Rollemaata tilaa keskimäärin 56. Lue lisää.

normaali kirjautuminen →

Avainsana "mobiili"

  • Käytetty 15 kertaa

Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Kun epätoivo valtaa mielen

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Vastaan usein “ihan hyvää” kysymykseen “mitä kuuluu?”. En oikein enää jaksa rasittaa muita ihmisiä ongelmillani. Tänä yönä ajatukset taas piinaavat kun pitäisi saada nukuttua. Minusta tuntuu jälleen että olen epäonnistunut kaikessa. Olen työtön rahaton luuseri, “yhteiskunnan rasite”, kuten monet sanovat. Käytän veronmaksajien rahoja, ja niitäkin väärin. Myönnän avoimesti, olen huono raha-asioissa, huono rahankäyttäjä, varsinkin varattomana velkaantuneena työttömänä… “painu töihin”, voi kun olisikin niin yksinkertaista.

Kirjoitan nykyään hirveän varovaisesti raha-asioista, mutta nyt tuntuu ettei ole mitään muuta, tai ketään ihmistä. Tiedän että tämäkin synkän mielen inspiroima ajatusrykäle saa osakseen sellaista huomiota, reaktiota, mielipidettä ja ajatusta joka masentaa minua lisää. Eihän tästä itsensä syyttelystä tai ruoskimisesta mitään hyödy, ellen saisi hetkellistä mielenrauhaa ja ehkä unimäärän edes jotenkin plussan puolelle.

Totuus on se että viikosta toiseen sinnittelen, ja yritän elättää perheeni, yhteiskunnan painostuksen alla. Ja epäonnistun. Rahallisen avun pyytäminen tuntuu äärimmäisen häpeälliseltä, ja minusta tuntuu että vanhemmat ja läheisetkin vain suuttuvat siitä, ja muustakin. Jää sitten 0 ihmistä keneltä saada apua. Ei kehtaa eikä jaksa muutenkaan puhua kenellekään, vaikka sainkin puhelinliittymäni vihdoinkin taas auki. Jotenkin on niin iso kynnys. Terapeutistakaan ei ole kuulunut mitään. Pitäisi soitella useampaankin paikkaan, mutta kun prkl soittoajat…

Mitä tehdä kun tavaroiden myyminen, pätkätyöt, pullojen palauttaminen, hilujen kerääminen ja sinnittely ei enää riitä… en yhtään ihmettele velkaantuneiden ja vähävaraisten raha-asioiden takia itsensä pois päiviltä järjestäneitä, kun sama on käynyt mielessä minullakin. Pyöreä nolla. Viikoksi. Tulee elokuvan “Miehen työ” ratkaisuja mieleen…

Viime päivinä en ole jaksanut mitään. En mitään. Koti on kaaos, jatkuvasti väsyttää unettomuuden takia. Jospa nyt tyhjentäisin mieleni, ja koettaisin saada unta. Ja aamulla keräisin itseäni ja keksisin jotain ratkaisua tilanteelle, taas kerran. Huhtasuon alueella ruokajonokin vissiin maksaa, täytyy käydä katsomassa.

Pyrin sanomaan itselleni “kaikki järjestyy”, jota vaimollani on tapana sanoa. Hänellä on myös tapana perustella sanomalla “koska elämään ja raha-asioihin pystyy jotenkin vaikuttamaan, näkööni ja kuulooni ei”.

Harmittaa kun Jyväskylässä äidit vaunujen kanssa eivät pääse bussilla ilmaiseksi, koska joskus ei ole sitäkään vähää bussilla kulkemiseen. Pyöränikin varastettiin, mutta kävelen mielelläni. Koko perheen kanssa kauemmas ei kuitenkaan pääse ilman rahaa. Tampereella reissasimme bussilla ilmatteeksi koko perhe, siellä kun äidit pääsevät ilmaiseksi, Lotta pääsee ikänsä puolesta ilmaiseksi, ja minä pääsen kuurosokean saattajana ilmaiseksi.

Tuntuu ettei minulla ole oikeutta elää köyhänä. En ole tätä tietääkseni valinnut tai toivonut. Elämä menee ihmisillä eri teitä. Joillakin paremmin, joillakin huonommin. En usko että olen ainoa vähävaraiseksi aka. köyhäksi ihan kansalaisrekisteriin merkattu… Kaikki kyllä järjestyy. Kaikki järjestyy.

