Rollemaa.org

Päätin kirjoittaa hieman ohittaen jatkoa edelliseen aiheeseen “Keskustelu blogeissa ja sosiaalisissa medioissa”, joka on yllättävän ajankohtainen. Tuli tuossa hiljattain keskusteltua erään nettikaverin kanssa siitä miksi hänen bloginsa ovat olleet aina jotenkin niin hetkellisiä, samalla kun minun blogini on ollut netissä jo vuodesta 1999.

Yksi suurimmista syistä oli mm. se että häntä vaivaa se ketä blogia lukee. Minullakin suurimpina ihmisfobia-aikoina oli tukalaa blogata koska pelkäsin sitä millaisen kuvan ihmiset minusta muodostavat, ja mitä he minusta ajattelevat. Yhteen aikaan ihmiset tuppasivat ymmärtämään väärin kirjoituksiani, ja sain aikamoista lynkkausta osakseni. Jotta en toistaisi itseäni, tässä lainaus aiemmin kirjoittamastani merkinnästä:

Monesti huomaan blogiani suositellessani vähemmänkin tuntemattoman sanovan “kyllä minä tuota olen seurannut jo vuosia” tai muuta vastaavaa. Hassua huomatta että blogia lukee niin moni ihminen, vaikka blogmasterista ei tunnu yhtään siltä. Johtuu ihan juuri siitä syystä että 99 prosenttia kävijöistä ei jätä vierailustaan minkäänlaista jälkeä. Tosin ei saa odottakaan kaikkien kommentoivan, mutta pienkin kommentti tuo aina iloa sisällöntuottajalle – tosin ei silloin jos kommentti on äärimmäisen negatiivinen/negatiivissävytteinen. Tuo lauseiden väärin käsittäminen ja jostakin suuttuminen on minunkin kohdallani ollut harmillisen yleistä, nyt kun ajattelee menneitä vuosiani bloggajana/kirjoittajana. On sitä muunkinlaista häirintää koettu.

Yhdessä vaiheessa jopa suljin blogini kokonaan yleisöltä, koska en enää kestänyt niitä haukkumisia ja tärkeilijöitä, jotka tuntuivat tietävän miten on parempi elää tai tehdä asioita. Avasin kuitenkin blogini uudestaan viime vuoden loppupuolella, 17. marraskuuta 2008.

Nykyään osaan olla ajattelematta muiden ihmisten mielipiteitä. Provosoidun ja masennun melko helposti mielipiteistä, varsinkin niistä joiden kanssa en ole samaa mieltä, ja niistä joita vastapuoli pitää absoluuttisena totuutena. Siksi jätänkin hyvin usein väittelyt väittelemättä, ja ahdistavista asioista keskustelematta, jos toisella osapuolella ei ole minkäänlaista ymmärrystä minua kohtaan. Se ei ole asioiden kiertelyä tai välttelyä, vaan oman mielenterveyteni kannalta terveellisempää. Kallonkutistajanikin jaksaa toitottaa että kannattaa ihan suosiolla karsia elämästä asiat tai ajatukset pois jotka ahdistavat, eivätkä millään tapaa auta mihinkään suuntaan.

Tiedän että näihin 1561 tekstiartikkeliin ja varmasti jo yli miljoonaan sanaan voi sisältyä asioita joista ei joku tykkää. Ja aina on joku joka ei tykkää. Kirjoitukset ovat kuitenkin minun mielipiteitäni, ja minun elämääni. Jos se ei jotakuta miellytä, ei tarvitse osallistua, en pakota. Mutta jos työnantaja ei tykkää jostakin mitä olen kirjoittanut vuosia sitten, se ei ole peruste potkuihin tai siihen että en saa työpaikkaa.

Tässä tullaankin jo aiheen seuraavaan piiriin, sillä keskustelussamme puimme myös sitä miten blogin pitäminen tai sosiaalinen nettielämä voi vaikuttaa työn saantiin tai sosiaalisiin suhteisiin.

Onhan asiassa jollain tapaa totuuden siemen, mutta minä ainakin nostaisin metelin jos en vaikkapa saisi työpaikkaa tai saisin potkut töistä vain sen takia että työnantaja tai haastattelija on lukenut blogistani jotain mistä ei henkilökohtaisesti pidä. Tietenkin homma riippuu myös paljolti siitä mitä asia koskee. Jos esimerkiksi blogissani hehkuttaisin että olen ikuinen ja parantumaton laiskimus niin ei varmastikaan kovin moni työnantaja helposti töihin ottaisi sen luettuaan.

