Rollemaata tilaa keskimäärin 66. Lue lisää.

Piilota keskusteluikkuna.

Omat kiinnostuksenkohteet eivät tuo menestystä blogimaailmassa

Sanomattakin selvää että kävijöitä sivuille tuo ihmisiä kiinnostava sisältö, jatkuva ja muuttuva sellainen. Itselleni blogi ei ole koskaan ollut mitään kävijänhakuista, mutta sitä aina välillä selaa Oindexiä ja suosittuja sivustoja, ja miettii miksi omakin blogi ei voisi olla siellä ensimmäisten joukossa.

Kirjoitan lähes poikkeuksetta vain aiheista jotka kiinnostavat minua itseäni. Suosituimmat verkkosivut laajentavat tätäkin skaalaa, ja kiinnostavat myös aiheista jotka eivät voi vähempää kiinnostaa. Otetaan nyt esimerkiksi nettikaverini Jyrin Mediablogi. Kyseinen blogi kipusi suomen suosituimpien Top-100 listalle viikossa, ja on nyt sijalla 66. Sijalla 40-50 on suosittujen suomalaisten lehtien verkkosivuja, kuten Pirkka ja Pelaajalehti. Sitä ylempää löytyy Mbnetit ja Iltalehdet ja kaikki muut tuntemamme sivustot. Sija 66 on siis aivan käsittämätön suoritus kun kyseessä on vieläpä minua nuoremman yksityishenkilön oma melko “tavallinen” blogi. Rollemaa on sijalla 306.

http://www
Creative Commons License photo credit: ntr23

Mistä sitten tuo vallaton suosio? Jyri tosiaan kirjoittaa jopa aiheista joita ei normaalisti voi sietää. Jyri ei esimerkiksi seuraa Big Brotheria, mutta julkaisee blogissaan kaikki alastonkuvat ja kohut, sillä sehän kansaa kiinnostaa. Hänen blogissaan julkaistaan myös muita kohuttuja aiheita, ja viestit ovat usein todella provosoivia – olen myös pannut merkille että enemmän vihaisia reaktioita tuottavia. Jyri kirjoittaa kärjistettyjä ja stereotypisoivia mielipiteitä kärkkääseen sävyyn, eikä usein kirosanojakaan säästellä. Vihaiset reaktiot synnyttävät lisää kävijävirtoja, kun kävijät vinkkaavat kaverilleen “katso tästä mitä tuo ääliö kirjoittaa”.

“Negatiivinen” nettinäkyvyys tuo usein enemmän kävijöitä kuin positiivinen. Jos positiivinen toisi kävijöitä enemmän, Rollemaa voisi olla vähän suositumpi. Mutta kun ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa seksi, väkivalta, paljastukset, kohut, juorut, ja muu vastaava huuhaa. Suositun blogin tekeminen olisi helppoa, ja kerran olen onnistunutkin. Ei tarvitse kuin kirjoittaa räikeitä ja intiimejä paljastuksia ja juoruja omasta tai muiden elämästä, loukata tavallisia ihmisiä ja julkkiksia, tehdä itsestään pellen, ja pahimmillaan tuhota koko ihmisarvo – siinä olisi suosituin blogi, mutta mitä iloa siitä enää itselle olisi? Ainakaan minulle ei mitään, koska sisältö ei miellyttäisi minua itseäni.

Suomen suosituin blogi, joka tosin ei varmastikaan kauan pysyisi netin ihmeellisessä maailmassa. “Blogi, jossa haukutaan muita bloggaajia” oli tällainen kevyemmästä päästä, eikä sekään pysynyt julkisena kuin sen viikon ajan.

“Ongelma” onkin siinä, että kovin montaa ei kiinnosta asiat jotka kiinnostavat juuri minua. Ja minua ei kiinnostavista asioista en kovin usein bloggaa. Tosin olen kokeillut sitäkin, mutta mitään kovin suurta en ole koskaan saanut aikaiseksi.

Nettibisneksessä rahantulo on suoraan verrannollinen kävijöihin. Mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän klikkauksia. Jyri pyrkiikin saamaan bloginsa Suomen suosituimpien joukkoon, jolloin rahantuloa ei voi estää. Kun tulonlähteenä on passiiviset tulot, parhaimmassa tapauksessa ei tarvitse tehdä enää yhtään mitään tienatakseen leipänsä.

