Rollemaata tilaa keskimäärin 56. Lue lisää.

normaali kirjautuminen →

Avainsana "ihmiset"

  • Käytetty 41 kertaa

Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Big Brother sosiaalipsykologisesta näkökulmasta

Muistan joskus teininä kun katselin sivusilmällä jenkkien Big Brother -villitystä. Moni saattaa yllättyä siitä tiedosta että formaatti ei ole lähtöisin jenkeistä, vaan Hollannista. Ensimmäinen BB-lähetys tapahtui Hollannissa vuonna 1997. BB tuntuu olevan suosittu bloggausaihe, joten ajattelin päivittää mielipiteeni ajan tasalle. Viimeksi kirjoitin aiheesta viime vuonna.

Big Brother -logo

Olisiko ollut vuosi 2003 tai jotain kun ensimmäisen kerran näin BB:tä Suomen telkkarista. Silloin jenkkiBB ei ollut kovin suosittu ohjelma, mutta mieleeni jäi erityisesti miesasukas jolla oli hattu jokaiselle kuukauden päivälle. Koska olen katsonut televisiota varsinaisesti vasta vuodesta 2009 (kotonamme ei ollut televisiota. Emmekä ole lestadiolaisia, emme vain tarvinneet kapistusta) – vaikkakin satunnaisesti – minulta meni Suomen Big Brotherin alkaessa 2005 koko hypetys täysin ohi. BB-Pertun vitsit tosin kantautuivat minunkin korviini, ja osa niistä oli jopa hauskoja.

Joillekin jo sana “Big Brother” on hirveää myrkkyä kuultavaksi. Mielestäni tämäkin asia on täysin suvaitsevaisuuskysymys. Joidenkin mielestä Big Brother on oletuksena silkkaa paskaa. Joidenkin mielestä se on tylsää. Jotkut sorsivat formaattia vain sen takia “kun muutkin”. Ymmärrän kyllä näitä mielipiteitä, mutta ohjelma on jostain kumman syystä silti Suomen katsotuin. Se tavallaan kertoo jotain meistä suomalaisista sohvaperunoista. Ihmiset kiinnostuvat kohuista, tirkistelyistä, olemmehan äärimmäisen uteliasta lajia.

Olen täysin samaa mieltä Bloggaajat.comin Petterin kanssa:

Myönnän katsoneeni parina vuonna kyseistä ohjelmaa aika tiivistikin, tosin luultavasti eri syistä kuin keskivertokatsoja. Itselleni ohjelman parasta antia on sen psykologinen aspekti – on jotenkin opettavaista katsoa ylhäältä käsin miten ihmiset toimivat häkkiolosuhteissa, vähän sama fiilis kuin Korkeasaaren paviaaneja seuratessa.

Ohjelman psykologisesta puolesta valotin jo viime kerralla. Minusta on kiintoisaa seurata miten ihmiset kestävät sosiaalista painetta, ja miten niin täysin erilaiset ihmiset tulevat toisensa ja erilaisten haasteiden kanssa toimeen eristyksissä muusta maailmasta. “Kuinka kulissit kaatuvat?” on tänä vuonna BB:n tagline, joka kertoo melko hyvin ohjelman perimmäisen tarkoituksen. Omalla tavallaan ohjelma kertoo jotain ihmisrodusta, siitä millaisia olemme, miten me käyttäydymme.

On hauska seurata erityisesti käyttäytymistä. Juuri pudonneet Maria ja Jani ovat täysin erilaisia ihmisiä. Jani on vähän “hidas”, lapsenmielinen, ehkä jopa rajoittunut mies, Maria taas sosiaalinen bimbo jonka haaveena on kuuluisuus ja glamourmalleus. Silti Jani yritti tehdä vispilänkauppaa kaunottaren kanssa joka oli paini selvästi täysin eri luokassa eikä tosielämässä Janilla olisi ollut mitään mahkuja – eikä ollut talossakaan. Maria nimittäin viilasi Jania häikäilemättä linssiin, ja päiväkirjahuoneessa (=huoneessa jossa voi puhua ainoastaan “Big Brotherille” ja kameralle tunteistaan ilman että muut asukkaat saavat tietää) sitten selitti kuinka koko tyyppi ei voi vähempää kiinnostaa. Itse asiassa Maria kirosi heti ensimmäisellä päiväkirjaistunnollaan että talossa ovat kaikki mitättömyyksiä. Silti hauskasti piti kulisseja yllä kokonaisen viikon.

Taloon menijät ovat yleensä olleet vähä-älyisiä, teinejä, omituisia, nörttejä, joukosta erottuvia tai muuten vain kummallisia ihmisiä. Joskus porukkaan mahtuu “normaalejakin” ihmisiä, mutta he tippuvat melko nopeasti koska ihmisiä ei jaksa “tavallinen” kiinnostaa. Ärsyttävimmät ja kohutuimmat asujat asuvat talossa yleensä pisimpään. Toisaalta joskus myös kiltein ja hyvällä tavalla kohua herättänyt voittaa, kuten vuoden 2009 BB-Anniina.

Kun itse “vanhenee”, huomaa miten toiset “nuorenevat”. Tänä vuonna talossa on muutama 18- ja 19-vuotias. Nuo “aikuiset” ovat vuosimallia 1991-1993. Huomaa kyllä juttujen ja käyttäytymisen laadusta. Hämmentävää ja pelottavaa.

