Radio Rockiin soittanut ei tiennyt Twitteriä

Kirjoittanut . Liittyy aiheisiin , , , , , , , , , , .

Arkistomatskua

Otathan huomioon, että tämä on yli 13 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö ei ole välttämättä ihan ajan tasalla. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 23-vuotias.

Radio Rockia on hauska kuunnella sekä huumorin, mutta myös yleissivistyksen vuoksi. Tänä aamuna Radio Rockin tietovisassa oli kolme parikymppistä miestä, jotka eivät tienneet kuka näytteli Dirty Harrya. Jopa minä tiedän että se on Clint Eastwood, vaikka en ole nähnyt kaikkia elokuvia. Hankaluuksia olisi tuottanut sen sijaan kysymys ”Mistä lyhenne RUK tulee?”, sillä minähän olen sivari. Mutta kyllä se sieltä olisi kaivamalla tullut.

Studioon tuli tuohtunut puhelu visan jälkeen, jossa ilmeisesti kolmekymppinen tai vanhempi mies huumorimielellä vaati visaan ikärajaa. Dirty Harryn pääosan tietäminen on kuulemma jo kohdussa opittava. No, juontajakaksikko tapansa mukaan vittuili soittajalle kysymällä häneltä kysymyksen joka oli kohdistettu nuoremmalle polvelle. Kysymys kuului ”Missä sosiaalisessa mediassa päivityksiä sanotaan tweeteiksi?”, jonka vastauksen osasin soittajalta jo ennakoida. Soittaja vastasi ”Noo… Siellä Facebookissa ja muissa”. Kun hän kuuli vastauksen olevan väärin ja että oikea vastaus oli tietenkin Twitter, meni soittaja hiljaiseksi ja lopulta katkaisi numeron. Huumori taisi soittajalta loppua siihen paikkaan.

Mitä tästä opimme? Kaikki eivät tiedä kaikkea. Usein se on jopa niin päin että nuoremman sukupolven edustajat (ainakin itseään kehittävät, fiksut sellaiset) tietävät enemmän vanhemman sukupolven asioista kuin ne vanhemmat joita ei takapajuisuudessaan nuorten asiat tai heidän aikakauteensa liittyvät asiat kiinnosta. Itse olisin todennäköisesti osannut vastata tämän aamun visan jokaiseen kysymykseen. Pitäisikö joskus soittaa ja osallistua?

Piditkö tekstistä? Tarjoa kahvit!

Kuva Roni Laukkarisesta

Roni Laukkarinen

Kirjoittaja on 35-vuotias elämäntapanörtti, ammatiltaan yrittäjä ja teknologiajohtaja perustamassaan digitoimistossa, verkkosivujen tekijä, koukussa kirjoittamiseen 5-vuotiaasta. Päivät kuluu monipuolisen musiikkiharrastuksen, retropelien ja koodaamisen parissa, mutta arkea piristyttää myös vaimo ja kaksi lasta. Mastodon ja leffat lähellä sydäntä.

Lue Rollesta lisää

Reaktiot

Vaadittu kenttä

 

4 kommenttia

  1. Aliba Muraham

    Luokaton radiokanava, huonoja juttuja, samat metallicat soi yötä päivää. Munattomat juontajat.

  2. Rolle

    Kuuntelen Radio Rockia lähinnä työmatkalla, en ollenkaan musiikin takia. Turhan kevyttä ja mainstreamia rockiksi, kuten muuallakin radiossa. Radio ei olekaan mielestäni lainkaan musiikin kuunteluun. Aamun juontajat ovat hauskoja, jutut huumoriini osuvia. Kiitos kommentista, Jyri ;)

  3. Nisha

    Ma en Radio Rockia ole koskaan kuunnellut, mutta kuulostaa kylla hauskalta :) Olen samaa mielta siita, etta nuoret usein tietavat paljon vanhempien sukupolvien jutuista, enemman kuin vanhemmat nuorien jutuista. Riippuu tietenkin ihan ihmisesta.

    Mulla soi autossa yleensa NPR, mika on puheradio. Niilla on sellainen visailukilpailu kun ”Wait Wait Don’t Tell Me” mika saa mut nauramaan aina kippurassa. En tieda, toimiiko klipit Suomessa (ja vitsit on valilla todella amerikkakeskeisia), mutta: http://www.npr.org/programs/wait-wait-dont-tell-me/

  4. Rolle

    Kiitos paljon hienosta kommentista :) pitää tutustua!