Avainsana "rolle"
- Käytetty 9 kertaa
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...
Ihmettelin. Ikkuna oli vain raollaan, mutta silti tietokonepöydän alla lojuvat jalkani saivat todella kylmän ilmakylvyn. Sitten katsoin mittaria. Miinus puoli astetta pakkasta! Kello on neljä, ja päivä on toinen syyskuuta. Takapihan yksi puista värjäsi lehtensä keltaiseksi jo viikko sitten, jolloin oli vielä elokuuta. Niin se vain on että syksy on täällä.

photo credit: Tomorrow Never Knows
Rollemaan sää on kesäinen ja sateinen, mutta syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani. Varmaan siksi koska rakastan melankolista säätä, sadetta, syksyn ihania värejä, jotka ovat samaan aikaan sekä alakuloisia että iloisia. Parasta syksyssä on sateinen ja viileä sää, joka ei kuitenkaan ole liian kylmä. Sateen ropina on ihanaa, etenkin öisin.
Syksy on myös vuodenajoista sellainen joka herättää ajatuksia. Syksy pistää miettimään, tekee luovaksi. Tein joskus musiikkia, ja suurin osa kappaleistani syntyivät syksyllä. Levy onkin oikea syksylevy. Syksyn alkamisen kunniaksi voit ladata levyn kappaleita alta. Levystä voit lukea lisää siitä kertovasta kirjoituksesta vuosien takaa. Kappaleesta “Loneliness on a Rainy Day” tuli jopa nettihitti, tosin todella pienissä piireissä. Kunpa saisin jostain voimaa ja aikaa jatkaa musiikintekoa taas vuosien jälkeen…
Nyt kyllä voin nauraa itselleni, ja niin voivat muutkin. Enempää selittelemättä kerron jutun alusta alkaen. Menin siis normaalisti saunaan tänä torstaina, kuten aina ennenkin torstaisin. Veeran jälkeen tietenkin, yksin, koska Lottaa täytyy olla aina joku hoitamassa, ja tänä torstaina emme menneet koko porukalla. Heitin aivan tajuttoman eeppiset löylyt, kuten yleensä (kyllä te tiedätte). Löylyjen jälkeen funtsin että menenpä parvekkeelle Sandelsin kanssa, alasti, paistattelemaan kaunista melkein kesäiltaa.
Siinä sitten paistattelin iltaa, ja nautin löylyjen jälkitunnelmasta. Jossain vaiheessa päätin mennä takaisin. Adrenaliinihyökkäys tapahtui välittömästi, kun tajusin oven olevan lukossa. Rynkytin ja rynkytin, mutta lukossa oli ja pysyi. Siinä minä olin, alasti, ilman avaimia, ilman mitään, ulkona. Tuumasta toimeen, hyppäsin aidan yli toiselle puolelle, ja lähdin juoksemaan talon etupuolelle, matkalla toivoen parasta. Siinä etuoven edessä seisoi rouvashenkilö, tiedä sitten mitä ajatteli kun alasti viuhahdin hänen ohitseen…
Etuovella lisää adrenaliinia pakkautui kehooni, kun tajusin etuovenkin olevan lukossa. Olihan kello jo yli kahdeksan. Jäin sitten siihen odottelemaan vähän vähemmän hilpeänä, että joku ystävällinen sielu tulisi avaamaan oven. Kun viitisen minuuttia oli kulunut, kysyin vanhalta rouvalta onko hänellä avainta. Vastaus tuli kuin tykin suusta, “ei minulla mitään ole”. Huomasin puheessa olevan aksentin. Hetken päästä hänen miehensä käveli ovelle päin, ja rouva rupesi huutamaan hänelle jotain vieraalla kielellä. Tajusin sen verran että hän selitti tilanteen että siinä on mies alasti eikä pääse sisään.
No, mies avasi oven, ja kiitin kauniisti. Juoksin ensimmäiseen kerrokseen omalle kotiovelleni. Ovella tajusin että vaimonihan on kuuro, eikä ovikello tietenkään tehoa. Pimpottelin siinä kymmenisen minuuttia, ilman että kukaan tuli avaamaan. Huusin siinä vielä postiluukusta Lottaa, josko hän vaikka tajuaisi mistä ääni tulee. Mutta yksivuotias tyttäreni on vielä liian pieni tajuamaan. Epätoivo valtasi minut, mutta ei auttanut kuin odottaa.
Sitten kuulin alaovelta astelevan sama maahanmuuttajapariskunta, ja juoksin heidän luokseen. Pyysin miestä avaamaan vielä kerran oven, tällä kertaa saunaan menevän oven. Kiitin kauniisti, ja menin ovesta sisään. Kun pääsin saunan ovelle, muistin tuohduksissani että olin salvannut oven takalukkoon sisältä päin. Juoksin hyvin nopeasti takaisin ensimmäiseen kerrokseen, mutta hissin numerosta näin että he olivat menneet jo toiseen kerrokseen. En tajua mistä minulla riitti sitä voimaa jaloissa, mutta juoksin ripästi neljänteen kerrokseen tavoittaakseni heidät.
