Rollemaata tilaa keskimäärin 56. Lue lisää.

normaali kirjautuminen →

Avainsana "blogit"

  • Käytetty 27 kertaa

Vanhempia, uudempia, ja sitä rataa...

Internet on paljon muutakin kuin uusi tapa tehdä vanhoja asioita

Jo lapsuudestani tuttu Petteri Järvinen – jonka kirjoja meillä oli kotona läjäpäin – kirjoitti hiljattain artikkelin aiheesta “Onko jokainen nuori nettinatiivi?”. 2000-luvulla Internet on arkipäivää, ja olen kyllä samaa mieltä siinä että Internet on nykyajan nuorille itsestäänselvyys. Internet on osa elämää, ja sitä käyttää kaikki. Tiettyä yleistystä tämäkin, mutta niin asia taitaa hyvinkin pitkälle olla.

FACEBOOK Illustrations
Creative Commons License photo credit: escapedtowisconsin

Nuori aikuinen olen minäkin, mutta Petteri Järvinen viittaa varmasti nykyajan nuoriin, eli 90-luvulla syntyneisiin. Stereotypioilla mennään, mutta minusta nykyajan nuori tietää Internetistä vain keskimäärin Googlen ja Facebookin.

Järvisen kirjoitus luo jotenkin harmillisesti negatiivisen kuvan nuorten netinkäytöstä tai Internetin tietämyksestä. Itsekin edustan melko nuorta Internet-sukupolvea, vaikka 80-luvulla synnyinkin. Toisaalta nykyajan lapsille netti on osa elämää, kun taas minun aikanani – ja minua ennen syntyneiden aikana – se ei vielä ollut. Toisaalta kasvoin tietokoneiden parissa edelläkävijänä, sillä isälläni oli tietokoneita jo minun syntymäni aikaan, ja ensimmäisen tietokonepelini asennettiin lerpuilta ja disketeiltä 90-luvun alussa.

Nykynuori tietää Internetistä yllättävän paljon, vaikka ei päällepäin uskoisi. Tietokone ja Internet ovat nykypolven ala, sanotaan. Netti ei silti ole kaikille itsestäänselvyys, eikä asiaa mielestäni voi yleistää. Mielestäni on kahdenlaista porukkaa; Ihmisiä ketkä käyttävät nettiä, ja ihmisiä ketkä eivät käytä. Lapsilleen tietokoneet hommanneita aikuisia on paljon, ja he eivät ymmärrä itse nettimaailmasta mitään ennen kuin alkavat itse käyttämään.

Nykyajan äidit aloittavat tietokoneen ja netin käytön vasta “liian myöhään” Facebookin ja muiden vastaavien myötä, ja ovat netissä kuin pieniä lapsia. Samalla tavalla käy myös monelle muulle “vanhan koulukunnan” ihmiselle. Se aiheuttaa ongelmia ja vaaratilanteita. Siinä mielessä nykynuoriso on etuasemassa kun on kasvanut netin tutussa maailmassa. Vanhemmat ihmiset ovat kuitenkin “ylpeitä”, eivätkä anna “nuorten höynäyttää”, mutta silti tulevat itse höynäytetyksi…

En oikein ymmärtänyt Petteri Järvisen pointtia loppupeleissä.

Käsitys siitä, että kaikki nuoret hallitsisivat suvereenisti netin kikat, lienee syntynyt keski-ikäisten mielessä. [...]

Saksalaisen tutkimuksen mukaan nuoret eivät ole edes kovin kiinnostuneita netin käytöstä. He lataavat musiikkia ja pitävät yhteyttä kavereihin, mutta vain pari prosenttia pitää blogia tai kirjoittaa Wikipediaan.

Onko Internet-asiantuntemus tärkeää? Riittääkö pelkkä netin käyttö apuvälineenä, vai täytyykö mennä pintaa syvemmälle?

Www-kehitys, blogin pitäminen ja Wikipedian kehittäminen on hyödyllistä, mutta ei välttämätöntä.

Kaikesta päätellen netti on vain yksi uusi tapa tehdä sitä samaa, mitä nuoriso on aina ennenkin tehnyt.