Joskus olen jopa itsekin miettinyt taloon lähtemistä, mutta nykyisessä tilanteessani se ei ole mahdollista. Enkä haluaisikaan, ei riittäisi pokka eikä innostus. Se on tavallaan joku kummallinen salainen fantasiani. Suurimmat “esteet” olisivat varmaankin omat pelkoni ja estoni, muiden asujien huomionhakuisuus, lääppiminen, irtosuhteet, sekstailu, pervoilu, alkoholinkäyttö, ja se että minä kokonaisena ihmisenä (puhumattakaan lerssistäni) näkyisi koko maailmalle. Kuten olen joskus sanonut, en halua huonoa julkisuutta, ja se on itseasiassa yksi peloistani.

Asukkaana toisin toisaalta taloon paljon uutta. Olen hevari, nuori mutta elämää nähnyt, sivistynyt, nörtti, viittomakielinen (tosin talossa ei varmaan paljoakaan tarvitse käyttää), erilainen, aito, persoonallinen, jossain määrin uskovainen, naimisissa ja sitoutunut, jne. Toisaalta en haluaisi olla sellaisessa apinalaumassa niin pitkään, ja pelkäisin minuun kohdistuvaa huomiota. Ahdistuisin huomion keskipisteenä olemisesta, ja siitä että kanssani olisi jatkuvasti liikaa ihmisiä. Voisin kuvitella olevani yhden päivän talossa, mutta sen jälkeen laukeaisi ihmisfobia, ja kuolisin henkisesti ja hajoaisin kappaleiksi hetkessä. En myöskään pystyisi lopettamaan muuta elämääni beebeilyn ajaksi. Voittoraha kyllä nappaisi.

Katsominen on tavallaan mukavaa, koska se on jännittävää, se herättää ajatuksia, iloa, vihastusta, myötähäpeää, ja kiinnostusta. Big Brotherin kautta – yllättävää mutta totta – saa myös uusia keskustelunaiheita. Nykyään otsikoissa tuntuu olevan tosin vain kävijävirtaa houkuttelevia aiheita kuten BB-Ksenian tissit, BB-Marian (vai Marin, samapa tuo) perse, tämä ja tuo suihkussa, alasti, Paul ja itseruskettavat, kohu sitä kohu tätä, Ksenia alasti, Maria alasti ym.

Olen kyllä melkolailla samaa mieltä tämän Anonyymin Iltalehden kommentoijan kanssa, vaikka BB:tä seuraankin:

Näkeehän sen jo nettilehtien luetuimmista jutuista, että paljas pinta se kiinnostaa suomalaisia. Joku vilauttanut tissiä tjsp niin se uutinen on heti sivun luetuin juttu. Ihan sama onko se itse Tuksu alasti, niin suomalainen menee ne kuvat kattomaan. Ja sitten haukutaan julkisesti lyttyyn vaikka mielen pimeissä sopukoissa toivotaan vaan lisää.

Suomalaiset eivät kehtaa itse tehdä mitään, niin sitten pitää tirkistellä näitä idiootteja, jotka menevät sinne vain “julkisuuden” ja rahan perässä. Ja kiitos suomalaisen median, nämä dorkat eivät ole julkisuudessa sitä kuuluisaa 15 minuuttia vaan 15 VUOTTA!

Ah niin, salaa voidaan vilkuilla eikä kukaan tule sanomaan siitä yhtikäs mitään… Paitsi minä. Ja mun mielestä sun pitäisi ihan oikeasti hankkia elämä. Mitä sä hyödyt muiden touhujen katsomisesta? ET MITÄÄN. Elä sitä omaa elämääsi!

Mutta ei hätää ihmiset! Annan teille vinkin, mikä hyödyttää sekä teitä tirkistelijöitä/vanhoja pervoja, että meitä BB-vihaajia…

LADATKAA SITÄ PERHANAN PORNOA. Ei voi olla niin vaikeeta!

Mutta toisaalta Big Brother ei ole pelkkää paljasta pintaa, vaikka siltä vaikuttaakin.

Nytkään en ole seurannut jokaista jaksoa, mutta sen verran seuraan että tiedän missä mennään. Kun katsoin viime kautta (2008-2009) olin mm. työvoimapoliittisella kurssilla jolla oli jonkin verran naispuolisia telsun tuijottelijoita. Heidän kanssaan oli mukava juoruta ja spekuloida Big Brotherista. Nykyään ei ole oikeastaan ketään kenen kanssa puhua BB-paskaa, mutta eipä tarvitse ollakaan. Kunhan seuraan, mitä se ketään haittaa?

Seuraatko itse Big Brotheria? Jos seuraat niin miksi? Miksi et? Ota kantaa kommentoimalla tästä!

Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä

Miss Moneypenny muisteli menneitä ja raha-asioita blogissaan tänään eilen (päivä on näköjään jo vaihtunut). Hänen kuvailemansa blogi toi mieleeni järkyttävän tapauksen josta kirjoitin itsekin juuri tapahtuman kynnyksillä joulukuussa 2008 (nykyään en ole varma saiko aiheesta edes kirjoittaa, tai linkkejä julkaista. Asianomainen tai asiasta tietävä mainitkoon minulle jos olen loukannut jotakuta/jotakin, kiitos). Olen melko varma että Miss Moneypenny viittaa juuri samaan kirjoitukseen.

