Rollemaa.org

Jälleen pitkä tauko bloggaamisesta. Jopa niin pitkä, että Wordpressin uusi versio on ehtinyt tulla (2.9.1 → 2.9.2). Minulla on ollut paljon kiireitä; kalenteri buukattu täyteen koko viikolle. Vastapainoksi töissä on ollut tavallista hiljaisempaa. Torstaiaamuna pidin ihan itse palaverin myymälä- ja huoltopäällikön kanssa, ja kerroin hieman ajatuksistani ja tunteistani. Oli hieman jäänyt vaivaamaan muutama työasia, mikä vaikutti työvireyteeni negatiivisesti. Sain asiat selitettyä, ja tämä omatoiminen ja rohkea teko vaikutti kanssatyöskentelijöihin myöntävästi. Töissäkin on hyvä aina puhua asioista, sillä kukaan ei ole telepaatikko.

Työasioista vielä sen verran, että se ei minua kaada vaikka en saisikaan tästä palkkatyötä. Sain nimittäin työtarjouksen yhteen toiseen tietokonefirmaan, ja vaikka en pääsisi sinnekään, voin silti kokea itseni tarpeelliseksi. Kyllä minullekin oma paikka löytyy.

Tänään lähden Helsinkiin Finnish Metal Expo -tapahtumaan. Tulee olemaan kovat kekkerit, mutta samaan aikaan kova koti-ikävä – jo pelkästä ajatuksesta. Toinen puoli (se suurempi osa) minusta haluaisi jäädä vaimoni ja lapseni kanssa kotiin saunomaan ja viettämään rauhallista koti-iltaa. Mutta tulipahan lippu ostettua. Onhan siellä sentään Tukkanuotta, Turmion Kätilöt, Insomnium, Survivors Zero, Winterborn, Swallow the Sun, Apocalyptica, ja Sonata Arctica.

Rahaa minulla ei ole juurikaan ylimääräistä, joten jouduin etsimään kimppakyydin. Junalla kun maksaa meno-paluu sen sata euroa. Käsittämätöntä taas tämä Suomen touhu… sähköpostiini tuli tarjous lennosta Brysseliin, meno-paluu 45 eukkoa! Juma* sanon minä! On kaksi kertaa kalliimpaa matkustaa parin hassun kaupungin välillä, kuin maapallon toiselle puolelle. Arvostus Suomea kohtaan vähenee jälleen, ainakin tässä asiassa.

Muutamme ensi kuussa. Löysimme Kangaslammelta mahtavan (ison, halvan) kolmion. Lotta saa vihdoinkin oman huoneen. Muutosta lisää myöhemmin.

Pitäisi ruveta kirjoittamaan enemmän. Matkalta ajattelin kyllä kertoa kuulumisia. Hieman harmittaa kun tämä kirjoittamisinto on kaatunut johonkin graafisiin kynnyksiin. Jotenkin vain kirjoittaminen riippuu niin suuresti siitä miltä teksti näyttää grafiikan ja värien ympäröimänä, ei siitä miltä se kuulostaa. Tyhmää, mutta totta. Jos saisin sen ulkoasun joskus valmiiksi, niin olisin itseeni ja kirjoituksiini tyytyväinen.

Olen pitkään visioinut uutta ulkoasua Rollemaahan, mutta vuosien myötä heikentynyt inspiraationi ja pitkäjänteisyyteni tuntuu ottavan vallan joka kerta kun ulkoasua väännän. Grafiikan tuottaminen ei ole enää niin helppoa kuin ennen, johtuen ehkä myös siitä faktasta että aikaakaan ei enää ole samalla tavalla ylimääräistä.

Tavallaan kuitenkin pidän nykyisestäkin ulkoasusta, ja onhan tässä kaksi muutakin vaihtoehtoista tyylitiedostoa; helppokäyttöinen/esteetön, ja vanha rollemaa. Jotenkin kuiotenkin bloggausinto on myös laantunut pelkästään ulkoasun myötä. Niin se vain on, että kaikkeen kyllästyy joskus.

Mutta kuten sanoin, minulla on visio, jota olen toteuttanut hiljalleen (valmiina ehkä noin 10%). Ehkä se sieltä joskus tulee. Menihän tämänkin leiskan kehittämisessä monta vuotta. Olen nykyään hirmu laiska näiden asioiden suhteen.

En ole myöskään blogannut viime aikoina niin paljoa siksi, koska en ole tullut ajatelleeksi koko asiaa. Ennen kirjoittaminen oli minulle itsestäänselvyys, nyt se on jäänyt vähän toisarvoiseksi. Nytkin kirjoitan kommunikaattorilla kävellessä ulkona, hetken päähänpistosta.

Minulla on ollut kiirettä jo pelkästään töiden kanssa. Data Groupin pestin lisäksi teen satunnaisia web-hommia, ja muuta tietotekniikkaan liittyää. Pakko se on jollain tapaa elättää perheensä, ja itsensä.

Mielialat ovat heitelleet vuoristoradan lailla ylös ja alas. Tällä hetkellä eniten ehkä mietityttää ja ahdistaa asuntoasia. Olisi niin kiva pian saada jotain varmuutta asiaan. Hakemuksia on laiteltu joka paikkaan, mutta mistään ei ole kuulunut mitään, edes perään soittelun jälkeen. Kai se pitäisi taas alkaa soitella.

Mutta nyt olen kaupassa, ja jatkan ostoksia. Voisin luvata itselleni että tänään saan ainakin leiskaa tehtyä hieman eteenpäin. Tai tehtyä joitakin uudistuksia että edes bloggaaminen tuntuisi miellyttävältä.

Viime kirjoituksesta on jälleen liian pitkä aika. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet koko vuoden kiireisimmät. Kalenterini oli täyteen buukattu eiliseen asti. Sairastuin nimittäin flunssaan, ja tultuani saikunhakureissulta takaisin kotiin, kuume nousi nopeasti 39 asteeseen. Voisin sanoa, että minulla ei ole ollut noin korkeaa kuumetta kymmeneen vuoteen. En pystynyt tekemään mitään, olin niin heikossa kunnossa että ei jäänyt vaihtoehtoja. Oli halattava vuodetta, ja nukuttava pahimman kuumeen yli. Hyi kamala sitä hourailua. Heräsin mm. kovaan PIM POM -ääneen, kuin joku olisi painanut ovikelloa. Näin muutenkin kummallisuuksia.

Iltaan mennessä oli jo kuitenkin parempi olo, kiitos vaimon ja Finrexinin. Osasin jo odottaa sairastelua, olihan lähipiirini sairastanut viime viikolla.