Netti on uusi väline, media, tapa. Enää ei tarvitse mennä kirjastoon etsiäkseen vastauksia tai tietoa. Enää ei tarvitse keskustella kasvotusten, tai puhelimessa. Enää ei tarvitse mennä AA-kerhoihin tai kirkkoihin, kun voi olla läsnä kotonaan. Internet on mullistus, ei “vain uusi tapa“. Unohtamatta Internetin negatiivisia puolia ja vaikutuksia, netti on hyvä asia. Tarvitsematta kuitenkaan yleistää asiaa.

Velkaantunut: Rahaongelmista voi selvitä

Miss Moneypenny muisteli menneitä ja raha-asioita blogissaan tänään eilen (päivä on näköjään jo vaihtunut). Hänen kuvailemansa blogi toi mieleeni järkyttävän tapauksen josta kirjoitin itsekin juuri tapahtuman kynnyksillä joulukuussa 2008 (nykyään en ole varma saiko aiheesta edes kirjoittaa, tai linkkejä julkaista. Asianomainen tai asiasta tietävä mainitkoon minulle jos olen loukannut jotakuta/jotakin, kiitos). Olen melko varma että Miss Moneypenny viittaa juuri samaan kirjoitukseen.

The money shot
Creative Commons License photo credit: Leszek.Leszczynski

Kyseessä oli siis keski-ikäisen naisen verkkopäiväkirja, jossa pohdittiin ihan tavallisia asioita. Suurin osa bloggauksista keskittyivät ihan tavalliseen elämiseen, lemmikkieläimiin, ostoksiin, ym. tavallisiin asioihin. Sitten eräänä päivänä viikkoa ennen joulua päiväkirjan pitäjä julkaisi pitkän kirjoituksen, jossa jo ensimmäisissä lauseissa teki selväksi että on tehnyt itsemurhan. Kyseessä oli siis suora itsemurhakirje, eli jäähyväiset blogikirjoituksen muodossa, tai ehkä jopa enemmän. Nimittäin henkilö oli kirjoittanut viikkojen tapahtumat yhteen merkintään, ja kuvaillut erittäin yksityiskohtaisesti koko pitkäjänteisen suunnitelmansa: elämänsä lopettamisen.

Vaikka tapauksesta on jo vuoden päivät, se silti jaksaa jälleen pistää miettimään. Itse asiassa nyt kun tongin, mulla on kyseinen teksti näköjään palvelimen cachessa tallessa. Omaiset tai ylläpito poisti itse sivuilta merkinnän kokonaan, mikä on täysin ymmärrettävää. Kuvailihan käyttäjä esimerkiksi kuinka itsemurhan teki, mitä lääkkeitä ja aineita käytti, ja mitkä toimivat parhaiten. Ja olihan teksti todella järkyttävää luettavaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde shockvalueen…

Phải làm gì để người thôi buồn...?
Creative Commons License photo credit: © Pink0901

Tapauksen järkyttävyyden vuoksi blogiteksti on syöpynyt mieleeni, ja henkilön kirjoittamat tapahtumat palaavat toisinaan mieleeni erityisesti silloin kun taistelen omia rahaongelmiani vastaan. Tapaus muistuttaa myös siitä että todellisuudessa itsemurhan tehneet eivät näytä suunnitelmiaan mitenkään päälle päin kenellekään, vaan päinvastoin pitävät kulissia yllä loppuun asti. Usein ne ketkä kovaan ääneen uhkaavat tehdä itsemurhan, eivät sitä kuitenkaan tee, vaan hakevat vain huomiota tahallisesti, tai tahattomasti eli asiaa itse tiedostamatta.

En ollut juurikaan yllättynyt kyseisen henkilön ratkaisusta, sillä näitä tapahtuu Suomessa aina silloin tällöin, suljettujen silmien takana. Todella pelottavaa ajatella koko asiaa, mutta jos minulla ei olisi näin hyviä välejä vanhempiini, perheeni, ja joihinkin kavereihini, jos olisin yksin, voisin olla lähellä samanlaista tilannetta.

