Rollemaa.org

Viime kirjoituksesta on jälleen liian pitkä aika. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet koko vuoden kiireisimmät. Kalenterini oli täyteen buukattu eiliseen asti. Sairastuin nimittäin flunssaan, ja tultuani saikunhakureissulta takaisin kotiin, kuume nousi nopeasti 39 asteeseen. Voisin sanoa, että minulla ei ole ollut noin korkeaa kuumetta kymmeneen vuoteen. En pystynyt tekemään mitään, olin niin heikossa kunnossa että ei jäänyt vaihtoehtoja. Oli halattava vuodetta, ja nukuttava pahimman kuumeen yli. Hyi kamala sitä hourailua. Heräsin mm. kovaan PIM POM -ääneen, kuin joku olisi painanut ovikelloa. Näin muutenkin kummallisuuksia.

Iltaan mennessä oli jo kuitenkin parempi olo, kiitos vaimon ja Finrexinin. Osasin jo odottaa sairastelua, olihan lähipiirini sairastanut viime viikolla.

Viikonlopun olimme Ristiinassa, anoppini perheen tilalla. Tykkään tuosta paikasta ihan hirveästi. Tontti on iso ja peltoa on silmänkantamattomiin. Navetta ja ulkosauna kuuluvat asiaan. Paikka oli nätti kesällä, ja entistä kauniimpi nyt sydäntalvena. Lunta oli hitosti, mikä teki puista kovin paksuja. Lotta tykkäsi leikkiä 4-vuotiaan Tiia-tätinsä kanssa. Kiljui innoissaan paljon.

En saanut juuri ollenkaan allergisia reaktioita eläimistä, mikä oli positiivista. Ainoastaan kissojen silittely ja koirien rapsuttelu aiheutti enemmän kutinaa käsissä ja naamassa. Mokoma Arttu-koira kun kerjäsi koko ajan rapsuja. Minähän rapsutin. Harmittaa kun en saa koskaan kissaa/koiraa vaikka olen aina ollut vähemmän tai enemmän eläinten ystävä. En uskalla kokeilla siedätyshoitoa, kun pelkään saavani elinikäisen astman.

Saunottua tuli kahtena iltana. Perjantai-iltana kävin jopa ulkona möyrimässä lumessa, kun kerrankin tarjoutui siihen mahdollisuus. Tuli ihanat lapsuusmuistot mieleen, sillä viimeisen kerran saunoin tuolla tavoin joskus pienenä. On se vaan niin mukavaa. Tulipa koettua sekin perussuomalainen saunontatapa vielä kerran. Avanto olisi ehkä ollut vielä parempi, tosin siihen ei taida minullakaan kantti riittää. En ole kokeillut.

Joskus sitä toivoo itsekin asuvansa jossain tuollaisessa mukavassa kotoisassa mökissä, tarpeeksi eristyksissä ulkomaailmasta. On sauna, on oma tila, on eläimiä, on läheisiä, mitä muuta sitä tarvitsisi. Nykyään vielä puuttuu niin paljon kaikkea elämästä, jota haluaisi. Raha on yksi suurin ongelma. Kunpa sitä vain olisi enemmän, niin tekisi kaikkea mitä ikinä haluaa. Minusta tuntuu nykyään, että vain köyhät/vähävaraiset sanovat että “ei raha tee onnea”, koska ovat vain kateellisia niille kellä on rahaa. Kyllä se raha vain tekee onnen, koska sillä saa kaiken mitä haluaa. Ilman vähääkään rahamäärää ei ole pienintäkään onnenjyvästä, niin se vain menee.

Näin unta että voitin Lotossa jättipotin. Tulikin mieleeni, että voisin alkaa Lottoamaan. Jos sitä joskus Onnetar minullekin soisi vähän lisäfyffeä. Helpottuisi elämä huomattavasti. Saisi jättivelat maksettua, isomman asunnon helpommin, ja paljon muitakin asioita hoidettua alta pois.