Viikonlopun olimme Ristiinassa, anoppini perheen tilalla. Tykkään tuosta paikasta ihan hirveästi. Tontti on iso ja peltoa on silmänkantamattomiin. Navetta ja ulkosauna kuuluvat asiaan. Paikka oli nätti kesällä, ja entistä kauniimpi nyt sydäntalvena. Lunta oli hitosti, mikä teki puista kovin paksuja. Lotta tykkäsi leikkiä 4-vuotiaan Tiia-tätinsä kanssa. Kiljui innoissaan paljon.

En saanut juuri ollenkaan allergisia reaktioita eläimistä, mikä oli positiivista. Ainoastaan kissojen silittely ja koirien rapsuttelu aiheutti enemmän kutinaa käsissä ja naamassa. Mokoma Arttu-koira kun kerjäsi koko ajan rapsuja. Minähän rapsutin. Harmittaa kun en saa koskaan kissaa/koiraa vaikka olen aina ollut vähemmän tai enemmän eläinten ystävä. En uskalla kokeilla siedätyshoitoa, kun pelkään saavani elinikäisen astman.

Saunottua tuli kahtena iltana. Perjantai-iltana kävin jopa ulkona möyrimässä lumessa, kun kerrankin tarjoutui siihen mahdollisuus. Tuli ihanat lapsuusmuistot mieleen, sillä viimeisen kerran saunoin tuolla tavoin joskus pienenä. On se vaan niin mukavaa. Tulipa koettua sekin perussuomalainen saunontatapa vielä kerran. Avanto olisi ehkä ollut vielä parempi, tosin siihen ei taida minullakaan kantti riittää. En ole kokeillut.

Joskus sitä toivoo itsekin asuvansa jossain tuollaisessa mukavassa kotoisassa mökissä, tarpeeksi eristyksissä ulkomaailmasta. On sauna, on oma tila, on eläimiä, on läheisiä, mitä muuta sitä tarvitsisi. Nykyään vielä puuttuu niin paljon kaikkea elämästä, jota haluaisi. Raha on yksi suurin ongelma. Kunpa sitä vain olisi enemmän, niin tekisi kaikkea mitä ikinä haluaa. Minusta tuntuu nykyään, että vain köyhät/vähävaraiset sanovat että “ei raha tee onnea”, koska ovat vain kateellisia niille kellä on rahaa. Kyllä se raha vain tekee onnen, koska sillä saa kaiken mitä haluaa. Ilman vähääkään rahamäärää ei ole pienintäkään onnenjyvästä, niin se vain menee.

Näin unta että voitin Lotossa jättipotin. Tulikin mieleeni, että voisin alkaa Lottoamaan. Jos sitä joskus Onnetar minullekin soisi vähän lisäfyffeä. Helpottuisi elämä huomattavasti. Saisi jättivelat maksettua, isomman asunnon helpommin, ja paljon muitakin asioita hoidettua alta pois.

Olemme muuttamassa isompaan asuntoon viimeistään 1.4. Tein ehkä tyhmästi kun ennakko-irtisanoin asunnon, vaikka kämppää ei ole vielä tiedossa. Jotenkin kuvittelin, että se helpottaisi asunnon löytämistä, kun on pakko lähteä tiettyyn aikaan asunnosta pellolle. Luottotietohäiriöisen on erittäin vaikea löytää asuntoa. Luottotietohäiriöisen on erittäin vaikea muutenkin tehdä mitään isompia ostoksia. Hyvänä esimerkkinä kun tilasin huvikseni Saunalahden ilmaisen puhelinliittymän (0e puhelut Elisan, Saunalahden, ja Kolumbuksen numeroihin, kuukausimaksu 0e kesäkuuhun asti, sen jälkeen 3e/kk) varapuhelimeen puhelinmyyjän houkuttelemana. Luukkuun kilahti sitten “vakuusmaksu”-lasku à 300 euroa. Jäipähän sekin sopimus sitten tehtyä.

Masennus on nostanut päätään, mutta olen saanut sen aina suhteellisen hyvin taltutettua. Tuntuu vain välillä että vaikeudet eivät lopu koskaan. Onnen hetkiä ei kovin kauaa kestä kun hajonnut mieli päättää taas nähdä jokaisen asian negatiivisena. Onneksi on Lotta, hän palauttaa aina meidät maan pinnalle.

Ostin tänään liput Finnish Metal Expoon Lauantaille, jolloin siis esiintyy enemmän lemppareitani: Tukkanuotta, Turmion Kätilöt, Insomnium, Survivors Zero, Winterborn, Swallow the Sun, Apocalyptica, Sonata Arctica. Swallow the Sunin tosin näen nyt kolmatta kertaa, mutta siinä vasta onkin hyvä livebändi. Perjantaina olisi kiinnostanut Tuomas Saukkonen Feat. Kai Hahto – biisiklinikka, Korpiklaani, Hypocrisy, Amorphis, ja Satyricon. Lippu maksoi 36 euroa. Junamatka maksaisi yhteen suuntaan noin 46 euroa, eli kymmenen euroa enemmän kuin itse lippu… tästä syystä etsinkin kimppakyytiä, sillä en halua pulittaa pelkistä matkoista itseäni kipeäksi.

12.2.2010 Perjantaina Turussa esiintyy depressiivinen black metal bändi Shining, jota olisin menossa katsomaan. Lippu ei ole kallis, vain 12 euroa kolmesta bändistä. Mutta tässäkin tulee kyytiongelma, sillä matkoihin menisi jälleen liikaa rahaa.

Jotenka, jos joku on matkaamassa 12.2. Jyväskylästä Turkuun, tai 19-20.2. Jyväskylästä Helsinkiin, ilmoittakoon minulle vaikkapa sähköpostilla, tai tähän viestiin kommentoimalla. Etunimeni on Roni, sukunimeni Laukkarinen, ja sähköpostini etunimi.sukunimi@gmailcom (spämmisuoja, korvaa etunimi Ronilla, ja sukunimi Laukkarisella).