Rollemaa ei pyri – ainakaan toistaiseksi – mitenkään erityisesti keräämään kävijöitä tai rahaa. Jos niitä tulee siinä sivussa niin olen tyytyväinen, mutta tietoisesti mihinkään suurempaan en pyri. Rollemaa pysyy vain paikkana jonne kirjoitan vaatimattomia mielipiteitäni. Mukava jos joku teksteistäni tykkää. Haluan enemmän positiivista nettinäkyvyyttä, kuin negatiivista.

Kuten joskus sanoin, en usein tykkää olla huomion keskipisteenä edes netissä. En halua että blogini on käydyimpien sivustojen toplistojen kärjessä. Se on vain sellainen salainen fantasia, joka liittyy virtuaalielimen pituuteen. Rollemaan todellinen merkitys on minulle isompi. Se on paikka jonne voin vapaasti kirjoittaa ihan mistä haluan, milloin haluan. Se on enemmän kuin harrastus, elämäntapa. Ja sellaisena pysyykin.

Yhdeksäntoista vuotta melankolisuutta

Pidän vallattomasti monipuolisista artisteista, joiden musiikki kokeilee uusia ulottuvuuksia tai jopa vaihtaa genreä. Katatonia on yksi tunnetuimmista bändeistä, joka antaa kuuntelijalle elämyksiä juuri musiikin monipuolisuuden ja rikkauden vuoksi. Bändi aloitti perinteisellä death metallilla, joka on kehittynyt moderniksi doom metalliksi, ja lopulta depressiiviseksi rokiksi. Nykyään bändin musiikki on sen verran kevyttä, että sitä irvaillaan jopa popiksi. Minusta bändi on soittanut doom metallia jotakuinkin aina, vaikka musiikki ei alussa ihan siltä kuulostanutkaan. Tällaisia bändejä on hankala laittaa yhteen muottiin.

Vastaavia – jopa radikaalimpia – tapauksia ovat muunmuassa Ulver, Throes of Dawn, October Falls. Ulver on erityisesti tunnettu siitä että aloitti perinteisellä black metallilla, mutta siirtyi ensilevynsä myötä kokeilemaan täysin erilaisia genrejä kuten trip-hoppia, dark ambienttia, ja new age -suuntautunutta neofolkkia. October Fallsin tapaisia bändejä on monia, ja tämän tyyliset bändit suoltavat pelkästään neofolkia ja black metallia.

Mutta tämä teksti käsittelee ruotsalaista Katatoniaa, joka lukeutuu ehdottomasti lempibändeihini. Katatonian musiikki on aina ollut jotakuinkin melankolista, ja musiikissa juuri mollit iskevät minuun. Vuonna 1991 aloittanut bändi on varmasti yksi merkittävimmistä melankolisen metallimusiikin pilareista. Moni bändi on ottanut Katatoniasta vaikutteita positiiviseen suuntaan.

Kuva ruotsalaisesta Katatonia-bändistä

Viime vuoden puolella bändi julkaisi kahdeksannen kokopitkän albuminsa Night Is the New Day. Albumi uppoaa minuun yhtä hyvin kuin kaikki aiemmatkin. Minulla on suosikkeja niin vanhemmista kuin uudemmistakin biiseistä. Uusimmista uppoavat parhaiten Idle Blood ja etenkin Soil’s Song (). Vanhemmista ehdottomia lemppareita ovat Rainroom () ja Teargas ().

Suosittelen Katatoniaa kaikille. Niille jotka eivät kuuntele heviä uppoaa varmasti tänä vuonna julkaistu EP, jolla on yllättävän kevyitä remixejä viime vuoden levyltä. Näistä keveimmistä Idle Handsin vaihtoehtoinen versio uppoaa heviin tottumattomallekin. Mielestäni molemmat versiot Idle Handsista ovat aivan loistavia. Kuuntele tästä:

Katatonia – Idle Blood (Linje 14)

Ajattelin kirjoittaa jatkossa enemmän musiikista, jota kuuntelen. Onhan musiikki todella iso osa elämääni. Mitä olet tästä mieltä?

Veikkauksen sivut uudistuivat

Siitä onkin aikaa kun viimeksi kirjoitin sivuarvosteluja. Veikkauksen sivut uudistuivat käsittääkseni viimeisen päivän sisällä, ja täytyy sanoa että huonompaan suuntaan. Ovathan sivut tavallaan “modernimmat”, mutta ulkoasussa on käytetty liikaa jättimäisiä kuvia, jotka tekevät selailukokemuksesta ahdistavan. Edes suurimmalla näytölläni (22 tuumaa) en näe sivulle mentäessä sisältöeluetta ollenkaan.

