Etsitkö helppolukuista ja esteetöntä versiota? Sen löydät tästä linkistä, tai kirjoittamalla osoitteen perään ?esteeton. Tämä viesti ei näy jos tyylitiedosto on sallittu selaimessasi.

Rollemaa muualla

Oli parasta

Otathan huomioon, että tämä on noin 8 vuotta vanha artikkeli, joten sisältö saattaa olla outoa tai vanhentunutta. Olin artikkelin kirjoittamishetkellä 17-vuotias.

Oli. Katottiin Blade 3, mutta se osoittautuikin tosi tylsäksi jostain syystä, joten ei jaksettu katsoa loppuun. Siitä jäi loppu näkemättä, mutta hyvät oli fiilikset. Syötiin karkkia ja suklaata ja juotiin pepsiä melkein liikaakin. Kaatissäkki, ässämix ja kolme suklaalevyä meni, eikä tullu edes paha sokerihumala. Nukuin noin kahdeksan tuntia. Menimme neljän aikoihin nukkumaan ja MaLa herätti kahdeltatoista. Olisin voinut nukkua vielä kahteen asti, kuten myös Juhani. Tällaisia viikonloppuja on hauska pitää, ilta kavereiden kanssa, hyvä (tai sitten huono) leffa ja mässyjä ja tietysti nhl. Ja syntikkaakin voi soittaa samalla.

Sain hienoja taidekuvia karkkikulhosta, ha ha. Taidan lähteä kohta Markon kanssa bussipysäkille, ettei mene liian pitkään… juuco lähtee Minna-siskolle Muurameen, mutta levyt on vielä polttamatta lapsille. Täytyy sanoa että oli tosi parasta, huippua kerrassaan! Voitin jopa yhden pelin Juhania vastaan Suomi – Venäjä 3-6 ja oli kivaa. No nyt pitää lopetella, koska bussi tulee kohta. Pitää mennä!

Kirjoittaja on 24-vuotias elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, addiktoitunut sosiaaliseen mediaan, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastaa elokuvia, nettiä, musiikkia. Bloggaa mm. Internetiin ja tietotekniikkaan liittyvästä, metallimusiikista, elämästä. Toisinaan ottaa kantaa. Lisää tietoa →

Lisää oma kommentti

Tekstin muotoilu Vinkki: toimii myös kun maalaat tekstin!




Rollemaata tilaa yhteensä 121 lukijaa. Lue lisää.

Admin