Rollemaata tilaa keskimäärin 56. Lue lisää.

normaali kirjautuminen →

Avainsana "perhe"

  • Käytetty 45 kertaa

Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä

Miss Moneypenny muisteli menneitä ja raha-asioita blogissaan tänään eilen (päivä on näköjään jo vaihtunut). Hänen kuvailemansa blogi toi mieleeni järkyttävän tapauksen josta kirjoitin itsekin juuri tapahtuman kynnyksillä joulukuussa 2008 (nykyään en ole varma saiko aiheesta edes kirjoittaa, tai linkkejä julkaista. Asianomainen tai asiasta tietävä mainitkoon minulle jos olen loukannut jotakuta/jotakin, kiitos). Olen melko varma että Miss Moneypenny viittaa juuri samaan kirjoitukseen.

The money shot
Creative Commons License photo credit: Leszek.Leszczynski

Kyseessä oli siis keski-ikäisen naisen verkkopäiväkirja, jossa pohdittiin ihan tavallisia asioita. Suurin osa bloggauksista keskittyivät ihan tavalliseen elämiseen, lemmikkieläimiin, ostoksiin, ym. tavallisiin asioihin. Sitten eräänä päivänä viikkoa ennen joulua päiväkirjan pitäjä julkaisi pitkän kirjoituksen, jossa jo ensimmäisissä lauseissa teki selväksi että on tehnyt itsemurhan. Kyseessä oli siis suora itsemurhakirje, eli jäähyväiset blogikirjoituksen muodossa, tai ehkä jopa enemmän. Nimittäin henkilö oli kirjoittanut viikkojen tapahtumat yhteen merkintään, ja kuvaillut erittäin yksityiskohtaisesti koko pitkäjänteisen suunnitelmansa: elämänsä lopettamisen.

Vaikka tapauksesta on jo vuoden päivät, se silti jaksaa jälleen pistää miettimään. Itse asiassa nyt kun tongin, mulla on kyseinen teksti näköjään palvelimen cachessa tallessa. Omaiset tai ylläpito poisti itse sivuilta merkinnän kokonaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Kuvailihan käyttäjä esimerkiksi kuinka itsemurhan teki, mitä lääkkeitä ja aineita käytti, ja mitkä toimivat parhaiten. Ja olihan teksti todella järkyttävää luettavaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde shockvalueen…

Phải làm gì để người thôi buồn...?
Creative Commons License photo credit: © Pink0901

Tapauksen järkyttävyyden vuoksi blogiteksti on syöpynyt mieleeni, ja henkilön kirjoittamat tapahtumat palaavat toisinaan mieleeni erityisesti silloin kun taistelen omia rahaongelmiani vastaan. Tapaus muistuttaa myös siitä että todellisuudessa itsemurhan tehneet eivät näytä suunnitelmiaan mitenkään päälle päin kenellekään, vaan päinvastoin pitävät kulissia yllä loppuun asti. Usein ne ketkä kovaan ääneen uhkaavat tehdä itsemurhan, eivät sitä kuitenkaan tee, vaan hakevat vain huomiota tahallisesti, tai tahattomasti eli asiaa itse tiedostamatta.

En ollut juurikaan yllättynyt kyseisen henkilön ratkaisusta, sillä näitä tapahtuu Suomessa aina silloin tällöin, suljettujen silmien takana. Todella pelottavaa ajatella koko asiaa, mutta jos minulla ei olisi näin hyviä välejä vanhempiini, perheeni, ja joihinkin kavereihini, jos olisin yksin, voisin olla lähellä samanlaista tilannetta.

Olen helposti erakoituva luonne, ja ilman omaa perhettä olisinkin varmasti melkolailla yksin, työtön, ja masentunut. Vaikka minulla onkin jatkuvasti seuraa, olen silti tehnyt eräänlaista pesäeroa ainakin tiettyihin sukulaisiin, sen jälkeen kun muutin kotoa pois. Suurin osa suvusta ei edes herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa. On kuitenkin ihan kiva huomata että minulle silti myös vähän etäisemmät sukulaiset välillä soittelevat.

Joka tapauksessa, minulla on ihana rakastava oma perhe, vaimo ja tytär, jotka piristävät jokaista päivää huomattavasti, enkä enää pysty kuvittelemaan elämää ilman heitä. Olen myös äärettömän iloinen siitä että pystyn nykyään puhumaan isäni kanssa vapaasti asioista – paitsi raha-asioista en enää edes halua puhua, koska pelkään aina niistä puhumisen masentavan minua liikaa. Ja niin se yleensä tuppaa menemäänkin, riippuu tietysti ihmisestä kenen kanssa niistä jauhaa. Kaikista helpointa on puhua kipeimmistä asioista niiden kanssa ketkä ovat kokeneet samaa, kuten Hekez, jonka kanssa käytyjä pieniäkin keskusteluja arvostan suunnattomasti.

Miss Moneypenny muistuttaakin että raha ei ole kaikki kaikessa:

Mitäs sitten kun ei ole enää varaa ostaa mitään? Silloin on pakko alkaa rakentaa elämäänsä ihan alusta ja koota siihen elementtejä, jotka luovat onnellisuutta maksamatta mitään. [...]

Aika oppia olemaan onnellinen niistä elämän peruspilareista, jotka eivät maksa mitään; ystävät, läheiset, elämän pienet ilot, kuten kaunis kesäinen ilma. Päiväkirjan kirjoittajalla ei enää valitettavasti ollut voimavaroja tähän ja hän päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.