The money shot
Creative Commons License photo credit: Leszek.Leszczynski

Kyseessä oli siis keski-ikäisen naisen verkkopäiväkirja, jossa pohdittiin ihan tavallisia asioita. Suurin osa bloggauksista keskittyivät ihan tavalliseen elämiseen, lemmikkieläimiin, ostoksiin, ym. tavallisiin asioihin. Sitten eräänä päivänä viikkoa ennen joulua päiväkirjan pitäjä julkaisi pitkän kirjoituksen, jossa jo ensimmäisissä lauseissa teki selväksi että on tehnyt itsemurhan. Kyseessä oli siis suora itsemurhakirje, eli jäähyväiset blogikirjoituksen muodossa, tai ehkä jopa enemmän. Nimittäin henkilö oli kirjoittanut viikkojen tapahtumat yhteen merkintään, ja kuvaillut erittäin yksityiskohtaisesti koko pitkäjänteisen suunnitelmansa: elämänsä lopettamisen.

Vaikka tapauksesta on jo vuoden päivät, se silti jaksaa jälleen pistää miettimään. Itse asiassa nyt kun tongin, mulla on kyseinen teksti näköjään palvelimen cachessa tallessa. Omaiset tai ylläpito poisti itse sivuilta merkinnän kokonaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Kuvailihan käyttäjä esimerkiksi kuinka itsemurhan teki, mitä lääkkeitä ja aineita käytti, ja mitkä toimivat parhaiten. Ja olihan teksti todella järkyttävää luettavaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde shockvalueen…

Phải làm gì để người thôi buồn...?
Creative Commons License photo credit: © Pink0901

Tapauksen järkyttävyyden vuoksi blogiteksti on syöpynyt mieleeni, ja henkilön kirjoittamat tapahtumat palaavat toisinaan mieleeni erityisesti silloin kun taistelen omia rahaongelmiani vastaan. Tapaus muistuttaa myös siitä että todellisuudessa itsemurhan tehneet eivät näytä suunnitelmiaan mitenkään päälle päin kenellekään, vaan päinvastoin pitävät kulissia yllä loppuun asti. Usein ne ketkä kovaan ääneen uhkaavat tehdä itsemurhan, eivät sitä kuitenkaan tee, vaan hakevat vain huomiota tahallisesti, tai tahattomasti eli asiaa itse tiedostamatta.

En ollut juurikaan yllättynyt kyseisen henkilön ratkaisusta, sillä näitä tapahtuu Suomessa aina silloin tällöin, suljettujen silmien takana. Todella pelottavaa ajatella koko asiaa, mutta jos minulla ei olisi näin hyviä välejä vanhempiini, perheeni, ja joihinkin kavereihini, jos olisin yksin, voisin olla lähellä samanlaista tilannetta.

Olen helposti erakoituva luonne, ja ilman omaa perhettä olisinkin varmasti melkolailla yksin, työtön, ja masentunut. Vaikka minulla onkin jatkuvasti seuraa, olen silti tehnyt eräänlaista pesäeroa ainakin tiettyihin sukulaisiin, sen jälkeen kun muutin kotoa pois. Suurin osa suvusta ei edes herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa. On kuitenkin ihan kiva huomata että minulle silti myös vähän etäisemmät sukulaiset välillä soittelevat.

Joka tapauksessa, minulla on ihana rakastava oma perhe, vaimo ja tytär, jotka piristävät jokaista päivää huomattavasti, enkä enää pysty kuvittelemaan elämää ilman heitä. Olen myös äärettömän iloinen siitä että pystyn nykyään puhumaan isäni kanssa vapaasti asioista – paitsi raha-asioista en enää edes halua puhua, koska pelkään aina niistä puhumisen masentavan minua liikaa. Ja niin se yleensä tuppaa menemäänkin, riippuu tietysti ihmisestä kenen kanssa niistä jauhaa. Kaikista helpointa on puhua kipeimmistä asioista niiden kanssa ketkä ovat kokeneet samaa, kuten Hekez, jonka kanssa käytyjä pieniäkin keskusteluja arvostan suunnattomasti.

Miss Moneypenny muistuttaakin että raha ei ole kaikki kaikessa:

Mitäs sitten kun ei ole enää varaa ostaa mitään? Silloin on pakko alkaa rakentaa elämäänsä ihan alusta ja koota siihen elementtejä, jotka luovat onnellisuutta maksamatta mitään. [...]

Aika oppia olemaan onnellinen niistä elämän peruspilareista, jotka eivät maksa mitään; ystävät, läheiset, elämän pienet ilot, kuten kaunis kesäinen ilma. Päiväkirjan kirjoittajalla ei enää valitettavasti ollut voimavaroja tähän ja hän päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.

Itse pyrin juuri nykyään ajattelemaan näin. Vaikka on tilanteita joskus jolloin pitäisi pärjätä pullorahoilla viikon niin mieli pysyy silti melko iloisena kun osaa nauttia niinkin yksinkertaisesta mutta ihanasta asiasta kuin tyttären tai vaimon hymy. Usein on selvinnyt päivästä toiseen tuurilla ja onnenpotkuilla, mutta voi sitä fiilistä kun huomaa että asiat järjestyy.