Kuvankaappaus Veikkauksen uusista sivuistaKuvankaappaus Veikkauksen vanhoista sivuista

Uusi ja vanha Veikkaus.fi

Onhan ulkoasu selkeä, ja sitä näkee lukemaan vanhuksetkin. Nehän ne taitavat olla veikkauksen suurinta kävijäkuntaa. En ihan tahdo uskoa. Tykkään ulkoasussa footerista, ja selkeydestä, mutta ne jäävätkin ainoaksi. En oikein osaa pukea mielipidettäni sanoiksi, mutta sivut ovat turhan “mainostoimistomaiset”. Jokaisen sivun erillinen väritys tekee ulkoasusta jotenkin turhan irrallisen, mutta Lotto-sivu näyttää silti melko kivalta.

Kuvankaappaus Veikkauksen uusista sivuista

Kuvankaappaus Lotto-sivulta

Olisi nyt Veikkaus säästänyt sen vanhan hyvän minimalistisen leiskan niin suomalainen oikeasti olisi voittanut aina. Nykyisellä ulkoasulla voittoa ei tule ainakaan fiilisten puolesta. Yksinkertainen on kaunista. Jättimäisiin kuviin perustuva mainoskollaasi ei. Eipä kyllä tule käytyä sivuilla muutten kuin katsomassa lauantaiset lottorivit…

Missä ovat rehelliset ja asialliset puhelinmyyjät?

Joskus toivon olevani huonokuuloinen tai kuuro vaimoni tapaan. Ei tarvitsisi kuunnella sellaista mitä ei halua, ja varsinkin huonokuuloisena pystyisi valitsemaan milloin kuuntelee ja milloin on täydellisessä hiljaisuudessa. Kuulevan puhelimen omistajan ikuinen riesa ovat lehtimyyjät. Minä olen sellainen ihminen että pyrin olemaan ystävällinen jopa vihamiehilleni. En lyö luuria miltei koskaan korvaan, koska se on törkeintä mitä puhelimessa voi tehdä, oli toisessa päässä lehtimyyjä tai ei.

Turn-on
Creative Commons License photo credit: lincolnblues

Juuri äsken soitti jostakin mediafirmasta kamalan epäselvästi puhuva naikkonen. Perinteisesti kyselyt “soitinko pahaan aikaan?” – joka on täysin turha kysymys, sillä myyjät jatkavat vaikka vastaisi myöntävästi, kokeiltu on – , ja “olettehan Roni Laukkarinen?” jne. Minut oli kuulemma merkitty jollekin etulistalle, ja saisin maksimissaan viisi lehteä aivan ilmaiseksi! Heti ensimmäisenä sanoin että en halua tilata mitään. Homma haiskahti jo ennen suuni avaamista, mutta sanoin että “no jos ilmaiseksi niin sitten”. Keskustelu jatkui tähän malliin (lihavoitu = lehtimyyjä):

– (liirumlaarumia erilaisista lehdistä) Pyörittelin silmiäni jo heti valmiiksi…
– En oikein lue lehtiä, mitä nyt Aku Ankkaa joskus vessassa.
– Laitetaan siis Aku Ankkaa vessalukemiseksi tulemaan Roni. Eli maksatte vain rapiat euron viikossa toimituskuluja.
– Jaa että ei olekaan ilmaiseksi? En halua tilata mitään.
– Roni, Tässä ei ole kyse tilaamisesta Roni, vaan etusi käyttämisestä Roni
– No jos sen euron viikossa niin menkööt…
– Roni, haluatteko toista lehteä Roni?
– Jos nyt vain sen Aku Ankan vessalukemiseksi ottaisi.
– Selvä pyy Roni. Laitetaan Suomen suosituin miestenlehti sinulle Roni tulemaan. Se olisi sitten sen 75 euroa 14 kuukauden määräaikainen sopimus Roni sinulle erityisesti kolmen erän maksusopimuksella.
– En halua tilata mitään, kuten sanoin.
– Tässä on etusi kyseessä. Saat Roni kolmen erän maksusopimuksen…
– Mikä se ilmaiseksi juttu oli? Ajattelin että jos saan ilmaiseksi tai edes puoli-ilmaiseksi niin sitten otan, muussa tapauksessa en. Mitä heität tähän väliin jotain tilausta, kun en ole tilaamassa mitään.
– 14 kuukautta ja kolmessa erässä Roni…
– En maksa mitään 75 euroa vaikka eriä olisi tuhat! Mä voin ilmatteeksi lehden ottaa mutta mitään en lähde tilaamaan.
– Eiköhän tämä ollut tässä, illanjatkot! *klik

Erityisesti ärsyttää että joka väliin pitää puhutella niin että homma menee jo naurettavaksi. En ole enää nykyään tottunut Roni-nimeen, enkä erityisemmin pidä että minua kutsutaan oikealla nimelläni.