Itse pyrin juuri nykyään ajattelemaan näin. Vaikka on tilanteita joskus jolloin pitäisi pärjätä pullorahoilla viikon niin mieli pysyy silti melko iloisena kun osaa nauttia niinkin yksinkertaisesta mutta ihanasta asiasta kuin tyttären tai vaimon hymy. Usein on selvinnyt päivästä toiseen tuurilla ja onnenpotkuilla, mutta voi sitä fiilistä kun huomaa että asiat järjestyy.

Muistan jo ennen lumipalloefektiaikaa yrittäneeni maksaa ainakin tärkeimmät perintäkirjeet, velat, laskut, ulosotot, erittän epärealistisissa puitteissa, jolloin ei oikeastikaan jäänyt enää yhtään rahaa itse elämiseen. Muistan ympäristön painostuksen, mitä vielä nykyäänkin esiintyy vähän väliä. Että raha-asiat on hoidettava, laskut maksettava, töihin mentävä, keinolla millä hyvänsä. Se veti oikeasti niin alas, että olin täysin loppu. Jos olisin sitä menoa jatkanut, ei olisi hyvää seurannut…

Jopa silloinen terapeuttini antoi “elämänohjeita” masentamalla minua rankasti entisestään. Settiä kuten “ajattelet väärin”, “raha-asiat on hoidettava”, ja niin edelleen. Sitä samaa mitä kaikki muutkin suustaan suoltavat.

Sitten päätin soittaa velkaneuvojalle, vihdoinkin. Velkaneuvoja oli erittäin avulias, ja ystävällinen. Hän kysyi ensin perustietojani, ikää, koulutusta, ammattia, ja selitin tilanteeni. Vastaus tuli kuin tykin suusta. Velkaneuvoja neuvoi unohtamaan velat:

“Unohda velkasi. Ulosotossa ne ovat turvassa. Ilman palkkatyötä sinun on turha lähteä edes yrittämään, sillä kun maksat toista laskua, toinen lasku kasvaa korkoa, ja vain häviät rahaa. Ulosotossa velan summa on maksimaalinen, ja korko on kasvanut huippuunsa, mutta se ei haittaa sillä siellä ne ovat ja pysyvät. Vasta kun saat palkkatyötä, voit vasta lähteä miettimään velkojen hoitamista! Siihen asti keskity tärkeimpiin asioihin, kuten siihen että saat ruoan pöytään, ja vuokran maksettua.

Purskahdin silloin puhelimessa melkein itkuun. En voinut ymmärtää miksi kukaan muu ei voinut neuvoa minua näin. Joku jopa sanoi että velkaisen pitäisikin tappaa itsensä, koska siinä tilanteessa oleva on sen ansainnut… en voi ymmärtää kuinka edes empatiakyvytön ihminen voi sanoa tuollaista.

Minusta tuntui hyvältä kuulla että velat eivät ole maailmanloppu. Aina aiemmin olin saanut kuulla kuinka “asiat on hoidettava”, ja kuinka olen kaulaani myöten vaikeuksissa, ja kuinka olen elämäni pilannut täysin…

Velat alkavat helposti hallitsemaan ihmistä, eikä pahimmassa tapauksessa (kuten aiemmin käsitellyssä) pysty enää elämään. Kun tyhjästä on paha nyhjästä, on parempi sellaisen asian olla poissa silmistä, poissa mielestä.

Nykyään elän päivän kerrallaan, ja pyrin maksamaan aina tärkeimmän laskun pois. Perintäkirje, perintäkirjeen perintäkirje, kymmenes perintäkirje, tai ulosottokirje ei tarkoita elämän loppumista, vaikka siltä usein tuntuukin. Menee hitaimmillaan vuosi ennen kuin velka päätyy ulosottoon, eikä velkaa ulosmitata kuten Aku Ankassa tai mafiaelokuvissa. Kukaan ei tule kantamaan huonekaluja tai vetämään turpaan velan kattamiseksi.

Miksi ihmisellä on velkaa? Miksi minulla on velkaa? Syitä saa aina kysellä. Joillekin syyt ovat arkoja, mikä on luonnollista. Kuten jo mainitsin en ole kovin halukas puhumaan raha-asioistani. Sanoisin että blogiani tonkimalla löydät vastauksen. Onhan täällä kaikki merkinnät vuodesta 2000, ja jopa aikaisempia erikseen tuotuja merkintöjä. Tästäpä löytyy osa syistä, ja tästä. Osa on omaa syytä, osa on itsestä täysin riippumatonta.

Veloista voi kuitenkin aina selvitä. Tiedän myös tapauksia, jotka ovat paljon pahempia kuin meillä, esimerkiksi anoppini on vuosikymmeniä sitten käsittääkseni ollut vielä pahemmassa velkakierteessä, ja tähän päivään mennessä jo plussan puolella. Olen vasta 21-vuotias, ja elän vielä ainakin 60 vuotta. Siinä ajassa ehtii voittaa vaikka Lotossa.

Muistan myös lukeneeni että on olemassa lakipykälä velan vanhentumisesta. En muista kyseistä pykälää ulkoa, mutta muistaakseni vähävaraiseksi rekisteriin merkatun ihmisen ulosotossa oleva velka vanhenee 10 vuoden jälkeen. Jos maksukyky on edelleen sama, valtio armahtaa sen.