Eilinen päivä oli melkoinen seikkailu. Ehkä on hyvä aloittaa aivan alusta. Nukuin hieman pommiin, koska minulla on pitkin viikkoa kertynyt melkoinen määrä univelkaa. Lotalla on sellainen vaihe menossa, joka haittaa hieman yöuniani. En ole muutenkaan saanut kovin hyvin nukuttua. Alkuviikosta huoneenlämpö viileni niin paljon, että palelin yöllä. Aamulla huomasin, että patterit oli väännetty nollille. Ehdin kuitenkin hyvin töihin, onhan työpaikkani korttelin toisella puolella. Työpäivä alkoi hitaasti, mutta tahti kiihtyi nopeasti. Töissä menee edelleen todella hyvin. Tykkään nykyisestä työpaikastani valtavasti. Kunpa vielä saisin siitä palkkatyön…

En ehtinyt kauaa olla kotona, kun lähdettiin koko perheen kanssa käymään Jyväskylän Kuurojen Yhdistyksen tiloissa. Mukaan tuli Veeran ystävät Katja ja Olga. Tuli rupateltua paljon ihan kaikesta. Hiljaisuudessa istuttuani ja seurattuani viittomista, minua rupesi hirveästi väsyttämään. Lotta tykkäsi vilkutella kaikille, mutta häntäkin rupesi tekemättömyys kiukututtamaan. Päätettiin sitten lähteä porukalla ostamaan Lotalle lelua. Uuden Sokoksen valikoimat olivat vähentyneet, joten suuntasimme Anttilan leluosastolle. Sielläkin oli remonttia, ja suurin osa leluista oli poistomyynnissä. Löytyihän sieltä sitten sellainen punainen rapulelu, tarkemmin vieterihelistin. Siinä matkalla tarttui mukaan pari heräteostostakin, kuten Gymstickin Squeeze Ball, eli kämmenverryttely/stressipallo.

Ilta vei meidät sitten Coffee Houseen. Itselleni tilasin ylellisesti melko hintavan Irish Coffeen, joka oli Coffee Housessa yllättävän maukasta ja lämmittävää. Rupattelu pöydässä jatkui, ja puoli yhdeksältä tajusimme vaimoni kanssa että on lähdettävä ruokakauppaan ennen kuin menevät kiinni, joten sanoimme kavereille heipat, ja lähdimme kaupan kautta kotiin. Kaupassakin leikin jotain ihme porvaria, kun tuli ostettua joitakin hienoja juustoja maistettavaksi. Tosin pakkaus oli juurikin tällainen muutamien erilaisten hienojen juustojen maistelupakkaus, jossa jokaista juustoa on vain pieni näyteannos. Ei ollut kovin kallis setti. Ehdin jo maistaakin tuota mitä ilmeisemmin saksalaista Castello-juustoa. Ihan hyvää kyllä.

Kotiin päästyämme kello 21:01 laitoin valot olohuoneeseen, ja kattolampusta poksahti saman tien polttimo. Meni muutama minuutti, ja puolet kämpästä meni pimeäksi. Myös tietokoneet sammuivat siltä puolelta taloa. Koska polttimon poksahtamisen ja sähköjen lähtemisen välillä oli niin pitkä viive, epäilin sähkökatkosta ja soitin taloyhtiömme päivystävään huoltoon. Huollossa ei tiedetty meneillään olevista katkoista, joten minun käskettiin tarkistamaan sulakkeet. Vaihdoin sulakkeet päikseen, ja huomasin heti että toinen oli palanut (koska vaihdossa talon pimeälle puolelle palasi sähköt, ja valoisalta puolelta katosi sähköt).

Huonoksi onneksi kaupat olivat menneet juuri kiinni, ja vain huoltoasemat olivat enää auki. Lähdin saman tien Shell Veturille kävelemään. Perille päästyäni sain vain huomata että kyseisiä sulakkeita ei ole. Lähdin sitten kävelemään 700m toiseen suuntaan, missä muistelin Esson tai vastaavan olevan. Perille päästyäni sain huomata että tilalla on nykyään ABC-bensa-asema ilman myymälää, ja kyltti “700m Shell Veturi tuohon suuntaan”. Hieman kyrsi. Seuraavana mieleen tuli kysyä kaverilta, ja jos hänellä ei olisi ollut, olisin soittanut isälle. Onneksi Helillä kuitenkin oli varasulake. Kiitos kovasti Heli!

Jotenkin en saa rauhaa yöllä, enkä osaa nukkua ilman että tietokone on päällä. Tulee hirveän turvaton olo. Naura pois, mutta niin se vain on, kun on koko ikänsä elänyt tietokoneiden kanssa. Ja onhan peikko sentään palvelin. Sen täytyy olla aina päällä. Kuten muidenkin tietokoneideni.

Koska sähköt olivat menneet poikki yllättäen, oli myös peikko saanut hieman vaurioita. X ei lähtenyt heti käyntiin, vaan jouduin kääntämään ajurille korjaukset sourcesta käyttämälleni oletuskernelille. Tai sitten kernel oli vain rebootissa päivittynyt. Oli miten oli, kaikki ei toiminut ihan suoraan haluamallani tavalla. Graafisen systeemin päälle saatuani, netti ei toiminut kunnolla. Sivut latautuivat hitaasti, enkä päässyt suoraan esimerkiksi Rollemaahan kirjoittamaan blogimerkintää.

Huomasinkin pian järjestelmälokissani outoja IP-osoitteita. Jälleen uusia murtautumisyrityksiä, jotka onneksi eivät olleet päässeet läpi, mutta silti osanneet haitata verkkoliikennettä. Blokkasin ip:t nopeasti mutta pysyvästi iptablesilla, ja käynnistin reitittimen uudestaan. Samalla huomasin että IP-osoitteeni oli taas pitkästä aikaa vaihtunut sähkökatkon yhteydessä. Olen yhä liian laiska vaihtamaan kiinteään IP-osoitteeseen. Tavallaan tykkään aina päivittää IP:tä ajan tasalle avatuille porteille silloin kun se vaihtuu. Saan siitä kiksejä.

Kun kaikki on kunnossa, on hyvä hengähtää. Keskiviikkopäivä meni älyttömän nopeasti ohitse. En edes kerinnyt lukea Aku Ankkaa, saati nähdä tuliko koko lehteä postiluukusta sisään. Se siitä aikaisin nukkumaan menemisestä… kun vihdoinkin sain istahtaa, päätin että menkööt. Kuolema kuittaa univelat. Kun en kerran kerinnyt mennä ajoissa nukkumaan, voisin saman tien valvoakin. Viikonloppuna voisi sitten vetää taas 15 tunnin unet parina yönä.

Eli sellainen päivä. Kerrankin vähän jotain sosialisoitumistakin. Mietin muuten tuossa Reijon innoittamana kuinka minä voisin olla korvaamaton töissä, ja löysin – yllättävää kyllä – pari erityisosaamista mitä muilla ei työelämässä ole. Ainakaan meidän työpaikassa. Viittomakieli on tietenkin yksi, mutta sitä en ole tarvinnut kuin noin kolmisen kertaa vuodessa. Kuuroja asiakkaita ei valitettavasti hirveän usein käy ostamassa tietokoneroinaa, ainakaan meiltä. Toinen on Linux-osaaminen. Jos Linuxista kysyviä asiakkaita tulee myymälään, ainoa joka heille osaa vastata tyydyttävästi olen minä. Mieltäisin myös niin, että olen kokonaisuutena myös melko korvaamaton. Toista Rollea ei samaan työhön saa tekemään hommia samalla tavalla.