Olemme muuttamassa isompaan asuntoon viimeistään 1.4. Tein ehkä tyhmästi kun ennakko-irtisanoin asunnon, vaikka kämppää ei ole vielä tiedossa. Jotenkin kuvittelin, että se helpottaisi asunnon löytämistä, kun on pakko lähteä tiettyyn aikaan asunnosta pellolle. Luottotietohäiriöisen on erittäin vaikea löytää asuntoa. Luottotietohäiriöisen on erittäin vaikea muutenkin tehdä mitään isompia ostoksia. Hyvänä esimerkkinä kun tilasin huvikseni Saunalahden ilmaisen puhelinliittymän (0e puhelut Elisan, Saunalahden, ja Kolumbuksen numeroihin, kuukausimaksu 0e kesäkuuhun asti, sen jälkeen 3e/kk) varapuhelimeen puhelinmyyjän houkuttelemana. Luukkuun kilahti sitten “vakuusmaksu”-lasku à 300 euroa. Jäipähän sekin sopimus sitten tehtyä.

Masennus on nostanut päätään, mutta olen saanut sen aina suhteellisen hyvin taltutettua. Tuntuu vain välillä että vaikeudet eivät lopu koskaan. Onnen hetkiä ei kovin kauaa kestä kun hajonnut mieli päättää taas nähdä jokaisen asian negatiivisena. Onneksi on Lotta, hän palauttaa aina meidät maan pinnalle.

Ostin tänään liput Finnish Metal Expoon Lauantaille, jolloin siis esiintyy enemmän lemppareitani: Tukkanuotta, Turmion Kätilöt, Insomnium, Survivors Zero, Winterborn, Swallow the Sun, Apocalyptica, Sonata Arctica. Swallow the Sunin tosin näen nyt kolmatta kertaa, mutta siinä vasta onkin hyvä livebändi. Perjantaina olisi kiinnostanut Tuomas Saukkonen Feat. Kai Hahto – biisiklinikka, Korpiklaani, Hypocrisy, Amorphis, ja Satyricon. Lippu maksoi 36 euroa. Junamatka maksaisi yhteen suuntaan noin 46 euroa, eli kymmenen euroa enemmän kuin itse lippu… tästä syystä etsinkin kimppakyytiä, sillä en halua pulittaa pelkistä matkoista itseäni kipeäksi.

12.2.2010 Perjantaina Turussa esiintyy depressiivinen black metal bändi Shining, jota olisin menossa katsomaan. Lippu ei ole kallis, vain 12 euroa kolmesta bändistä. Mutta tässäkin tulee kyytiongelma, sillä matkoihin menisi jälleen liikaa rahaa.

Jotenka, jos joku on matkaamassa 12.2. Jyväskylästä Turkuun, tai 19-20.2. Jyväskylästä Helsinkiin, ilmoittakoon minulle vaikkapa sähköpostilla, tai tähän viestiin kommentoimalla. Etunimeni on Roni, sukunimeni Laukkarinen, ja sähköpostini etunimi.sukunimi@gmailcom (spämmisuoja, korvaa etunimi Ronilla, ja sukunimi Laukkarisella).

Monet tietämättömätkin tietävät jo mitä hevi tai metalli on musiikkilajina. Mutta mitä kaikkea siihen liittyy, sitä ei moni osaa aavistaakaan. Hevarit ovat yleensä melko fanaattisia metallimusiikin ja metalliskenen kannattajia. Kannatus näkyy mm. vaatetuksessa, hiusten pituudessa, hiustyylissä, elämäntavoissa, tottumuksissa, aatteissa, asenteissa ja mielipiteissä.

Hiukset ovat metalliskenessä joko todella lyhyet, tai todella pitkät, ei siltä väliltä – ainakin näin moshaaminen näyttää parhaimmalta. Moshaaminen? Termi tulee englannin sanasta mash, joka tarkoittaa murskata tai musertaa. Tapa on lähtöisin 80-luvun punk/metal-skenestä. Kyseessä on siis pään pyörittäminen ja tukan heiluttaminen.