Muistan jo ennen lumipalloefektiaikaa yrittäneeni maksaa ainakin tärkeimmät perintäkirjeet, velat, laskut, ulosotot, erittän epärealistisissa puitteissa, jolloin ei oikeastikaan jäänyt enää yhtään rahaa itse elämiseen. Muistan ympäristön painostuksen, mitä vielä nykyäänkin esiintyy vähän väliä. Että raha-asiat on hoidettava, laskut maksettava, töihin mentävä, keinolla millä hyvänsä. Se veti oikeasti niin alas, että olin täysin loppu. Jos olisin sitä menoa jatkanut, ei olisi hyvää seurannut…

Jopa silloinen terapeuttini antoi “elämänohjeita” masentamalla minua rankasti entisestään. Settiä kuten “ajattelet väärin”, “raha-asiat on hoidettava”, ja niin edelleen. Sitä samaa mitä kaikki muutkin suustaan suoltavat.

Sitten päätin soittaa velkaneuvojalle, vihdoinkin. Velkaneuvoja oli erittäin avulias, ja ystävällinen. Hän kysyi ensin perustietojani, ikää, koulutusta, ammattia, ja selitin tilanteeni. Vastaus tuli kuin tykin suusta. Velkaneuvoja neuvoi unohtamaan velat:

“Unohda velkasi. Ulosotossa ne ovat turvassa. Ilman palkkatyötä sinun on turha lähteä edes yrittämään, sillä kun maksat toista laskua, toinen lasku kasvaa korkoa, ja vain häviät rahaa. Ulosotossa velan summa on maksimaalinen, ja korko on kasvanut huippuunsa, mutta se ei haittaa sillä siellä ne ovat ja pysyvät. Vasta kun saat palkkatyötä, voit vasta lähteä miettimään velkojen hoitamista! Siihen asti keskity tärkeimpiin asioihin, kuten siihen että saat ruoan pöytään, ja vuokran maksettua.

Purskahdin silloin puhelimessa melkein itkuun. En voinut ymmärtää miksi kukaan muu ei voinut neuvoa minua näin. Joku jopa sanoi että velkaisen pitäisikin tappaa itsensä, koska siinä tilanteessa oleva on sen ansainnut… en voi ymmärtää kuinka edes empatiakyvytön ihminen voi sanoa tuollaista.

Minusta tuntui hyvältä kuulla että velat eivät ole maailmanloppu. Aina aiemmin olin saanut kuulla kuinka “asiat on hoidettava”, ja kuinka olen kaulaani myöten vaikeuksissa, ja kuinka olen elämäni pilannut täysin…

Velat alkavat helposti hallitsemaan ihmistä, eikä pahimmassa tapauksessa (kuten aiemmin käsitellyssä) pysty enää elämään. Kun tyhjästä on paha nyhjästä, on parempi sellaisen asian olla poissa silmistä, poissa mielestä.

Nykyään elän päivän kerrallaan, ja pyrin maksamaan aina tärkeimmän laskun pois. Perintäkirje, perintäkirjeen perintäkirje, kymmenes perintäkirje, tai ulosottokirje ei tarkoita elämän loppumista, vaikka siltä usein tuntuukin. Menee hitaimmillaan vuosi ennen kuin velka päätyy ulosottoon, eikä velkaa ulosmitata kuten Aku Ankassa tai mafiaelokuvissa. Kukaan ei tule kantamaan huonekaluja tai vetämään turpaan velan kattamiseksi.

Miksi ihmisellä on velkaa? Miksi minulla on velkaa? Syitä saa aina kysellä. Joillekin syyt ovat arkoja, mikä on luonnollista. Kuten jo mainitsin en ole kovin halukas puhumaan raha-asioistani. Sanoisin että blogiani tonkimalla löydät vastauksen. Onhan täällä kaikki merkinnät vuodesta 2000, ja jopa aikaisempia erikseen tuotuja merkintöjä. Tästäpä löytyy osa syistä, ja tästä. Osa on omaa syytä, osa on itsestä täysin riippumatonta.

Veloista voi kuitenkin aina selvitä. Tiedän myös tapauksia, jotka ovat paljon pahempia kuin meillä, esimerkiksi anoppini on vuosikymmeniä sitten käsittääkseni ollut vielä pahemmassa velkakierteessä, ja tähän päivään mennessä jo plussan puolella. Olen vasta 21-vuotias, ja elän vielä ainakin 60 vuotta. Siinä ajassa ehtii voittaa vaikka Lotossa.

Muistan myös lukeneeni että on olemassa lakipykälä velan vanhentumisesta. En muista kyseistä pykälää ulkoa, mutta muistaakseni vähävaraiseksi rekisteriin merkatun ihmisen ulosotossa oleva velka vanhenee 10 vuoden jälkeen. Jos maksukyky on edelleen sama, valtio armahtaa sen.

Olen samaa mieltä Miss Moneypennyn kanssa:

Päiväkirjan lukemisesta on tosiaan jo kulunut aikaa, mutta vieläkin tekstit palaavat toisinaan mieleeni. Tekstiin oli helppo samaistua. Tunnistin itseni kerrotuista luonteenpiirteistä ja myös minä olen saattanut itseni yhtä toivottomalta tuntuvaan velkatilanteeseen, jossa kaikki palkkarahat hupenevat laskuihin ja elämiseen ei jää enää rahaa.

Onnekseni olen kuitenkin kirjoittajaa vuosikymmeniä nuorempi, joten minulla on vielä aikaa laittaa elämäni kuntoon ja asioita odotettavana. Eihän kirjoittajallakaan velkatilanne yksin lopullista päätöstä aiheuttanut, mutta oli mainittu yhtenä huomattavana tekijänä. Minulla on elämässäni onneksi muutakin sisältöä, kuin niitä rahalla ostettavia onnellisuuden korvikkeita. Nyt kuitenkin teen itseni kanssa selvitystyötä, miksi olen niin usein kokenut tarpeelliseksi myös näihin korvikkeisiin turvautumisen.