Olen samaa mieltä Miss Moneypennyn kanssa:

Päiväkirjan lukemisesta on tosiaan jo kulunut aikaa, mutta vieläkin tekstit palaavat toisinaan mieleeni. Tekstiin oli helppo samaistua. Tunnistin itseni kerrotuista luonteenpiirteistä ja myös minä olen saattanut itseni yhtä toivottomalta tuntuvaan velkatilanteeseen, jossa kaikki palkkarahat hupenevat laskuihin ja elämiseen ei jää enää rahaa.

Onnekseni olen kuitenkin kirjoittajaa vuosikymmeniä nuorempi, joten minulla on vielä aikaa laittaa elämäni kuntoon ja asioita odotettavana. Eihän kirjoittajallakaan velkatilanne yksin lopullista päätöstä aiheuttanut, mutta oli mainittu yhtenä huomattavana tekijänä. Minulla on elämässäni onneksi muutakin sisältöä, kuin niitä rahalla ostettavia onnellisuuden korvikkeita. Nyt kuitenkin teen itseni kanssa selvitystyötä, miksi olen niin usein kokenut tarpeelliseksi myös näihin korvikkeisiin turvautumisen.

Toivon voimia jaksamiseen kaikille rahahuolista kärsiville. Kyllä se aurinko taas joku aamu paistaa risukasaankin, toivoaan ei saa koskaan menettää :)

Tämä merkintä on tarkoitettu lähinnä rohkaisuksi muille velkaantuneille ja raha-asioiden kanssa painiville. Rahaongelmista voi selvitä! Vaikka raha onkin elinehto, onneksi Suomesta löytyy myös apua, eikä pelkästään sitä ei-toivottua painostusta. Näin sivuhuomiona, olen hakenut töitä nyt kun sain ansioluettelostanikin täydellisen. Toivotaan että tärppää. Tsemppiä!

Viittomakieli auttaa lasta puheen oppimisessa

Tuossa tänään ruokaillessamme kertasimme viittomia Lotan kanssa, ja tyttöhän innostui viittomaan melkein kaikki osaamansa viittomat läpi, vieläpä videolle. Tiesitkö muuten että vauvat oppivat viittomaan helposti vauvaviittomia vaikka perheessä ei olisi ollenkaan viittomakielisyyttä? Useimmiten vauvaviittomat opitaan ennen puheen oppimista.

Meillä viitotaan joka päivä, joten viittominen ei jää Lotalla pelkästään vauva-aikaan. Vauvaviittomat eivät ole täsmälleen samoja mitä oikeat viittomat, mutta suunnilleen. Lotan viittoma hattu viitotaan oikeasti ihan eri tavalla, mutta pienen lapsen käsien motoriikka ei vielä toimi niin hyvin että lapsi pystyisi viittomaan samalla tavalla kuin aikuiset. Mutta se ei haittaa, päinvastoin; se on äärimmäisen söpöä.

Vaikeampia viittomia ei vielä tuon ikäisellä taivu, mutta ei tarvitsekaan. Onhan Lotta vasta vuoden ja neljän kuukauden ikäinen. Minusta on kuitenkin hienoa miten tyttö on jo tuossa iässä noin fiksu ja ymmärtää viittomien, sanojen, ja asioiden merkitykset. Huomasit varmaan miten Lotta osoittaa lamppua kuullessaan sanan, ja sitten vielä viittoo sen.

Hauskaa ja jännittävää on että Lotta ei osaa vielä puhua, mutta osaa silti viittomalla kertoa mitä haluaa. Viittomia Lotta osaa sanoa hattu, ruoka, kukka, lamppu, kala, kenkä, heippa, leppäkerttu, kissa. Puhumalla Lotta osaa sanoa tutti, äijä, äiti, tähti, tatti, kakka, ja halutessaan lähelle jotakin sanaa.

Halusin blogata tämän tänne Rollemaahan Lotan blogin sijaan, koska käsittelen tässä viittomakieltä, josta pyrin kirjoittamaan enemmän. Aiheesta on kirjoitettu hyvä artikkeli Vantaan Sanomissa otsikolla “Vauva voi oppia viittomaan ennen kuin puhuu”.

Kesän viimeinen retki Särkänniemeen

Lauantaina lähdimme Särkänniemeen koko perheen voimin, kuten ilmoittelinkin viikkoa ennen reissua. Retki meni kaikin puolin hyvin. Lähdimme mielellämme matkaan, vaikka päiväksi oli luvattu suurensuurta myrskyä.

Aamulla väsytti ihan pirusti. Syitä ei varmaankaan tarvitse pohtia, nimittäin nukuin huonosti ja liian vähän. Ennen junamatkaa kävimme kaupassa ostamassa pientä matkaevästä. Battery oli lähes välttämätön. Junamme lähti hieman kahdeksan jälkeen.

Kuva Särkänniemen reissusta

Minä ja Lotta junassa. Lotta mutustaa eväspatukkaa.

Menomatka meni nopeasti. Arvioin että olisimme perillä kymmeneltä, ja yllätyin kuin olimme melkein minuutilleen arvioni mukaan Tampereella. Paikan päällä oli tarkoitus kierrellä hieman Tamperetta, ja käydä jossain syömässä, apostolinkyydillä tietenkin. Aivan ensimmäisenä suuntasimme Aleksis Kiven Kadulle, jossa oli tarkoitus käydä The Grillissä syömässä. Olin huomaamattani laittanut päälle autolle tarkoitetun reittihaun, ja kävelimme siksi hieman pidemmän lenkin… huomasin asian vasta perillä.