Olen helposti erakoituva luonne, ja ilman omaa perhettä olisinkin varmasti melkolailla yksin, työtön, ja masentunut. Vaikka minulla onkin jatkuvasti seuraa, olen silti tehnyt eräänlaista pesäeroa ainakin tiettyihin sukulaisiin, sen jälkeen kun muutin kotoa pois. Suurin osa suvusta ei edes herätä minussa minkäänlaista mielenkiintoa. On kuitenkin ihan kiva huomata että minulle silti myös vähän etäisemmät sukulaiset välillä soittelevat.

Joka tapauksessa, minulla on ihana rakastava oma perhe, vaimo ja tytär, jotka piristävät jokaista päivää huomattavasti, enkä enää pysty kuvittelemaan elämää ilman heitä. Olen myös äärettömän iloinen siitä että pystyn nykyään puhumaan isäni kanssa vapaasti asioista – paitsi raha-asioista en enää edes halua puhua, koska pelkään aina niistä puhumisen masentavan minua liikaa. Ja niin se yleensä tuppaa menemäänkin, riippuu tietysti ihmisestä kenen kanssa niistä jauhaa. Kaikista helpointa on puhua kipeimmistä asioista niiden kanssa ketkä ovat kokeneet samaa, kuten Hekez, jonka kanssa käytyjä pieniäkin keskusteluja arvostan suunnattomasti.

Miss Moneypenny muistuttaakin että raha ei ole kaikki kaikessa:

Mitäs sitten kun ei ole enää varaa ostaa mitään? Silloin on pakko alkaa rakentaa elämäänsä ihan alusta ja koota siihen elementtejä, jotka luovat onnellisuutta maksamatta mitään. [...]

Aika oppia olemaan onnellinen niistä elämän peruspilareista, jotka eivät maksa mitään; ystävät, läheiset, elämän pienet ilot, kuten kaunis kesäinen ilma. Päiväkirjan kirjoittajalla ei enää valitettavasti ollut voimavaroja tähän ja hän päätyi toisenlaiseen ratkaisuun.

Itse pyrin juuri nykyään ajattelemaan näin. Vaikka on tilanteita joskus jolloin pitäisi pärjätä pullorahoilla viikon niin mieli pysyy silti melko iloisena kun osaa nauttia niinkin yksinkertaisesta mutta ihanasta asiasta kuin tyttären tai vaimon hymy. Usein on selvinnyt päivästä toiseen tuurilla ja onnenpotkuilla, mutta voi sitä fiilistä kun huomaa että asiat järjestyy.

Muistan jo ennen lumipalloefektiaikaa yrittäneeni maksaa ainakin tärkeimmät perintäkirjeet, velat, laskut, ulosotot, erittän epärealistisissa puitteissa, jolloin ei oikeastikaan jäänyt enää yhtään rahaa itse elämiseen. Muistan ympäristön painostuksen, mitä vielä nykyäänkin esiintyy vähän väliä. Että raha-asiat on hoidettava, laskut maksettava, töihin mentävä, keinolla millä hyvänsä. Se veti oikeasti niin alas, että olin täysin loppu. Jos olisin sitä menoa jatkanut, ei olisi hyvää seurannut…

Jopa silloinen terapeuttini antoi “elämänohjeita” masentamalla minua rankasti entisestään. Settiä kuten “ajattelet väärin”, “raha-asiat on hoidettava”, ja niin edelleen. Sitä samaa mitä kaikki muutkin suustaan suoltavat.

Sitten päätin soittaa velkaneuvojalle, vihdoinkin. Velkaneuvoja oli erittäin avulias, ja ystävällinen. Hän kysyi ensin perustietojani, ikää, koulutusta, ammattia, ja selitin tilanteeni. Vastaus tuli kuin tykin suusta. Velkaneuvoja neuvoi unohtamaan velat:

“Unohda velkasi. Ulosotossa ne ovat turvassa. Ilman palkkatyötä sinun on turha lähteä edes yrittämään, sillä kun maksat toista laskua, toinen lasku kasvaa korkoa, ja vain häviät rahaa. Ulosotossa velan summa on maksimaalinen, ja korko on kasvanut huippuunsa, mutta se ei haittaa sillä siellä ne ovat ja pysyvät. Vasta kun saat palkkatyötä, voit vasta lähteä miettimään velkojen hoitamista! Siihen asti keskity tärkeimpiin asioihin, kuten siihen että saat ruoan pöytään, ja vuokran maksettua.