Neljännessä kerroksessa huikkasin heitä, ja he säikähtivät. Kerroin tilanteen, ja mies sanoi tulevansa pian takaisin katutasanteelle. Menin valmiiksi alas, ja alhaalla totesimme että eihän tätä ovea saa enää mitenkään auki. Soitimme moneen ilmoitustaululla olevaan numeroon, mutta mistään ei vastattu. Välissä miehen vaimo soitti että tuo vaatteita minulle, ettei tarvitse munasillaan olla. Siinä vaiheessa minulle tuli todella hyvä mieli, että näinkin ystävällisiä ihmisiä on olemassa. Kerroin tilanteen alusta alkaen, ja mies sanoi että näin voi käydä kelle tahansa. Mistä minä olisin voinut tietää että ovi on lukossa? siinä olisi kannattanut olla jonkinlainen varoitus tai jotain. Ensi kerralla tiedän…
Viimein päivystysnumerosta vastattiin. Huoltomies sanoi tulevansa 5 minuutin sisällä. Kerroin tilanteen noloudessaan. Kanssani oleva mies sanoi että varaudu maksamaan viitisen euroa oven avaamisesta. Minulla kun ei tänään yhtään käteistä ollut (edes kotona), olin entistä enemmän paniikissa.
Kävi ilmi että pariskunta on Kazakstanista kotoisin. Hävettää kun menin ensimmäisenä kysymään “oletteko venäjältä?” kun kieli kuulosti niin samalta. Mies todisti luuloni vääräksi. Eiväthän he kyllä yhtään venälläisiltä näyttäneet. Mutta mitä koko jutulla on väliä, he olivat oikein mukavia! Kerroin kuurosokeasta vaimostani, ja kerroin mitä kieliä osaan, viittomakielen lisäksi englantia melko sujuvasti.
Ei mennyt kuin viisi minuuttia, ja huoltomies tuli. Totesimme ovella että tästä tätä ei saa auki, täytyy kiertää takapihalle. Hyppäsimme aidan yli, ja huoltomies avasi oven. Kiitin suuresti, ja huokaisin syvään. Eipähän tämmöistä seikkailua usein koe. Sanoin vielä huoltomiehelle perään että pitänee tehdä lappu tuohon oveen ettei kenellekään käy samalla tavalla.
Kotona kun kerroin vaimolleni tapahtuneen, hän nauroi vedet silmissä, ja niin nauroin kyllä minäkin. On hyvä osata nauraa itselleen, oikeasti. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita että kaikkea ei kannata ottaa tosissaan. Toivottavasti tästä oli iloa teillekin, rakkaat lukijat. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Rolle.
Aika ajoin tapaan uusia ihmisiä, jotka sanovat tuntevansa minut. On jotenkin hullunkurista, että monet tietävät minut nimeltä, mutta minä en ole koskaan nähnyt heitä. Kun kysyn mistä he tuntevat minut, saan vastaukseksi jotain kuten “sulla on hienot nettisivut”, “olen käynyt lukemassa blogiasi”, “luen blogiasi päivittäin”, “irkistä”, “irc-galleriasta”, “tunnen siskosi”, “kaveri kertoi sinusta ja sivustasi”, “olet aika suosittu netissä”, jne.
Löysin taannoin artikkelin, joka kertoi ärsyttävimmistä Facebookkailijoista. Listan asiat pätevät myös muuhun nettielämään, kuten blogien seuraamiseen. Blogeista yleensä saa melko hyvin informaatiota ihmisestä kokonaisuudessaan. Useita ärsyttää “stalkkaajat”, jotka tietävät kaiken ihmisestä, ja jopa morjenstavat kadulla tavatessaan tai kutsuvat nimeltä, mutta taas itse kohde ei tiedä heistä mitään.
Minulla on käynyt monta kertaa niin että kadulla on huudettu “moi Rolle”, vaikka en ole nähnyt huutelijoita koskaan aikaisemmin. On myös hassua että synttäreillä, bileissä, tai juhlissa puolet minulle täysin tuntemattomista ihmisistä tietävät minut entuudestaan esittäytymisvaiheessa. Tavallaan olen imarreltu, mutta tavallaan olisin ehkä voinut haluta että he olisivat ottaneet vaikka netin kautta yhteyttä aiemmin.
Siispä pyydän, jos luet juuri nyt tätä viestiä, (1) vastaa kommentoimalla johonkin tai kaikkiin seuraavista kysymyksistä: kauanko olet lukenut blogiani?, (2) mistä löysit blogini?, (3) miksi luet blogiani? Joskus olisi kiva tietää ketkä tätä lukee, ja ehkä myös tutustua heihin jollain asteella. Arvostaisin suuresti!