Päätä voi joko pyörittää tai heilutella. Letin pyöriminen näyttää kuitenkin mielestäni paljon hienommalta kuin ihan tavallinen moshaus. Moshauksessa ei tosiaan tarvitse olla hiuksia, myös ilman tukkaa moshaaminen näyttää hyvältä, Sotajumalan Mynni voi todistaa. Oudolta ja vähemmän hyvältä näyttää moshaus lyhyen tai keskipitkän tukan kanssa, mutta moshausta sekin on. Moshauksessa pitää kuitenkin muistaa että niska kipeytyy todella helposti. Itselläni on yleensä niska kipeä jopa viikon ajan keikan jälkeen, mutta se on sen arvoista.

Moshpit taas on hevimiesten tanssilaji. Olisi outoa, jos modernin raskaan metallibändin keikalla ei olisi moshpittiä. Moshpit syntyy yleensä melkein heti keikan alettua. Yleisön keskellä on tila, jossa ihmiset heiluttavat lettiään, liikkuvat, ja tönivät toisiaan. Moshpitissä voi sattua pahastikin, ja ihmisiä on kuulemma kuollutkin, mutta yleensä järjestysmiehet puuttuvat asiaan jos tilanne menee liian vakavaksi. Alue on yleensä hyvin rajattu, ja ne ketkä eivät halua osallistua pittiin, ovat alueen ulkopuolella tai eturivissä. Moshpit on lähes aina yleisön keskiosassa. Joskus ihmisiä saattaa kaatua tai lentää alueen “ulkopuolelle”, mutta moshpittiin kuulumattomat tönivät heitä takaisin pit-alueelle.

Moshaajia ei yleensä haittaa, vaikka sattuisikin. Muistan kun Rytmihäiriön keikalla 2007 eräältä kaverilta valui päästä verta. Tyyppi kävi äkkiä käymälässä pesemässä haavan, ja juoksi takaisin moshpittiin jatkamaan. Minullakin oli lauantaisen Lutakon konsertin jälkeen jalat verillä, mutta enpä edes huomannut. Yleensä päihtyneenä moshaus on sitäkin mukavampaa, kun kolhut eivät haittaa sitäkään vähää, ja silloin omistaa jostain kumman syystä myös enemmän intoa koko touhuun.

Youtubesta löytyy moshpit-video jos toinenkin. Tässä videossa näkyy hyvin moshpit-alue, vaikka video onkin muuten pätkivä. Tässä videossa on toinen hyvä circle pit. Joillakin bändeillä on tapana yllättää yleisö Wall of Deathilla, joka on eräs osa moshpittiä. Esimerkiksi lauantain Sotajumalan keikalla tapahtui kyseinen akti. Lisää moshauksesta Wikipediassa.

Olin lauantaina vierailemassa Lutakko Liekeissä 2009 -festivaaleilla. Työn puolesta piinapenkkiini pääsi Sotajumala ja Torture Killer, mutta itsekin lähdin tapahtumaan katsomaan lähinnä noita kahta bändiä. Näiden lisäksi tapahtumassa esiintyi amerikkalainen Misery Index, kanadalainen Protest the Hero, suomalaiset Rotten Sound, Axegressor, Maj Karma, ja tietenkin Pelle Miljoona. Koska olen enemmän hevimiehiä, kahteen viimeksi mainittuun artistiin en oikein syttynyt.

Soittelin kotona jo Torture Killerille, ja sovin haastattelun vähän ennen Axegressorin aloittamista. Lähdin tapahtuma-alueelle kahden aikoihin, jolloin Aivolävistys viimeisteli settiään. En oikein ole HC-punkin ystävä, enkä näin ollen pitänyt heidän keikastaan. Tapoin aikaa käymällä sisällä katsomassa Nancyn esiintymisen, ja samalla törmäsin Anttiin ja Pekkaan.

Torture Killer soittikin pian (puhelimella siis vielä tässä vaiheessa), ja pääsin hoitamaan heidän haastattelun pois alta. Sitten menin sisälle kuvaamaan Axegressoria, jonka aikana Sotajumala soitti (puhelimella). Aika hassua oli että Torture Killeriltä haastatteluun saapui vain Jari, kun taas Sotajumalalta Mynni ja Tomi, ja silti Jari yksinään sai enemmän juttua aikaan kuin nämä kaksi jäbää. Mutta toisaalta piti muutenkin kysyä samoja kysymyksiä, koska kyseessä oli kaksi niin samanlaista bändiä. Ja tietenkin ihmiset ovat erilaisia. Kyllä minä tuosta silti jutun sain parsittua kasaan.