Emme kuitenkaan oikealla kadulla löytäneet The Grilliä, joten pyörimme Siperia -ostoskeskuksessa (vai mikä se on?) jonkun aikaa, jossa kaikki ruokapaikat olivat vielä kiinni. Tamperelaisten nettikavereiden avustuksella löysimme lopulta oikean paikan, joka sattui olemaan sekin kiinni. Emme jaksaneet enää pyöriä ja palloilla, joten suuntasimme suoraan keskustorin Hesburgeriin, koska McDonalds oli remontissa. Lotta nukkui koko kävelyn ajan.

Kuva Särkänniemen reissusta

Veeran juuri värjätyt takkuset. Kuvassa olemme menossa keskustorin Hesburgeriin.

Matkalla säikähdimme kun joku mies pahoinpiteli viattomia ohikulkijoita. Olimme kaukana, mutta näin hyvin miten hän juoksi erästä poikaa kohti osoittaen sormella ja huutaen “sinä!”, kunnes alkoi kuristamaan häntä penkkiinsä. Poika rimpuili ja rimpuili, eikä päässyt irti. Se oli karmeaa katsottavaa. Poika jotenkin pääsi irti ja piteli kurkkuaan. Hetken päästä poliisit tulivat paikalle.

Söimme hesessä ateriat, vaikka vaimoni sai väärän hampurilaisen. Emme jaksaneet valittaa, ja pekonipurilainen oli kuulemma ihan hyvää vaihtelua. Satoi juuri sopivasti vain sen ajan kun olimme syömässä. Ulos astuttuamme sade lakkasi.

Sitten alkoikin ankara miettiminen miten pääsisimme helpoiten Särkänniemeen. Taksia emme viitsineet ottaa kun turvaistuimen hakeminen maksaisi hieman liikaa ylimääräistä. Soitin sitten j-tekille, joka oli jo muiden kanssa Särkänniemessä.

Löysimme oikean pysäkin, ja astuimme oikeaan bussiin. Menin kysymään linja-auton kuljettajalta pääseekö äidit Tampereella ilmaiseksi. Kuljettaja oli jälleen joku maahanmuuttaja, eikä ymmärtänyt kysymystäni. Toistin kysymyksen, tällä kertaa eri muodossa. “Ahaaa, sina tarkoita rattaita! Kulla ilmaista se on!”. Näytin vielä kuulonäkövammaisen saattajuuteni todistavaa korttia, ja kuski nyökkäsi myöntymykseksi. Pääsimme siis ilmaiseksi koko perhe, sillä Veeran pääsee rattaiden kanssa ilmatteeksi, Lotta ikänsä puolesta, ja minä kuurosokean saattajana veloituksetta.

Eikä aikaakaan kun olimme jo Särkänniemen porttien sisäpuolella. Lahjakortilla saimme Lotalle ipanarannekkeen, Veeralle elämysrannekkeen, ja minulle saattajan erikoisluvan, jolla pääsisin Veeran kanssa veloituksitta kaikkiin laitteisiin. Soitin j-tekille, ja tapasimme hetken päästä j-tekin, Firewalkerin, ja Aswin. Kyseessä oli pienimuotoinen pulinamiitti. Meitä ei haitannut vaikka muita ei eksynyt paikalle.

Delfinaarion esityksen alkamiseen oli vielä aikaa, joten Veera vei Lotan karuselliin. Lotta oli lähinnä hämmentynyt, mikä näytti huvittavalta.

Kuva Särkänniemen reissusta

Hämmentynyt Lotta Karusellissä.

Suuntasimme pian delfinaarioon jonottelemaan, ja laitoimme vaunut niille tarkoitettuun vaunuparkkiin. Joka välissä tietenkin piti irkkailla:

Kuva Särkänniemen reissusta

rolle @ pulina @ quakenet @ Särkänniemi.

Itse delfiiniesitys oli hauska. Oli ihan mukava pitkästä aikaa katsella. En muista edellistä kertaa. Taisi olla joskus kuusi tai seitsemän vuotta sitten vanhempien kanssa. Vielä yli 20-vuotias Veera-delfiini jaksoi polskuttaa…

Kuva Särkänniemen reissusta

Lotta seurasi esitystä silmät pyöreänä.

Kuva Särkänniemen reissusta

SO LONG, AND THANKS FOR ALL THE FISH!

Delfiinien hyppelyn jälkeen menimme eläintarhaan. Lotta tykkäsi elukoista hirmuisesti, ja pääosin hänen takiaan sinne menimmekin. Oli possuja, pupuja, laamoja, hevosia, kilpikonnia, ankkoja, lintuja, vuohia…

Kuva Särkänniemen reissusta

Kuva Särkänniemen reissusta

Kuva Särkänniemen reissusta

Lotalle suurimpia ilon aiheita oli varmaankin pomppulinna. Lotta tykkäsi pomppia muiden lasten kanssa. Kiljui ja nauroi ihan kunnolla.

Kuva Särkänniemen reissusta

Eläintarhan puolella oli myös muutamia pienempiä laitteita, kuten Leppäkerttu. Viimeksi Lotta oli vastaavassa laitteessa keväällä Suomen Tivolissa, mutta silloin laitteessa ei ollut mitään käsitukea, ja Lotta meinasi nukahtaa ja pudota penkiltä. Onneksi ei kuitenkaan. Nyt Lotta oli pirteä, ja halusi selvästi laitteeseen osoittaessaan häkkyrää.