Toivon voimia jaksamiseen kaikille rahahuolista kärsiville. Kyllä se aurinko taas joku aamu paistaa risukasaankin, toivoaan ei saa koskaan menettää :)

Tämä merkintä on tarkoitettu lähinnä rohkaisuksi muille velkaantuneille ja raha-asioiden kanssa painiville. Rahaongelmista voi selvitä! Vaikka raha onkin elinehto, onneksi Suomesta löytyy myös apua, eikä pelkästään sitä ei-toivottua painostusta. Näin sivuhuomiona, olen hakenut töitä nyt kun sain ansioluettelostanikin täydellisen. Toivotaan että tärppää. Tsemppiä!

Pyri olemaan oma itsesi myös Internetissä

Pietari kirjoitti hiljattain mielipiteensä anonyymistä nettikäyttäytymisestä artikkelissaan “Nimimerkin takaa on helppo huudella”. Yllättävän moni Internetin käyttäjä käyttäytyy netissä täysin eri tavalla kuin tosielämässä, mitä en voi ymmärtää. Nimimerkki ja kasvoton kommunikointi ei oikeuta toisen ihmisen loukkaamista yhtään sen enempää. Käyttäjän tulisi sanoa netissä suurinpiirtein sellaista mitä voisi sanoa myös kasvotusten.

HideMe
Creative Commons License photo credit: Chris Halderman

Myönnän kyllä että nimimerkin takaa on tuhat kertaa matalampi kynnys sanoa asioita toiselle ihmiselle. Netissä keskustelu on impulsiivista. Siinä ei paljoa tule mietittyä seuraavaa sanaansa. Varsinkaan irkissä. Sanoilla ei ole suurempia seurauksia, koska usein keskustelukumppani on satojen kilometrien päässä. Silti samoja asioita ei välttämättä sanoisi toiselle puhelimessa.

Esimerkiksi eräässä tapauksessa ihminen kieltäytyi enää tsättäilemään toisen kanssa, koska tämä päästi herkästi usein jopa loukkaavia sammakoita suustaan. Jatkossa hän halusi puhua vain puhelimessa, koska puhelimessa ihminen ei ollut yhtään samanlainen.

Sanon itsekin monesti netissä asioita joita en välttämättä sanoisi tosielämässä, ainakin irkissä jos en muualla. Mutta Pietarin tavoin normaalissa keskustelussa kuitenkaan ikinä ei ole tullut mieleenkään olla kovinkaan ilkeä kenellekkään netissä.

Friday: 12.5.2008
Creative Commons License photo credit: Jesse757

Pidän itseäni melko suvaitsevaisena ja ystävällisenä ihmisenä niin Internetissä kuin tosielämässäkin, ja täytyy käyttäytyä aika kusipäisesti (ja jatkuvasti) jos saa minusta vihamiehen. Siedän epäkäyttäytymistä pitkäänkin, jopa vuosia, mutta jossakin menee raja. Saatan käyttäytyä ilkeästi jos minua kohtaan käyttäydytään ilkeästi, mutta näinhän se menisi livenäkin, vai mitä? Pyrin kuitenkin vihaisenakin olemaan viilipytty, ilman että olen tarkoituksella toiselle ilkeä.

Ihmisten pitäisi miettiä omaa nettikäyttäytymistään, ja pyrkiä käyttäytymään jotakuinkin samalla tavalla kuin tosielämässä. Tekstiä voi tulkita monella tapaa, eikä koskaan voi välttyä väärinkäsityksiltä. Tahallinen ilkeily ja provosointi ei ole kuitenkaan minusta mistään kotoisin. En voi sietää perusteetonta v*ttuilua, vääntämistä, tai tuomitsemista. Mielipideitä saa olla, kunhan keskustelija ottaa toisen huomioon eikä keskustelun päätteeksi haistattele v*ttua. On hyvä ymmärtää toisen kanta, vaikka mielipide ei natsaisikaan oman kanssa. Kannattaa myös muistaa että se on viisaampi joka osaa lopettaa, jos keskustelu menee liian kiivaaksi tai siitä ei ole mitään hyötyä.

Tuntuu oudolta että jotkut hyvin kärkkäästi ja ilkeästi kommentoivat anonyymit ovat livenä peräkammarin poikia tai kadulla ohi käveleviä hienostoihmisiä, tai ihan tavallisia tallaajia jotka eivät varmasti sanoisi samaa kasvotusten. Esimerkiksi tuhansia – ellei miljoonia – Tukiaisen, Ruususkurosen, ym. nettilynkkaajia en voi ymmärtää. Vaikka he ovatkin itse itsensä huonon valoon saattaneet varmastikin jollain tapaa, he ovat ihmisiä siinä missä me muutkin. Järkyttävää että joidenkin mielestä eivät ole.

Miksi Internetissä on tärkeää käyttäytyä samalla tavalla kuin tosielämässä? Koska se on luonnollista, ja siten saa toisesta mahdollisimman hyvän kokonaiskuvan. Kaikki eivät tähän pysty, sen olen huomannut. Tuntuu että useimmilla on kaksi persoonaa, joista nettipersoona on suorastaan alter-ego. On tosielämän minä, ja nettiminä. Pahimmillaan tosielämässä ihmisen nettiminää ei pysty näkemään millään tapaa. Mutta heti nettikeskusteluissa tyyppi on kuin Jim Carrey The Mask -elokuvassa.