Kun Sotajumala ja Torture Killer oli nähty, olin jo aivan rikki. Niska ei ollut vielä täysin toipunut viimeviikkoisesta Jyväskylärockistakaan. Osallistuin joka ikiseen moshpittiin Rotten Soundia myöten. Sotajumalan kuvassession jälkeen kamerasta oli loppunut akku, joten en enää voinut kuvatakaan… otin kamerakännykällä muistoksi kuvan Rotten Soundin esiintymisestä, ja sen jälkeen lähdin katsomaan Iinan kämppää Lutakon lähiöön.

Iinan luona sellainen olo että olin jo nähnyt ne mitä tulin pääasiassa katsomaan, ja väsyttikin sen verran, joten en jaksanut mennä takaisin Lutakkoon vaan lähdin kävelemään kotiin. Tulipahan Pelle Miljoonan moottoritie on kuumakin kuultua jossain välissä ulkolavalla. Ulkomaan vahvistukset Misery Index ja Protest the Hero tosin jäivät näkemättä, mutta en ole niitä niin paljon kuunnellut jotta olisin voinut olla täysillä mukana.

Kelpo festarit kaikin puolin. Olisin vain toivonut että olisin vielä jaksanut, mutta kun on niin heikko kunto että ei voi mitään. Kolmessa keikassa täysillä mukana oleminen ottaa voimille, ja koti-ikävä yllätti.

Torture Killerin haastattelu, ja valokuvat keikalta.
Sotajumalan haastattelu, ja valokuvat keikalta.

Swallow the Sun esiintyi Lutakossa 2. toukokuuta 2008 lämppärinään suomalainen death metallia paukuttava Ocean Floor. Lämppäri aloitteli yhdentoista maissa tasapaksulla kuolometallin tapaisella jytinällä. Itse en syttynyt ollenkaan. Live-esiintyminen heillä oli suorastaan kehnoa. Laulaja-örisijä ei tainnut vilkaista yleisöön kertakaan. Kitaristimiehet kyllä hoitivat hommansa, mutta muuten meno oli aika könkköä. Biisi toisensa jälkeen odotin aina vain enemmän Jyväskylän ylpeyttä – Swallow the Sunia – lavalle nielaisemaan auringon ja luomaan pimeyttä ja tunnelmaa raskaan melodisilla riffeillään.

Vihdoin koitti aika kun Swallow the Sun astui lavalle. Intro oli minulle uusi, eli tajusin heiltä tulleen ulos jotain uutta materiaalia. Ilmeisesti soi koko kansan korville piankin. Olin jännittynyt. Meno alkoi biisillä nimeltä Hope, ja olin täysillä mukana. Heti seuraavana tuli yksi lempikappaleistani, Through Her Silvery Body ja moshaus sai jatkua. Tämän jälkeen he soittivat uutta materiaalia, tosin vain 7 minuuttia kyseisestä biisistä – kuulemma kokonaisuudessaan kappale on 35 minuuttia pitkä. No, ihan odotettavaa, sillä doom metallissa biisit tuppaavat olemaan aina lähemmäs, ellei yli 10 minuuttia. Onhan tahti sen verran hidas. Swallow the Sun tosin on melodista doom metallia, eikä sinänsä ole true doom metalliin verrattuna hidastempoista. Itse rakastan Swallow the Sunin melodisia kuvioita ja sitä että biisit sisältävät rauhallisen melodisia kohtia, kuin myös raskaita moshpit-kohtia. Keikalla kävikin niin että ihmiset moshasivat juuri näissä tietyissä kohdassa ja hempeilivät ja fiilistelivät bändin mukana rauhallisissa kohdissa. Biisilista meni jotakuinkin näin (muistan jopa järjestyksen suurinpiirtein):

1. Hope
2. Through Her Silvery Body
3. Uutta materiaalia 7 minuuttia jostain uudesta 35 minuutin biisistä, nimeä en muista
4. Don’t Fall Asleep
5. Descending Winters
6. The Morning Never Came
7. Out of this Gloomy Light
8. The Ship
9. Swallow
10. These Hours of Despair