Purskahdin silloin puhelimessa melkein itkuun. En voinut ymmärtää miksi kukaan muu ei voinut neuvoa minua näin. Joku jopa sanoi että velkaisen pitäisikin tappaa itsensä, koska siinä tilanteessa oleva on sen ansainnut… en voi ymmärtää kuinka edes empatiakyvytön ihminen voi sanoa tuollaista.

Minusta tuntui hyvältä kuulla että velat eivät ole maailmanloppu. Aina aiemmin olin saanut kuulla kuinka “asiat on hoidettava”, ja kuinka olen kaulaani myöten vaikeuksissa, ja kuinka olen elämäni pilannut täysin…

Velat alkavat helposti hallitsemaan ihmistä, eikä pahimmassa tapauksessa (kuten aiemmin käsitellyssä) pysty enää elämään. Kun tyhjästä on paha nyhjästä, on parempi sellaisen asian olla poissa silmistä, poissa mielestä.

Nykyään elän päivän kerrallaan, ja pyrin maksamaan aina tärkeimmän laskun pois. Perintäkirje, perintäkirjeen perintäkirje, kymmenes perintäkirje, tai ulosottokirje ei tarkoita elämän loppumista, vaikka siltä usein tuntuukin. Menee hitaimmillaan vuosi ennen kuin velka päätyy ulosottoon, eikä velkaa ulosmitata kuten Aku Ankassa tai mafiaelokuvissa. Kukaan ei tule kantamaan huonekaluja tai vetämään turpaan velan kattamiseksi.

Miksi ihmisellä on velkaa? Miksi minulla on velkaa? Syitä saa aina kysellä. Joillekin syyt ovat arkoja, mikä on luonnollista. Kuten jo mainitsin en ole kovin halukas puhumaan raha-asioistani. Sanoisin että blogiani tonkimalla löydät vastauksen. Onhan täällä kaikki merkinnät vuodesta 2000, ja jopa aikaisempia erikseen tuotuja merkintöjä. Tästäpä löytyy osa syistä, ja tästä. Osa on omaa syytä, osa on itsestä täysin riippumatonta.

Veloista voi kuitenkin aina selvitä. Tiedän myös tapauksia, jotka ovat paljon pahempia kuin meillä, esimerkiksi anoppini on vuosikymmeniä sitten käsittääkseni ollut vielä pahemmassa velkakierteessä, ja tähän päivään mennessä jo plussan puolella. Olen vasta 21-vuotias, ja elän vielä ainakin 60 vuotta. Siinä ajassa ehtii voittaa vaikka Lotossa.

Muistan myös lukeneeni että on olemassa lakipykälä velan vanhentumisesta. En muista kyseistä pykälää ulkoa, mutta muistaakseni vähävaraiseksi rekisteriin merkatun ihmisen ulosotossa oleva velka vanhenee 10 vuoden jälkeen. Jos maksukyky on edelleen sama, valtio armahtaa sen.

Olen samaa mieltä Miss Moneypennyn kanssa:

Päiväkirjan lukemisesta on tosiaan jo kulunut aikaa, mutta vieläkin tekstit palaavat toisinaan mieleeni. Tekstiin oli helppo samaistua. Tunnistin itseni kerrotuista luonteenpiirteistä ja myös minä olen saattanut itseni yhtä toivottomalta tuntuvaan velkatilanteeseen, jossa kaikki palkkarahat hupenevat laskuihin ja elämiseen ei jää enää rahaa.

Onnekseni olen kuitenkin kirjoittajaa vuosikymmeniä nuorempi, joten minulla on vielä aikaa laittaa elämäni kuntoon ja asioita odotettavana. Eihän kirjoittajallakaan velkatilanne yksin lopullista päätöstä aiheuttanut, mutta oli mainittu yhtenä huomattavana tekijänä. Minulla on elämässäni onneksi muutakin sisältöä, kuin niitä rahalla ostettavia onnellisuuden korvikkeita. Nyt kuitenkin teen itseni kanssa selvitystyötä, miksi olen niin usein kokenut tarpeelliseksi myös näihin korvikkeisiin turvautumisen.

