Otathan huomioon että teksteissä esiintyvät linkit saattavat ohjata normaaleille verkkosivuille.
Tänään koulusta kotiin tultuani lähdin samantien kaupungille uusia housuja ostamaan. Veikko tuli mukaan shoppailemaan. Käytiin HM:ssä, Halosessa ja Seppälässä. Ostin hupparin ja kahdet housut.
Uudet vaatteet päällä ja toiset ostetut housut kädessä
Huppari: 19.9e, flantskut: 15e, farkut: 20e, yhteensä: 58.90e. Olen hyvä tekemään edullisia ostoksia.
Olen juuri nyt paikalla.
Olen muutaman IRC-kanavan perustaja, joista tunnetuin on Pulina. Erityisesti kuulonäkövammaisille tarkoitettu kuurosokeat -IRC-kanava on myös minun perustamani.
Minut löytää myös yli 60:stä sosiaalisen median palvelusta, mutta eniten taidan käyyttää Twitteriä ja Facebookia.
Lisää musiikkia löydät Last.fm-profiilistani (ulosvievä linkki).
Dark Skies (2013), katsottu
3 päivää, 11 tuntia sitten
Lue elokuva-arvostelujani (ei erityisemmin esteetön sivu!)
Rollemaan on tehnyt Roni "Rolle" Laukkarisen kokonaan itse. Tämä on Rollemaan versio suomenkieliseltä nimeltään "Mullan alla", englanninkieliseltä nimeltään "Soil".
Copyright © Roni Laukkarinen 1999-2013. Kaikki oikeudet pidätetään.
Sivuston merkkauksen pitäisi olla kelvollista jotakuinkin esteetöntä HTML5:sta (tarkista: HTML, CSS). Jos virheitä kuitenkin ilmenee, ilmoitathan niistä minulle.