Jyväskylän pojat soittivat encoren, ja hieno encore olikin. Keikka kesti yli yhteen, sillä biisit olivat melko pitkiä. Vokalisti Mikko Kotamäki oli muuten kasvattanut parran, näytti erilaiselta – mutta ei haitannut esitystä. Moshasin niskani todella rikki, sillä en jostain syystä välittänyt kivusta vaan fliilistelin loppuun asti. Olin Veeran kanssa eturivissä ja moshasin muiden pitkätukkien kanssa bändille. Soittivat erittäin hyvin ja esitys oli rahansa väärti. Tykkäsin. Taas oli biisejä, joita olisin toivonut soitettavan, mutta tämäkin on yksi niistä bändeistä joilla joka ikinen biisi on hyvä. Ei voi muuta sanoa kuin että Swallow the Sun on yksi parhaista livebändeistä joita olen nähnyt.

Dark Tranquillity – yksi ruotsalaisen melodisen death metallin kuninkaista – saapui tiistaina 22. huhtikuuta 2008 Jyväskylän Lutakon areenalle. Lämppäreitä ei ollut – hyvä niin. Pojat aloittelivat vähän puoli kymmenen jälkeen illalla kappaleella nimeltä Terminus (Where Death Is Most Alive). Ja sehän rokkasi!

Keikalla olo oli kuin olisi kuunnellut albumia, soittivat niin täydellisesti joka ikisen biisin. Vanhakin tavara kuulosti munakkaalta. Olin yllättynyt Mikael Stannen esiintymisestä. Stanne otti yleisön haltuunsa ja oli todella ystävällinen faneja kohtaan. Ihmettelen vieläkin miten Stanne osasi koko ajan näyttää niin hymyileväiseltä ja ystävälliseltä, vaikka kyseessä on edistynyt raskaan ja synkän mutta melodisen metallin eliittimies varsinkin karjunta-/örinätekniikan osalta.

Vaikka monet sanovat että Dark Tranquillitya ei saa lyhentää dt:ksi Dream Theaterin vuoksi kunnian ja vuosilukujen takia, niin minusta dt on sen ansainnut. Ja onhan Dark Tranquillitykin ollut 90-luvun alusta asti liikkeellä.

Konsertti oli siis joka euron arvoinen. Suolaiset 15 euroa muuttuivat illan mittaan hyvinkin sokeriseksi. Biisivalinnat olivat hyviä, joskin (minun tuurilla) ne parhaimmat ja ihanimmat lempibiisini jäivät soittamatta. Olisin halunnut vielä kuulla ainakin Am I 1?, Format C for Cortex, The Poison Well, Dry Run (parhausjärjestyksessä). Toisaalta pidän joka ikisestä biisistä Damage Done ja Character -levyiltä. Mutta joo, ei saa olla liian vaativa. Ehkä ensi kerralla sitten. Dark Tranquillity soitti kokonaisuudessaan ainakin seuraavat biisit (järjestystä en millään muista täysin, joten annan biisien olla sekalaisessa järjestyksessä):

1. Terminus (Where Death Is Most Alive)
2. The Wonders At Your Feet
3. The Lesser Faith
4. Blind At Heart
5. Inside The Particle Storm
6. Misery’s Crown
7. Focus Shift
8. Lost to Apathy
9. My Negation
10. Hedon
11. The Mind’s Eye
12. Final Resistance
13. Damage Done
14. Senses Tied
15. The Treason Wall

Ilta oli yleisön osalta melko rauhallinen paria päälle hoippuvaa tyyppiä lukuunottamatta. Yleisö ei syttynyt ihan niin hyvin mitä ennalta odotin. Olisin ehkä toivonut hieman parempaa yhteisfiilistä. Joka tapauksessa yleisö näytti nauttivan (vaikkakin ehkä hieman hillitymmin mitä yleensä, johtuikohan tiistaipäivästä?), kuin myös bändi. Keikan loppuun Mikael Stanne tuli vielä kättelemään eturivin tyyppejä ja jopa taaempanakin olevia kavereita. Ilmeisesti viihtyivät Jyväskylässä, ja Suomessa. Sen näki ilmeistä ja puheista. Oikein mainio keikka, ei moitteita. Menen katsomaan seuraavallakin kerralla jos vain on mahdollisuus. Sen verran hyvä bändi kyseessä. Out.