Toivon voimia jaksamiseen kaikille rahahuolista kärsiville. Kyllä se aurinko taas joku aamu paistaa risukasaankin, toivoaan ei saa koskaan menettää :)

Tämä merkintä on tarkoitettu lähinnä rohkaisuksi muille velkaantuneille ja raha-asioiden kanssa painiville. Rahaongelmista voi selvitä! Vaikka raha onkin elinehto, onneksi Suomesta löytyy myös apua, eikä pelkästään sitä ei-toivottua painostusta. Näin sivuhuomiona, olen hakenut töitä nyt kun sain ansioluettelostanikin täydellisen. Toivotaan että tärppää. Tsemppiä!

Nettijulkisuuden hyötyjä ja haittoja

Rollemaan kävijävirrat ovat aina olleet jotakuinkin tasaisia, ja tiedän mistä se johtuu. En kovin usein kirjoita mistään maailmaa mullistavasta aiheesta tai mitenkään provosoivasti. Saatan kirjoittaa hyvin, ainakin niin minulle on sanottu, mutta se ei hirveästi nosta kävijämäärää.

Luin taannoin Bloggaajat.comin artikkelin aiheesta “5 menestyvän blogin perusedellytystä – löytyvätkö nämä blogistasi?”.

1. Todella useita menestyneitä blogeja ja nettisaitteja yhdistää se, että niissä on melko laaja, mutta silti tiivis ja aktiivinen yhteisö.

Tavallaan Rollemaassa on yhteisö, ja suurin osa Rollemaan kävijöistä keskustelee irc-kanavallani Pulinalla. Rollemaa löytyy myös todella monesta sosiaalisen median palveluista (logot sivuston ylälaidassa). Vuosia sitten Rollemaassa (silloinen rolleweb) oli jopa suurta suosiota saanut keskustelufoorumi, mutta rollewebin myötä sekin tyrehtyi. En ole koskaan ollut mikään suuri foorumien ystävä, mutta oma foorumi on asia erikseen. Enää irkin lisäksi muunlaista keskustelua ei tule Rollemaassa varmaankaan olemaan.

2. Muista luottamus ja uskottavuus. Jo blogin aiheen valinnassa kannattaa ottaa huomioon omat taidot, jotta ei tule valinneeksi sellaista aihetta, johon uskottavuus ja osaaminen ei millään riitä.

Omasta mielestäni tämä ei ole blogissa niin tärkeää. Blogitekstit kun erottuvat esimerkiksi lehtikirjoituksista melkoisesti. Laatu vaihtelee kirjoittajan mukaan, eikä uskottavuutta tai luottamusta voida vaatia. Blogissa parasta ja ehkä myös huonointa on juuri se että kirjoittaja saa kirjoittaa mistä haluaa, miten haluaa, tiesi aiheesta tai ei. Yleensä järkyttävät provosoinnit tai yleistykset tuovat eniten niitä kävijöitä.

3. Tärkeää on että kirjoituksesi ovat hyödyllisiä lukijoillesi. Blogin, kuten minkä tahansa hyvän tekstin, tulisi aina joko jakaa tietoa, viihdyttää, tai inspiroida.

Tässä olen mielestäni onnistunut hyvin.

4. Luo trendejä

En osaa sanoa onko Rollemaa luonut trendejä. Ainakin Rollemaan kautta on syntynyt elämäntapakeskustelu “puliseminen”, joka on jo tavallaan trendi. Pulinalla keskustelee päivittäin yli 100 kävijää, ja sata ihmistä on paljon samassa keskusteluhuoneessa.

5. Ole oma itsesi. Kuten niin moneen muuhunkin asiaan elämässä, myös bloggaamiseen pätee se tosiasia, että ainoastaan olemalla oma itsesi ja tuomalla persoonallisuutesi esiin, voit erottua joukosta ja saada ihmiset todella pitämään itsestäsi.

Tähän pyrin itsekin. Persoonallisuudella voi saada enemmän hyvää aikaan.

