Avainsana "kayttojarjestelmat"
- Käytetty 5 kertaa
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...
Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Johdanto: Sosiaalinen media on räjähtänyt 2000-luvulla. Olen ollut sosiaalisen median kehityksessä mukana alusta asti niin käyttäjänä, kehitysideoita heittävänä nörttinä kuin vierestä katselijanakin, ja tänä päivänä olen SoMe-friikkinä kirjoilla jo yli 40:ssä sosiaalisen median palvelussa. Tämä on sosiaalista mediaa käsittelevän bloggausten sarjan neljäs osa. Näissä bloggauksissa esittelen käyttämiäni sosiaalisen median palveluja, avaan kunkin palvelun hyötyjä ja haittoja, kerron toiminnoista ja kokemuksista, [...] Lue lisää ›

Olen käyttänyt Linuxia jotakuinkin vuosituhannen vaihteesta asti kuvaputkinäyttöaikoina isäni testailujen myötä innostuttua itsekin, välillä passiivisesti ja testaillen Windowsin ohella, välillä vakavammin. 2006-2007 siirryin käyttämään Linuxia ensisijaisena käyttöjärjestelmänä pääkoneessani. Distron valinta oli alkuaikoina vaikeaa kun mikään ei tuntunut sopivalta. Jokaisessa tuntui olevan joku isompi tai pienempi häiritsevä tekijä, ainakin tällaiselle mahdottomalle säätäjälle ja perfektionistille. Kaikki muuttui kun tutustuin OpenSUSEn silloiseen kymppiversioon [...] Lue lisää ›

Petteri Järvinen bloggasi tänään otsikolla ”Linux vai Windows – pilvi ei välitä”. Jälleen kerran olen harvinaisen samaa mieltä. ”Pilvellä” tarkoitetaan sitä että kaikki tai suurin osa tietokoneella tapahtuva kelluu Internetissä. Pilvi-tyyppistä tietokoneen käyttöä on harrastettu aktiivisesti varmasti ainakin viimeiset viisi vuotta. Tämän todistaa jo se että moni ei keksi tietokoneelle mitään käyttöä jos siinä ei ole nettiä – kaikki palvelut [...] Lue lisää ›

Linux Mint ei ollut tässä miniläppärissä riittävä, joten ajattelin kokeilla Jolicloudia. En jaksanut odottaa marraskuuhun, jolloin julkaistaisiin versio 1.1, joten asensin version 1.0. Tänään julkaistiin 1.1-testiversio, mutta se on vielä kuulemma buginen ja kehitysasteella, joten en viitsinyt turhaan ruveta puljailemaan. Jolicloud on niin helppo asentaa että homman osaavat tyhmätkin. Samaa voi sanoa käytöstä – distron käyttämukavuus on unelmatasolla. Jolicloud asentui [...] Lue lisää ›
:llä, eli Asuksen minikannettavalla tuotettu merkintä.
Kyllä se nyt vain niin on, että Linux Mint vie silti voiton netbook-distroissa. En koskaan tottunut Jolicloudiin, vaikka tyytyväinen olinkin. Olinhan käyttänyt yli vuoden Linux Mintiä läppärissäni, joka tuntuu siltikin paljon laajemmalta kuin yksikään ylikarsittu netbook-distro. Etenkin Linux Mint 8 ”Helena” on ehdoton läppärikäytössäni, sillä muita minttuja en ole saanut vielä Eee Pc 901:llä pelittämään niin hyvin kuin olen halunnut. [...] Lue lisää ›