Edelliseen merkintään viitaten, ajattelin kokeilla josko tämän blogin kautta kala nappaisi syöttiin. Toisaalta olen kuullut, että vapaasti bloggaaminen on melko riskaabelia nykyään, sillä se saattaa vaikuttaa työn saantiin tai työpaikan pysyvyyteen. Itse en ole kuitenkaan mielestäni blogannut mitään edes hypoteettisesti työnantajaa arvelluttavaa. Mutta toisaalta 10 vuoden ajalta voi löytää ihan mitä vain… Tahtoisin silti todella kunnon palkkatöihin, jotta saisin vähän taloudellista tilannettani paremmalle tolalle. Ehkä jonain päivänä.

Se siitä. Eilinen oli täynnä viittomakielistä kielikylpyä, sekä sähkön kanssa taistelua. Nyt on uusi päivä, ja aamulla on taas mentävä töihin. Saa nähdä miten vaikeaa sängystä ylös nouseminen on… toivottavasti ei kovin vaikeaa. Hyvää yötä itse kullekin!

Viime vuoden alussa Spotify tuli kansan suosioon ruotsalaisjoukon ansiosta, ja lähti käyntiin melko hyvällä menestyksellä. Nyt ruotsalaiset ovat jälleen suoltaneet uutta, nimittäin samalla tekniikalla toimivan palvelun elokuville. Voddler kuulosti minunkin korvaani heti alussa erittäin mielenkiintoiselta. Palvelu on yhä suljettu beta, mikä tarkoittaa sitä että kutsun saavat vain harvat ja valitut, nimittäin ne ketkä jaksavat jonottaa.

Itse laitoin nimeni listaan kuukausia sitten, ja tänään eilen sain sähköpostiini kutsun käyttämään palvelua. Loggauduin sisään, latasin softan, ja pääsin pian kokeilemaan. Ulkoasu on miellyttävä, ja muistuttaa paljon XBMC Media Centerin käyttöliittymää, mikä ei ole mikään yllätys, sillä Voddler Player pohjautuu XBMC:hen. Rakastan elokuvien postereita (“julisteita”/”kansitaidetta), ja niiden integroimisesta Voddleriin. Leffoja on kätevä selata yksittäin, genren mukaan, tai pisteytyksen mukaan. Elokuvien tähdet/pisteet määräytyvät Voddlerin käyttäjien antamista äänistä.

Elokuvan toisto on helppoa. Ei tarvitse kuin painaa play. Leffojen tiedoissa lukee Cost:, jonka perässä lähes aina FREE. Olen vain kerran nähnyt leffan joka maksaa. Orpokodin katsominen maksaa 25 ruotsin kruunua. Onneksi olen elokuvan jo nähnyt (btw, hyvä elokuva). Ennen elokuvaa näytetään 5-10 minuuttia mainoksia (kuten spotifyn ilmaisversiossa satunnaisesti kappaleiden välissä) ja elokuvien trailereita. Tulee vähän sellainen fiilis kuin olisi elokuvateatterissa.

Kuvanlaatu on erinomainen, ja mikä parasta, asetuksista voi asettaa tekstitykset suomeksi. Jokaisessa elokuvassa on siis valmiiksi suomenkieliset tekstitykset. Ennen kuin tulette taas pätemään minulle että tekstityksillä ei tee mitään, ajatelkaa kuuroa vaimoani jonka kanssa yleensä elokuvia katson. Itsekin tykkään käyttää tekstityksiä, koska englanninkielen taitoni ei ole niin täydellinen, että ymmärtäisin scifielokuvien kaikki termit, tai politiikkaa sivuavat aiheet täysin.

Mitä tämä kaikki maksaa? Ei mitään. Minulla on kuitenkin sellainen kutina, että jossain vaiheessa premium-palveluita ruvetaan mainostamaan Voddlerissakin, ja enemmän elokuvia muuttuu maksulliseksi. Mutta tähän asti kaikki on ollut älyttömän hienoa. Voddlerissa on suhteellisen paljon elokuvia joka genrelle (tosin scifileffoja ei paljoa ollut), ja monia sellaisia mitä en ole nähnyt (ottaen huomioon minut joka katsoo paljon elokuvia, päivittäin). Palvelu vaatii tietokoneelta jonkin verran tehoja, sekä tiettyä opengl:ää tukevan näytönohjaimen. Olen kuullut että kaikilla näytönohjaimilla Voddler ei toimi ollenkaan tai nomraalisti. Minulla kaikki on kuitenkin toiminut mainiosti.

Linux-tukea Voddlerissa ei vielä ole, mutta lueskelin jostain että toimivuus on testattu Winellä. En kuitenkaan palvelua tarvitse omassa pöytäkoneessani, sillä katsomme kaikki elokuvat 42″ taulutelevisiosta, vaimoni upouuden pöytäkoneen kautta. Minun piti erikseen luoda näytönohjaimelle Voddler-profiili, sillä tällä hetkellä beta ei vielä tue jaettua näyttötilaa, eli minun täytyi laittaa taulutelevision näyttö päänäytöksi, jotta Voddler ei jäisi tietokoneen näytölle. Synergyn ansiosta voin käyttää miniläppäriäni kaukosäätimenä.

Kuvasin hienoudesta videonkin, mutta surkeiden ohjaustaitoni ja laadun vuoksi en sitä jaksa nettiin heittää. Teksti kertoo joskus paremmin kuin videot. Katsoin vaimoni kanssa ensimmäisen elokuvan Voddlerilla ihan hiljattain. Kohdalle sattui huono elokuva, mutta katselukokemus oli erittäin positiivinen. Aion katsoa elokuvia Voddlerilla jatkossakin, ja suosittelen sitä muillekin, jos inviten jostain saatte.

Uudenvuodenaatto oli tavallaan pettymys. En ole osannut nauttia joulukuusta täysillä, ainakaan samalla tavalla kuin ennen. Syynä on tietysti ainakin kotoperheeni “hajoaminen”. Vietimme tosiaan melko yksinkertaisen joulun Kajaanissa. Uutena vuotena ajattelin tavata kavereita, mutta päädyinkin jonnekin random-bileisiin, josta en tuntenut juuri ketään. En edes tiedä miksi sinne lähdin. Tulipahan huomattua, että minusta ei ole enää suuriin (tai edes pieniin) pippaloihin, sillä en enää osaa viihtyä niissä… vaikka en enää ihmisten keskellä ujostelekaan, kiinnostuksenkohteeni eivät tunnu natsaavan kenenkään kanssa. Ennemmin tai myöhemmin puheenaiheet siirtyvät aina nörttijuttuihin, lapseeni, tai perheeseeni, jolloin porukka kaikkoaa.