Eräs vuosien takainen töppäykseni pääsi Blogilistan ykköseksi, ja oli varmasti Suomen luetuimpia blogeja sen hetken ajan. Koko homma meni täysin överiksi. Kyseessä oli kauhujen vuoteni, ja halusin jonkun paskalaatikon jonne purkaa kaikki karmeimmat ja syvimmät ajatukseni joita minulla siihen aikaan oli. En paljon rupea erittelemään aiheita joista kirjoitin, jos joku vaikka muistaisi lukeneensa ja muistaisi minut niistä kirjoituksista. En halua vieläkään että minut liitetään siihen blogiin, enkä ole tähän päivään asti myöntänyt sen olemassaoloa. Enkä tavallaan myönnä vieläkään.

Kirjoitin blogiin lähinnä humalassa tai muuten henkisesti täysin sekaisin, enkä varsinkaan enää muista teksteistä mitään. Se oli sellainen paskakippo, jonne purin kaikki pahat asiat. Ja sellainen näköjään kiinnosti suomalaisia, vähän liikaakin. Ja eihän siitä mitään hyvää seurannut. Kun huomasin blogin saaneen suosion, poistin sen välittömästi. Tämä on elämäni suurimpia asioita joita kadun…

En pidä julkisuudesta, sillä se menee hyvin herkästi negatiiviseksi julkisuudeksi. Minulla ei psyyke eikä sietokyky riitä, ei sitten millään. Käsitettä ‘positiivinen tai myönteinen julkisuus’ ei mielestäni ole. Kaikki julkkikset saavat silloin tällöin paskaa niskaansa. Se kuuluu asiaan. Itse en siedä ylimääräistä kuraa missään muodossa. Jos asia ahdistaa minua, karsin sen pois elämästäni. Se on välttämätöntä kansantaudista parantumista ajatellen.

Blogini siis saa menestyä, kunhan se ei mene yli. Taannoin jouduin blogini hetkeksi sulkemaankin jo loukkauksiksi laskettavien kommenttien takia.

Mieltäisin itseni melko kokeneeksi bloggaajaksi. Olenhan nettikirjoitellut ja pitänyt omia kotisivuja vuodesta 1999, jolloin olin vasta 9-10-vuotias. Olen oppinut virheistäni, ja kehityn jatkuvasti kirjoittajana. Kirjoittamista aion jatkaa varmasti lopun elämääni.

Mitä mieltä sinä olet? Onko kaikki julkisuus hyvästä? Onko kaikenlainen kirjoittaminen hyvä juttu? Olisitko tyytyväinen Tukiaisen kaltaisena lööppijulkkiksena? Kommentoi ja ota kantaa!

Se rauhoittava ja rentouttava yö

Olen viime aikoina selaillut paljon Blogilistan blogeja, ja löytänytkin ihan mukavaa uutta luettavaa. Nyt kun selailin viimeksi julkaistuja merkintöjä, en voinut olla komppaamatta. Kuinka samaa mieltä olenkaan alla olevan mielipiteen kanssa:

Jokin yössä on äärimmäisen rauhoittavaa. Ehkä se on tämä ihana hiljaisuus, ei ääniä naapuriasunnoista tai ulkoa. Kenties se kun tiedän, ettei kukaan yritä tavoittaa minua puhelimitse tai tule pimputtelemaan ovikelloa. Tai ehkä voin vain silloin antaa itselleni luvan rentoutua, sillä eihän yöllä ole tarkoitus hoitaa arkipäivän asioita. Mitä luultavammin kaikkia näitä ja vielä jotain muuta.

Viikonloppuisin ja lomilla päivärytmi vaan kääntyy aina päälaelleen. Kukun aamutunneille asti, en malta mennä nukkumaan. Kuuntelen musiikkia, pohdin, haaveilen ja ennen kaikkea toivon, ettei uusi aamu koskaan koittaisi. Juuri nyt on ihan hyvä olla…

Kyynel tai pari: Yö

Lainasin bloggauksen tähän kokonaisuudessaan, koska jokainen lause on niin osuva juuri tämänhetkiseen tilaan ja mielialaani. Tämä kirjoitus kertoo kiteytettynä mielipiteeni tästä yöstä, tästä hetkestä. Tämän erityisesti halusin sinulle kertoa, vaikka olen yöstä bloggaillut aiemminkin varmasti jo ihan tarpeeksi.