Olen myös huomannut miten tärkeää tekstikommunikointi on kuuroille ja huonokuuloisille, sillä tekstin avulla he pystyvät osallistumaan ryhmäkeskusteluihin “normaalisti”. Heille tekstin merkitys on suurempi kuin kuuleville, jolloin he saattavat ottaa liian spontaanit ja provosoiduiksi tai trollaamiseksi tarkoitetut kommentit tosissaan tai henkilökohtaisesti. Omana itsenään esiintymisessä ei siis häviä mitään, päinvastoin.

Kannattaa pyrkiä olemaan ystävällinen joka paikassa. Turha perseily ja ihmisten kiusaaminen on vain lapsellista ja halveksuttavaa, niin tosielämässä kuin netissäkin. Oletko itse samanlainen tosielämässä ja Internetissä? Miksi? Miksi et? Ota kantaa kommentoimalla artikkelia.

Facebookia ei tarvitse pelätä, nettikäyttäytymistäsi tarvitsee

Facebook on taas iso paha hirviö, joka ajaa jokaisen käyttäjänsä turmioon. Tämä kauhistelu on suoraan keskiajalta. Oikeasti. Alkaa pikkuhiljaa huvittamaan ja ärsyttämään kamala Facebook-vastaisuus ilman mitään kunnon perusteita. City-lehti listasi 11 väitettä miksi Facebookia pitäisi pelätä, ja minä aion todistaa nämä väitteet puutteelliseksi tai jopa vääräksi.

Facebook-logo

Melkein jokainen näistä väitteistä on sellaisia mikä ei ole Facebookin syytä, vaan riippuu täysin palvelun käyttäjästä. Suurin osa väitteistä ja varsinkin perusteluista ovat huvittavia, ja suorastaan naurettavia. Väite numero yksi:

1. Se tekee onnettomaksi

Tätä on perusteltu mm. sillä että joidenkin ihmisten rakkauselämä on mennyt piloille kun exiltä on tullut kutsuja ja muuta… voi hyvänen aika. Facebookissa pystyy blokkaamaan ihmisiä aivan hyvin, jos vain jaksaa klikata itsensä yksityisyysasetuksiin. Halutessaan koko Facebook-profiilin tiedot voi piilottaa vaikka kaikilta. Naurahdin muutamille lainauksille. Facebook kuulemma synnyttää jopa tiedostamattomia tarpeita. Epäilen. Eräs Facebookin käyttäjä sanoi näin:

Minussa Facebook synnytti tarpeen käydä vieraissa. Tajusin, että ainoa tapa välttyä epäonnelta, on tappaa online-persoonani.

Hahah, vai niin? No silloin vika on kyllä sinussa, ei Facebookissa. Jännä miten Facebookia voi nykyään syyttää mistä vain.

Se kehoittaa vertailemaan kaikkea; ystävien määrää, luettujen kirjojen määrää, statuspäivitysten nokkeluuden määrää. Psykologien mukan jatkuva vertailu tekee ihmisen onnettomaksi.

Facebookissa on kyllä kaikenlaista vitkutinta ja vimpainta, mutta kukaan ei pakota käyttämään niitä. Itse olen blokkinut melkein jokaisen turhan sovelluksen ja pelin, koska en jaksa käyttää niitä. Minun ei tarvitse, eikä sinunkaan tarvitse jos et halua.

Tässä oli vasta väite numero yksi. Siirrytäänpä seuraavaan väitteeseen:

2. Se vaarantaa urasi

Facebookin käyttäjät ovat saaneet potkuja työpaikoistaan, kyllä. Mutta mistä se johtuu? Useimmiten siitä että työnantajat ja työkaverit sotkevat vapaa-ajan työasioihin. Vapaa-ajalla (eikä välttämättä työajallakaan) tehty Facebook-tilapäivitys ei ole syy potkuille, ellei sitten ole kyse seuraavasta:

Suomessa uutisoitiin viime syksynä tapauksesta, jossa työntekijä sai potkut haukuttuaan työnantajaansa Facebookissa.

Edelleenkään silloin vika ei ole Facebookin, vaan sen käyttäjän.

3. Se paljastaa tietosi

Facebookissa mikään ei ole luottamuksellista. Yhtiön yksityisyyden suojaa koskevassa lausunnossa todetaan: me emme voi taata, ettei käyttäjien sivustolle postittama sisältö tule niiden tarkasteltavaksi, joilla ei ole käyttöoikeutta.

Aivan oikein. Facebookissa mikään ei ole luottamuksellista, mutta ei ole Internetissäkään. Miksi ottaa silmätikuksi pelkkä Facebook kun sama tilanne on koko netissä? Jos pelkää “tietojen paljastumista” tai “yksityisyyden menetystä”, ei kannata käyttää koko Internetiä. Muista että kaikki mitä nettiin laitat, pysyy verkossa ikuisesti, poistamisen jälkeenkin. Vaikka toistan itseäni, haluan vielä kerran painottaa että netin yksityisyys on yhtä kuin alasti tarpeiden tekeminen lasiseinäisessä vessassa keskellä vilkkainta katua.

4. Se säilyttää tietosi – aina?

Facebook ei lupaa taka-rajaa. Voi olla, että ne haluaa säilyttää kaiken.

