Otathan huomioon että teksteissä esiintyvät linkit saattavat ohjata normaaleille verkkosivuille.
EDIT 28.1.2013: Tämä kirjoitus on hieman vanhentunut, nimittäin Instagram on julkaissut pari kuukautta sitten omat web-profiilinsa. Pieksee nämä alla listatut 100-0. Minun löytyy täältä.
Instagram on mobiiliyhteisönä alkanut palvelu, jonne käyttäjät postaavat kuviaan. Keväällä palvelu saatiin Androidillekin. Sittemmin palvelusta on tullut myös web-versioita, eli sivustoja joilla Instagramia voi käyttää aivan samalla tavalla kuin puhelimellakin. Tässä esittelen muutamia niistä.
Pinstagram yhdistää Pinterestin ulkoasun ja asettelun Instagramiin kätevästi. Tämä oli ensimmäinen Instagram-katselin, johon törmäsin. En päässyt sisälle Pinterestiin, joten tämäkään ei oikein minulle toiminut. Uppoaa varmasti kuitenkin hameväkeen, kuten Pinterestkin.
Statigram osoittautui itselleni kaikista kätevimmäksi. Sivusto sisältää kätevän profiilin jota voi linkitellä joka paikkaan. Kuvan uppausta lukuunottamatta samat toiminnot löytyy kuin sovelluksestakin. Extroihin, kuten statseihin ja kilpailuihin en ole niinkään tutustunut.
Instagrille poikkeaa näistä muista siinä, että se ladataan omalle koneelle. Softa on luotu (alustavasti) Windowsille tarkoitetulle Pokki-alustalle. Ohjelma on kaunis ja näppärä, mutta siltikin itselleni vielä turhan kömpelö näihin muihin verrattuna. En haluaisi ”erillistää” Instagramia omaan softaansa koneelle, vaan pitää palvelun selaimessa. Vaatii vielä hieman totuttelua.
Instacanvas luo Instagram-kuvista ostettavia taideteoksia ja gallerioita, mikä on minusta jopa hieman naurettavaa. En koskaan päässyt sisälle kyseiseen palveluun. Kaipa homman voi lyödä rahoiksi tälläkin tapaa.
Muistathan että päivittynyt Instagram sisältää nykyään kirjautuneille myöskin jonkinlaista funktionaalisuutta, mutta kuvan osoite täytyy aina olla tiedossa päästäkseen tykkäilemään ja kommentoimaan.
Olen juuri nyt poissa.
Olen muutaman IRC-kanavan perustaja, joista tunnetuin on Pulina. Erityisesti kuulonäkövammaisille tarkoitettu kuurosokeat -IRC-kanava on myös minun perustamani.
Minut löytää myös yli 60:stä sosiaalisen median palvelusta, mutta eniten taidan käyyttää Twitteriä ja Facebookia.
Lisää musiikkia löydät Last.fm-profiilistani (ulosvievä linkki).
Dark Skies (2013), katsottu
13 tuntia, 42 minuuttia sitten
Lue elokuva-arvostelujani (ei erityisemmin esteetön sivu!)
Rollemaan on tehnyt Roni "Rolle" Laukkarisen kokonaan itse. Tämä on Rollemaan versio suomenkieliseltä nimeltään "Mullan alla", englanninkieliseltä nimeltään "Soil".
Copyright © Roni Laukkarinen 1999-2013. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivuston merkkauksen pitäisi olla kelvollista jotakuinkin esteetöntä HTML5:sta (tarkista: HTML, CSS). Jos virheitä kuitenkin ilmenee, ilmoitathan niistä minulle.
Samoilla linjoilla ollaan täälläkin, eli statigram osoittautunut parhaaksi. Testailin myös followgrammia (http://followgram.me) mutta statigramissa tykästyin mahdollisuuteen ryhmitellä seurattavat ja sitä kautta sorttaamaan feediä.
Kirjoitti: Bubs, 10 kuukautta sitten
meinasin et voisin tehä käyttäjän tonne statigrammii, mut mite tuonne tehää käyttäjä ?
Kirjoitti: jessica, 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten
jessica, Tämä teksti on vähän vanhentunut, nimittäin Instagramilla on nykyään omat profiilit: http://instagram.com/rolle_
Kirjoitti: Rolle, 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten
selvä, mut mite tuonne tehää käyttäjä ? ja mikä tuon nettiosote on ? mulla on siis nokia asha 311 johon ei saa tota instagramia ladattua, mut kuiteki haluisin tehä käyttäjän, toimiiks tää versio siis ilman puhelinta jne ? haha anteeks tulee kauheest kysymyksiä :D
Kirjoitti: jessica, 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten
jessica, Instagram on mobiilisovellus, tarvitset sen käyttämiseen ja tunnuksen luomiseen iPhonen, iPadin tai Android-tabletin tai Android-puhelimen.
Kirjoitti: Rolle, 3 kuukautta, 3 viikkoa sitten