Blogia kirjoittava miekkonen on kanssani suunnilleen samanikäinen ja yllättävän samanlainen ajatuksiltaan, luonteeltaan ja tottumuksiltaan. Joten seurantaan meni heti.

Itselläni rytmi on satunnaisesti sekaisin. Saatan nukkua kaksi tuntia yössä ja silti herätä aamulla Lottaa hoitamaan. Aikaisemminkin sanoin että on hassua että oma rytmini on täysin sekaisin, mutta tyttäreni rytmi on alusta asti pysynyt kunnossa, niin ruoan kuin nukkumisenkin osalta. Hyvä asia, mutta itselleni tavallaan aika huono. En välitä itsestäni niin paljoa, kuhan rakkaimpani ovat kunnossa.

Viime öinä tosin olen nukkunut keskimäärin jopa seitsemän tuntia, mikä on minulta harvinaista. Unettomuuden lisäksi vaivaa yksinkertaisesti se että kesällä on mukava valvoa. Ja mikäs tässä työttömänä ollessa…

Blogi, jossa haukutaan muita bloggaajia

Tuossa tiistaina 3. päivä blogien ihmeelliseen maailmaan luotiin jälleen uusi blogi nimeltään “Huomiohuorat”. Blogin tagline on “Totuudet suosituista muotibloggaajista”, mutta en tiedä kuinka paljon tekstissä on totuutta. Helsingistä käsin bloggaava Anonyymi kertoo suoraan bloggaajia koskevia kärkkäitä mielipiteitään, jotka voi helposti laskea loukkauksiksi. Blogi on ollut toiminnassa alle viikon, ja eilen julkaistiin vasta toinen merkintä. Silti se on Blogilistan kuuman listan ykkösenä, ja lukijoita on kertynyt tuhansia. Yksi tällaisiksi mielestäni loukkaavaksi laskettavaksi lausahduksista:

Kuka oikeesti voi olla noin helvetin naurettava? Tekisi niin usein heittaa skumpat ton noidan olemattomalle rintavarustukselle ja kehottaa palaamaan maan pinnalle.

Otin kunnian poistaa lainauksesta isot kirjaimet.

Tällä hetkellä sankari on ehtinyt ottaa piinapenkkiinsä too fast for love -blogin Nicolen, Mungolifen Annan (via), No Fashion Victimsin Emmin (via), no more invisiblen Lauran, ja Arezin. Blogin kävijät saavat myös äänestää ja vaikuttaa päätökseen ketä mollataan seuraavaksi.

Kuva sivustosta

Mielestäni koko blogin idea on lapsellinen ja typerä. Blogi on hyvä tapa saada huomiota, ja varmasti vihamiehiä, mutta ei varmastikaan mitään muuta. Itsellenikin on joskus sanottu “totuus sattuu”, mutta yleensä sellainen sattuva totuus ei ole oikea totuus vaan loukkaava valhe. Minustakin on muodostettu pelkän nettielämäni perusteella vääristynyt kuva, ja tehty sen pohjalta olettamuksia, joten tiedän miltä tuollainen saattaa tuntua.

Tekstit ovat kuitenkin melko hauskaan sävyyn kirjoitettu, eikä (vielä!) mitään järisyttävän loukkaavaa tai halventavaa ole julkaistu. Jännityksellä kuitenkin odotan minkälaista on tulossa. Ei tämä loppupeleissä mikään hyvä asia ole.

Olen itsekin aiemmin kritisoinut Blogilistan muotiblogivaltaisuutta, mutta en antaisi homman ikinä mennä tällaiseen hölmöyteen.

Ehkä tarkoituksena on vain provosoida, ja aiheuttaa jotain säpinää blogien maailmaan. Kyllähän tuo kieltämättä viihdyttävää on, vaikka ei kokonaisuudessaan mitään kovin positiivista. Mitä minä olen muiden elämää kommentoimaan, tai muiden elämästä tietämään.