Jos tykkäät lukea Rollemaan tekstejä, voit aina tehdä lahjoituksen klikkaamalla itsesi minkä tahansa artikkelin sivulle (sivulle jolta voit kommentoida). Voit olla varma että tulee tarpeeseen. Sydämelliset kiitokset niille harvoille ketkä ovat laittaneet.

Olen pahoillani että Rollemaan lukijana joudut välillä sietämään masentunutta tai surullista Rollea, mutta toivon että et siitä harmistuisi. Toivottavasti saat sinä unta siellä ruudun toisessa päässä, ja ajatuksesi ovat hieman iloisempia kuin minun. Kaikkea hyvää, etenkin yötä.

WC-maksut pois Suomesta

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Oi Kallis Suomen maa, jossa kaikki maksaa. Wc-maksu on rahastuskeino typerimmästä päästä. Olen juuri nyt Tampereen asemalla, ja täälläkin maksaa kaikki WC:t yhden euron. Ja tietenkin lompakossa on kaikkia muita kolikoita kuin sitä yhden euron. Ja rahankeräyslipas vaatii juuri sen euron kolikon…

Entä jos minulla olisi sairaus joka vaatisi matkalla käymälää, kiireellisesti tarpeen tullessa? Myös virtsan pidempiaikainen pidättäminen voi vaikuttaa arvoihin, ainakin verensokeriin, mikä on etenkin keski-iän ylittäneillä, ja on useissa tapauksissa kuulopuheiden mukaan jopa vaarallista. Kuka on vastuussa jos henki on vaarassa pelkän kolikon takia? Oli syy mikä hyvänsä.

Itse teen aina niin että odotan kunnes joku tulee vessasta ja pääsen sitä kautta ilmaiseksi asioille – kuten kuuluisikin. Jos vessassa ei ole ketään, odotan kunnes joku on menossa, ja jos lompakosta löytyy esimerkiksi 50cnt, laitan menijän kanssa kulut puoliksi. Jos vessaan tulijoita on useampi, pidän ovea auki hetken jotta muidenkaan ei tarvitse maksaa. Samalla mainitsen kuinka typerää on periä maksua itsepalveluna suoritettavasta rakon tai peräsuolen tyhjentämisestä. Ei sillä että haluaisin jonkun toisen tekevän niin. Suomessa maksaa ärsyttävästi itsepalvelu joka paikassa, myös useissa pankeissa ja virastoissa maksat siitä että teet asiat itse. “Palvelumaksua” pitäisi kutsua “itsepalvelumaksuksi”…

Nykyään sentään ravintoloissa pääsee ilmaiseksi vessaan, mutta usein sinne täytyy mennä syömään. Itse en tosin valituksista piittaa, vaan käytän oikeuksiani tarpeen vaatiessa. Vessassa käynti on ihmiselle välttämätön paha, eikä siitä saisi maksua ottaa. En ole päässyt todistamaan, mutta olen kuullut juttua että Suomi on palvelumaksuissa ainoaa laatuaan. Häpeä Suomi.

Jos voisin siirtää vuoria

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Jälleen yksi uneton yö. Miksi kaikki ajatukset tulvivat mieleeni juuri silloin kun haluaisin nukkua? Jään suremaan surullisia asioita, haaveilemaan unelmista ja toiveista, ajattelemaan rakkaitani ja rakkautta, pelkäämään tulevaisuutta, huolehtimaan huomista, muistelemaan menneitä…

Olen joko herkkis, neiti, tai minussa on naishormoneita, mutta itkin vuolaasti lauantaiaamuna Oprahia katsoessani. Jakso käsitteli amerikkalaisia lihavia ja vakavasti masentuneita teinejä. Ryhmäterapiassa nuoria kehotettiin huutamaan ja purkamaan patoumat kertomalla mikä heitä suututtaa tai surettaa. Nuoret itkien kertoivat, ja vanhemmat itkivät heitä katsoessaan. Ja minäkin itkin. Jakso opetti sen minkä jo tiedän hyväksi muutenkin: asiat täytyy purkaa vaikka sitten huutamalla tai itkemällä, kunhan niitä ei jätä sisälleen. Pahinta on valehdella kaikille sanomalla “kaikki on hyvin”.

Itseäni ei ole vähään aikaan masentanut samalla tavalla kuin ennen. Huonoja päiviä tulee ja menee, jolloin olen enemmän tai vähemmän masentunut. Mutta yleisesti ottaen olen ollut jopa hyvällä tuulella.