Kuva Särkänniemen reissusta

Oli ihana katsoa kun tyttöä nauratti kun ohjasi ratilla suuntaan ja toiseen. Kun leppis lähti kuitenkin liikkeelle, Lotta hieman vakavoitui. Laite pyöri ja hyöri, ja Lotta vuoroin hekotti, vuoroin kauhisteli liikettä. Nauroimme katketaksemme, kun tyttö oli välillä niin järkyttyneen näköinen. Yhdessä vaiheessa oli lähellä ettei tullut itku, ja loppua kohden näytti siltä että nyt saa riittää. Vanhempia ei saanut olla laitteen lähettyvillä laitteen ollessa liikkeessä. Hyvin se kuitenkin meni, ja Lotalla oli tiukasti kädet ratissa koko pyörityksen ajan.

Lopulta lähdimme “aikuisten puolelle” isompien laitteiden luokse. Kävin ensin Veeran, Lotan, ja Aswin kanssa vähän isommassa karusellissa, jossa soi häämarssi. Meni hieman pää pyörälle jo siitäkin, ja mietin miten kestän isommat laitteet. Firewalker ja j-tek vahtivat rattaita. Eihän heillä ollut edes ranneketta. Halusivat vain tulla tapaamaan meitä ja hengailemaan.

Loppupäivänä kierrettiin läpi kaikki isoimmat laitteet. J-tek tykkää lapsista, ja oli mielellään Lotan kanssa sen aikaa kun minä, Veera, ja Asw huviteltiin laitteissa. Suurimmaksi suosikikseni taisi jäädä Tyrsky. Loppupäivänä ei tullut omalla kameralla kuvia enää otettua. Asw ei ole kerinnyt lähetellä ottamiaan kuvia.

Kotona olimme joskus puolilta öin. Reissusta jäi oikein mainio maku, ja olen tyytyväinen että ehdimme tehdä vielä toisen reissun tänä kesänä. Ei sitä paljon kohuttua ukkosmyrskyä sitten tullutkaan, ja hyvä niin. Oli mukava käydä laitteissakin kun ei ollut kilometrijonoja.

Jaksoinpas vihdoin kirjoittaa kuulumiset ja muokkailla kuvat. Näitä on mukava muistella jälkeenpäin. Toivottavasti ensi kesä on yhtä mainio.

Kun epätoivo valtaa mielen

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Vastaan usein “ihan hyvää” kysymykseen “mitä kuuluu?”. En oikein enää jaksa rasittaa muita ihmisiä ongelmillani. Tänä yönä ajatukset taas piinaavat kun pitäisi saada nukuttua. Minusta tuntuu jälleen että olen epäonnistunut kaikessa. Olen työtön rahaton luuseri, “yhteiskunnan rasite”, kuten monet sanovat. Käytän veronmaksajien rahoja, ja niitäkin väärin. Myönnän avoimesti, olen huono raha-asioissa, huono rahankäyttäjä, varsinkin varattomana velkaantuneena työttömänä… “painu töihin”, voi kun olisikin niin yksinkertaista.

Kirjoitan nykyään hirveän varovaisesti raha-asioista, mutta nyt tuntuu ettei ole mitään muuta, tai ketään ihmistä. Tiedän että tämäkin synkän mielen inspiroima ajatusrykäle saa osakseen sellaista huomiota, reaktiota, mielipidettä ja ajatusta joka masentaa minua lisää. Eihän tästä itsensä syyttelystä tai ruoskimisesta mitään hyödy, ellen saisi hetkellistä mielenrauhaa ja ehkä unimäärän edes jotenkin plussan puolelle.

Totuus on se että viikosta toiseen sinnittelen, ja yritän elättää perheeni, yhteiskunnan painostuksen alla. Ja epäonnistun. Rahallisen avun pyytäminen tuntuu äärimmäisen häpeälliseltä, ja minusta tuntuu että vanhemmat ja läheisetkin vain suuttuvat siitä, ja muustakin. Jää sitten 0 ihmistä keneltä saada apua. Ei kehtaa eikä jaksa muutenkaan puhua kenellekään, vaikka sainkin puhelinliittymäni vihdoinkin taas auki. Jotenkin on niin iso kynnys. Terapeutistakaan ei ole kuulunut mitään. Pitäisi soitella useampaankin paikkaan, mutta kun prkl soittoajat…

Mitä tehdä kun tavaroiden myyminen, pätkätyöt, pullojen palauttaminen, hilujen kerääminen ja sinnittely ei enää riitä… en yhtään ihmettele velkaantuneiden ja vähävaraisten raha-asioiden takia itsensä pois päiviltä järjestäneitä, kun sama on käynyt mielessä minullakin. Pyöreä nolla. Viikoksi. Tulee elokuvan “Miehen työ” ratkaisuja mieleen…

Viime päivinä en ole jaksanut mitään. En mitään. Koti on kaaos, jatkuvasti väsyttää unettomuuden takia. Jospa nyt tyhjentäisin mieleni, ja koettaisin saada unta. Ja aamulla keräisin itseäni ja keksisin jotain ratkaisua tilanteelle, taas kerran. Huhtasuon alueella ruokajonokin vissiin maksaa, täytyy käydä katsomassa.

