Rollemaata tilaa keskimäärin 56. Lue lisää.

normaali kirjautuminen

Avatar – elämys elokuvaksi

Kävin perjantaina katsomassa Avatar-elokuvan ensi-illassa, kiitos vaimolle täydellisestä yllätyksestä. Elokuva oli sanoinkuvaamattoman upea, ellei täydelinen. Kirjoitin leffasta tietenkin heti katselun jälkeen tyypillisen minuuttiarvostelun leffasivulleni, mutta päätin nyt erikseen kirjoittaa elokuvasta myös blogiini elokuvan suosion takia.

Kuva uuden Avatar -elokuvan fiktiivisistä sinisen värisistä navi-asukkaista.

Olen aina tiennyt että Iltalehden arvostelut (ja toisinaan Iltalehti ylipäätään) kusee rankalla kädellä. Kyseinen elokuva sai Iltalehdeltä (yllätys yllätys) murska-arvostelun, ilmaisun negatiivisemmassa merkityksessä. Leffa sai nimittäin vaivaiset 2 tähteä viidestä. Entä mitä sanoo ImDB, ja kymmenet tuhannet elokuvan nähneet? Tämän merkinnän kirjoitushetkellä 8.9/10 23174 äänellä. Elokuva on kirinyt kaikkien aikojen parhaimmat elokuvat -top-250-listalla jo sijalle 25.

Mutta mitä sanottavaa elokuvasta on Iltalehden Tuomas Riskalalla? Ensinnäkin, arvostelu spoilaa turhan paljon, kuten Iltalehden arviot ylipäätään. Eniten kuitenkin ärsyttää se, että mielipiteitä ei ole perusteltu lainkaan. Myöskään arvostelussa ei pitäisi näkyä liikaa omat mielipiteet tai olettamukset. Eri asia on tietenkin ainakin minun henkilökohtaiset minuuttiarvosteluni, jotka on kirjoitettu heti elokuvan katsomisen jälkeen parin minuutin sisällä, jolloin elokuva on vielä tuoreessa muistissa. Mielestäni samaa taktiikkaa ei voi kuitenkaan soveltaa virallisen lehden arvosteluihin, sillä lukijakunta on laajempi.

  1. Tuomas Riskalan väite numero 1:

    Tarinan kaikki elementit on ryöstetty muista elokuvista. Mieleen nousevat heti ainakin Cameronin oma Aliens, lohikäärmesatu Eragon, Jurassic Park jatko-osineen, Pocahontas-kertomus The New World sekä ilmeisimpinä Tanssii susien kanssa ja Viimeinen samurai.

    Haluaisin tietää millä tavalla tarinan kaikki elementit on ryöstetty muista elokuvista. Mitään esimerkkejä juonenkäänteistä esimerkkielokuviin liittyen ei ole annettu, eikä näin ollen pienintäkään perustelua väitteelle.

  2. Väite numero 2:

    Cameron höystää heppoista käsikirjoitusta hölmöllä newage-filosofoinnilla ja siihen sopivalla etno-muzakilla, josta voisi ojentaa vuoden huonoimman elokuvamusiikin palkinnon.

    Edelleen, millä tavalla käsikirjoitus on heppoinen? Mielestäni elokuvan käsikirjoitus oli hienosti rakennettu, sillä juoni sisältää kaikkea mitä toivoa saattaa; toimintaa, scifiä, romantiikkaa, jännitystä – ja mikä parasta, se on melko ennalta-arvaamaton. Ja ihan Riskalalle tiedoksi, pelkästään Avatarin soundtrack (mm. James Hornerin säveltämä) on saanut Golden Globe -palkinnon, ei niinkään “huonoimman elokuvamusiikin palkinnon”. Taisi paha angsti päällä IL:n arvostelijalla arvosteluhetkellä.

Olen samaa mieltä kuin eräs Iltalehden keskustelupalstan hemmo:

Uskomaton elokuvakokemus. Nauratti lopussa, kun katsoin kuinka monta efektitaloa on ollut tekemässä…about kaikki maailmasta löytyvä tietotaito runtattu samaan leffaan ja se näkyy. “Efektit” eivät ole enää efektejä tässä vaan ensimmäisen kerran missään elokuvassa tietokonemaailma oli juuri niin aito kuin oikeakin ja elokuvasta lähtiessä suoraansanoen teki pahaa palata harmaaseen todellisuuteen.

ja toinen:

Nyt on kyllä päässyt käymään niin että arvostelija ei osaa enää nauttia elokuvista vaan käy katsomassa niitä pakkopullana.

ja kolmas:

IL ***** = Aivan paska, älä edes vaivaudu maksamaan tästä.
IL **** = Jos sinulla ei TODELLAKAAN ole muuta tekemistä, niin anna palaa!
IL *** = Keskiverto, joskus katsomisen arvoinen, joskus ei
IL ** = Nyt puhutaan jo asiaa. Tähän sietääkin jo pistää rahaa
IL * = Megakolossaalisen mahtava elokuva! Tähän pistäisi vaikka tuplasti lipun hinnan verran!

Usein kyllä onkin niin, että jos elokuva on surkea silloin kun kriitikot sitä ylistävät, ja hyvä silloin kuin se haukutaan maan rakoon. Itse kävin katsomassa 2D-version, joka ansaitsee 5/5 tähteä. Voin vain kuvitella millainen elämys on 3D-versio Avatarista. Minun kirjoittamani pika-arvion elokuvasta voit lukea täältä.

Aiheeseen mahdollisesti liittyvää:

  1. Hanki oma gravatar-kuvake. Chrono

    Eeppinen elokuva. 3D oli loistavaa.
    Tekstisi rolle on kiinnostavaa ja osuu suoraan asian ytimeen yhdyn näihin täysin.

    8 kuukautta, 2 viikkoa sitten

  2. Hanki oma gravatar-kuvake. MedicFinland

    Samaa mieltä. elokuva oli visuaalisesti upea ja tarina vei mukanaan. Hahmot oli toteutettu todella hyvin ja välillä unohtui, että oli edes CGI- leffaa katsomassa. Hyvä mieli oli kun teatterista pääsin

    8 kuukautta, 2 viikkoa sitten

  3. Hanki oma gravatar-kuvake. Nikke

    Niin loistava, että menen uudestaan katsomaan. Ei sitä tiedä kauan niissä 3D-televisioissa vielä menee. Ah muutan Pandoraan!

    8 kuukautta, 1 viikko sitten