← Depressiivinen black metalli →
sunnuntaina 21. kesäkuuta 2009 kello 21:17
Järkyttynyt.Olen jostain syystä viime aikoina siirtynyt entistä enemmän raskaampaan ja synkempään metalliin. Olen pitkään kuunnellut mielelläni black metallia, ja pitänyt sitä pimeimpänä mahdollisena musiikkina, kunnes tänään löysin jotain vielä synkempää: Depressiivinen black metalli. Tämän kyseisen genren rinnalla tavallinen ja raaka perinteinen black metalli ei tunnu miltään. Depressiivinen black metalli on äärimmäisen painostavaa, melankolista, surullista, ja masentavaa. Ensimmäisiin löytämiini bändeihin tykästyin. Ruotsalainen Lifelover, ja sen uusin albumi Konkurs on erityisesti mieleeni
Aiemmin ajattelin että voi itse vaikuttaa siihen miten musiikki vaikuttaa mielentilaan ja uskomuksiin. Mutta nyt huomaan ensimmäistä kertaa miten musiikki voi vaikuttaa kuuntelijaan, ilman että musiikkiin tarvitsisi erityisemmin keskittyä. Tietynlainen depressiivinen black metalli tosiaan masentaa. Minusta koko genre on aika sairas. Lifelover jääkin osittain ainoaksi bändiksi jota suostun kuuntelemaan tältä genreltä, en halua tahallani testailla masennusalttiuttani, sillä tiedän että olen herkkä masentumaan muutenkin. Depressiivinen metalli osaa vedellä oikeista naruista. Ennen ole tällaista efektiä huomannut missään muussa genressä, edes perus-black metallissa.
Depressiiviseksi luokiteltujen bändien musiikin sanoitukset keskittyvät yleensä masennukseen, kuolemaan, suruun, vihaan, murhan, itsemurhaan, itsetuhoisuuteen, ihmisvihaan, inhoon, ja muihin vastaaviin negatiivisiin asioihin. Usein keskeisiä aiheita on myös pahuus ja saatana. Bändeillä on myös tapana viillellä itseään keikoilla. Yksi näistä kirjaimellisesti sairaimmista bändeistä on Shining. Jo parin biisin jälkeen alkaa vainoamaan ahdistava olo. Ei sellaista musiikkia jaksa kuunnella johon on oikein kunnolla purettu äärimmäistä pahaa oloa. Huonoksi onnekseni bändin levyjä löytyi Spotifysta…
Tässä muutamia lainauksia Shiningin keulahahmolta Kvarforthilta:
[...] Haluan tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä, jotka ovat valmiita nielemään minun sanomani pureskelematta ja synnyttämään tätä kautta tähän maailmaan lisää psykopaatteja ja mielipuolia.
On paradoksaalista vihata elämää, luontoa, ihmisiä ja jopa itseään ja olla silti itse elossa. Tämä paradoksi pitää kuitenkin kivuliaalla tavalla minun koneeni liikkeessä.
Lähde: Imperiumi.netin haastattelu. Kuten sanoin, sairasta, sairasta, sairasta…
Ah… DSBM. Hieno genre. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen bändi on ainakin Silencer. Toinen, joka on kolahtanut eritoten, on I shalt become (aik. Birkenau).
Jos vielä syvemmälle haluat musiikillisen depression suohon vajota, kannattaa tutustua sellaiseen musiikinlajiin kuin funeral doom metal. Hyviä bändejä siltä saralta olisi mm. Nortt, Skepticism tai vaikkapa oma projektini, johon linkki “Kotisivu”-kentästä löytyykin ;P
Mutta sen sijaan sitä ihmettelen, että millaista black metalia sinä mahdat kuunnella, jos siihen ei ole puserrettu negatiivisia tunteita… Black metalhan nimenomaan on vihaa, elämänvastaisuutta, kuolemaa, nihilismiä, ihmisvihaa… uskontovastaisuutta unohtamatta (tarkemmin ottaen siis kristinuskonvastaisuutta, monihan bändi nimenomaan ihannoi esikristillisiä uskontoja).
En keksi montaa black metal -biisiä, jotka osuisivat mainitsemiesi teemojen ulkopuolelle, ja vielä vähemmässä määrin tulee mieleen positiivisista asioista kertovia lauluja. Noh, ehkä se ei ollut kirjoituksen pointti, mutta mielestäni olisi hyvä tähdentää, että DSBM keskittyy usein juurikin oman itsen harvoin kovin optimistiseen tutkasteluun (itsesäälissä rypeminen), eikä niinikään laajempiin aihekokonaisuuksiin kuten muu black metal.
23. kesäkuuta 2009 kello 1:54
Norttia olen kuunnellut. Itseasiassa tätä kirjoitusta tavallaan kadun, sillä olen yhä useanpaan otteeseen vajonnut Shiningiin, mikä onkin toisaalta ihan kuunneltavaa musiikkia.
Vastatakseni suoraan kysymykseesi: black metallista kuuntelen ihan joka sorttia, Immortalista Windiriin, Burzumiin ja melodiseen eli Dimmu Borgiriin ja Carach Angreniin asti. Taake, Nortt, ym. tullut tutuksi myös. Uudet tuttavuudet ovat aina tervetulleita!
Metallin suhteen olen kaikkiruokainen. Doom metal on jo pitkään ollut tuttua, tuo funeral doom metal kuulostaa mielenkiintoiselta. Kiitos vinkistä.
23. kesäkuuta 2009 kello 3:18
Shiningin kanssa samaan kastiin kuuluu kai tuo Forgotten Tomb, jonka musiikkia muistan väitetyn suicidal black metalliksi, mutta eipä kai noilla genrenimillä lopulta kovin paljon ole merkitystä. Nortt-niminen yhtye on myös yksi todella ahdistavaa metallia pusertava projekti. Oh, happyhappyjoy. :-)
26. kesäkuuta 2009 kello 22:13
Ja nyt täytyy häpeäkseni myöntää että innostuin silti Shiningin IV: The Eerie Cold -levystä, ja varsinkin kappaleesta nimeltä Vemodets arkitektur. Forgotten Tomb on myös jokseekin tuttu, piti taannoin tarkistaa bändi ihan senkin takia kun Disheartment -kappaletta ylistettiin niin paljon. Eipä mielestäni ollut kovinkaan kummoinen kipale.
Pitäisi oppia tästä. Aina tulee kirjoitettua ennakkotottumukset ylös, vaikka pitäisi kirjoittaa vasta sitten kun on hetken päässyt sisälle/tutustumaan aiheeseen. Muistan kyllä vielä ne ajat kun Iron Maidenkin oli paholaisenpalvontaa ja raskaastakin raskaampaa…
26. kesäkuuta 2009 kello 22:58