Mutta. Olen surullinen ihmisten, ja etenkin läheisteni puolesta, joilla on vaikeaa. Murehdin itsemurhan partaalla olevia ihmisiä. Kunpa voisin auttaa, antaa sen puuttuvan palasen, ja korjata kaikki napinpainalluksella. Sen tekisin.

Haaveilen vapaudesta, taloudellisesta vauraudesta, lottovoitosta, isosta lukaalista jossa olisi kaikki siistiä, uusimmat vempaimet, oma siivooja, piha jolla olisi aina kesä ja Lotalla tilaa temmeltää. Haaveilen Lotalle pikkusiskoa tai -veljeä, ja lapsilleni täydellistä lapsuutta. Haaveilen matkasta, tai jopa muutosta ulkomaille. Unelmoin elämyksistä ja kokemuksista. Kaikki tämä tietenkin vaimoni ja lapseni kanssa. Osalla näistä on vielä aikaa toteutua. Aina saa haaveilla… Se tuntuu yllättävän hyvältä, vaikka joskus vetää hieman maahankin.

Elättelen toiveita siitä että saan joskus töitä, aloitan normaalin elämän ja elän kuten normaalit ihmiset, vaimonikin antaisi itselleen luvan nauttia, öisin alkaisi sataa, koska silloin saan paremmin nukuttua.

Vihaan yöllä ikkunasta lentäviä ötököitä, etenkin vaaksiaisia. Tänäänkin jouduin tappamaan kaksi. Vihaan passiivisuuttani, unettomuutta, väsymystä, jaksamattomuutta, ihmispelkoa, ja pahoja asioita.

Haluan juuri nyt että ajatukseni jättäisivät minut hetkeksi rauhaan, ja saisin unen päästä kiinni. Tätä toivon laittaessani kommunikaattorini yöksi latautumaan, ja painaessani pään tyynyyn…

Yöllisiä mietteitä elämäni rakkaudesta

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Taaskaan en saa unta. Olen viime öinä kärsinyt rankasta unettomuudesta, minkä takia nukkuminen on usein venähtänyt puolen päivän yli. On myös paljon päiviä, jolloin kiskon itseni ylös velvollisuuksia hoitamaan, ja torkun sitten sohvalla… Eilen aamulla olisi ollut terapia, mutta peruin sen viime hetken tekstiviestillä, ja jatkoin unia. Tiedä sitten menikö viesti edes perille, mutta yhden tunnin yöunien voimin en keskustaan asti olisi päässyt…

Suurimmat syyt unettomuuteen ovat kuumuus, ajatukset ja nälkä. Ruokailutottumukseni ovat jo ties kuinka monetta vuotta retuperällä. Rakas vaimo kokkaa kyllä maailman parasta kotiruokaa, mutta välipalat, iltapalat, ja aamupalat ovat vuosia olleet poissa päiväjärjestyksestäni.

Mitä sitten öisin mietiskelen tässä sängyssäni, nukkuvan vaimoni vieressä, selälläni maaten, mustaa kattoa tyhjällä katseella tuijottaen? No ihan kaikkea. Elämää, pahoja asioita, hyviä asioita. Usein tirautan kyyneleen jos toisenkin ajatteluni myötä, nukkuvan maailman tietämättä. Mietin, miten monelle olenkin velkaa milloin mistäkin asiasta. En välttämättä rahaa, vaikka sitäkin. Mietin miten paljon pahaa on tapahtunut. Mietin, miten paljon hyvää on tapahtunut.

Erityisesti mietin miksi ja miten olen tässä tilanteessa nyt. Olen yllättynyt siitä miten hyvin asiat loppujenlopuksi ovat. Ajattelen tytärtäni Lottaa, ja pakahdun onnesta. Ajattelen vaimoani, joka nukkuu vieressäni, ja pakahdun uudelleen onnesta. Hellästi silitän ja painan kämmenelläni vaimolle taktiilin viittoman “Minä rakastan sinua”, jota on viitottu lukemattomat määrät yhteisen polkumme alusta asti.

Ajatukseni palaavat menneisyyteen, aikoihin jolloin tutustuimme. Muistan ne päivät kuin eilisen. Silloin tapahtui ennätysmäärin pahaa, mutta vielä enemmän, valtavasti hyvää. Muistan kuinka kamppailin järjen ja tunteen välillä, enkä osannut olla yrittämättä selittää järjellä tunteitani. Jälkeenpäin ymmärsin, että se on silkka mahdottomuus.