Viime merkinnästä on mennyt jo pari viikkoa ja täytyy sanoa että on vähän vaikeaa muistella tapahtumien yksityiskohtia. Tuntuu että on liikaa asiaa kerrottavana. Viime viikko oli jälleen niin mahdottoman vilkas, vaikka kävinkin töissä arkisin. Tapasin hirveästi ihmisiä taas. Katsotaanpa mitä muistan irc-logien avainsanojen ja oman muistini perusteella.

Viime viikolla olin tietysti töissä. Tiistaina töiden jälkeen Elina, Make ja Vilma kävivät kylässä. Loppuillan taisin jatkaa sarjaa nimeltä Sopranos. Mitään kovin erikoista ei tapahtunut koko viikolla. Irkkasin tietysti tuhansia rivejä, kuten aina. Ja katsoin lisää sopranosta. Ensimmäisen tuotantokauden taisin katsoa kokonaan loppuun.

Viime maanantaina olin ystävän tukena sairaalassa. Voin myös itse pahoin, joten en ollut töissäkään. Viikolla kävin pariin otteeseen Veeran luona. Myös Elina ja Make olivat mukana. Eilen autoin Veeraa muutossa ja tapasin IRC-kavereita. Töissä menee samaa rataa. Työkaveri on lomalla loppuvuoden, joten olen nyt yksin toimistossa. Enemmän vastuuta ja työtä, ja ehkä pikkuisen stressiäkin. Www-sivuhommat olen laittanut jäähylle, koska en jaksa kokopäivätyötä tässä elämäntilanteessa.

Rahaa olen tuhlannut melko mallikkaasti. Ostin itselleni synttärilahjaksi Nikon D40:n, uuden takin, muutaman kaulahuivin ja vähän tavaraa nierlestä (mm. 100x DVD, DVD-koteloita, iPod-lisävarusteita ja puolen terabitin kiintolevyn). Torstaina 1.11. täytin 19 vuotta ja olin katsomassa kaimani kanssa Dimmu Borgiria ja Amon Amarthia Helsingin Kulttuuritalolla. Keikalla oli myös ruotsalaista melodista death metallia soittava Engel, joka oli ihan ok. Amon Amarth ja Dimmu Borgir vetivät älyttömän hyvän keikan. Kirjoitan arvostelun myöhemmin.

Koska nyt on ollut viikosta toiseen pelkkää hulinaa, bloggaaminenkin on jäänyt vähemmälle. IRC-galleriaan sain 25 onnittelua, joiden joukossa oli myös rollewebin vakiokävijöiden onnitteluita. Kiitän onnitteluista, on vaihteeksi mukavaa olla pikkuisen vanhempi.

Jätin tietysti kertomatta ne asiat joista minun piti kertoa, mutta ei kaikkea voi mitenkään muistaa. Itse asiassa en muista enää puoliakaan. Ihmismuisti on lyhyt.

JELMU Ry järjesti tänä(kin) vuonna Lutakko Liekeissä -tapahtuman. Esiintyjinä oli perinteisesti vain keskitunnettuja ja vähemmän tunnettuja bändejä. Ainoat ulkomaalaiset bändit oli näköjään bongattu myspacesta, muita sivuja heiltä kun ei tuntunut löytyvän. Eli mitään ylivoimaisia yleisömassaimureita ei tänäkään vuonna nähty Jyväskylän Lutakossa, (ehkä) hyvä niin.
Esiintyjät (minulle tutummat isommalla):

22 Pistepirkko, Ajattara, Before the Dawn, Death Is Not Glamorous, Deathchain, Kamala, Lapko, Manufacturer’s Pride, Moppi ja Aivokurkiaiset, No Shame, Obscurant, Red Number Two, Rytmihäiriö, Snipe Drive, Stalingrad Cowgirls, Turn the Tide, We Are the Physics

En ottanut kameraa mukaan, koska en jaksanut kanniskella ylimääräistä kädessä, vaan halusin pyöriä vähän vapaammin. Onneksi Sampsa sai otettua muutaman kuvan bändeistä. Olin valvonut perjantai-iltana myöhään, joten nukuin johonkin kolmeen ja Sampsa haki minut joskus puoli neljän aikoihin.