Taisi siinä kirosanakin puhelun loppupuolella päästä kun hermostuin. Ärsytti kun viilataan häikäilemättä linssiin eikä uskota normaalia puhetta, joka kerta sama juttu… Olen iloinen että osasin pysyä lujana ja sanoa suoraan että en maksa pennin jeniä. Ärsyttää kun lehtimyyjät jankkaavat ja jankkaavat ja kusettavat minkä ehtivät. Ilmaisia tarjouksia, etuja ja bonuksia muka, ja sitten lätkästään joku sadan euron tilaus päälle. Ei hyvää päivää. Missä ovat rehelliset puhelinmyyjät? Tarinoita huijaustarjouksista, lisämaksuista ja sitovista sopimuksista on pilvin pimein. Toisaalta jotkut myyjät jopa uskovat ensimmäisellä kerralla, ja puhelu jää alle puolen minuutin mittaiseksi.

Kaiken lisäksi firmat polkevat vielä puhelintyöntekijöitä, jotka usein ovat nuoria. Eli lehtimyyjähuijareiden keskuudessa huijataan vielä niitä lehtimyyjähuijareita. Asiakkaiden kovatkin reaktiot jäävät puhelinmyyjän kestettäviksi. Ei se puhelinmyyjä usein ole syypää “mainoskikkoihin” vaan taustalla hohottava yritys joka käärii rahat itselleen. Surkeaa palkkaa, kesätyöläisiä kusetetaan, ja tuottoa hankitaan melkein laittomin keinoin. Eikä puhelintyö paljoa paina ansioluettelossa muulla tavalla kuin todistuksena siitä että viitsii tehdä paskaakin työtä.

Toisaalta voisin tehdä markkinointieston, mutta tuleehan tuolta tuutista joskus “hyviäkin” tarjouksia. Esimerkiksi ihan ilmaisia juttuja on joskus mulle lähetetty joista ei tarvinnut maksaa pennin hyrrää. Toisaalta minut on niiden myötä varmasti lisätty vielä useammille markkinointilistoille, jonka myötä olen saanut vielä enemmän puhelinspämmiä.

Saan omaan puhelimeeni vielä vaimonikin “tarjoukset”, sillä ainakin markkinointitiedoissa ja eri palveluiden rekisterissä hänen tiedoissaan on minun puhelinnumeroni. Hoidanhan vaimoni kaikki puhelinasiat hänen kuulovammansa takia. Usein tulee soittoja jolloin kysytään Veeraa, jolloin sanon että hän sattuu olemaan kuuro, ja puhelu päättyy siihen.

Rehellisyys maan perii, mutta siitä eivät puhelinmyyjät ja -firmat välitä. Suomalaiset yritykset panostavat tuottoon, periaatteena saada asiakkaat ostamaan keinolla millä hyvänsä. Tämä häikäilemättömyys näkyy varmasti selkeimmin puhelinmyynnissä. Itse myyminen minua ei haittaa, mutta myyjien törkeä käyttäytyminen, jankkaaminen ja epärehellisyys on sietämätöntä. Pitäisi jossain vaiheessa kokeilla telemarkkinoinnin vastakäsikirjoitusta…

Voiko metallimusiikki vaikuttaa mielialaan negatiivisesti?

Sanotaan että musiikki vaikuttaa mielialaan negatiivisesti jopa rankastikin, jos ei suoraan näkyvästi niin alitajuisesti – tai varsinkin alitajuisesti. Kovin moni on kuitenkin eri mieltä, mutta ääni muuttuu kellossa heti kun puhutaan metallimusiikista. “Hevi masentaa”. En tiedä allekirjoittaisinko väitettä, mutta sanoisin siinä olevan ehkä jotain perää.

No Music [ Explore *19* ]
Creative Commons License photo credit: jodi

Kuuntelen kaikenlaista metallia melodisesta metallista depressiiviseen black metalliin. Etenkin viimeksi mainittua on sanottu ahdistavaksi ja masentavaksi, mutta toisaalta tottumattomalle sitä on koko hevigenre. Voisin sanoa että minua ei kuuntelemani musiikki suoranaisesti masenna ikinä. Päinvastoin. Saan kuuntelemastani musiikista hyvän mielen. Kukapa kuuntelisi musiikkia josta ei tykkää?