Pyrin sanomaan itselleni “kaikki järjestyy”, jota vaimollani on tapana sanoa. Hänellä on myös tapana perustella sanomalla “koska elämään ja raha-asioihin pystyy jotenkin vaikuttamaan, näkööni ja kuulooni ei”.

Harmittaa kun Jyväskylässä äidit vaunujen kanssa eivät pääse bussilla ilmaiseksi, koska joskus ei ole sitäkään vähää bussilla kulkemiseen. Pyöränikin varastettiin, mutta kävelen mielelläni. Koko perheen kanssa kauemmas ei kuitenkaan pääse ilman rahaa. Tampereella reissasimme bussilla ilmatteeksi koko perhe, siellä kun äidit pääsevät ilmaiseksi, Lotta pääsee ikänsä puolesta ilmaiseksi, ja minä pääsen kuurosokean saattajana ilmaiseksi.

Tuntuu ettei minulla ole oikeutta elää köyhänä. En ole tätä tietääkseni valinnut tai toivonut. Elämä menee ihmisillä eri teitä. Joillakin paremmin, joillakin huonommin. En usko että olen ainoa vähävaraiseksi aka. köyhäksi ihan kansalaisrekisteriin merkattu… Kaikki kyllä järjestyy. Kaikki järjestyy.

Jos tykkäät lukea Rollemaan tekstejä, voit aina tehdä lahjoituksen klikkaamalla itsesi minkä tahansa artikkelin sivulle (sivulle jolta voit kommentoida). Voit olla varma että tulee tarpeeseen. Sydämelliset kiitokset niille harvoille ketkä ovat laittaneet.

Olen pahoillani että Rollemaan lukijana joudut välillä sietämään masentunutta tai surullista Rollea, mutta toivon että et siitä harmistuisi. Toivottavasti saat sinä unta siellä ruudun toisessa päässä, ja ajatuksesi ovat hieman iloisempia kuin minun. Kaikkea hyvää, etenkin yötä.

Siisteys vaikuttaa mielialaan

Päivärytmit mutta varsinkin rutiinit ovat minulta kadonneet vuosikausia sitten. Liittyneekö masennukseen tai johonkin muuhun, mutta minulla ei enää ole sellaista vaistoa että söisin tai tekisin muut arkiasiat tiettyyn aikaan päivästä. Yksi näistä on siivoaminen. Pyrin aina pitämään paikat siistinä, mutta lapsiperheessä se ei aina tahdo onnistua. Noin kerran viikossa siivotaan kunnolla, mutta sen yhden kerran jälkeen taas repsahtaa ja joskus tulee jopa parissa päivässä taas yhtä sotkuista.

Tiskit kasaantuvat ja tavarat kerääntyvät päivinä jolloin antaa itsensä luistaa pienistä kodin hommista, ja kaikki tapahtuu niin nopeasti että ei itse huomaakaan. Nytkin on tiskipöytä täynnä astioita, olohuoneen lattia täynnä leluja, makuuhuoneen lattialla roskia, ja kolme roskapussia odottamassa ulos viemistä. Aina kun “huomaa” sen siivon niin tulee jostain kumman syystä into siivota.

Jännästi vaikuttaa sekasorto mielialaankin. Kun on siistiä – ja varsinkin kun on itse siivonnut – on usein suorastaan fiilikset. Silloin tykkää taas tehdä asioita, ja nauttia asioista. Silloin kun on sotkuista usein latistuu vielä enemmän ja jopa masentuu siitä kun ei jaksa mitään, ja perinteinen ajatus onkin “jos huomenna siivoaisi”.

Onneksi koskaan ei ole ollut niin sotkuista ettei mahdu liikkumaan. Tiedän sellaisiakin tapauksia, enkä itse pystyisi elämään täydellisessä sotkussa. Joku roti sentään. Aina pyrin pitämään kodin sellaisessa kunnossa että kehtaa kaverin pyytää kylään, ainakin sellaisen läheisemmän ketä ei pieni tai vähän isompikaan sotku haittaa. Viranomaisen tai tuttavan vuoksi usein siivoan.

Arkisiivoaminen tuppaa usein olemaan sitä että tavarat pois näkyviltä risteilijöihin tai kaappeihin sen kummempaa miettimättä. “Oikea” viikottainen siivous on sitten vähän perusteellisempaa. Joskus siivoamisen hoitaa vaimoni kun sille päälle sattuu, mutta tykkään itsekin pitää kotia siistinä. Lotta osaa jo hieman auttaa siivoamisessa. Odotan sitä hetkeä kun hän innostuu siivousleikkeihin kunnolla. Tällä hetkellä tyttö osaa vain leikkiä, eli sotkea…

Miten sinä siivoat? Onko yksi ja sama onko siistiä vai sotkuista? Ota kantaa kommentoimalla artikkelia.

Optimaalinen parisuhde rikastuttaa elämää

Jyri Väätäinen kirjoitti hetki sitten puolison hyödyllisyydestä Mediablogissaan (via). Kärkkään ja suoran mielipiteen ansiosta oli aivan pakko ottaa kantaa asiaan omassa blogissani.