Kyse ei ole välttämättä ihan halustakaan. Tässä pätee samat asiat kuin edellisessäkin väitteessä. Netissä kaikki on ikuista. Vaikka Facebook poistaisikin tietosi erikseen se ei takaa että ne häviäisivät netistä. Ne voivat olla toisten palvelimien välimuistissa. Esimerkiksi Googlen kautta pääsee selaamaan minkä tahansa sivuston välimuistikopiota vielä pitkään poistamisen jälkeenkin! Ja jos kopioita ei ole kehittynyt Googlen palvelimelle, niin varmasti on sadalle muulle palvelimelle. Ja sen lisäksi netinkäyttäjät voivat kopioida kuvasi, tekstisi, tai mitkä vain tietosi omalle koneelleen ilman että tiedät siitä mitään. Ja vaikka eivät kopioisikaan, sivujen tiedot jäävät heidän koneidensa välimuistiin. Ymmärrätkö jo että kyse ei ole vain Facebookista, vaan koko Internetistä.

5. Se tappaa kaupunki-kulttuurin

Tutkimusten mukaan livenä ihmisiä tapaavat ovat onnellisempia kuin ihmiset, jotka tapaavat verkossa.

Ehkä, mutta järkevä ihminen pitää silti myös tosielämän aktiviteetteja yllä. Tällainen peli on vain säälittävää minusta:

Ennen keilasimme yhdessä. Nykyään keilaamme Facebookin keila-applikaation avulla.

Kai sitä voi tehdä molempia, olla Facebookissa sekä keilata? Miten nuo sulkevat toisensa pois. Ai niin, unohdin että Facebook on iso paha hirviö joka ryöstää halut tosielämän sosiaalisiin kanssakäymisiin, eikä normaalia elämää voi elää Facebookin kanssa…

6. Se tuhoaa ympäristöä

Ilmastonmuutos blaa blaa. Tästäkin voi syyttää pelkästään Facebookia.

7. Se levittää perseesi

Aika mukavasti muotoiltu Cityn toimittajalta. Yrittivät siis sanoa että Facebook lihottaa.

Erityisesti Facebookin kaltaiset vuorovaikutteiset kirjoitteluun ja chattailyyn perustuvat tietokoneaktiviteetit ja ylipaino näyttävät olevan yhteydessä toisiinsa. Kiintoisa huomio oli myös, että lihavuus oli erityisen yleistä tytöillä, jotka kuluttivat mielellään aikaa surffaillen ja tv:tä katsellen.

Jälleen saa huvittua. Kuka käski istua kaksitoista tuntia Facebookissa syöden pizzaa ja hampurilaista? “Kaikki on Facebookin syytä”. Entä Facebookin käyttäjä?

8. Se aiheuttaa riippuvuutta

Todettu on. Riippuvuus on huono asia silloin kun se haittaa muuta elämää. Tässä tapauksessa silloin kun ei muuta teekään kuin feisbuukkaa. Silloin siitä kannattaakin hankkiutua eroon. Mutta samalla tavalla moneen muuhun asiaan voi tulla riippuvuus, ja kaikki on ok siihen asti kun sen kokee itselleen tai muille ongelmaksi.

Erityisesti kuitenkin huvitti lause

Mä tunnen itsessäni näitä oireita. Joudun usein kesken päivän vaihtamaan konetta sellaiseen, jossa ei ole Facebookia.

Eikös kaikissa koneissa ole Facebook joissa on nettikin?

Väitteeseen “Se voi viedä sinut tuomioistuimeen USA:ssa” voi vastata yhdellä lauseella: “Only in USA”. Cityn artikkelin loppusanat sisältävät “Facebookista tulee herrasi” -huuhaata. Kyllä itse olen edelleen sitä mieltä että kyse on Facebookin käyttäjistä, ei Facebookista. Mikä tahansa näin suosittu miljoonien käyttäjien ilmiö saa jossain vaiheessa syyt niskoilleen, ja käyttäjien töppäyksien ja vahinkojen jälkeen on helppo syyttää alussa niin mahtavaa palvelua. “Kaikki on Facebookin syytä”. Just just.

Salattu surfaaminen ei luo turvaa netinkäyttäjälle

Keskusteluni isäni kanssa tuppaavat usein menemään nörttiaiheisiin, mutta toisaalta se on aihepiiri josta molemmat tiedämme paljon. Olemmehan kummatkin eläneet sen 20 vuotta tietokoneiden parissa. Viimeksi juttelimme SSL/TSL -salausprotokollasta, ja sertifikaateista, joita yleisesti ottaen kammoksutaan omilla sivuilla, jolloin varmenne ei ole ns. “luotettu”. Silloin kävijälle lävähtää eteen usein punataustainen sivu, jolla lukee jotain hyvinkin tämän tyyppistä:

Sivuston suojausvarmenne ei ole luotettava!
Yritit päästä verkkotunnukseen X. Palvelin esitti varmenteen, jonka myöntäjään tietokoneesi käyttöjärjestelmä ei luota. Älä jatka tästä eteenpäin, etenkään jos et ole koskaan aiemmin nähnyt tätä varoitusta tässä sivustossa.