Aaton ilta alkoi ja eteni todella hitaasti. Joelia oli kuitenkin ihan kiva nähdä pitkästä aikaa. Tutustuinpa pariin uuteen tyyppiinkin, joita en varmaankaan enää tule näkemään uudestaan. Hieman harmittaa kun jossain vaiheessa iltaa tajusin että ainoa tukipilarini oli lähtenyt kotiin, eikä minulla ollut tietoa kyydistä takaisin keskustaan. Sain kuitenkin kyydin, ja matkalla vuosi olikin jo vaihtunut, ja ehdin näkemään jopa raketteja.

Kun olin poissa, kotona vietettiin tyttöjen iltaa kakun, limpparin, jäätelön, donitsien, ja hyvän ruoan kera. Olisin loppupeleissä halunnut viettää uuden vuoden aaton kotona, mutta olin päättänyt toisin. Jälkiviisaana hieman kaduttaa. Mutta mitäpä turhaan miettimään menneitä, vuosi vaihtui jo. Olipahan kerrankin erilainen uusivuosi jossain muualla. Ainakin tosiaan opin että bileet eivät ole enää tämän perheenisän juttu. Siellä on vain yksinäistä, tylsää, ja ikävä kotiin vaimon ja lapsen luokse.

Nyt on uusi vuosi, eikä tunnu yhtään erilaiselta. Mutta ei se mitään. Toivoisin tältä vuodelta enemmän onnellisuutta, enemmän positiivisuutta, ja ehkä uusia mahdollisuuksia. Peace.

Olen perinteisesti kirjoittanut joka vuosi (jo vuodesta 2005!) pakollisen vuoden viimeisen merkinnän – samalla otsikolla Vuoden viimeinen. Koskaan aikaisemmin en ole kuitenkaan pidemmin pysähtynyt miettimään kulunutta vuotta, jos vuoden 2007 pientä meemiä ei lasketa..

Tänä vuonna sain Niken merkinnästä idean muistella vuotta 2009 kuvin. Onhan noita kuvia tullut otettua tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia pelkästään tänä vuonna. Pelkästään kuvien perusteella voisin kertoa jo koko vuoden tapahtumat, mutta siihen kuluisi ihan liikaa aikaa, joten yritän saada vain parhaat palat suollettua ulos kuvin. Vauvakuvia on ainakin otettu ihan liikaa. Murto-osa niistä on näkyvissä Lotan blogissa.

No, mun piti tehdä sellainen kuvakollaasimerkintä, mutta kun huomasin että yhden blogimerkinnän tekemiseen oli kulut jo monta tuntia, en jaksanutkaan. Olen laiska tänä vuonna. Mutta siis oikeasti, valokuvia on tuhansia ja taas tuhansia, ja niistä on hyvin vaikea valita edes yhdelle kuukaudelle parhaat kuvat niin että luku pysyy yksi- tai edes kaksinumeroisena. Lotasta on aivan ihania kuvia, niin syntymästä kuin kasvamisestakin. Vuoden aikana vauva ehtii kasvaa ja kehittyä melkolailla, ja se on aina iloista seurattavaa.

On käyty mummoloissa, vietetty äitienpäivää, isänpäivää, synttäreitä, merkkipäiviä, käyty sukuloimassa, oltu kotosalla, kesäilty puistossa… Kävin jopa keikoillakin vuonna 2009 (22/11/2009: Swallow the Sun, Lutakko, 22/11/2009: Soulfallen, Lutakko, 22/08/2009: Rotten Sound, Lutakko Liekeissä, 22/08/2009: Sotajumala, Lutakko Liekeissä, 22/08/2009: Torture Killer, Lutakko Liekeissä, 22/08/2009: Axegressor, Lutakko Liekeissä, 15/08/2009: Stam1na, Jyväskylärock, 15/08/2009: Diablo, Jyväskylärock, 15/08/2009: Mokoma, Jyväskylärock).

Vuosi 2009 on ollut ehkä elämästäni kirjavin. Ei mahdu tämän vuoden tarinat yhdelle arkille. Jos haluat tarkkailla joitakin räippeitä vuodesta, mene arkistosivulle, ja selaa merkintöjä. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, hyvää uutta vuotta sinulle lukijani. Kiitän tästä kuluneesta vuodesta, ja myös kaikista edellisistä, koska en ole aiemmin tajunnut kiittää. Antakaa rakettien paukkua!

Lupasin itselleni, että bloggaisin enemmän, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi. Perhe-elämä vie aikaa, niin se vain on. Ja silloin kun Lotta on päiväunilla, ei koskaan muista kirjoittaa mitään.

Olen menettänyt melkein täysin yhteydet kavereihini. Minussahan se vika taitaa olla, kun en ole vain jaksanut pitää yhteyttä. Joitakin hyviä ja harvoja kavereita sentään vielä käy kylässä, ilman että minun täytyy erikseen kysyä. Itse asiassa tykkään jos minulta kysytään, sen sijaan että minä olisin se joka pyytää. En nykyään pyydä ihmisiä kylään juuri koskaan, koska minulla ei luonnollisesti ole samanlaista seurantarvetta kuin vuosia sitten – onhan minulla nyt vaimo ja lapsi seurana 24/7.

Juttelin asiasta veljenikin kanssa nopeasti messengerissä, joka ironisesti sanoi “mutta sinullahan on 251 kaveria Facebookissa. Niinpäs onkin. Ja Facebookiin lisään vähintään jos olen tavannut ihmisen kasvokkain. Mutta totuus on, että suurinta osaa näen hyvin harvoin jos koskaan. 90% yhteydenpidostani toimii Internetin välityksellä, ja jos ihminen ei käytä nettiä, en pidä häneen kummemmin yhteyttä. Internet on minulle kaikista edullisin yhteydenpitoväline, sillä läheisimmät ovat netissä, ja kännykässä minulla on vain tekstariliittymä kuurosokean vaimoni vuoksi. Soiteltua tuttaville ei siis tule juuri koskaan. Harvoin tekee edes mieli soittaa, koska ihmisen tavoittaa nopeammin netistä.

Joku sanoisi että olen erakko. Jotkut sanovat että on ihan luonnollista että perhe-elämän vallitessa suhteet kavereihin hiljalleen katoavat. Jotenkin tuntuu vain oudolta, ja ehkä hieman surulliselta, sillä minähän vietin heidän kanssaan yli puolet elämästäni. Läheisimmät kaverinikin ovat muuttuneet kaukaisiksi, eikä kenenkään luokse huvita lähteä noin vain. Pitää aina olla hirveän hyvä syy jotta jaksaa jonnekin lähteä. Tai jonkun pitää erityisesti pyytää luokseen, tai jonnekin, enkä siltikään välttämättä halua lähteä.