Mitä sitä tekee naisella nykyään? Minä itse en vittuile kun tulen aamuyöllä kotiin ja pistän keittiön pöydälle maaten. Minä itse en nalkuta kun kalsarini lojuvat vessan oven edessä. Minä itse en ole jatkuvasti vailla shoppausaikaa. Minä itse en raahaa itseäni kaiken maailman kissaristiäisiin tahtomattani. Mitä nainen tekee? Niin juuri. Miettikää.

Jaa että mitä naisella tekee? Minusta voisi yhtä hyvin kysyä mitä ystävillä tekee? Nainen kun on optimaalisessa tapauksessa paras ystävä mitä voi koskaan saada. Jyri yleistää ja vääristää aivan liikaa naiskuvaa. Minun vaimoni ei ole turhan tarkka esimerkiksi onko asunto “tip top”-siisti tai olenko illalla tai vaikka yöllä tapaamassa kaveria. Asioista tietysti täytyy sopia, sillä onhan kyseessä sentään elämän tärkeimpiä ihmisiä. Järki kaikessa kuitenkin.

Minun naiseni ei myöskään shoppaile turhia, eikä raahaa minua mukaan jos emme ole yhteisillä ostoksilla. Kaikki naiset eivät ole “nalkuttavia pompottavia ämmiä”, tai jos ovat niin silloin on kyllä mies pahasti tossun alla. Tai sitten miehellä ei ole tietoa millainen parisuhteen oikeasti kuuluisi olla.

Itse kirjoittaisin enemmänkin aiheesta “Mitä sitä seuran hakemisella, kun voi olla hakemattakin”. Itselläni ei nimittäin koskaan ole ollut “haku päällä”, eli en ole koskaan etsimällä etsinyt naisseuraa tai kumppania. Olin ennen aivan samaa mieltä kuin Jyri, että jos mitä sitä naisella kun voi yksinkin olla, tai että jos ei naiset minusta kiinnostu niin en kiinnostu heistäkään.

Seurusteluhistoriaa minulla ei ole koskaan ollut, enkä ole kokemusta edes halunnut hakea. Minulle riitti se että kohdalle osuu se ihminen johon minulle kehittyy vahvoja tunteita. Minulle riitti se että en enää järjellä osannut selittää miksi viihdyn tämän ihmisen kanssa vaikka lopun elämääni. Silloin tiesin että rakkautta ei pysty selittämään, ja se tulee kohdalle silloin kuin sitä vähiten odottaa. On sanottu että tosirakkautta etsiessä sitä ei koskaan löydä, vaan vasta sitten kun etsimisen lopettaa. Ja toisaalta jotkut voivat olla tuomittuja asumaan yksin.

Olen itse asiassa aina ajatellut hieman eri tavalla kuin muut. En esimerkiksi hyväksy autokortin hankintaa itselleni. Vaikka yhden auton puuttuminen ei asiaa auta, on silti hienoa vaikuttaa, koska kävellenkin pääsee ja pyörä on käyttövalmiina vuoden jokaisena päivänä. Naisellakaan ei mitään tee, saapahan päättää asioista itse, eikä tarvitse kinastella esimerkiksi missä kalsarit säilytetään tästä eteenpäin.

Itsellänikään ei ole autoa, eikä ajokorttia, tosin hieman eri syistä (lue: raha). Pyöränikin varastettiin, joten nykyään liikun joko bussilla tai kävellen. Pidemmät matkat kuljen joko kimppakyydillä, tai junalla. Naisiakin on erilaisia, eivät kaikki vaadi mieheltä samoja asioita. On naisia jotka eivät edes halua tehdä päätöksiä, vaan antavat miehen “perheen päänä” tehdä kaikki päätökset. Tietenkin parisuhteen kannalta päätöksenteko yhdessä on suotavaa, tai ainakin päätösten kertomisesta toiselle hyvissä ajoin.

Nyt kun minun ei tarvitse mennä joka päivä tahtomattani vaatekauppareissuille, huolehtia lapsista (tai kuunnella niiden ärsyttävää ulinaa päivät pitkät) voin kuunnella musiikkia, nauttia elämästä ja tehdä kaikkea mistä itse tykkään.

Seuraavaksi lapset. Mitä paskaa niistäkin pitäisi kirjoittaa. Okei, muistelen joukkoliikennematkojani. Ei mikään ole sen vituttavampaa kuin nainen, lastenvaunut ja itkevä lapsi. Tekee aina niin mieli laittaa vauvan suun tukkoon jollain jäätelöpuikolla, että olisi edes minuutin hiljaa. Ne sitten itkee parhaimmillaan koko bussimatkan ja onneksi on suljetut kuulokkeet keksitty mutta kun silti moista vinkumista pääsee läpi. Ei naista, ei lapsia, ei huolia – tästä tulee nauttia.

Syökää te päänne, kun teillä on vauva ja nainen haluaa teidän valvovan sitä. Minulla menisi hermo jo ensimmäisiin itkuihin.

Kuka tai mikä sanoo että elämästä ei voisi nauttia puolison tai lapsien kanssa? Miten niin lapset ulisevat päivät pitkät tai puoliso kiskoisi joka päivä vaatekauppareissulle? Olen pettynyt että Jyri on kirjoittanut naisista ja lapsista näin negatiiviseen sävyyn. Aina ajatellaan että puoliso, tai etenkin lapsi rajoittaisi elämää, tai “elämä on ohi”, tai “nuoruus pilalla”.