Säät olivat todella mahtavat.

Vähän yli neljä sisälavalla huusin musiikin läpi Sampsan korvaan “MIKÄ BÄNDI TÄÄÄ OLI?”, joka vastasi “NO SE OBSCURAAANT”. Yllättävän hyvän keikan pojat vetivät. Musiikissa on mukavia piirteitä doom metallista ja death metallista. Tämä kyseinen trio soittaa älyttömän hyvätunnelmaista ja melodista metallia Luukkaisen mahtavasti repivällä kurkkuäänisäestyksellä. Positiivisesti yllättävä bändi.

Obscurantin jälkeen chillattiin hieman ja kuunneltiin tuntemattomampia rockbändejä ulkolavalla. No Shamelta taidettiin kuunnella yksi biisi. Aika vähän porukkaa siinä oli. Lähdimme muistaakseni syömään Monoseraan. Söin perjantainakin aika huonosti, joten hirveä nälkähän siinä pääsi yllättämään. Ostin pizzan (perinteisesti kinkku-ananas-aurajuusto), Sampsa otti kebabin.

Kun selviydyimme takaisin Lutakkoon sisälavalla esiintyi oudompi alternative-rockbändi nimeltä Turn the Tide. Laulaja kirjaimellisesti huusi mikkiin välittämättä yhtään sävelestä. En pahemmin tykännyt…

Tunnit vierivät melko nopeasti. Ajattara esiintyi ulkolavalla yhdeksän maissa ja akustiikka oli mielestäni älyttömän huono. Sen olisi pitänyt kuulostaa synkkäsävyiseltä death metallilta, mutta se kuulosti aikamoiselta meteliltä. Ymmärrän kyllä miksi suurinosa metallibändeistä oli laitettu esiintymään sisätiloissa. Katsojia ei vieläkään ollut liikaa, ja Ajattaran encore oli aika köyhä. Kukaan ei edes huutanut mitään (ainakaan en kuullut mitään), bändi tuli vain huvikseen takaisin lavalle soittamaan yhden biisin. Keskinkertainen keikka heillä.

Ajattaran jälkeen menimme sisälle ihmettelemään skotlantilaista alternative-/indierock-bändiä We Are The Physicsiä. Bändi osoittautui erittäin hauskaksi. Esiintyminen oli varsin interaktiivinen, bändin jäsenet heiluivat kuin mitkäkin sätkynuket (muuten täsmälleen samalla tavalla kuin “Less Than Tree” -musiikkivideossa). Ja päällä oli kauluspaidat ja laihat solmiot tunnettuun punk-tyyliin. Olen yllättynyt kun huomasin että tykkäsin musiikista, sillä en joka päivä indietä kuuntele. Tai ehkä vain tykkään skottiaksentista. “Thank you forr being so nice”. Poppoo oli muuten myöhemmin illalla katsomassa Deathchainia ihan vieressäni. Olisin päässyt varmasti samaan kuvaan heidän kanssaan milloin vain, mutta kun en fanita.

Ja takaisin ulos. Rytmihäiriö oli aloittelemassa (gambinalla) ja moshpit sai alkaa. Olikin aikamoinen moshpit. Itse en touhuun osallistunut, sillä tiesin tulevan ruumiita, olihan sentään kyse Rytmihäiriön konsertista. Rytmihäiriö on brutaali metalcorebändi, jonka biisien sanoitukset liittyvät aina jollain tavalla tappamiseen, kännissä tappamiseen, murhaan tai muuhun vastaavaan. Näin verta vuotavia neniä ja silmäkulmia. Itse asiassa se silmäkulma oli aika rajun näköinen, se kun vuoti verta leukaan asti. Ihan hyvä konsertti oli muuten.

