, josko jommalta kummalta tulisi pian vastausta.
Kokeilin myös ottaa kaikki WP:n lisäosat pois päältä ja huomasinkin että wp_movie_ratingsin kohdalla heittää error_logiin “WordPress database error MySQL server has gone away” -tyyppistä virhettä. Googlasin vähän ja löysin workaroundin, jota aionkin kokeilla heti kun saan muut ongelmat korjattua. Näiden jälkeen olisi vielä vuorossa koko sivun hienosäätö, viimeistely ja loppuun tekeminen. Vähän ärsyttää nämä turhat pikku ongelmat joiden takia joudun kärsimään. Mutta eiköhän tämä tästä…
215 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
hitaus, ongelmat, rollemaa, ulkoasu, wordpress
keskiviikkona 10. joulukuuta 2008 kello 20:35
Teinpä sitten kevytversion Rollemaasta. Viilailen tätä koko ajan tästä eteenpäin, mutta nyt on tämmöinen ensimmäinen kandidaatti ulkona. Tulossa mahdollisuus vaihtaa ulkoasua mielensä mukaan (vaikka takaisin vanhaan) ja paljon muuta.
Halusin jotain yksinkertaisempaa. Portaalimainen rollemaa alkoi jo pikku hiljaa ottamaan pattiin. Tai sanotaanko että kolme vuotta on riittävän pitkä aika pitää samaa ulkoasua. Jotenkin sitä kaipasi pientä vaihtelua. Kokonaan uutta en jaksanut tehdä, joten tein helpon ja pienen yksinkertaisen vaihtoehdon. Lisää on tulossa. Stay touched.
53 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
päivitykset, rollemaa, ulkoasu
tiistaina 13. toukokuuta 2008 kello 21:57
Mustikkasoppa.net sai toisen version, joka ristittiin Päkäksi. Piirsin itse lampaan ääriviivat, mutta Veera hoiti ulkoasun lopun grafiikan itse, vaikka kerroinkin omia mielipiteitäni välissä. Koodasin suurimman osan WordPress -teemasta helpottaakseni Veeran urakkaa. Täytyy sanoa että lopputulos on ihan hieno. Jos ulkoasua ei vielä näy, se tulee voimaan pian.

Xampp on muuten kätevä apache, joka on helppo asentaa lokaaliksi tietokoneelle. Paketti sisältää uusimmat php:t ja mysql:t ja tietokannan voi luoda omalle tietokoneelle. Tämä mahdollistaa esimerkiksi juurikin WordPress -teemojen tekemisen omalla koneella ja muidenkin php-/mysql/tms-scriptien ajamisen.
127 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
Blogit, css, koodaaminen, päivitykset, ulkoasu, veera, wordpress, www-sivut, xampp, xhtml
maanantaina 12. toukokuuta 2008 kello 17:07
Blogilistan sivusto uudistui hiljattain ja vanha random.php päivittyi muotoon blogilista.fi/satunnainen, mikä on paljon tylsempää. Minusta oli paljon kivempi päästä linkistä lukemaan suoraan satunnaista blogia. Tämä muutos tekee pienestä oppaastanikin hyödyttömän. No, ei voi mitään. Asiat muuttuvat.
40 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
Blogit, päivitykset, random, satunnainen, ulkoasu, www-sivut
perjantaina 5. lokakuuta 2007 kello 03:13
Tein unipäiväkirjan. Sivusto on hyvin simppeli ja tulee todennäköisesti pysymään sellaisena. Lisäilen sivulle merkinnöt konkreettisesta unipäiväkirjastani, johon kirjoitan aina aamuisin unia ylös silloin kuin muistan.

Älkää välittäkö jos sivuilla näkyy vain vanhempia merkintöjä, uudemmat ilmaantuu sinne pian.
41 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ulkoasu, unet, uutuudet, www-sivut
perjantaina 29. joulukuuta 2006 kello 18:57
Tein koko keskiviikkoillan uutta portfoliotani. Monet ovat kyselleet ja vihdoinkin muistin. Olen täysin tyytyväinen lopputulokseen. Sain aikaan toimivan, selkeän ja jollain tavalla minua kuvaavan portfolion. Kokeilin ensimmäisiä kertoja mustaa väriä ulkoasussa (tämän rolleweb-version jälkeen). Tänään lisäilen vielä loput www-sivut listaan ja teen vielä jotain viimeisiä pikkusilauksia. Koulukuva on viime syksyltä.

Vieraile porfoliossani ja kerro mielipiteesi. Ei se sieltä mihinkään lähde. Jos ei ole laitonta niin julkaisen tässä jo kuvamataidon opettajani laittamat kommentit:
Hyvä ja selkeä oli portfoliosi! Kuvallisuus oli hienosti toteutettu .. työtilaisuuksia tämän avulla luulisi tulevan ..
43 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
suunnittelu, ulkoasu, www-sivut
sunnuntaina 24. syyskuuta 2006 kello 18:53
Kuten varmaan jo huomasitte, ulkoasussani on pieniä värillisiä muutoksia. Koodasin itse (wou!) erittäin yksinkertaisen php-koodin, joka muuttaa ulkoasun kuvia vuorokauden mukaan. Leiskan maisema muuttuu syksyisemmäksi syksyn aikaan ja talvisemmaksi talven aikaan ja niin edelleen. Toivottavasti nautitte värimuutoksista.
40 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ulkoasu, www-sivut
torstaina 2. helmikuuta 2006 kello 11:28
Tämä on huono, enkä jaksa tehdä uutta. Tämä on täällä vielä varmaan ensi vuonna. Muita sivuja kyllä syntyy, mutta oman weblogin ulkoasun uudistaminen ei enää jaksa kiinnostaa. Miksi? No en minä tiedä.
28 lukukertaa. merkitse luetuksi / jätä kommentti
ulkoasu, väsymys, www-sivut