Ajattelin että uudenvuodenlupaukseni voisi olla kaverisuhteiden parantaminen. Menisin vaikka perheeni kanssa Veikon perheen luona käymään, toteuttaisin iltalenkkisuunnitelman Naten kanssa (kuten joskus sovittiin), tai pidettäisiin Juhanilla jälleen jätkien (sauna?)ilta. Piristäisi varmasti ihan mukavasti arkea. Pikkujouluna piti nähdä joitakin kavereita, mutta jäi nekin kokonaan pitämättä/järjestämättä. Uuden vuoden ajattelin kerrankin viettää jossain muualla kuin kotona, jos sitä vaikka kavereitakin ehtisi nähdä. Toivotaan, että ihmiset vielä muistavat minut. Anteeksi, kun olen unohtanut teidät.

Joululoma on ohi, ja on palattava arjen harmauteen. Ensin täytyy kuitenkin hieman palata ajassa taaksepäin. Tiistaina lähdimme vaimoni ja lapseni kanssa Kajaaniin joulunviettoon. Asemalla kuulimme, että lippuvarauksemme oli peruttu. Kuulemma olisi pitänyt lunastaa viikkoa aikaisemmin. Siitä meille ei sanottu mitään puhelimessa, eikä kyseinen asia tullut pieneen mieleenikään. Pienen paniikin jälkeen saimme kuitenkin tyydyttävät liput vieläpä lastenvaunupaikalta.

Kajaanissa oli kylmä! -27 taisi olla tiistaina saapumishetkellä. Lähdimme taksilla Veeran mummin luokse, koska hänen autonsa ei siinä kylmyydessä lähtenyt käyntiin. Siellä me sitten vietimme joulupäivät. Kuusta ei ollut, eikä suuremmin lahjoja saatu – paitsi Lotta. Itsellemme emme mitään hankkineet, sillä Lotta on tärkein. Lotta saikin kymmeniä lahjoja vanhemmiltaan, sekä sukulaisiltaan.

Sinänsä hieman surullinen olo, kun ei ole enää mahdollisuutta viettää perinteistä joulua vanhempien luona. Mutta nyt onkin aika keskittyä omaan perheeseen. Kotiin saimme hankittua ja koristeltua ihan oikean kuusen kokoisen muovikuusen. Joitakin lahjojakin (Lotan tietenkin) ehti olla kuusen alla ennen kuin lähdimme Kajaaniin.

Kajaanissa ehdimme nähdä myös ohimennen myös Veeran toista mummia Citymarketin kassalla, ensimmäistä ainakaan kertaa seitsemään vuoteen. Kävimme myös jouluaattona Veeran isän luona jouluruokaa syömässä. Saimme appiukoltani tuoksukynttilän, ja Lotta sai aivan ihanan pehmolelun jonka voi avata tyynyksi. Aaton aattona kävimme Veeran tädin luona. Tutustuin Veeran serkkupoikaan, joka osoittautui oikein mukavaksi muusikkokaveriksi. Sainpa jopa musiikintekovinkkejä; saatpa nähdä jos vaikka pientä hevin poikasta pääsen ulos putkauttamaan jossain vaiheessa.

Emme saaneet lippuja perhehytilliseen junaan enää la-su, joten jouduimme lähtemään jo perjantaina. Perjantaiksi pakkanen oli taas kirinnyt Kajaanissa jopa -28 asteeseen, joten hieman kylmä oli ulkona liikuskella… viikonloppu menikin sitten levätessä.

Tämän oli tarkoituskin olla pikakirjoitus kuulumisista, sillä työpäiväni alkaa ihan juuri nyt. Itse asiassa NYT minun pitää lopettaa kirjoittaminen. Toivotan etukäteen hyvää uutta vuotta, jos en ehdi sitä ennen kirjoittaa.

Ajattelin jälleen kirjoittaa siitä, mitä juuri nyt ajattelen. Mitä pääni sisällä liikkuu? Tällä hetkellä ei paljon mitään. Katsoin hyvän elokuvan vaimoni kanssa, ja sain lapseni vihdoinkin nukkumaan. Huomenna on sitten uusi päivä töissä. Sain viikonlopun aikana univelat kätevästi nukuttua pois, ja nyt ei väsytä yhtään. Hyvä niin. Toivottavasti ei väsytä aamullakaan. Kämppä on kaaos, mutta viikonloppuna ei ole jaksanut keskittyä mihinkään – vähiten siivoamiseen. Jos sitten viikolla jaksaisi.

Olen nähnyt sekopäisiä unia. Unipäiväkirjaa ei ole tullut kirjoitettua aikoihin, mutta ajattelin jatkossa sijoittaa miniläppärini yöpöydälleni, josta pääsen kirjoittamaan heti päättömät unet ylös herätessä.

Ruokatottumukseni ovat taas päin prinkkalaa. On päiviä, jolloin saatan syödä vain yhden leivän – eikä tunnu missään. Näläntunne on kadonnut kokonaan, enkä edes muista syödä. Työpäivinä paiskin töitä viiteen asti, ilman ruokataukoa. Jos ruokatauon pidän niin en syö, vaan käyn kotona katsomassa perhettäni, tai hoidan asioita. Kotiin tullessa istahdan sohvalle, ja rentoudun. Saatan istahtaa sen jälkeen tietokoneelle, tai katsoa elokuvan. Yhdeksän jälkeen illalla muistan että vois jotain syödäkin. Ja tätä on jatkunut monta kuukautta. Sama ongelma on ollut pitkään niistä ajoista kun kotona asuin.

Muuta haittaa ei ole ollut, kuin ajoittaista väsymystä, ja aamuista huimausta. Arvot ovat täysin sekaisin herätessä, jolloin kädet usein tanssivat hetken tärinäliikettä. Onkohan tämä jo vaarallista? Säännöllisesti en ole syönyt sitten peruskouluaikojen. On myös ollut päiviä, joina olen pärjännyt pelkän energiajuoman voimin. Jolt Cola on silkkitiessä vain euron, meille Data Groupin työntekijöille. Kerran sain heiltä 24packin, ja hintaa tuli parikymmentä senttiä per puteli. Kofeiini auttaa jaksamaan eteenpäin… tä?