Palataan alkuperäisiin kysymyksiin: Mitä hyötyä puolisosta on? Itse koen asian niin että puoliso on elämänkumppani, paras ystävä, jonka kanssa viihtyy parhaiten. Vaikka en sinkkuna seuraa etsinytkään, olin usein yksin. Masentuneena yksinäisyys vielä korostui ja lisääntyi, eikä se aika ollut ollenkaan kivaa. Vähän väliä toivoin mielessäni itselleni kumppania, mutta odotin rauhassa.

Itselleni vaimoni on valtava henkinen tuki ja apu. Vaimoni tykkää tehdä ruokaa, ja kokkaa minulle jopa päivittäin, ja voi pojat mitä herkkuja! Sinkkuna ei ollut ketään kenen kanssa jutella – varsinkaan vaikeista asioista – , ainakaan sellaista joka olisi aina saatavilla samalla tavalla kuin nyt. Sinkkuna elämä oli tasapaksua, ainakin itselläni kun olen sellaista sorttia. Puoliso tuo elämään monipuolisuutta, kun saa jakaa asiat toisen ihmisen kanssa.

Mitä tulee perheeseen ja lapseen. Mitä hyötyä perheestä ja lapsesta sitten on? Minä ainakin olen sitä mieltä että vaimo ja lapsi on ollut ihaninta mitä elämässäni on tapahtunut. Oma lapsi on jotain uskomatonta. Minun elämäni on ainakin saanut tarkoituksen, kun sukuni jatkuu. Oma tyttöni kasvaa, ja sitä on aivan uskomatonta seurata. Siinä oppii jotain ihmisestäkin, ja ihmisen perimmäisestä luonteesta. Se on jotain elämää suurempaa, eikä sitä voi sanoin kuvailla. Pienen tyttöni syntymä on vaimoni tapaamisen kanssa jaetulla ykkössijalla elämäni kohokohdissa. Jo tyttäreni suunnittelusta asti kuulumisiani ja mielipitetäni voi lukea pikkuisen blogista.

Tietenkään muiden lapset eivät ole sama asia kuin oma. Toisaalta lapsettomat ja vielä nuoret usein sanovat “tykkään lapsista kunhan ei ole oma”. Enkä oikein ymmärrä niitäkään ketkä eivät pidä lapsista ollenkaan, koska kaikkihan me olemme lapsia joskus olleet. Ja kaikki pysymme jonkun lapsina.

Mielestäni lasta, suhdetta, tai perhettä boikotoivat ovat henkisesti ja/tai fyysisesti vielä kasvuiässä. Kaikilla on syinsä, mutta minulla ainakin oma perhe on vain rikastuttanut elämää. Oman lapsen hoitaminen ja kasvattaminen ei todellakaan ole negatiivinen asia. Itse olen lapsen elämässä mukana enemmän kuin keskivertoisä, ja vaippojen vaihtokin on ollut alusta asti yhtä juhlaa. Sitä ei ymmärrä ennen kuin on vanhemmuuden kokenut. Se on niin ihmeellistä että oman lapsen pieni kakkakin voi olla ilon aihe. Lisää tosiaan voi lukea tyttäreni blogista.

Mikäpä sen mahtavampi tunne kun oma pieni tyttö tulee halaaman ja sanoo “isi on ihana”. [...]

Mediablogiin kommentoineen JiiPeen mahtava kommentti

Parhaassa tapauksessa kumppani on siis sellainen henkilö joka täydentää elämää, omaa luonnetta, ja tekee asioista paremman. Kumppani auttaa, tukee, lohduttaa, ja yksinkertaisesti on mukana. Parisuhteessa kuuluukin olla hyviä ja huonoja hetkiä, mutta parhaassa tapauksessa kumpikin osapuoli ottaa toisensa huomioon. Tällainen parisuhteen mielestäni pitäisi olla. Kenenkään ei tarvitse sietää naista tai miestä joka ei ota omia tarpeita mitenkään huomioon. Parisuhde on epäitsekkyyttä parhaimmillaan. Itsekäs ihminen ei suhteissa pitkällä tähtäimellä pärjää. Täytyy osata ajatella toista, eikä vain itseään.

Tietenkin jos tahdot bilettää ja ryypätä, mennä ja tulla, ja tuijottaa vain omaa napaasi 24/7 niin tietenkin silloin homma on selvä kuin pläkki: ehkä kumppania ei ole silloin tarkoitettu sinulle. Parisuhde on kuitenkin suotavaa ja ihan normaalia. Ei minua haittaa elätkö yksin vai kumppanin kanssa, mutta jotenkin särähtää jos mielestäsi kaveria ei tarvitse mihinkään.

Olen samaa mieltä Reinon kanssa, joka kommentoi jo Jyrin artikkeliin osuvasti:

Itse olen löytänyt rinnalleni naisen joka tekee omia juttujaan ja minä teen omiani. Välillä tehdään juttuja yhdessä ja välillä erikseen. Toimii. [...]

Harrastamme vaimoni kanssa suunnilleen samoja asioita, mutta eroavaisuuksiakin löytyy, mikä vain täydentää suhdettamme. Meillä on unelmalapsi, joka on myös muidenkin mielestä maailman helpoin hoidettava; aina iloinen eikä koskaan tunnu parkuvan syyttä. Jos on massu täysi ja vaippa puhdas niin elämä hymyilee.

Oletko sinä parisuhteessa, vai sinkku? Onko sinulla lapsi(a)? Miksi, miksi ei? Ota kantaa kommentoimalla merkintää!

sivu 1/812345678