Kaikki ovat varmaan tähän mennessä kuulleet Frontside Olliesta. Jos et, se on niin karkkinen ja hunajainen lapsiäänen “hittibiisi” kuin vain voi olla. Kappale on saanut välittömän ihkutusreaktion esiteini-ikäisten tyttöjen keskuudessa, jonka myötä Robinista on puhuttu “Suomen Justin Bieberinä”. Sitä vastoin kappale saa inhoreaktioita vähän varttuneimmilta.
No, tämäkin oli odotettavissa. Suomalainen metalcore-yhtye Mekanism on tehnyt kappaleesta läpällä coverin. Ja taas yhdestä “huonosta” kappaleesta on tehty vähän paremman kuuloinen versio.
Kannattaa tsekata muuten bändin muukin matsku. Hyvänkuuloista settiä. EDIT: Tässä vielä vähän ylivedetympi, kiitos Matias!
Tämä on mikrobloggaus, eli usein hetken mielijohteesta tai ohimennen julkaistu lyhyempi merkintä.
Kirjoittaja on 23-vuotias viittomakielinen elämäntapanörtti, noin 10 tietokoneen omistaja, Linux- ja Android-käyttäjä, hevimies, naimisissa kuurosokean kanssa. Harrastukset ammattina. Harrastaa myös kirjoittamista ja elokuvia suurehkossa mittakaavassa. Lisää tietoa →
Välillä törmään heihin, jotka eivät tykkää murinasta/örinästä biiseissä, eivätkä ymmärrä sitä. He kysyvät miksi metallikappaleissa pitää öristä? Minä kysyn, miksi siitä hevikappaleiden örinästä pitää aina vinkua? Örinä on metallikappaleen keskeinen elementti ja jos sitä ei ymmärrä, ei varmaan kannata raskaampaa musiikkia kuunnella. Itse asiassa örinä taitaakin olla se mikä erottaa jyvät akanoista. Kappaleita, joissa ei öristä, pidetään usein kevyempinä hevibiiseinä. Sitä sopii miettiä mistä kevyemmäksi mielletty power metal on saanut kutsumanimen “kikkelimetalli”. Laulavat kovaa ja korkealta, eivätkä örise. Se on sitä perinteistä metallia, jota myös naapurin mummot pystyvät kuuntelemaan ja sitä joka Suomessa tunnetaan mainstreamina.
Murina, örinä, death growl, miksi sitä kutsutaankin, tuo metallikappaleeseen syvyyttä, raskautta, agressiivisuutta. Muistan kyllä ajat jolloin ensimmäisen kerran kuuntelin jotain In Flamesia ja ihmettelin örinän pointtia. Pian se kuitenkin valkeni, että raskas musiikki menettää osan raskaudestaan ja sitä tiettyä soundia ilman örinää. Örinän pitää tietysti olla taitavaa, jotta musiikki kuulostaa hyvältä. On toisaalta väärin sanoa että hevissä öristään koska ei osata laulaa. Se on jossakin mielessä totta, sillä kaikki örisijät eivät osaa selkeää laulua, mutta pitää osata öristäkin jotta kappale kuulostaa joltain. Surkeat vokalit tuhoavat biisin niin murinabiiseissä kuin selkeän laulun omaavissa kappaleissakin. Monet bändit käyttävät molempia tekniikoita.
Tiedän liikaa hyviä murisijoita, mutta näin nopeasti listattuna niitä ovat ainakin Jari Mäenpää (Ex-Ensiferum, Wintersun), Shagrath (Dimmu Borgir), edesmennyt Steingrim (Celestial Bloodshed), edesmennyt Dead (Mayhem), edesmennyt Terje “Valfar” Bakken (Windir), Ørjan “Hoest” Stedjeberg (Taake). Kotikylästäni Jyväskylästä mainittavia ovat ehdottomasti Kai Leikola (Soulfallen), Mikko Kotamäki (Swallow the Sun, Barren Earth) ja Manne Ikonen (Ghost Brigade).
En jaksa listata paljon, sillä tiedän tuhansia bändejä, mutta tässä muutamia hyviä esimerkkejä hyvästä örinästä ja pörinästä.
Mitä tämäkin superdepressiivinen taideteos olisi ilman saksalaisen G.B.:n kirskuntaosuuksia:
Lamb of Godin Randy Blythe on itseasiassa voittanut parhaan hevilaulajan palkinnon. Sen kyllä huomaa:
Depressiivisessä bläkkiksessä saa huutaa ja itkeä, hyvänä esimerkkinä Silencer (alla):
Drown in Solituden Alexandre Ghashlord on pohjanoteeraus. Tämä kuulostaa lähinnä elefantilta:
En halua yleistää, mutta moni meksikolainen hevibändi on kuulostanut surkealta juuri huonojen lauluosuuksien vuoksi.
Muita hyviä sekä melodisen että murinan loistavasti taitavia laulajia on pakko mainita muutama tähän loppuun nopeasti, liukuhihnalta sen enempää ajattelematta: Mirrorthronen Vladimir Cochet, Opethin Mikael Åkerfelt, Peter Tägtgren (Pain, Hypocrisy), Björn “Speed” Strid (Soilwork, Disarmonia Mundi). Älä lynkkaa minua jos joku hyvä jäi mainitsematta, tiedän kyllä että paljonkin hyviä puuttuu näistä listauksista. En vain halua kirjoittaa tätä bloggausta kovin montaa tuntia. Jos kiinnostaa oppia, tässä hyvä video siihen ja sivupalkissa lisää vastaavia.
