Etsitkö helppolukuista ja esteetöntä versiota? Sen löydät tästä linkistä, tai kirjoittamalla osoitteen perään ?esteeton. Tämä viesti ei näy jos tyylitiedosto on sallittu selaimessasi.

Rollemaa muualla

Uusi suunta

Otathan huomioon, että tämä on noin 7 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö saattaa olla outoa tai vanhentunutta. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 18-vuotias.

Eilen masennukseni aikana rakas isäni kertoi minulle miten kannattaa menetellä opiskelun suhteen. Jokin aukeni päässäni ja tajusin että opiskelu vaikuttaa elämääni. Jos nyt lusmuilen ja vedän huonot paperit, en voi menestyäkään ja sitten myöhemmin harmittaa. Otan itseäni niskasta ja korvasta kiinni ja opiskelen niin hyvin kuin pystyn – vaikka väkisin. Minun pitää osata suuttua itselleni. Jotta pystyn siihen, minun pitää valitettavasti tehdä uhrauksia. Minun pitää osata jättää tietokoneella istuminen, elokuvien ja sarjojen seuraaminen ja jopa musiikin kuuntelu vähemmälle. No, musiikkia aion edelleen kuunnella, mutta tietokoneella en tule istumaan niin usein. Joten älkää ihmetelkö jos en vähään aikaan kirjoittele täällä. Masentelu ja sen syyt ovat haihattelua ja oman pääni harhakuvia. Minussa on älyä, sisua ja päättäväisyyttä, kuulin sen oman isäni suusta. Adios amigos, puedo estudiar hoy, y mañana, y mañana…

Kirjoittaja on 24-vuotias elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, addiktoitunut sosiaaliseen mediaan, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastaa elokuvia, nettiä, musiikkia. Bloggaa mm. Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvästä, metallimusiikista, elämästä. Toisinaan ottaa kantaa. Lisää tietoa →

2 kommenttia. Lisää omasi joukkoon?

  1. Hanki oma gravatar-kuvake.

    Amen brother… Amen…. You kick in the good mood

    1 Kirjoitti: taddels, 6 vuotta, 9 kuukautta sitten

  2. Hanki oma gravatar-kuvake.

    Masentuneessa mielentilassa kirjoitetut merkinnät ovat masentavaa lueattavaa. Ilo ja onni olkoon tullakseen \o/

    2 Kirjoitti: Bitten, 6 vuotta, 9 kuukautta sitten

Lisää oma kommentti

Tekstin muotoilu Vinkki: toimii myös kun maalaat tekstin!




Rollemaata tilaa yhteensä 121 lukijaa. Lue lisää.

Admin