Rytmihäiriön jälkeen oli Before the Dawn – keikka jota olin melkeinpä odottanut koko illan. He soittivat ainakin biisit Morning Sun, Faithless, The Black, Deadsong, Vengeance ja muistaakseni Eternal ja Wrath. Olisin toivonut vielä Stormbringeriä, mutta sitä he eivät kuitenkaan soittaneet. Erittäin hyvä keikka. Huhut siitä että BtD on hyvä livenä pitivät kuin pitivätkin paikkaansa.

Ennen Deathchainia kävimme ulkona vilkaisemassa Lapkoa. Porukkaa oli kertynyt paikalle melkoinen määrä. Minua Lapko ei kuitenkaan sytyttänyt.

Deathchain oli ok. En ole hirveästi aikaisemmin kuunnellut kyseistä bändiä enkä voi vielä sanoa mitään. Aika mättöähän tuo on. Lähdin kesken kaiken puoli yhden maissa Monoseraan hakemaan pizzaa kun nälkä taas yllätti. Sampsa otti minut Infernon edestä ja heitti kotiin. Kotona söin pizzan ja menin nukkumaan.

Päivän päätteeksi sain hirveän päänsäryn, koska pidin korvatulppia vain puolet ajasta.

Semmonen festivaali.
Kuvat © Sampsa Autere.

Perjantaina Lutakon lavalle astui yksi ehdottomista lempibändeistäni. Lämppäri Exsecratus (käsittämättömän surkeat sivut) soitti about tunnin omia tekeleitään (ja mm. Children of Bodomin Silent night, Bodom night). Nuori bändi, nuorta musiikkia. Ei vakuuttanut. Ensiferum pääsi aloittamaan vasta kahdeltatoista Exsecratuksen ja roudauksen takia.

Valot himmenivät ja Kalevala Melody llähti käyntiin. Tämän jälkeen Toivosen Make käveli hitaasti lavalle soittaen Treacherous Godsin alkua ja lopulta koko bändi oli lavalla ja moshpit sai alkaa. Ensiferum soitti keikalla parhaat biisit ja lisäksi joitakin uudelta tulevalta levyltä Victory Songsilta. Uudet biisit olivat mahtavia! Toivottavasti riittää rahat tuon levyn ostoon. Noin keikan puolivälissä Lindroosin Pete sanoi tapansa mukaan örisevän kiitoksen ja lähti bändin kanssa pois lavalta. Yleisö rupesi huutamaan “LAI LAI HEI, LAI LAI HEI, LAI LAI HEI…”, jonka jälkeen bändi tuli takaisin lavalle ja soitti LAI LAI HEIn. Koko yleisö lauloi biisin mukana.

Kaikinpuolin mahtava keikka. Menen joskus uudestaankin. Helmikuussa olisi Swallow the Sun ja maaliskuussa Moonsorrow. Kesällä on pakko päästä Tuskaan.

Ensiferum on suomalainen (helsinkiläinen) folk-/vikingmetallia soittava bändi. Yhtyeen perusti Markus Toivonen yhdessä Jari Mäenpään kanssa (nykyisin Wintersunin keulahahmo). Ensiferum humppaa rankkaa viikinkimusiikkia viikinkityyliin. Sanoitukset kertovat taistelusta, voimasta, kunniasta ja tietysti kuolemasta – death metal alalaji kun on kyseessä – ja ne ovat hieman Kalevala-sävytteisiä (ainakin “Old Man – Väinämöinen Part I” ja “Little Dreamer – Väinämöinen Part II”).

Menen perjantaina 26.1.2007 Lutakkoon katsomaan poppoon karua soitantaa (Ensiferum & Exsecratus). Liput on jo ostettu ennen joulua. Tässä kuvassa (klik) bändi on nykyisessä kokoonpanossaan: Petri Lindroos (laulu, kitarat), Markus Toivonen (laulu, kitarat), Sami Hinkka (basso), Janne Parviainen (rummut), Meiju Enho (syntikka).

Etkö ole koskaan kuullutkaan Ensiferumista? No, samantyylisiä suomalaisia bändejä ovat ainakin Finntroll, Moonsorrow, Wintersun, Turisas ja Korpiklaani. Ulkomaisia mm: Thyrfing, Einherjer, Falkenbach, Equilibrium.