Muistan puolen vuoden tuntemisemme jälkeen olleeni Veeran luona. Katselimme toisiamme. Muistan miettineeni, ja sanoneeni “ollaan vain ystäviä”. Minuun ei ole koskaan sattunut mikään niin paljon kuin sen sanominen. Minua pelotti, enkä tiennyt mitä tehdä. En tarkoittanut mitä sanoin, ja se sattui. Lähdin pois itkien, samalla nähdessäni Veeran itkevän. Itkin vielä autoon mennessäni, ja sisälläni myllersi.

Äitini kysyi mikä on hätänä. Vastasin itkunsekaisin tuntein, no kun pystyisin katsomaan Veeran kasvoja ikuisesti, enkä koskaan kyllästyisi, ja miksi sanoin niin, ja mitä minulle tapahtuu. Äiti vastasi “tuo on rakkautta”. Olin tuntenut sen jo ensisilmäyksestä lähtien, sen saman tunteen. Mutta koska en olut tuntenut sitä aiemmin, en ymmärtänyt sitä. Se oli liian suurta. En tajunnut miten pystyin olla koukussa ihmiseen sillä tavalla.

Kun äitini sanoi sen niin, silloin ymmärsin että järkeilyn voi unohtaa, silloin tiesin. Silloin tein päätöksen, ja sisuskaluni valtasi se sanoinkuvaamaton riemun tunne, rakkaus. Lähetin saman tien Veeralle viestin rakkausrunon muodossa. Viimeistään silloin kaikesta muusta tuli toisarvoista, eikä minua enää haitannut Veeran kuurosokeus tai mielenterveysongelmat, tai koira-allergiani, tai mikään muukaan pikkuseikka. Halusin vain olla hänen kanssaan aina, ja tulevaisuudessa.

Ja niin kävi. Nyt olen onnellisesti naimisissa rakastamani ihmisen kanssa, ja niistä ajoista asiat ovat paljon paremmalla tolalla. Huomenna vietämme toista hääpäiväämme. Tämä on sinulle, rakkaani. Hyvää yötä kullannuput.

Muuttokuulumiset linja-autosta

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Alkoi olla jo ikävä linja-autoja. En muistanut miten mukavaa bussissa olikaan istua ja ajatella. Hinta on ainoa joka kirpaisee, mutta pian on hankittava linja-autokortti.

Nyt on sitten muutettu. Kamoja olen “yrittänyt” saada järjestykseen, mutta se on vähän vaikeaa kun on joka paikka kipeä. Etenkin selkä oikuttelee. Jouduin avustamaan nimittäin muuttofirmaa, kun eivät saaneet pianoa kahden miehen voimin portaita ylös. Siinähän se selkä sitten meni. Kaiken lisäksi taisivat kolhia pianoa niin että yksi jalkapala on matalempi/hajonnut, ja piano keikkuu…

Sänkyä, mattoja, joka huoneeseen lamppua, keittiönpöytää ja -tuoleja, eikä tietokonepöytää ja -tuolia ole. Paljon on siis hankittavaa. Nettinopeus säilyy sentään samana 30 megaisena, mikä on erittäin erittäin positiivista.

Asunto on juuri sellainen mitä haimme. Saimme pyykinpesukoneen äidiltäni (iso kiitos!), ja sitä on käytetty tiiviisti päivästä 1 lähtien. Kaapeli- ja pistorasioita sekä kattolamppupistokkeita on joka huoneessa ainakin 2, kokopitkä jääkaappi ja pakastin löytyy… Nyt loppui piuhelimesta kirjoitustila, ja pysäkkini on kohta. hyvää tiistaipäivää. Palaan asiaan.

Tauon paikka

Matkapuhelinlaitteella tuotettu merkintä.

Jälleen meni valvomiseksi. Jostain syystä en saa nykyään nukuttuakaan niin hyvin. Jälleen makoilen selälläni ja mietin asioita. Tuli tuossa mieleen että virallinen bloggaustauko olisi paikallaan, ja päätin että miksi en virallistaisi sitä samantien. Kirjoittamistahti ja innostus on pudonnut niin alas, että tuskin tätä enää kukaan jaksaa lukeakaan.

Pidän siis virallista taukoa Rollemaasta, koska

  • Ei ole fiilistä
  • Ei ole aikaa
  • Ei ole kannustetta (=kadonneet lukijat)
  • Ei ole inspiraatiota luoda uutta.

Olen melko varma että edellämainitut asiat tulevat vielä takaisin. Siihen asti: hyvvää yötä ja huomenta. ps. Leffoja katson yhä lähes päivittäin, ja arvosteluita on lupa lukea.

sivu 1/3123