Avainsana "talous"
- Käytetty 4 kertaa
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Olen moneen otteeseen valitellut miten eläminen vaatii rahaa. Jopa hengissä pysyminen. Siksi raha-asiat on hyvä oppia pienestä pitäen hoitamaan viisaasti. Säästetään niitä viikkorahoja ja “pidetään rahaa nätisti”, kuten edesmennyt pappani tapasi sanoa. Minun elämäni on siltä osin pilalla. Olen jo aiemmin varmasti purkanut turhankin paljon rahan valtaan kohdistuvaa kritiikkiä. Kovat ja kylmät arvot eivät nuoria miellytä. Yli puolet näkee, että [...] Lue lisää ›

Miss Moneypenny kirjoitti hiljattain rahaongelmaisen tuntemasta häpeästä. Samaan aikaan Internetissä on käyty myös keskustelua ruoan dyykkaamisesta Suomessa. Itsellenikin omiin raha-asioihin liittyvät asiat ovat pitkään olleet vaikeita ja arkoja puheenaiheita. Nykyään olen kuitenkin oppinut myöntämään itselleni ja muille, että olen vähävarainen tai “köyhä”, saamastani palautteesta huolimatta. Toisaalta miksipä sitä tarvitsisi omaa taloudellista tilannettaan kenellekään erityisemmin valottaa? Juju on kuitenkin siinä, että [...] Lue lisää ›
Eilen oli kallonkutistajan aika. Olin melko passiivisessa mielentilassa aamulla, ehkä jopa hieman alavireisessä – en kuitenkaan masentunut. Terapia-aika oli kymmeneltä, kun työpäiväni alkoi yhdeltätoista. Olin valmiiksi viitisen minuuttia myöhässä kun saavuin terveysasemalle ja huomasin terapeuttini juttelevan jonkun ihmisen kanssa ovella. Morjenstin ja hän sanoi että mene vain odottamaan, tulen kohta. Taas meni kymmenisen minuuttia… se on joka kerta myöhässä. Ei [...] Lue lisää ›