Salausta käyttävän sivuston osoitemuoto on https://jotakin.fi. Silloin sivustolla surffaaminen on suojattua, eikä omia tietoja pääse muut tahot nappaamaan kun liikenne kulkee vain asianomaiselle. Lähes poikkeuksetta salausta käyttävät isommat sivustot, kuten Google, pankit, ym, joille siitä on suurempaa hyötyä. Mutta Rollemaassa esimerkiksi en usko salausta tarvitsevani… foorumilla se olisi kuitenkin ihan hyvä asia, jos minulla vielä sellainen olisi.

Isoimpien yritysten sivustot ovat saaneet varmenteensa yleisesti hyväksytyksi, jolloin selaimet eivät herjaa mitään. Omilla sivustoilla varmenne on kuitenkin aina “epäluotettava” tai “tuntematon”. Tavalliset netinkäyttäjät yleensä säikähtävät tällaisia ilmoituksia… en ymmärrä miksi varmenteista on tehty niin pelottava asia, vaikka koko idea on uuri päinvastainen – tarkoitus on suojella käyttäjää, ei karkoittaa pois.

Loppusanoina sanoisin että salatussa surffaamisessa on vielä paljon parantamisen varaa, yleisesti ottaen. Toisaalta eipä touhu ole ollut kovin suosittuakaan…

Onko sinun koulussasi koulukiusaamista?

Kristian kirjoitti blogissaan olevansa koulukiusauksen uhri (via: “Koulukiusaaminen pilasi elämäni”). Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, katsoin sopivaksi ottaa asiaan kantaa. Itselläni ei heru sympatiaa kiusaajia kohtaan, mutta täytyy aina muistaa että heillä on omat ongelmansa. Melkein aina kiusaajilla on koti-asiat huonolla tolalla, puutteelliset vanhemmat, äiti tai isä kuollut, narsistivanhempi, perheväkivaltaa, vanhempi alkoholisti, tai jotain muuta vastaavaa. En ole vielä kuullut kiusaajasta jolla ei olisi minkäänlaisia ongelmia ja elämä hymyilisi. Toisaalta jotkut idiootit kiusaavat jopa senkin takia kun on “tylsää”, ja se on “hauskaa”.

Kuitenkin, koulukiusaaminen on yhä vakava ongelma, eikä siihen tunnu opettajatkaan puuttuvan kunnolla joka paikassa. Jotkut opettajat eivät ota sitä edes vakavasti, mutta he eivät ole ilmeisesti kuulleet kouluampumisista, masennuksesta, tai itsemurhista.

Itseänikin kiusattiin ensimmäiset kaksi kouluvuotta. Kun äitini kysyi päästessäni toiselta luokalta että haluanko vaihtaa koulua, olin valmis kysymättäkin. Minua ei haitannut vaikka koulu ei enää ollut kymmenen minuutin kävelymatkan päässä, kunhan vain ei enää kiusattaisi. Toisaalta en muistaakseni ollut päivittäin kiusaamisen kohteena, mutta kyllähän se vaikutti asioihin, ja mielialaan.

Jouduin myös itsekin jälki-istuntoihin, enkä muista oikein syitäkään. Kiusattujen ongelmana on usein se että myös heitä yllytetään kiusaamaan, tai tekemään muita typeryyksiä, jolloin kiusaamisen kohteet ovat niitä jotka joutuvat jälki-istuntoon ja puhutteluun. Kiusaajat ovat harmillisen ovelia. Muistan nyt kun olin pahimman kiusaajani kanssa jälki-istunnossa. Hän riehui, kiroili, ja kaatoi pulpetteja, ja rupesin itkemään koska en kestänyt hänen riehumistaan, tai koin itseni syylliseksi. Tarkkaan en tilannetta muista, mutta opettaja päästi minut lähtemään kotiin säälistä, ja minua pelotti ja itketti vielä kotimatkallakin.

Kiusaaminen on usein äärimmäisen henkistä, mutta muistan myös kiusaajien juottaneen kuravettä, tai pakkosyöttäneen ruokalasta otettua mausteseosta, huijaneen syömään tabascoa, tai muuta vastaavaa. Jotkut kiusasivat jopa esittämällä kaveria jonkin aikaa, ja sitten pettäneensä kaveruuden ihan vain sen takia että pääsee kehumaan “oikeille” kavereilleen miten tuli huijattua taas tuota ääliötä.

Tällainen vaikuttaa pitkällä tähtäimellä, ja usein henkinen väkivalta on päivittäistä. Ei ole ihmisen hommaa kestää kaikki haukkumiset ja lyttäämiset joka päivä, aamusta iltaan, päivästä, viikosta, kuukaudesta, ja vuodesta toiseen.

Usein herkät ja “heikot” luonteet ovat helppoja kiusaamisen kohteita, ja itse olin juuri sellainen. Kolmannelta luokalta eteenpäin kävin kristillisen koulun koko peruskoulun loppuun asti, ja täytyy sanoa että olen edelleen päätökseeni tyytyväinen. Uudessa koulussa ei kiusattu, ja kunnioitettiin perinteisiä kristillisiä arvoja.

Koulukiusaamisesta täytyy puhua, vaikka pelkäisi “paljastuvansa” kiusaajille, ja saavansa lisää huonoa kohtelua. Jos sinä olet kiusattu, voit vapaasti lisätä minut pikaviestinlistaasi. Yhteystiedot pikaviestimistäni löydät Rollemaan pohjalta. Onko sinua koulukiusattu? Miten kiusaamisen saisi loppumaan, ja miten voisi välttyä masentumasta? Mistä apu? Ota kantaa kommentoimalla artikkelia.

sivu 1/71234567