Jopas tulikin pitkä ja sekava otsikko, mutta pääsinpäs kerrankin koneen ääreen kirjoittamaan, ihan ajan kanssa. Viikko on ollut todella haastava ja raskas henkisesti. Paineet ovat olleet kovat ja kotiasiat ovat tuntuneet vain kasaantuvan kun on keskittynyt lähinnä tyttären unikouluun ja siihen että saa itse minimimäärän unta, josta repiä energiaa seuraavaan päivään. Päivät ovat toistaneet itseään, mikä on raastanut psyykettä. Tuntuu että sekin vähä oma-aika mitä ennen oli, on nyt kokonaan kadoksissa. Täytyy vain pitää mielessä että tämä on vaihe, joka menee ohi. Useampi pienen lapsen vanhempi käy väistämättä läpi saman. Tuntuu vain että omat voimat alkavat loppua. Vaimon ankara masennus ja tytön rankka vaihe ovat välillä vähän liikaa. Minä hoidan yöt kun Veeralle se on kuurosokeana haastavampaa. Onneksi nyt edes viikonloppuisin saan nukkua vähän pidempään.
Enemmän tai vähemmän yllättävää, Twitter on ollut vaimoni lisäksi iso tuki. Olen myös soitellut nykyään Thaimaassa asuvalle isälleni aina kun olen voinut. Ikävä on kova, vaan jospa pääsisimme jossakin vaiheessa käymään siellä. Liput tuntuvat vain olevan kovin kalliita. Äitinkin kanssa on tullut turistua puhelimessa, joka tuntuu hyvältä. Olen huono pitämään yhteyttä ihmisiin, mutta äitistä ja isästä haluan pitää kiinni. Vaikka ihmiset ovatkin hajallaan ja eronneet, olen yllättävän hyvin saanut pidettyä läheiset välit lähisukulaisten kanssa.
Viime viikolla olin torstaina ja perjantaina kaoottisella, mutta erittäin viihdyttävällä Spinefeast-risteilyllä, josta jäi matkaan hyviä muistoja uusista mahtavista tyypeistä ja nähdyistä black metal -bändeistä (Shining kolmatta kertaa, Mayhem ensimmäistä kertaa), tax-free-tuliaista itselleni ja muutama uusi hyvä kaveri joiden kanssa on turistu reissun jälkeenkin. Ensi vuonna uusiksi! (olettaen että risteily järjestetään: pakko järjestää!) Tämän vuoden ehkä hauskin ja virkistävin reissu. Tulipa verestettyä muistoja vuodelta 2007, jolloin olin viimeksi seiloroimassa hevikansan kanssa samaisella risteilyllä. On kyllä mukavaa kun risteilyllä ei soi paska musiikki ja tulee jokaisen vastaantulijan kanssa juttuun. Kuvia reissulta ei tullut itse otettua juuri ollenkaan, mutta muut olivat vissiin ottaneet.
Arkeeni ei oikein ihmeellisempää kuulu. Lähes päivittäin on ahdistanut monetkin asiat, joista vasta tänään pääsin puhumaan vaimoni kanssa. Puhuttiin monta tuntia putkeen, se teki hyvää. On ollut niin kiirettä ja väsymystä että yhdessäolo on unohtunut kokonaan. Ajattelimme maanantaina ottaa vähän takaisin lähtemällä viettämään iltaa elokuviin tai syömään ihan kaksistaan. Onneksi sentään on MLL. On vaikeaa saada lastenhoitoapua kun kavereita (tai lapsista pitäviä kavereita) ei oikein ole ja molempien vanhemmat eronneet ja kaukana, suku hajalla tai ihmissuhteissa säröjä. Siksi MLL on pelastus. Kunpa joskus saataisiin se honeymoonkin järkättyä. Rahanpuutteen ja muiden elämän esteiden vuoksi on niin moni asia jäänyt tekemättä.
photo credit: Funky64 (www.lucarossato.com)
Nykyisin vallitsevat “ongelmat” tuntuvat toisaalta hyvin pieniltä niihin verrattuna mitä on joskus joutunut kokemaan. Eipä ole tarvinnut nykyään vuokraan lainata rahaa vanhemmilta tai käydä ruokajonossa joka viikko, tai käydä katsomassa kultaa sairaalassa vatsahuuhtelun tai itsemurhan yrityksen jälkeen tai sitoa tuoreita haavoja ja takavarikoida teräviä esineitä tai soittaa hätänumeroon uhkaavasta tilanteesta. Asiat ovat kuitenkin noususuhdanteessa, vaikka pieniä nytkähdyksiä alaspäin tuleekin. Raha-asiat ovat jotakuinkin kuosissa, terapiaa tai lääkkeitä en ole itse tarvinnut moneen vuoteen ja Veerankin viikottainen psykoterapia näyttänee tuottavan tulosta hitaasti, mutta varmasti. Täytyy vain opetella kanavoida sitä positiivista energiaa. Se ei ole vain viime aikoina onnistunut näistä erinäisistä syistä.
Olen pitkään halunnut uusia vaatteita. Olen käyttänyt vuosikausia samoja, jos bändipaitoja ei lasketa. Maihareista irtosi pohja, nahkatakista hajosi vetoketju ja kangastakista irtosi kaikki napit paitsi kaksi. Samaa takkia olen pitänyt kolmisen vuotta ja nyt oli vihdoinkin varaa ostaa uusi. Kävimme tänään Tokmannissa ostoksilla, mutta Armoria ja SA-kauppa olivat menneet kiinni. Sieltä olisi löytynyt suhteellisen edullisesti maiharit, kevättä varten maastotakki ja perus M65-takki. Tilasin takin lopulta netistä, pitkään haikailemani Northern Triben Legion of Doomin blackcamo M65-takin. Onpahan parempaa laatua ja sillä ah-niin-coolilla merkillä varustettuna. Kuvia varmaan sitten kun takki tulee. Jos ehdin. En malta odottaa.