Etsitkö helppolukuista ja esteetöntä versiota? Sen löydät tästä linkistä, tai kirjoittamalla osoitteen perään ?esteeton. Tämä viesti ei näy jos tyylitiedosto on sallittu selaimessasi.

Uusimmat tweetit

Viimeisin sijaintini

Hae Rollemaasta

Kirjautuminen

Rollemaa muualla

Stephen Kingin Usva

Myrskyä seuraa sankka ja odottamaton usva ja kaupungin asukkaat jäävät jumiin sisätiloihin. Jotkut pelkäävät että usvassa olisi jotain, jotkut uskovat sen olevan Jumalan aiheuttamaa, jotkut eivät usko mihinkään. Mutta pelkkä kaukonäön menettäminen on jo tarpeeksi. Syntyy loputtomasti ratkaisuja, joista on valittava se oikea – ennen kuin on liian myöhäistä päättää.

Stephen King on tunnettu tavastaan kirjoittaa kaikista pelottavimmalla tavalla. Tämä itsekin hirviön näköinen kirjailija on tehnyt monia mestariteoksia, joista on tehty paljon elokuvia. Näistä uusin on viimevuotinen Usva, The Mist. Elokuva oli mielenkiintoinen, mutta loppua kohden muuttui suorastaan järkyttäväksi. Järkyttävän hyvä juonenkulku, juuri mitään ei pysty arvaamaan ennalta. Olen aina pitänyt Stephen Kingin mielikuvituksesta, sillä miehen tarinat saavat uhrin usein todellakin pelkäämään. Tämä tarina on yksi ällöttävimmistä ja ehkä myös pelottavammista tarinoista. Selviytymistä ja kauhua – juuri Stephen Kingin tapaista. Ei välttämättä suositella ötökkäkammoisille eikä heikkohermoisille!

CasinoEuro on pohjoisen suosituin netticasino joka tarjoaa viihdettä kellon ympäri. Sivustolta löydät suosikkipelisi kuten kolikkopelit, blackjack, videopokeri ja ruletti.

Aiheeseen mahdollisesti liittyvää:

Kirjoittaja on 23-vuotias elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastaa elokuvia, nettiä, musiikkia. Bloggaa mm. Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvästä, metallimusiikista, elämästä. Toisinaan ottaa kantaa. Lisää tietoa →

2 kommenttia. Lisää omasi joukkoon?

  1. Hanki oma gravatar-kuvake.

    Tää oli mun mielestä ihan tyhmä :D Varsinkin loppu, ei se tilanne nyt NIIN epätoivoinen ollu, että luovuttamaan olisi kannattanut.

    Kaikki Stephen Kingin kirjoihin perustuvat elokuvat on tähän mennessä ollu aika keskinkertaisia. Niin oli tämäkin.

    Mutta maut kullakin.

    1 Kirjoitti: YJ, 4 vuotta sitten

  2. Hanki oma gravatar-kuvake.

    Se loppu oli jotenkin järkyttävän yllättävä, en itsekään odottanut vastaavaa, mutta sehän antoi minun silmissäni vain lisäpisteitä.

    2 Kirjoitti: rolle, 4 vuotta sitten

Lisää oma kommentti

Tekstin muotoilu Vinkki: toimii myös kun maalaat tekstin!




Rollemaata tilaa yhteensä 109 lukijaa. Lue lisää.

Admin