Kuuntelen niin kevyttä kuin raskastakin metallia. Itse asiassa en löydä enää heviä joka olisi minulle liian raskasta. Mitä raskaampaa musiikkia, sen parempi. Tykkään valtavasti tajunnanräjäyttävistä riffeistä ja nopeista rummuista yhdistettynä kuolonkorinaan, siantappokarjumiseen, tai depressiivisestä hevistä tuttuun oikeasti tunnepitoiseen ja jopa itkuhuutomaiseen lauluun. Toki kuuntelen myös heviä jossa ihan oikeasti lauletaan ilman vaihtoehtoista hevilaulua. Tai bändejä jotka harrastavat molempia sekaisin. Onhan nykyään jopa a cappella metallia jossa pelkästään lauletaan, eikä käytetä soittimia ollenkaan.

Minusta koko metalligenren kehitys on hassua. Vielä pari vuosikymmentä sitten kaikki hevimusiikki käsitettiin yleisesti ottaen pahaksi, masentavaksi, saatananpalvonnaksi. Nykyään bändit jotka silloin olivat rankkoja ovat kaupallistuneet niin paljon että uusimmat kappaleet ovat radion hittikappaleita. Hevistä on tullut enemmän tai vähemmän trendi 2010-luvulla.

Etenkin black metal -skenessä halveksutaan musiikin kaupallistumista. Se on tiettävästi kohta ainoa heviskene jossa levyjä vielä ostetaankin. Black metal -muusikot ovat usein omistautuneet musiikille eivätkä tavoittele suurempaa mammonaa, ainakaan kaupallisin keinoin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta kaupallistumisesta toimii ainakin Satyricon tai Dimmu Borgir. Laatu ei toisaalta ole mielestäni huonontunut, vaikka jotkut näin väittävätkin.

Taake
Creative Commons License photo credit: mithrandir3

Heviskenessä artistin imago on tärkeä, erityisesti black metal -skenessä. Black metal -bändeistä vain murto-osa – , jos edes kukaan nykyään – palvoo saatanaa, vaikka sanoitukset saatananpalvontaa käsittelisivätkin. Muistan erään yhden miehen meksikolaisen depressive black metal -tapauksen. Artisti teki depressiivisen heviskenen musiikkia jossa tyypillisesti laulettiin itsemurhasta ja kehotettiin tappamaan itsensä. Joissakin levyissä oli mukana “verellä” (selkeästi jotain ihan muuta) kirjoitettuja omistuskirjoituksia, ja partakoneenteriä. Kääntöpuolella luki “älä oikeasti tapa itseäsi, tämä on vain musiikkia”, ja hymyilevän maskinaamaisen kaverin kuva.

Myspacessa tällä artistilla oli “hirvittävien” verisien ja “shokeeraavien” bändikuvien seassa ihan tavallisia kuvia hänestä ja tyttöystävästään tai perheestään, joiden kuvateksteissä luki rakkautta kaikille. Toisaalta kyseessä oli muutenkin musiikillisen maailman pohjanoteeraus, eikä artisti olisi ollut uskottava ilman kompastuskiviäkään. Musiikki oli lähinnä säälittävää ylituotettua pörinää, eikä edes kuulostanut metallilta. Lähinnä vain huvitti.

Muistan myös toisen tapauksen, joka oli ihan oikeasti bläkkistä samalla periaatteella. Levyn sanoituksissa puhuttiin kuolemasta ja itsemurhasta, kuten myös levyn teksteissä ja kirjoituksissa. Kääntöpuolella luki “Itsemurha ei kannata, aina on toivoa! levy on tehty hieman masentuneessa mielentilassa”. Hevimusiikissa ja varsinkin black metallissa on hirveän tärkeää artistin imagon säilyttäminen. Artisti ei välttämättä seiso aatteidensa, kantansa ja asenteidensa takana, vaikka musiikissaan niin laulaakin. Mutta sitä ei kerrota, sillä se ei kuulu asiaan vaan pilaisi koko kuvan.

Black metallissa hyväntuulisuus kuvissa tai imagossa on kauhea asia. Mitään hyvää black metallissa ei saisi näkyä. Viime aikoina on noussut pintaan myös kristillinen black metalli, jota ei monet ymmärrä – enkä suoranaisesti ymmärrä minäkään, koska black metallin idea ja pohja on antikristillisyydessä. Kristillistä black metallia onkin pitkään nimitetty unblack metalliksi, tai white metalliksi, sen “epäbläkkismäisyyden” takia.