Elokuvia olen katsonut paljon. Leffat ovat suurin intohimoni, pitkään olleet. Koko ajan on leffafiilis. Mikä tahansa genre käy, mutta eniten pidän tällä hetkellä kauhusta, trilleristä, ja scifistä. Töissä menee hyvin, jne. Itsenäisyyspäiväni meni kotona rentoutuessa. Linnan juhlia en jaksanut seurata tällä kertaa ollenkaan. Jospa katsoisin taas elokuvan ennen nukkumaanmenoa…

Tuntuuko sinustakin joskus että kaikki päivät ovat samanlaisia, tai että elämä valuu sormien läpi, tai että elämässä ei ole tarpeeksi sisältöä? Toisinaan on sellainen fiilis, että kohta elämä on ohi, eikä mitään ole saavutettu. Toisaalta, tarvitseeko saavuttaakaan? Isäni – ja monet muut – sanovat että ajattelen liikaa. Minussa on liikaa sellaista pohtivaa ja ajattelevaa luonnetta, mutta minkä minä itselleni mahdan. Ajattelevaiset ihmiset yleensä masentuvat herkemmin… niin myös minä.

Mietin liikaa tulevaisuutta. Joskus on helppo elää tässä hetkessä, mutta hyvin usein ajatukset karkaavat tulevaisuuteen. Elämä tuntuu ajatellessa paljon vaikeammalta, vaikka se on jo valmiiksi vaikeaa. Entä jos -ajatukset ovat hyvin tyypillisiä. Entä jos epäonnistun aviomiehenä, isänä, veljenä, poikana? Entä jos olen jo epäonnistunut, luulen että olen. Annetaanko epäonnistumiset anteeksi? Entä jos ei? Entä missä menee raja? Entä jos avioliittoni päätyy eroon, jos vaimoni kyllästyy minuun, tai jos joku kuolee? Entä jos tulen hulluksi tai tapan itseni jossain vaiheessa elämää (niin ei kuitenkaan ole nyt, ei sinne päinkään, älä missään nimessä säikähdä edellistä lausetta tai mitään)? Entä jos masennuksesta ei parane koskaan? Puhumattakaan pääsenkö koskaan veloista, tai saanko koskaan töitä.

Tulevaisuutta ei voi tietää ennalta, mikä on ihan hyväkin asia. Mutta toisaalta nykyhetken ajatukset ja asenteet saattavat vaikuttaa siihen millaisen tulevaisuuden luo itselleen. Lähinnä tällä hetkellä koen suurta apatiaa siitä, että kummoisempia aktiviteettejä tai ystäviä ei oikeastaan ole ollenkaan. Elämä menee töissä käydessä, ja perhe-elämää viettäessä. Tietokone-elämä on iso osa elämää.

Minusta ei ole oikeaa tapaa viettää “hyvä” elämä. Minusta ei ole väliä mitä elämässä tekee tai saavuttaa, kunhan on onnellinen. Itse olen kaikista onnellisin silloin kun vaimoni ja lapseni ovat onnellisia. Oikeastaan muuta en tarvitse. Olen myös onnellinen silloin kun on tekemistä, ei kiire mihinkään, ja minun mielipiteitäni arvostetaan, uskotaan ja kuunnellaan.

Haluaisin oppia elämästä lisää, niin että joka hetki ei menisi masennellessa, ilman voimavaroja yhtään mihinkään. Tässäpä nämä lauantai-illan ajatusten palaset…

Rollemaa on elänyt viikon verran hiljaisuudessa. Olen ollut väsynyt, ei ole ollut aikaa, olen ollut töissä, en ole jaksanut mitään. Siinä muutamia syitä, jotka vastaavat kysymykseen “Miksi?”. Jälleen on maanantai, ja maanantaisin vituttaa. Ketutukseen ei ole varsinaista syytä, mutta syyksi riittää usein että on maanantai. Ei vain jaksaisi nousta ylös sängystä. Aamun ensimmäiset ajatukset ovat luokkaa kunpa olisi taas perjantai.

Ei siinä mitään, töissä on ihan kivaa. Pääsee taas aloittamaan arkirutiinin. Toisaalta, omalla tavallaan pääsee irti arjesta, ainakin siitä arjesta mitä työttömänä tuli koettua hieman liikaakin. Nyt putosin itsekin kärryiltä. Arkena irti arjesta, tä?

Viime viikolla laitoin työhakemuksen. Uskon mahdollisuuksiini, vaikkakaan en niiden suuruuteen. Myymäläpäällikön pesti olisi tarjolla, kun nykyisemme vaihtaa firmaa. Juttelin taannoin puljun entisen myymäläpäällikön kanssa palkasta. Minulle jo 1000 euroa kuukaudessa olisi iso apu, ja näin ollen hyvä palkka. Hänelle se ei riittäisi millään. No, arvomaailmat ovat meillä erilaiset, sillä en ole vielä päivääkään päässyt maistamaan oikeaa palkkatyötä. Kunpa olisinkin. Tahtoisin jo saada ihan oikeaakin rahaa. Olenko vielä liian epäpätevä, vai kokematon? Ehkä molempia, tai sitten vain riittää se että minulla ei ole koulutusta.

Onhan tässä vielä aikaa. Olenhan vielä nuori sälli. Joka tapauksessa, nautin työnteosta siihen asti kun sitä riittää täällä nykyisessä paikassani. Vaikka kyseessä on harjoittelu, pidän tätä silti oikeana työnä. Pääsenhän tekemään käytännössä samoja asioita kuin vakkaritkin. Toisaalta autoa en voi ajaa, mutta ei minulla ole korttiakaan.

Yritän parantaa tapani ja kirjoittaa hieman blogianikin, ettei tämä ole täällä vain muodon vuoksi. Leffoja olen katsonut entiseen tapaan, ja pika-arvostelujani saakin käydä lukemassa osoitteessa rollemaa.org/leffat. Myös serverini kehittyy, käykääpä katsastamassa. Seuraavaa hiha-ässää odotellessa, adiós!

Mitäs sitä. Olen ollut melko hyvällä tuulella. Tiistai-keskiviikko-yönä sairastuin flunssaan, ja hieman lämpöäkin oli. Luulin saaneeni possunuhan, mutta terveyskeskuksessa käytyäni luuloni osoittautuivat vääriksi. Minulle annettiin kuitenkin kolmen päivän sairausloma flunssasta. Ne kolme päivää olenkin käyttänyt hyvin levänneenä.

Masennus ei ole onneksi nostanut päätään, mikä on aina hyvä asia. Olen kuitenkin ollut laiska, enkä ole jaksanut tehdä mitään järkevää. Torstaina ilmestyi OpenSUSE 11.2, jonka päivitin niin pian kuin mahdollista. Hienoltahan tämä näyttää. Erityisesti pidän uudesta Sonar-teemasta, jonka opensuse on päättäny ottaa oletukseksi.

