Otathan huomioon, että tämä on noin 4 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö saattaa olla outoa tai vanhentunutta. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 21-vuotias.
Suurin osa työpöytäwidgeteistä (miksi niitä ikinä haluaakaan kutsua) on täysin turhia, mutta osan koen tarpeelliseksi. Analogista kelloa on ainakin aina kiva pitää nurkassa, koska harvoin jaksaa tihrustaa pieniä digitsejä nurkasta. Tänään halusin kuumeisesti widgetin, joka näyttää countdown-laskurin johonkin tiettyyn tapahtumaan. Kokeilin erästä sorsaa, jolla saa macin widgetit toimimaan linuxissa, mutta koska ohjelmasta ei ollut vakaata versiota, en sitä viitsinyt pitää päällä. Enkä sitä paitsi jaksa moista vaivaa vain yhden haluamani widgetin takia.
Käytinpä siis vanhaa tuttua screenlets-ohjelmaa, jonka taitaa saada melkein joka distrolle. Löysin Countdown-screenletinGnome-look.orgista, mutta en tykännyt yhtään ulkoasusta. Koska python on minulle ennestään hieman tuttua, päätin katsoa mitä CountdownScreenlet.py on syönyt ja rupesin tekemään muutoksia. Muokkasin pituutta ja leveyttä ja tekstien paikkoja ja fontteja. Tein png-kuvan Applen oman widgetin mallista ja tallensin sen InkScapella svg-muotoon (sana ”minuuttia” piti lyhentää ”minsaa”, koska muuten se ei olisi mahtunut). Voilá, teema oli syntynyt.
Teema vaatii Garamond-fontin näkyäkseen oikein. Ja mustathan että oletusteema ei muokkauksieni jälkeen toimi, eikä tarvitse toimiakaan. Nyt on kätevä laskuri työpöydällä. Huom, laskureita voi lisätä vaikka loputtomasti screenlets-paneelista. Lataa countdown-screenlet tästä! (.tar.gz, 70,1kt, sisältää muokatun screenletin, rolle-mac-teeman .png, .svg ja .psd -tiedostoineen) Asennus: Kun olet asentanut alkuperäisen countdownin, pura tar.gz:n sisältämä Countdown-kansio ~/.screenlets/Countdown päälle ja käynnistä screenlet uudestaan screenlet-paneelista.
Kirjoittaja on 24-vuotias elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, addiktoitunut sosiaaliseen mediaan, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastaa elokuvia, nettiä, musiikkia. Bloggaa mm. Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvästä, metallimusiikista, elämästä. Toisinaan ottaa kantaa.
Lisää tietoa →
Aika tarkasti laskettu aika :P
Minä rupesin miettimään että miten saat kaiken näyttämään niin pirun hienolta…
1 Kirjoitti: k00pa, 4 vuotta, 5 kuukautta sitten
Kiitos koopa! Kommentistasi tuli erittäin hyvä mieli :’)
2 Kirjoitti: rolle, 4 vuotta, 5 kuukautta sitten
”Minä rupesin miettimään että miten saat kaiken näyttämään niin pirun hienolta…”
Mäkin oon miettinyt ihan samaa jo ajat :)
3 Kirjoitti: tms_, 4 vuotta, 5 kuukautta sitten