Mutta esimerkiksi tapaukset joissa työntekijä on saanut potkut työnantajan luettua Facebookista tai twitteristä jotain mistä ei pidä. Esimerkiksi eräässä tapauksessa työntekijä oli ollut sairaslomalla, ja päivittänyt kotona twitteriään, jolloin työnantaja oli katsonut että työntekijä luistaa töistä, ja antanut potkut.

Eri asia taas tietenkin on jos on esimerkiksi haukkunut pomoa Facebookissa, kuten tässä tapauksessa:

- Ne olivat sellaisia haukkuja, mitä voit kaverin kanssa sanoakin, kun työnantaja ottaa päähän. Mutta jos sä kirjoitat ne jonnekin, niin kyllä ne aika lailla sellasia haukkuja olivat, mistä voisi kunnianloukkauksesta saada sakot, Niina Koivuniemi kuvailee.

Mutta sillä faktalla että satun kuuntelemaan raakaa metallia tai harrastan vapaa-ajallani tietokoneita ei pitäisi olla mitään tekemistä työn kanssa, ellei se oikeasti ole työpaikalla näkyvä ja perusteikas haitta.

Tapaus Thomas Gurrath:

Saksalainen Thomas Gurrath, 29, opiskelee politiikan, etiikan ja historian opettajaksi. Opintoihin kuuluu harjoittelu koulussa, ja Gurrath löysikin tammikuussa paikan lukiosta Düsseldorfissa. Viranomaiset kuitenkin savustivat Gurrathin ulos harjoittelupaikasta. Syynä tähän on Gurrathin harrastus: “The Bloodbeast” -taiteilijanimeä käyttävä mies on Debauchery-nimisen death metal -bändin laulaja-kitaristi ja ainoa virallinen jäsen. [...]

Koulu otti yhteyttä opetusviranomaisiin, jotka lähettivät Gurrathille tylyt terveiset: Lopeta bändissä tai lopeta työsi.

Tämä on mielestäni melko uskomatonta, koska kyseessähän on harrastus. Duudsoneiden HP:kin on käsittääkseni luokanopettaja, vaikka onkin tv-shown myötä melkoinen sekopää eikä periaatteessa sitä ajatellen kovin usein varmasti eduksi koululle.

Itse olen luopunut nettianonymiteetistäni jo pitkään. Pelkään että toistan itseäni, mutta sanon tämän kuitenkin nyt taas: Olen ollut netissä 90-luvun kulta-ajoista lähtien kun saimme kotiin ensimmäisen modeemin ja isä päästi ensimmäisen kerran nettiin, joten olen jo tavallaan luopunut ajat sitten nettianonyymiteetistäni. Osoitteeni, puhelinnumeroni, ja muut yhteystietoni ja salaisuudet löytää takuuvarmasti jos osaa etsiä. Onhan minulle tosiaan soittanut yksi blogini lukijanikin kerran…

Artikkeleita siitä miksi pidän blogia ym. löytyy pilvin pimein. Tässä yksi. Internet on vaarallinen paikka varsinkin nuorille, mutta onneksi olen aina ymmärtänyt netinkäytön vastuun. Kaikki eivät ymmärrä. Rollemaakin on pysynyt aina riittävän pintapuolisena, enkä mitään syviä ja intiimejä salaisuuksia koskaan paljastaisikaan. Siitä ei seuraa kuin harmia. Kävijämääriä se kyllä nostaisi, ja varmasti tekisi minusta eräänlaisen nettijulkkiksen, mutta en halua jakaa Tukiaisen kohtaloa. Joskus on järkevämpää olla jakamatta itseään maailman kanssa. Parempi näin.

Loppusanoina sanottakoon että Internet on melko turvallinen paikka oikein käytettynä. Internetiä on usein verrattu yhtä yksityiseksi kuin lasiseinäinen WC keskellä vilkkainta katua. Mutta siihen asti kun ei tee siellä lasikopissa alasti tarpeitaan kaikkien nähden vaan pitää vaatteet päällä ja chillaa niin kaiken pitäisi mennä aivan mainiosti. Miten sinä käyttäydyt Internetissä? Millainen on sinun nettinäkyvyytesi? Kommentoi ja ota kantaa.