Lotta on edelleen älyttömän iloinen pieni tyttö, jota rakastan niin paljon että ei voi sanoin kuvata. Tämä perjantai oli yksi parhaista. Mikään ei voita koti-iltaa perheen kanssa, kera saunan ja muutaman long drinkin. Katsoin tuossa myös vaimon kanssa elokuvan, ja testasimme Guitar Heroa uudella näytöllä. Eipä tässä sen kummepaa. Huomenna lähdemme tädin luokse katsomaan uutta serkkuani. Hieman harmittaa kun serkkuni ovat joko paljon minua vanhempia, tai vastasyntyneitä. No, serkku mikä serkku. Hyvää yötä!

Tätä kirjoittaessa kello on 23:53, ja vietän viimeisiä minuutteja ensimmäisestä isänpäivästäni. Päivä alkoi oikein hyvin. Kukkumäessä piti olla oikeasti jo paljon aikaisemmin, mutta vaimoni antoi minun nukkua yhdeksään asti. Puoli kymmeneltä olimme jo kuitenkin opettelemassa lisää pistekirjoitusta; Veera tosin osaa lukea jo melko hyvin, joten sain taas itse pientä harjoitusta. Pistekirjoituksen opetteleminen on melko mielenkiintoista ja mukavaa.

Isi syö kakkua ja juo kahvia
@ Flickr

Tunnin jälkeen menimmekin sitten syömään. Herkullisen kotiruoan jälkeen oli vuorossa isänpäiväkahvit. Kuntsarin porukka oli hommannut kurssilaisten ainoalle isälle (minulle) kakkua, ja muita herkkuja. Oli kyllä hymy herkässä. Lottakin oli tuttuun tapaansa niin iloinen.

Kotona sain vielä lisää isänpäiväyllätyksiä. Lotta toi äitinsä avustuksella minulle hienon lahjapaketin, jonka sisällä oli musta T-paita, jossa oli neljä pientä jalanjälkeä (kuva paidasta Flickrissä). Olivat vauvakerhossa tehneet minulle söpön paidan. Olen pitänyt paitaa koko päivän päällä, onhan siinä pikku tyttöni suloiset varpulit! Veeralla oli minulle vielä aivan ihanat pyjama-housut, ja simpsonipaita, jossa Homer sanoo jotain siihen suuntaan että koskaan ei ole niin iäkäs ettei voisi rokata. Kiitos rakkaat mussukkani!

Yhdeksän jälkeen soitin vielä isälleni isänpäivän kunniaksi. Olisin kyllä soittanut ilman muuta muutenkin. Tulemme nykyään niin hyvin juttuun. Minun piti soittaa jo aiemmin päivällä, mutta puhelimeeni huollossa tehdyn ohjelmistopäivityksen takia minulla ei ollut numeroa. Otin varmuuskopiot puhelimesta, ja muistikortista, mutta en jaksa millään kaivella niitä. Voinpahan ainakin samalla karsia “turhat” ihmiset pois osoitekirjastani. Illalla muistin asian uudestaan, ja sain numeron äitiltäni.

Aivan ihana viikonloppu, vaikka kiirettä on ollut. Eilen käytiin Kelan kustantamana kuurosokeiden porukassa elokuvissa. Itse tosin valitsin ainoana elokuvan Kunniattomat Paskiaiset. Väsytti kyllä niin rankasti, että meinasin nukahtaa monessa kohtaa. Arvostelu elokuvasta löytyy leffasivultani.

Veeran myötä olen kiinnittänyt huomiota enemmän web-sivujen esteettömyyteen. Koodin on hyvä olla validia, jotta sokeat pystyvät selaamaan sivua kaikista parhaiten. Olen nähnyt miten sokea surffaa Internetiä puheohjelman avulla, sekä päässyt seuraamaan vierestä pistenäytön käyttöä. Rollemaa on tietenkin ajalta ennen kuin aloin kiinnittämään esteettömyyteen huomiota, mutta pyrin nykyään kehittämään esteettömyyttä omissa projekteissani. Aiheesta tulossa merkintä myöhemmin.

Lisäsin tänään eiliseen merkintääni kuvan, koska en yöllä jaksanut sitä tehdä. Mitäs tässä muuta sitten? Meillä on mennyt todella hyvin. Vauvablogia pitäisi jossain vaiheessa päivittää. Lisäänpä asioita ToDo-listaan… tuli hieman ajatuksen virtaa -merkintä taas, mutta ei voi mitään.

Minä ja vaimoni. Lisää kuvia.

Se on taas se aika vuodesta kun kuolema on vuotta lähempänä. Kaksikymmentäyksi vuotta sitten synnyin tähän maailmaan Jyväskylän Keski-Suomen keskussairaalassa. Kai se on sitten juhlistamisen arvoinen asia, vaikka viime aikoina olen tuntenut itseni velkaiseksi, masentuneeksi, säälittäväksi rahareikäiseksi riesaksi. Nyt sen sijaan minulla on aivan loistava fiilis, tykkään vain kirjoittaa hieman synkästi vielä näin Halloweenin kintereillä.

Eilen tosiaan pidimme kolmihenkisen perheemme voimin synttäri-halloween-juhlat. Kynttilänvalossa maalasimme toistemme kasvot. Veerasta tuli söpö kissa, minä sain Immortalin Abbath -tyylisen sad panda corpsepaintin. Sitten otimme hieman kuvia olemattomalla shokkivaluella, jonka jälkeen kävin synttärin kunniaksi hakemassa sen hetken ilmaisen subin. Subway-työntekijä kyllä vaikutti hieman varautuneen pelokkaalta kun näki hirviön astelevan kauppaan. Tunnelma laantui kun lähtiessäni toivotin hyvää halloweenia.

Veera on aivan uskomaton piirtäjä, ja hänellä on mitä ihmeellisin mielikuvitus. Viime vuoden kortti oli myös jotain upeaa. Tänä vuonna synttärejä juhlistettiin samaan aikaan Halloweenin kanssa, joten korttikin oli Halloween-henkinen. Kuvassa on kaksi kurpitsapäätä; isompi on vaimoni Veera ja söpö pikkuinen on Lotta. “Karkki vai kepponen?” Klikkaa suurentaaksesi kuvaa:

Meidän oli tarkoitus pitää kauhuleffamaratoni, mutta se jäi pitämättä kun irkissä oli kivempaa (#pulina-kanava teki historiaa kun peak nousi 87 yhtäaikaiseen irkkaajaan). Varsinainen lahja oli takki, josta kirjoitin aikaisemmin.

Lotta on alkanut höpisemään ihan hirveästi tyyliin BA BAB ÄB ÄÄ VÄÄ LAA-LAA LA BAB ÄB VÄB. Pitäisi kuvailla taas hieman kotivideoita, ja päivittää vihdoinkin sitä vauvablogia. Koneella on nyt paljon tekemistä, mm. bash-koodauksen, elokuvien, peikon, ja ircin merkeissä.