Hyväntuulisen imagon ylläpitäminen metallissa ei ole välttämättä huono asia, kunhan se siis ei ole black metallia. Sanoituksissaan kuolemaa, muistoja, ja epätoivoa käsittelevä ruotsalainen melodinen death metal -bändi Dark Tranquillity aloitti jopa mustahtavalla death metallilla jolla oli pieni fanikanta. Nykyään Dark Tranquillity on todella suosittu nimi jopa hevipiirien ulkopuolella. Minusta on huvittavaa että yhtyeen nokkamies Mikael Stanne laulaa kuolemasta mutta keikoilla hymyilee leveästi, ja viihdyttää varsinkin yleisössä olevia teinityttöjä. Olen nähnyt bändin jo useampaan otteeseen livenä, ja joka kerta mies hohkaa hyväntuulisuutta yleisöön, vaikka musiikki on raskasta.

Dark Tranquillity @ Ninkasi Kao '08
Creative Commons License photo credit: Yabon_Gorky

Minulle tulee samanlainen efekti metallia kuunnellessa kuin Mikael Stannella. Tulee hyvä mieli, ja joskus laulattaa ja hymyilyttää riippumatta siitä miten raskasta tai synkkää musiikki on. Jos pitää kuuntelemastaan, on auttamatta hyvällä tuulella. Ei hevin tarvitse olla vain “synkkää”, “surullista” ja “masentavaa”, vaikka sen yleiskuva onkin. Hevi on iloinen asia siitä tykkääville.

Olen huomannut joskus hyvällä tuulella kuuntelevani melodista metallia, ja masentuneena sukeltavani depressiiviseen black metalliin. Toisaalta mitään sääntöä tälle ei ole, kuuntelenhan depressiivistä metallia juuri nytkin vaikka olen hyvällä tuulella. Lopullinen vastaukseni kysymykseen onkin: Musiikki ei välttämättä vaikuta mielialaan, mutta mieliala voi vaikuttaa musiikkiin.

Muksut-messutapahtuma Jyväskylässä 4.-5.9.2010

Muksumessut-logoKävimme lauantaina Jyväskylän Hipposhallilla pidetyillä Muksumessuilla. Uuden sängyn myötä uni maittoi niin hyvin että ei jaksettu nousta heti aamusta liikenteeseen. Olihan siellä kaikenlaista tavaraa ja mainostusta. Suurinpiirtein koko halli kahlattiin läpi, ja mukaan lähti Lotalle Kimperi.comin uniikki vihreä örkkipipo, muovailuvaha nettikaupan Sirkulta.fi -myyntipisteestä. Jälkimmäinen näköjään yksityisyrittäjäkauppa, jonka omistajalta Sirkku Hannilalta taisimme vahan ostaakin.

Jossakin kolmen ympärillä alkoi Pikku Kakkosesta tutun Mimin & Kukun esitys. Show on muistaakseni tarkoitettu yli kaksivuotiaille. Lotta ei ainakaan vieläkään tajunnut, vaan katsoi suu ja silmät pyöreänä sitä menoa. Loppuvaiheessa alkoi jopa heilumaan, mutta muuten koko esityksen ajan oli vähän hämillään. Mukava esitys joka tapauksessa.

Lotta Muksumessuilla

Lotta kantaa ylpeänä ostoksiaan

Muutamaan arvontakilpailuun osallistuttiin, vaikka esimerkiksi lehtikojulla hieman rasittava myyjä yritti väkisin myydä määräaikaisia lehtisopimuksia. Ei kiitos enempää rahareikiä. Hallissa oli mielestäni joitakin turhia kojuja, kuten Irti Huumeista RY:n ständi. En laskisi yli 7-vuotiaita enää messujen kohderyhmäksi, enkä siksi oikein tajunnut joidenkin pisteiden funktiota. Lopuksi käytiin pomppuuttamassa Lottaa hieman pienimmässä pomppulinnassa.

Kaiken kaikkiaan ihan kivat messut. Pääsin jälleen kuurosokean vaimoni saattajana ilmaiseksi, alle 3-vuotialta lippu ei maksanut mitään, ja plussakortilla aikuisen lipun sai halvempaan hintaan. Puoli-ilmainen lysti meidän perheeltä.