Blogin kirjoittaja on selkeästi alaikäinen, ainakin henkisesti, vaikka toisaalta monet aikuisetkin kirjoittavat epäsujuvaa suomenkieltä. Mutta toisaalta koko blogin aihepiiri ja hätäisesti tuhritut pilakuvat antavat sivustosta lapsellisen vaikutelman. Saa nähdä mitä tästä tulee. Olen kuitenkin aina sorrettujen puolella. Nimimerkillä: -ei voi ymmärtää edes Johanna Tukiaisen nettilynkkauksen laajuutta, vaikka hän ei tyyppiäni olekaan…

Keskustelu blogeissa ja sosiaalisissa medioissa

Kommentointi on yleistynyt Internetissä viime vuosina huimasti. Suurimpina vaikuttajina taitanee olla sosiaalisten medioiden yleistyminen. Facebookin ja Twitterin myötä netissä ei enää muuta tehdäkään kuin kommentoida muiden juttuja. Mutta siihenhän 2000-luvun netinkäyttö oikeastaan kulminoituukin. Internet ei ole enää vain tietopankki, vaan sosiaalisen median yksi suurimmista muodoista.

Kommentoinnista suurin osa tapahtuu anonyymisti, mikä on ollut useaan otteeseen melko negatiivinen asia. Facebook eräällä tavalla “toi ihmiset esiin piiloistaan”, kun yht’äkkiä nimimerkkien sijaan kaikki esiintyvätkin oikealla nimellään. Tämä on mielestäni todella hyvä asia, ja Facebook-tyylistä kommentointia kunnioitan eniten myös muualla Internetissä. Eniten ärsyttää Iltalehden palstoilla nimimerkin takaa herjoja ja säädyttömyyksiä huutavat pelkurit.

Syy miksi kirjoitan tästä, on myös esitellä kommentoinnin visuaalisuutta ja valoisuutta. Nykyään melkein jokaisessa blogissa tai sivustolla on käytössä gravatarit, eli julkiset pikkukuvakkeet. Rollemaakin on käyttänyt gravatareita jo vuodesta 2006. Gravatarin käyttöönotto uskomattoman helppoa; siihen kun ei tarvitse muuta kuin sähköpostiosoitteen. Kun kommentoit esimerkiksi täällä Rollemaassa, ja annat sähköpostini johon olet liittänyt gravatarin, kuvake ilmestyy sinulle automaattisesti. Jos sinulla ei ole vielä gravatar-kuvaketta, luo sellainen itsellesi tästä. Vaikka et jostain syystä tekisikään, ei hätää; Rollemaa käyttää wavatareja, noita hassuja otuksia mitkä ovat kuvakkeina niillä kenellä ei gravataria ole.

Toinen kommentointia helpottava asia on OpenID. Palvelusta kirjoitinkin jo aiemmin, joten pidän tämän lyhyenä. OpenID on palvelu, jolla voi kirjautua sivuille ilman salasanaa. Kuulostaa pelottavalta ja tietoturvattomalta, mutta palvelu on todella turvallinen. OpenID toimii periaattella jossa sivustolle kirjautuessa se pyytää lupaa saako sivustolle jatkossa kirjautua (jos käytät Facebookia niin tiedät varmaan sallimispyynnöt, joita aina välillä täytyy tehdä tiettyjä palveluita ja sovelluksia käytettäessä).

OpenID on oikeastaan jo vanha keksintö, se nimittäin tuli silloin kun sosiaaliset mediat nostivat suosiotaan, vuonna 2005. OpenID:tä käyttää ja tarjoaa mm. AOL, BBC, Facebook, Google, IBM, MySpace, Orange, PayPal, VeriSign, LiveJournal, Yandex, Ustream, Stackoverflow and Yahoo!. Mikä parasta, jos sinulla on tunnus johonkin edelliseen, sinulla on jo OpenID! Tästä lisää tietoa. Rollemaahan OpenID tuli vasta pari kuukautta sitten.

Missä palvelussa sinä kommentoit eniten? Kerro mielipiteesi gravatareista, kommentoinnista, ja OpenID:stä kommentoimalla tätä artikkelia.

sivu 1/512345