Otathan huomioon että teksteissä esiintyvät linkit saattavat ohjata normaaleille verkkosivuille.
Felix Baumgartner hyppää juuri näillä hetkillä stratosfääristä, eli noin 40 kilometrin korkeudesta. En jaksanut tonkia yksityiskohtia, mutta irkissä käytyjen keskustelujen (eli huhupuheiden) mukaan Felix on valmistautunut hyppyyn viitisen vuotta ja varsinainen hyppy kestää minuutteja. Nousu on kestänyt nyt muutaman tunnin livefeediä tuijotellessa. Katsojia livevideolla on tällä hetkellä reilut kuusi miljoonaa.
Tietokonegrafiikalla toteutettu esittelyanimaatio antaa hieman paremman kuvan mistä hommassa on kyse. Katso alta.
Lisää tietoa löytyy Red Bull Stratoksen sivuilta. Sieltä pääset katsomaan myös livevideota, joka tulee suoraan Youtubesta.
Tätä kirjoittaessa hyppy ei ole vielä tapahtunut, joten äkkiä seuraamaan. Kiinnostavaa settiä.
Olen juuri nyt poissa.
Olen muutaman IRC-kanavan perustaja, joista tunnetuin on Pulina. Erityisesti kuulonäkövammaisille tarkoitettu kuurosokeat -IRC-kanava on myös minun perustamani.
Minut löytää myös yli 60:stä sosiaalisen median palvelusta, mutta eniten taidan käyyttää Twitteriä ja Facebookia.
Lisää musiikkia löydät Last.fm-profiilistani (ulosvievä linkki).
Dark Skies (2013), katsottu
2 päivää, 3 tuntia sitten
Lue elokuva-arvostelujani (ei erityisemmin esteetön sivu!)
Rollemaan on tehnyt Roni "Rolle" Laukkarisen kokonaan itse. Tämä on Rollemaan versio suomenkieliseltä nimeltään "Mullan alla", englanninkieliseltä nimeltään "Soil".
Copyright © Roni Laukkarinen 1999-2013. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivuston merkkauksen pitäisi olla kelvollista jotakuinkin esteetöntä HTML5:sta (tarkista: HTML, CSS). Jos virheitä kuitenkin ilmenee, ilmoitathan niistä minulle.
Katsoin livenä, tai melkein livenä. Taisi olla lyhyt viive YouTubeen päivittyneen videon ja tapahtumahetken välillä. Kommentaattori taisi sivumennen mainita, että olisi jopa 20 sekuntia viivettä sen välillä mitä on tapahtunut ja mitä ”videolla” näkyy. Oli kyllä komea lähetys kaikin puolin. Minut yllätti se kuinka nopeasti kaveri ryhtyi putoamaan alaspäin. Jos katsot mitä tahansa ISS-asemalla tehtyä avaruuskävelyä, huomaat heti, että niihin verrattuna Felixin keikka oli hieeeman vauhdikkaampi. :-)
Kirjoitti: Petri, 7 kuukautta, 1 viikko sitten
Joo, itsekin seurasin koko illan. Tyyppi hyppäsi kuitenkin sen verran ”matalalta” että maan vetovoima vielä vaikutti, käsittääkseni. Aika huikea tempaus.
Kirjoitti: Rolle, 7 kuukautta, 1 viikko sitten